IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

ELÄMÄNMUUTOS!Sunnuntai 22.07.2007 17:17

ASENTO! lepoo..

Joku voisi kutsua tätä tuhkimotarinaksi, joku toinen ehkä lopulliseksi sekoamiseksi, mutta niin on päässyt käymään, että minusta, alokas Oksamasta, on karissut viimeisetkin narkkarin riippeet menneen kahden viikon aikana.

Kaikki alkoi sillä kun kesken hyvän kuosausputkeni olinkin yhtäkkiä matkalla Santahaminaan suorittamaan varusmiespalvelustani. Sen sijaan että olisin tullut maitojunalla takaisin, sytytti tuo kaunis laitos itsessäni semmoisen kipinän, että yhtäkkiä pullot, bongit ja pillerit muuttuivat täysin toisarvoiseksi. Viimeistään kun käteen lätkäistiin rk-62 ymmärsin että täällä minua ei syyhkytetä. Komeita miehiä maastopuvuissaan, auktoriteettaja sekä mahdollisuus roolileikkeihin miehekkäässä ympäristössä! Hieno paikka! Tänään vihdoin takaisin. viikonloppu tuntui ikuisuudelta.. ei ollut helppo katsoa samoja naamoja joiden kanssa olin vetänyt edelliset vuodet aivoja jengalle. Tässä vinkki teille: PONNISTAKAA TEKIN POHJALTA!
Ensimmäisenä teille tulee varmaan mieleen, että mitäs sitten kun "intti" loppuu? Alkaako kuosaaminen taas? No, ilokseni voin kertoa, että näillä näkymin armeijaurani jatkuu vielä varsinaisen varusmiespalvelukseni jälkee.. Luutnantti jo vuonna 2010?

Nyt käyn vielä peilaamassa itseäni armeijan asusteissa. Ei muuta, jatkakaa
niinhän siinä kävi että kaiken kuosauksen ohella onnistuin klaaraamaan inssi ajon ja näin ollen ajokortti lätkäistiin kyhäyksen kuluttamiin käsiini. perjantaina juhlistin sitä vetämällä pään tilttiin mutta eilen piti kokeilla ns. kännikuskin roolia. vaikeatahan se oli. pajarit tietty imin että pystyy edes vähän ajattelemaan normaalisti. itse ajaminen ei tietenkään kaltaiseltani nuorelta juopolta ongelmitta sujunut vaan auto sammahteli liikenne valoihin ja kaistoilla pysyminenkin tuntui välillä vaikealta.

juhannus oli ja meni..Torstai 28.06.2007 18:41

..ja kuoseissa menikin. aivot oli jengalla keskiviikosta lauantaihin ja putkea piti jatkaa toki vielä sunnuntai ja maanantaikin. itse juhannuksen vietin vähemmän rauhallisissa merkeissä raumalla missä nolasin itseni totuttuun tapaan töydellisesti sekiksissä riehuessani. yksityiskohdista mainittakoon rodeo-simulaattori josta lensin aivan vituilleen ja hetki piti taas miettiä missä sitä oli (toki tämä on ihan yleinen ongelma ilman kananlentojakin).

ja mainitsematta on jäänyt sekin että kuosattuani perheen omaisuuden oli kämppä olarista myytävä ja muutettava soukkaan asumaan. muuttohommien timmelyksessä oli toki otettava muutama tasoittava.

huomenna tulee ajokortti. jos tulee. ja jos tulee niin vittuako sillä tekee kun sitä harvemmin edes ajokunnossa on :(

se oli siinäLauantai 02.06.2007 15:33

hieman yli vuoden verran pystyin pitämään elämäni jotenkin kasassa mäkkiduunilla mutta tänään on se päivä kun kävelen krapulaisin askelin viimeistä kertaa teitittelemään ventovieraita mcdonaldsin kassalle. nyt olen siis puilla paljailla ja voin vilpittömästi omistaa koko elämäni niille asioille mitä rakastan: kuosaukselle, aivojen sekoittamiselle, pillereille, kaljalle, pajarille, kyykälle ja kuosaukselle

elämäni pilleriMaanantai 28.05.2007 18:14

kaikenmoista roskaa sitä on tullut suuhun tungettua, mutta viime viikolla kurkusta alas huljahti kymmennien kaljojen lisäksi myös eräs mielenkiintoisia efektejä aiheuttanut pilleri. kyseessä oli vain smundo, mutta voi herran jumala mitkä vaikutukset sillä oli. pääni sisällä tapahtui oudompia asioita kuin hurjimmissakaan lukemissani fantasiakirjoissa.
alku vaikutti lupaavalta kun rentoutunut olo valtasi mielen kun pohjalla vaikutti sentään noin tvelpäkin verran kaljaa. pian kuitenkin alkoi varsinainen painajainen.. tuntui kuin musiikki olisi vallannut kehoni (yritin mennä mankan taakse mutta sekään ei auttanut), näkökenttä pätki ja kuolonhiki valui pitkin mäkkihiuksiani. ainoa järkevä ratkaisu tuntui olevan kuusen juureen tuupertuminen.. tuskaa kesti pitkään, mutta lopulta esson vaikutus lakkasi ja ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin että onneksi loppui.

