IRC-Galleria

addictionary

addictionary

lovely bitch <3

leijonanainen... <3Keskiviikko 14.02.2007 22:40

Leijonanainen 23.7 - 22.8

Leijonanainen saa miesten päät kääntymään ja hän osaa harkitusti luoda odotuksia itsestään. Hän voi jopa suunnitella oman ”naisen uransa”. Hänestä voi odottaa aina, että hän ei jää kilpailussa toiseksi. Hän pyrkii valloittamaan, etenemään elämässä ja ammatissaan. Hän kilpailee usein selvästi perinteisen naisen asein, viehätysvoimalla, seksikkyydellä tai vetoamalla miehen haluun omistaa nainen kuin korun. Hän voi olla kyynärpäätaktikko, joka raivaa itselleen tietä naisen asein tietoisena siitä, että kaikki eivät ehkä tykkää tyylistä ja silti hän on ensimmäisenä ääneen ihmettelemässä miksei kaikki tykkää hänestä, ihanasta ihmisestä! Leijonamaisuus voi näkyä myös suorana ja intensiivisenä vaatimuksena saada osaksi rakkautta. Leijonanaisessa on voimakas ottava puoli, joka voi näkyä haluna suoraan mennä julistamaan rakkautta mieheen – eikä päinvastoin. Rakkaus on kuitenkin ilmiselvästi tärkeä, kokonaisvaltainen huumaava tunne Leijonanaiselle eikä hän aliarvioi sen merkitystä itsekään. Hän on hieman altis rakkauden narkomanialle ja voidakseen pitää itseään aisoissa hänen pitää ensin myös saada nenilleen. Se opettaa häntä tunnistamaan luontaiset rajansa ja toimimaan niiden mukaisesti.

Miehen kannalta Leijonanainen voi olla itsetuntoa kohottava. Hän osaa valita sanansa hyvin ja pystyy tsemppaamaan miestä, mutta ei ole aina niin mukava jos miehellä menee huonosti. Silloin hän voi kääntää kylmän kyljen miehelle, joka ei pärjää tai on muuten tyrinyt mahdollisuutensa nousta huipulle. Leijonanainen kaipaa arvostusta naisena ja voi hankkia rakkauden kautta statusta itselleen tai esiintyy itseriittoisena ja omavaloisena kaikessa klassisessa naisellisuudessaan. Periaatteessa Leijonanainen ei ole mikään pioneeri eikä mielellään elä yksin eikä ilman kotoisia tukijoukkoja. Lasten kasvattaminen voi olla myös kunnianhimoista lasten elämän etukäteissuunnittelua ja imeytymistä niihin mahdollisuuksiin, joita kasvavat lapset äidilleen voivat tarjota.



Näin Leijonan kanssa seurustelleet sen ovat kokeneet:

Leijonanainen:

Jos Leijonanaista ei imartele, hän voi tulla pahalle tuulelle. Jatkuva huomio on tärkeää, ellei pakollistakin Leijonan kanssa eläessä. Leijonanainen on luomakunnan kruunu, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvän ympäröidessä Leijonanaista, hän on ystävällinen ja hurmaava. Pienikin loukkaus voi aiheuttaa Leijonanaisessa ison raivokohtauksen. Leijonanaista on ihailtava päivittäin. Jos palvontaa ja huomiota ei tule, hänen huomionsa voi kääntyä nopeasti muualle. Pahimmillaan Leijonanaiset ovat ylpeitä ja komentelevia. Leijonanainen haluaa aina olla seurueen keskipiste. Keskustelunaiheiden vaihtaminen käydään hänen kauttansa. Jos joku muu yrittää sitä aikaisemmin, saattaa Leijonanainen möksähtää. Leijonanaiset ovat suoria ja kysyvät asiat kiertelemättä.

Parisuhteessa Leijona on kumppanilleen jalo. Hän hukuttaa toisen rakkauteen, ja osaa olla hurmaavampi kuin kukaan. Leijona tuo rakastetulleen kukkia ja suklaata. Hän on romantikko, jolle kalliimmatkaan lahjat eivät ole ongelma.

Leijonanaisen kanssa pärjää, kun on antavinaan tilaa ja huomiota.

Leijona sängyssä:

Leijonan kanssa sänkypuuhastelu voi olla hyvinkin erilaista. Leijonanaiset tarvitsevat sänkypuuhiin mukaan aina jonkinlaisen tunteen. Muuten homma ei toimi niin hyvin kuin pitäisi.
Leijonanaisen kanssa ollessa, on hyvä varoittaa naapureita meluhaitoista, Leijona kun saattaa nauttia karjuen. Leijona on lyhyesti sanottuna The Johtaja. Hän on hyvä kaikessa mihin ryhtyy, koska on intohimoinen ja paneutuu asioihin täysillä.
Nämä on Pirkka-lehteen lähetettyjä
ongelmia/avunpyyntöjä ja niihin
annettuja ratkaisuja jostakin viime
vuosituhannen puolelta.
Tuntuvatko keittiöhommat järkyttävän
vaikeilta? Et ole ainoa.
Seuraavat esimerkit ovat totta:
Yksi juttu, jota en ole koskaan
ymmärtänyt, ovat liharuoat.
Kaupoissa ja mainoksissa liha on
punaista, mutta lautasella ruskeaa.
Ratkaisu: Naudan, sian ja lampaan
lihan väri muuttuu kypsennettäessä.
Raaka liha on punaista, kypsä
ruskeaa. Broilerin ja vaalean kalan
liha muuttuu vaaleanläpikuultavasta
luonnonvalkoiseksi.
- Hyvä, että lehdessä oli
yksityiskohtaisesti selitetty
liivatteen käyttö. Olen aikaisemminkin yrittänyt
tehdä hyytelöitä, mutta ne eivät
koskaan hyytyneet. Nyt tiedän, että
liivatteiden liotuksen jälkeen
ruokaan lisätään liivatteet eikä sitä
liotusvettä.
- Monissa resepteissä neuvotaan
ruskistamaan voi pähkinänruskeaksi,
mutta minulla voi aina ennättää sulaa
pannulle.
Ratkaisu: Sulaminen kuuluu asiaan.
Voin ruskistaminen on juuri sitä,
että voi paistinpannulla tai kasarissa
sulatetaan ja annetaan kuumentua,
kunnes väri on pähkinänruskea.
- Pitäisi taas ostaa uusia pannulappuja.
Nämä on taas ihan liasta kankeita.
Ratkaisu: Pannulappuja voidaan pestä.
Tehdasvalmisteisissa, tikkikankaasta
valmistetuissa pannukintaissa ja -lapuissa
on usein mukana pesuohjekin. Itsevirkatut
tai -neulotut pannulaput voi pestä
käsin haaleassa vedessä (pesupulverin
kanssa).
- Minäkin kokkaisin mielelläni, mutta
kun en oikein tajua reseptejä.
Kun ohjeessa sanotaan, että voidellaan
vuoka, niin kummalta puolelta se
oikein voidellaan?
Ratkaisu: Vuoka voidellaan sisäpuolelta.
Rasvalla voiteleminen estää sen,
ettei ruoka tartu liiaksi vuokaan kiinni. (!)
- Ystävätär antoi omasta mielestään
helppotekoisen kaurakeksien
ohjeen. Leipominen tyssäsi heti siihen,
etten löytänyt kaupasta
ohjeessa vaadittavia kauraryynejä.
Ratkaisu: Kauraryyni on kansanomainen
sanonta kaurahiutaleista. Etsi
seuraavan kerran pakettia, jossa lukee
kaurahiutaleita tai
kaurasuurimoita.
- Monissa leivontaohjeissa neuvotaan,
että kohoamista voi nopeuttaa
laittamalla taikinan nousemaan
lämpimään veteen. Se on vain niin kovin
hankalaa.
Ratkaisu: Lämpimään veteen asetetaan
koko taikinakulho, jossa taikina
on tehty. Taikinaa ei kaadeta veteen
ilman astiaa.
- Annoimme sukulaiselle lahjaksi
kahvinkeittimen ja kysyimme
myöhemmin, onko se toiminut hyvin.
- En osaa vielä sanoa, minulla on
niin harvoin käyttöä kymmenelle
kupilliselle.
Ratkaisu: Keittimellä ei tarvitse
valmistaa enimmäismäärää kahvia.
Pienempikin kuppimäärä onnistuu
hyvin.
- Suomessa on paljon meitä
sipuliallergikkoja. Miksi lähes
kaikissa ruokaohjeissa on silti sipulia?
Ratkaisu: Sipulin voi jättää pois,
tai korvata sen jollain muulla
mausteella. Sipuli ei vaikuta ruoan
rakenteeseen, ellei kyseessä ole
erityinen sipuliruoka kuten
sipulikeitto tai täytetyt sipulit.