Mutta tässä sitä ollaan ja vapaapäivä töistä = aivot jengalle

mmm näää on hyvii..Sunnuntai 15.04.2007 19:34

moro taas, tulin juuri tasottelemasta ostarilta eilistä. kalja kieltämättä maistui eilen liiankin hyvin ja tulihan niitä ekstaasi pillereitäkin popsittua. ensimmäinen pisti vain lähinnä nukuttamaan niin piti käydä ostamassa toinenkin.

vitun linnutLauantai 14.04.2007 15:04

eipä tähä elämään kuosausta kummepaa kuulu joten kerron hieman eilisestäni, jonka piti mennä ihan vain pajarin ja kaljan merkeissä mutta lopulta julle ehdotti että maisteltaisiin hieman amfetamiinia ja itse innokkaana kemikaalejen käyttäjänä olin tietenkin mukana ja saattoihan sen arvata että yö meni sitten yksin kotona erittäin sekavissa tunnelmissa, linnut pitivät valveilla ja muuta kivaa onneksi laskut tuli ja meni ja tuossa kymmenen aikoihin aamulla sitten uni vei voiton narsusta. kohta pää taas kunnolla jengalle

elossaSunnuntai 01.04.2007 19:55

ensiksi tahdon antaa palautetta irc-gallerialle joka pilasi aamupäiväni näillä siansaksa kirjoituksilla. kun tulin sivustolle luulin tietenkin pienessä jurrissa että olen unohtanut lukutaitoni.. onneksi koneen vieressä ollut xanori resepti näytti samalta kuin ennenkin joten tulin siihen tulokseen että kyseessä on aprillipila. joka tapauksessa kesti hetki ennenkuin pääsin kirjoittelemaan ja senkin jälkeen olin hetken aikaa pihalla lukiessani omia vanhempia kirjoituksiani. Esimerkiksi viimeisimmästä en muista mitään.. tulipas pitkä kirjoitus pitää hakea kalja

noniin jatketaan, talvi on takana sillä nyt huhtikuun 1. päivä ihme kyllä tästäkin talvesta selvittiin hengissä, vaikka elimöstö onkin joutunut melkoiseen myllytykseen. terassikausi alkaa joten voi olla että syksyllä olen jo pilven reunalla kuosaamassa, mutta se on sen ajan ongelma

Ipod vaihtui mp3 soittimeen.. elton johnin lisäksi omia suosikkejani ovat elephant man ja queen! green day oli aikoinaan hyvä, mutta ne ajat ovat takana päin, enkä kyllä muistakkaan pahemmin yli kahden päivän takaisia tapahtumia.

huhu.. paljon tekstiä. Olen ansainnut taas yhden pillerin

elossaSunnuntai 01.04.2007 19:54

ensiksi tahdon antaa palautetta irc-gallerialle joka pilasi aamupäiväni näillä siansaksa kirjoituksilla. kun tulin sivustolle luulin tietenkin pienessä jurrissa että olen unohtanut lukutaitoni.. onneksi koneen vieressä ollut xanori resepti näytti samalta kuin ennenkin joten tulin siihen tulokseen että kyseessä on aprillipila. joka tapauksessa kesti hetki ennenkuin pääsin kirjoittelemaan ja senkin jälkeen olin hetken aikaa pihalla lukiessani omia vanhempia kirjoituksiani. Esimerkiksi viimeisimmästä en muista mitään.. tulipas pitkä kirjoitus pitää hakea kalja

noniin jatketaan, talvi on takana sillä nyt huhtikuun 1. päivä ihme kyllä tästäkin talvesta selvittiin hengissä, vaikka elimöstö onkin joutunut melkoiseen myllytykseen. terassikausi alkaa joten voi olla että syksyllä olen jo pilven reunalla kuosaamassa, mutta se on sen ajan ongelma

Ipod vaihtui mp3 soittimeen.. elton johnin lisäksi omia suosikkejani ovat elephant man ja queen! green day oli aikoinaan hyvä, mutta ne ajat ovat takana päin, enkä kyllä muistakkaan pahemmin yli kahden päivän takaisia tapahtumia.

huhu.. paljon tekstiä. Olen ansainnut taas yhden pillerin

Viikon paras hetkiPerjantai 23.03.2007 13:06

Noniin on taas viikon parhaat hetket käsillä. Eli se kohta viikosta kun vkl on edessä ja tietää että kohta aivot ovat taas semmoisessa kondiksessa ettei paljoa kehtaa yleisillä paikoilla liikkua. Tietenkin heräsin itselleni tyypilliseen aikaan ja monta tuntia sitten ja heti alkajaiseksi siirsin säästötilitä (jäljellä enää 100e, mutta kyllä se tästä ) rahaa että sain ostettua tvelpäkin, josta ikävä kyllä on enää kolme jäljellä. Kohta viinaa.
nähdään luultavasti maanantaina moro
« Uudemmat -