- Onkohan tässä lusikkaleipien
reseptissä joku vika, kun taikinan
määrä tuntuu niin suurelta? Minulla on
ihan normaali määrä lusikoita,
mutta taikinaa ei ole mennyt kuin
kolmannes ja kaikki lusikat on jo
käytetty.
Ratkaisu: Lusikka on vain muotti.
Pikkuleipätaikina painetaan lusikan
pesään ja kaapaistaan sitten pois
lusikasta pellille. Yksi lusikka
riittää.


hiekkakivi..Tiistai 13.02.2007 00:53

Tämä tarina kertoo kahdesta ystävästä, jotka vaeltavat erämaassa.
Jostain syystä heille tulee riita ja toinen antaa korvapuustin ystävälleen.

Myöhemmin, se joka sai korvapuustin, kirjoittaa hiekkaan:
sain tänään korvapuustin parhaalta ystävältäni.

He jatkavat matkaa ja saapuvat keitaalle, jossa päättävät mennä uimaan.
Se kavereista, joka oli saanut korvapuustin, meinasi hukkua,
mutta ystävä pelasti hänet.
Kun hän pääsee takaisin rannalle, kirjoittaa hän kiveen:
paras ystäväni pelasti minut hukkumasta tänään.

Se, joka antoi korvapuustin ja pelasti ystävänsä, kysyi:
Kun löin sinua, kirjoitit hiekkaan ja kun pelastin sinut, kirjoitit kiveen, miksi?

Toinen vastaa:
kun joku haavoittaa sinua, kirjoita hiekkaan,
että anteeksiannon tuulet voivat sen pyyhkiä pois,
mutta kun taas joku tekee hyvän teon sinulle, kaiverra se kiveen,
ettei tuulet voi sitä koskaan pyyhkiä pois.

äätön juttu : )Lauantai 10.02.2007 22:11

Mista johtuu paljon kaytetty kasite "miehisyys"?
Johtuuko se yhteiskuntamme asettamista odotuksista?
Johtuuko se omista tavoitteistamme? Ei, se johtuu pal-
jolti joka miehen aivoihin ohjelmoiduista toimintamal-
leista. Ne olivat jo varhaisimmilla esi-isillammekin.
Yhteiskunta muuttuu, mutta eras asia ei koskaan:
Mies on valmis suuriinkin uhrauksiin saadakseen
toteuttaa vaistojaan. Tama ei siis ole mitaan satun-
naista. Sehan on tutkitustikin vaistamaton tosiasia.
Ilmion vaitetaan johtuvan myos osittain kulttuurista.
Mies on, kuten historia opettaa, kautta aikain nyl-
kenyt metsastmaansa riistasaaliin itse ja sitten tyr-
kyttanyt punaista, kosteaa, verista ja raakaa lihaa
fyysisesti kevyita kotitoita puurtavalle vaimolleen
jota - ihme kylla - miellyttaa moinen miehisyys ja
ilmeisesti se johtuu niista alkukantaisista vais-
toistamme: tama ilmio on ihmiskunnan sailymisen
kannalta tarkeaa. Voitaisiin oikeastaan sanoa etta
edellytys. Miehelle tyypillinen, jatkuva tarve vii-
maiselta, raskaalta metsastysreissulta palattuaan ha-
lata vaimoaan johtuu nahtavasti geeneistamme ja
tutkimukset osoittavat, etta em. reaktion toimeen-
pano tuo hyvan mielen molemmille osapuolille.
Tosin tuo reaktio voidaan kyllakin tarvittaessa torjua.
Miesten olisi syyta jo akkia kaivaa katkoistaan vanhat
kayton puutteessa ruostumaan paasseet puutarhatyo-
kalut esiin, jotteivat vaimonsa vallan unohtaisi kii-
tollisuutta miehiaan kohtaan, eivatka naiden il-
maisia rakkaudenosoituksia.

NYT LUE JOKA TOINEN RIVI.

ruokahaaste :p Perjantai 09.02.2007 20:19

Nyt on aika valita ruokien remonttireiska, valitse ja perustele kumman ottasit ja lisää lopuksi joku uusi pari perään? Haasta sitten kavereitasi valitsemaan omat suosikkinsa?

Peruna vai riisi?
- Riisi mikäli basmatia
Kahvi vai tee?
- kahvi vain muruna
Meetvursti vai lauantaimakkara?
- meetwursti
Pizza vai kebab?
- kebab ehdottomasti
Olut vai siideri?
- otan pepsimaksi cappuccinoa, kiitos :)
Murot vai mysli?
- mysli
Mansikkahillo vai vadelmahillo?
- vadelmahillo
Lasagne vai makaronilaatikko?
- lasagne jos siinä on kalaa
Kanahampurilainen vai tavallinen tuplahampurilainen?
- kanahampurilainen kot kot
Sipsit vai karkit?
- sipsit juustomaustettuina, kiitos
Kurkku vai tomaatti?
- tomaatti slurps
Puna- vai valkoviini?
- valkoviini jäillä
Pepsi vai Cokis?
- pepsimax
Jaffa vai Fanta?
- ihan samanlaisia juomia..
Liha vai Kana?
- liha
Pizzan päälle...katkarapuja vai tonnikalaa?
- katkarapuja
Grillimakkara vai Mustamakkara?
- nyt tahdon molemmat :p
Viili vai jogurtti?
- jogurtti
Kahvin sekaan..Maitoa vai sokeria/makeutusainetta?
- sekä maito että makeutusaine

oma lainaus xD *reps*Torstai 08.02.2007 20:24

Valitsen yhden bändin/artistin ja vastaan seuraaviin kysymyksiin kyseisen bändin laulujen nimillä. Haasta sitten kamujasi tekemään sama!

APULANTA

1. Sukupuoli?
ylijäämävalumaa

2. Mikä on suurin unelmasi?
karman laina

3. Mitä inhoat?
trauma
väistö

4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
viisaus ei asu meissä

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
eikä vielä ole edes ilta
koneeseen kadonnut

6. Mistä asioista pidät?
näytelmä

7. Minne haluaisit matkustaa?
kaivo

8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
eikä vielä ole edes ilta

Haastan: yllättäen TAAS sinut ken ROHKEA luet tätä :)
Olipa kerran kaveri jonka nimi oli sanotaan nyt vaikka Fred. Ja hän tapaili Martta-nimistä tyttöä. Hän pyysi Martan kanssaan elokuviin ja heillä oli hyvin hauskaa. Parin päivän päästä hän pyysi Martan ulos syömään, Martta suostui ja taas heillä oli tosi kivaa.
He jatkoivat toistensa tapaamista säännöllisesti, ja jonkin ajan kuluttua he eivät enää tapailleet muita kuin toisiaan. Ja sitten, eräänä iltana kun he olivat ajamassa kotiin, Martan mieleen juolahti eräs ajatus, ja sen enempää ajattelematta hän sanoi sen ääneen: "Oletko tullut ajatelleeksi että juuri
tänään on kulunut tasan kuusi kuukautta siitä kun aloimme tavata toisiamme?"

Autossa on hiljaista. Martan mielestä se on hyvin kovaäänistä hiljaisuutta.

Hän ajattelee: Vaivaakohan häntä se mitä sanoin...? Ehkä suhteemme on hänen mielestään rajoittanut hänen elämäänsä, ehkä hän ajattelee että yritän pakottaa häntä sitoutumaan johonkin jota hän ei tahdo... tai ei ole valmis...

Ja Fred ajattelee: Voi juku, kuusi kuukautta.

Ja Martta ajattelee: Mutta hei, enhän minäkään ole varma haluanko tällaista suhdetta. Joskus toivon että minulla olisi vähän enemmän tilaa, niin että olisi aikaa ajatella haluanko todellakin suhteemme kehittyvän siihen suuntaan että meistä tulee koko ajan läheisempiä... tarkoitan, mihin me oikein ollaan menossa? Aiotaanko me vaan jatkaa toistemme tapaamista tällä tasolla ? Suunnistammeko kohti avioliittoa? Lapsia? Koko elämä yhdessä? Olenko valmis senlaatuiseen sitoutumiseen? Tunnenko minä edes tätä tyyppiä?

Ja Fred ajattelee: Kuusi kuukautta, hmmm, se tarkoittaa siis... joo, helmikuussa alettiin tapaileen eli heti sen jälkeen kun auto tuli korjaamosta, joo eli se tarkoittaa sitä... Voi pahus, öljyt pitää taas vaihtaa!

Ja Martta ajattelee: Voi ei, nyt hän on ärtynyt, sen näkee naamasta. Ehkä minä tulkitsen häntä ihan väärin... ehkä hän haluaakin enemmän suhteeltamme, enemmän läheisyyttä, enemmän sitoutumista... ehkä hän on vaistonnut jo ennen minua, että minulla on omat epäilykseni asiasta... Niin, sitä sen täytyy olla, siksi hän ei halua puhua omista tunteistaan. Hän pelkää tulevansa hylätyksi.

Ja Fred ajattelee: Pitää tutkituttaa voimansiirto vielä uudestaan, vitun väliäkö sillä on mitä ne mulkut sanoo, ohjaus ei vieläkään ole kunnossa. Ja tällä kertaa on parempi olla syyttämättä kylmää ilmaa, mitä vitun kylmää ilmaa, siellä on lämpöasteita, ja tää kosla kulkee kuin jäteauto ja mä maksoin niille roistoille pari tonnia...

Ja Martta ajattelee: No nyt hän on vihainen. Enkä voi syyttä häntä siitä. Minäkin olisin. Tunnen itseni niin syylliseksi, kun pakotan hänet käymään tämän kaiken läpi. Mutta en voi sille mitään, en ole varma tunteistani.

Ja Fred ajattelee: Luultavasti ne sanoo että siinä on vain puolen vuoden takuu.. . valopäät!

Ja Martta ajattelee: Ehkä olen liikaa idealisti, odotan ritaria valkoisella hevosella, kun istun tässä tosi kivan tyypin vieressä, jonkun jonka kanssa viihdyn, josta välitän, joka välittää minusta... Ja joka on tuskissaan minun itsekeskeisten koulutytön unelmieni takia.

Ja Fred ajattelee: Takuu? He haluavat takuun? Minä annan heille takuut perkele ja työnnän ne sinne mihin aurinko ei paista ikinä.

"Fred?" Martta sanoo.

"Mitä?" Fred sanoo säikähtäneenä.

"Ole kiltti, äläkä kiduta itseäsi tällä tavalla," Martta sanoo ja kyyneleet täyttävät hänen silmänsä, "ehkä minun ei olisi koskaan pitänyt... voi luoja, tunnen itseni niin..."

"Mitä?" Fred kysyy.

"Minä olen ihan hullu," Martta nyyhkyttää, "tarkoitan, tiedän ettei ole mitään ritareita. Minä tosiaan tiedän sen. Ei ole ritaria eikä hevosta."

"Ei ole hevosta...?" Fred sanoo.

"Sinun mielestäsi olen ihan hullu, vai kuinka?" Martta sanoo.

"No et," sanoo Fred iloisena siitä, että vihdoinkin voi vastata kysymykseen, jonka ymmärtää.

"Se on vaan... siis... tarkoitan että minä tarvitsen lisää aikaa," Martta sanoo.


(Seuraa 15 sekunnin tauko, jonka aikana Fred, ajatellen niin nopeasti kuin osaa, yrittää miettiä turvallista vastausta. Vihdoin hän päätyy omasta mielestään sopivaan vastaukseen.)

"Niin," hän sanoo.

Martta, syvästi liikuttuneena koskettaa hänen kättään. "Voi Fred, oletko todellakin sitä mieltä?"

"Mitä mieltä?" Fred kysyy.

"Sitä mieltä ajasta," Martta sanoo.

"Ai siitä, joo," Fred sanoo.

Martta kääntää katseensa kohti Frediä ja tuijottaa syvälle hänen silmiinsä, ja Fred tuntee olonsa epämukavaksi kun ei tiedä mitä Martta sanoo seuraavaksi varsinkin jos se koskee hevosia...

Vihdoin Martta puhuu. "Kiitos Fred," hän sanoo.

"Kiitos itsellesi," Fred vastaa.

Sitten hän vie Martan kotiin. Martta makaa sängyllään, kidutettu sielu ja nyyhkyttää aamunkoittoon asti. Fred puolestaan menee kotiin, pistää pari nakkia mikroon, avaa oluttölkin ja television ja riemastuu huomatessaan lätkämatsin vielä jatkuvan. Joku pieni ääni takaraivossa vihjailee hänelle, että autossa tapahtui jotain enemmänkin, mutta hän on melko varma ettei pystyisi sitä ymmärtämään joten parempi olla ajattelematta sitä.

Seuraavana päivänä Martta soittaa läheisimmälle ystävälleen, tai ehkä kahdellekin ja he puhuvat tilanteesta vaivaiset kuusi tuntia. Kaikki tuskalliset yksityiskohdat, analysoidaan mitä minä sanoin ja mitä hän sanoi ja kaikki ilmeet, eleet, piilomerkitykset yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä jatketaan
päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukausia... Eikä lopputulos koskaan kuitenkaan selviä. Toisaalta he eivät myöskään kyllästy aiheeseen.

Fred puolestaan, kun on pelaamassa futista kaverinsa kanssa joka myös tuntee Martan, pysähtyy kerran kesken pelin ja kysyy: "Bill, tiedätkö onko Martalla joskus ollut hevonen...?"

Ja tässä on miesten ja naisten välinen ero.

:o

 Apulanta Torstai 01.02.2007 00:05

:D

Valitsen yhden bändin/artistin ja vastaan seuraaviin kysymyksiin kyseisen bändin laulujen nimillä. Haasta sitten kamujasi tekemään sama!

APULANTA

1. Sukupuoli?
Ilona?
Elli

2. Mikä on suurin unelmasi?
PVC-unelmia
Anna Mulle Piiskaa

3. Mitä inhoat?
Turvallista Matkaa Helvettiin
Tyhjää Ikkunassa

4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
Kuollakseen Elossa
Reunalla

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Etsitään
Vapaata Pudotusta


6. Mistä asioista pidät?
Itkeväthän Enkelitkin
Mä Haluun Vaan Rakastaa

7. Minne haluaisit matkustaa?
Avaruuden Syklissä
Matkalla Minne Vaan

8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
Hell Yeah
Spank Me


Haastan: yllättäen sinut ken luet tätä :)
Kannattaa katsoa mitä baarissa juo! (ja naisten tarkkailla mitä miehet juo)

Seitsemältä baarimikolta tiedusteltiin, pystyisivätkö he tunnistamaan tai määrittelemään ihmisen persoonallisuuden sen perusteella, millaisia alkoholijuomia tämä valitsee. Vaikka baarimikkoja haastateltiin erikseen, heidän vastauksensa olivat monilta osin miltei täysin yhtenevät.


Tulokset:

Naiset

Juoma: olut
Persoonallisuus: arkinen, vähäkulutuksinen, jalat maassa tyyppi.
Lähestymistapa: Haasta hänet biljardipeliin.

Juoma: cocktaileja tai muita sekoitusjuomia, joissa on pikku sateenvarjot.
Persoonallisuus: pinnallinen, kiusallinen höperö, oikea kiusankappale.
Lähestymistapa: Vältä häntä - ellet sitten halua olla hänen leikkikalunsa".

Juoma: erilaisia juomia - ilman sateenvarjoja.
Persoonallisuus: kypsä nainen, tarkka, vaativa maku; tietää, mitä haluaa.
Lähestymistapa: Jos tämä nainen haluaa sinut, hän lähettää sinulle drinkin.

Juoma: viini (pulloissa).
Persoonallisuus: konservatiivinen, hienostunut, sivistynyt.
Lähestymistapa: Yritä saada kiedottua Pariisi ja pukeutuminen keskustelunaiheisiin.

Juoma: Bacardi Breezer, Smirnoff vedellä, raaka vodka jne.
Persoonallisuus: helppo, uskoo olevansa trendikäs ja sivistynyt, mutta tosiasiassa hänellä ei ole yksinkertaisesti mitään käsitystä viimeisimmistä villityksistä ja uusista tuulista -puhumattakaan, että hän olisi sivistynyt.
Lähestymistapa: Yritä saada hänet tuntemaan itsensä viisaammaksi kuin hän onkaan ja homma on hanskassa.

Juoma: Baileys.
Persoonallisuus: pitkästyttävä-ääninen nyrpistelijä.
Lähestymistapa: Seiso aivan naisen lähellä ja mainitse pubin vieressä olevasta kujasta...

Juoma: erilaiset shotit.
Persoonallisuus: roikkuu miesseurassa tai haluaa vetää kunnon kännit ja päästää sänkyyn.
Lähestymistapa: Pubin helpoin nakki. Ei tarvitse tehdä muuta kuin odottaa.


Miehet

Siideri:
Hän on todennäköisesti alaikäinen ja haluaa saada naista.

Halpa kotimainen olut:
Mies on köyhä/opiskelija ja haluaa saada naista.

Paras kotimainen olut:
Mies pitää hyvästä oluesta ja haluaa saada naista.

Bitter:
Mies on vanha, pitää hyvästä oluesta ja haluaa saada naista.

Tuontiolut:
Mies pitää kalliista oluesta ja haluaa saada naista.

Guinness:
Mies on raiskaaja-tyyppiä ja saa naista tavalla tai toisella.

Viini:
Mies toivoo, että viininjuonti antaa hänestä sivistyneen mielikuvan ja auttaa häntä saamaan naista.

Vodka tai brandy:
Tämä mies on äärimmäisen himokas ja tekee mitä vain saadakseen naista.

Portviini:
Mies uskoo olevansa sivistynyt, pitää salaa miehistä ja haluaa saada naista.

Viski:
Mies ei välitä paskaakaan yhtään mistään ja lyö ketä tahansa, joka asettuu hänen tielleen silloin, kun hän on saamassa naista.

Jack Daniels:
Tämä mies ei ole aivan yhtä maskuliininen kuin perinteinen viskinjuoja. Saadakseen naista tämä mies on valmis ryhtymään naisen kanssa pitkäänkin keskusteluun, vaikka se koskisi erilaisia naisten touhuja (kutominen, virkkaaminen jne.) - vain päästäkseen luikahtamaan naisen vuoteeseen.

Tequila:
Haluaa saada aikaiseksi tappelun miltei yhtä paljon kuin haluaa saada naista.

Bacardi Breezer, Smirnoff vedellä, raaka vodka jne.:
Hän on homo (ilmiselvästi).

yksi lainaus:Maanantai 29.01.2007 07:23


jos kaunis on yksi
on se maa yhä
ihmisen panopuu mikä tuntuu
aktin jatkuessa satavan enemmän kyyneleitä
syöpä ihollaan
kuusi miljardia pesäkettä
aurinko ei kuori appelsiiniaan
se vaan bailaa palamistaan
yksin
hauras
maa


erektioi


(Tapani Tavi, Teurastamokyyhky)