IRC-Galleria

bellbe

bellbe

lol joku galleria.

Blogi

- Vanhemmat »
1.Ella on kaksikielinen, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, feministinen yhdistys tytöille ja nuorille naisille.
2. Ella on suomalainen naisen nimi.
3. Ella on jo vanhuuden höppänä
4. Ella tuli meille hoitoon, se tuntui muistavan minut ja siskonsa, veljensä ja isänsä
5. Ella tuli minulle 1½ vuotiaana uuden kodin tarpeessa olevana 12 kiloa painavana huonokuntoisena makkarana, jolle Kaisaniemen puiston ympäri käveleminen oli liian suuri ponnistus.
6. Ella on kiltti ja leikkisä ikäisekseen, mutta suurimman osan päivästä se viettää omassa korissaan tai nojatuolilla nukkuen


Mela Manninen, rakastan sinua ;) <333

Miehen kasvatusohjeetTorstai 18.12.2008 10:52

1. Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin
Jaksatko pitää siitä huolta monta vuotta eteenpäin,
sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman omistajaansa.

2. Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat
suloisia, kaikki eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla
Jopa allergisia niille.

3. Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen
miehen haluat.
Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja
rodusta riippuen. Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja
lapinseisojat on helpoin hankkia, mutta hieman vaikeampi
kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.

4. Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat.Jos
haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi,
kerjäämään ruokaa ja haukkumaan vieraita, kelpaa siihen
parhaiten tavallinen suomalainen perusmies.
Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös ulkonäölle
asetettava vaatimuksia.
Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät, ruskeat ja
suhteellisen lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon
liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta karkailla.
Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen
tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta.
Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi
niin paljon liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5. Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on
otettava selvää mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä
perheisiin joissa tiedät olevan vapaita miehiä ja tee varaus.
Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään ennen lopullista
päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään
koulutukseen.

6. Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7. Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita
tärkeitä sinua kiinnostavia seikkoja.

8. Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla
edellisten omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9. Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille
tarkastukseen ja rokotettavaksi.

10. Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa
ja ruokaa,jotta se pysyy tyytyväisenä.

11. Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa. Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole
syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.

12. Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista,
kuten sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta
kaikki miehet eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven
avaaminen ja kukkien tuominen ovat hankalia temppuja,
jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.

13. Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät
kuitenkaan ymmärrä puhettasi.

14. Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää
talutushihnaa. Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen.
Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.

15. Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen.
Siihen kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat
pentuja eikä miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.
"Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sanajärjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta viisi kaveriasi tekemään saman."

1. Kuka minä olen?
- Olet venäläinen vakooja, piiloudu!

2. Missä asun?
- Keittiössä

3. Mikä olen?
- Katso ensin peiliin ja jos ei näytä tutulta soita äidillesi, ehkä hän tietää!?

4. Millainen olen?
Mä pyytäisin sua muuten ulos, jos uskaltaisin...

5. Kuka olen?
Sinäkö? Sinä olet tuollainen tavallinen pulliainen.

6. Mikä on kaikista tärkeintä elämässäni?
- Erilaisuus.

7. mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
- Ajotaito.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Se on tää kaikki meidän ympärillä

9. Miltä näytän?
- Ihan kuin hipelöisi kitalakea.

10. Miltä tunnun?
- Lehmältä, mutta näethän myös tilanteen koomisen puolen?

11. Miltä maistun?
- Diiselöljyn katkulta.

12. Miltä tuoksun?
- Vedeltä.

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Kuusamossa.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
- Ukkosmyrsky.

15. Mistä minut löytää?
- Kotoa.

16. Miten minut tavoittaa?
- En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.

17. Ikäni?
- Näyttää 5-kymppiseltä, saattaa olla vanhempikin

18. Sukupuoleni?
- Right..

19. Kuka on minulle tärkein?
- Parhaan kaverisi isäpuoli.

20. Kuka minusta välittää eniten?
- Taija, kukkatyttö

Jänskää.:D
Tulin,näin,kopioin
Pelottaako?
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Älä lue tätä..
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*älä lue enempää..*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
** nyt sä teet pahan virheen!**
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
**voi vittu mä sit varotin tosissani!*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
* ...*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*noni... valmistaudu*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina.

Kajaani ei ole Lapissa.Maanantai 07.01.2008 00:34

Edes Oulu ei ole vielä Lappia. Mutta Rovaniemi on jo Lapissa.

Näin on, rakkaat eteläsuomalaiset. Muistakaa se. ;)<3

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 16:31

Miesten puheet selkokielellä:


"Olemmeko tavanneet ennen?" - "Kiva perse."
"Tarvitsen sinua." - "Käteni on väsynyt."
"Haluan sitoutua." - "Kyllästyttää vetää käteen."
"Haluan todella tutustua sinuun paremmin." - "... jotta voisin kertoa siitä paremmin kavereilleni."
"Se on vain appelsiinimehua,maista vaikka." - "Vielä 3 paukkua ja hänen jalkansa ovat kaulani ympärillä."
"En tiedä pidänkö hänestä." - "Hän ei anna."
"Ikävöin sinua niin" - "Olen niin puutteessa, että pojatkin alkavat näyttää hyviltä."
"Oliko se yhtä ihanaa sinulle?" - "Olen epävarma miehuudestani."
"Olinko yhtä hyvä kuin aiemmat poikaystäväsi?" - "Onko vehkeeni pieni?"
"Soitan sinulle." - "Annan villikoirien purra vehkeeni irti ennenkuin näen sinua enää."
"Olen ajatellut paljon." - "Et ole niin hyvännäköinen kuin kännissä."
"Ehkä meidän pitäisi olla vain ystäviä." - "Vittu, että sä oot RUM

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 00:44

Aloitetaan positiivisesti. Kehu itseäsi yhdellä lauseella.
- Osaan siivota aika tehokkaasti JOS haluan!;D

Mikä on/oli tämän päivän kohokohta?
- Se kun pelasin bilistä martsarilaisessa räkälässä..:/:D

Mitä meinaat tehdä seuraavalla lomallasi?
- OOH vaikka mitä!:D eiku kaikkea tosi kilttiä, oon kotona, syön paljon ja nukun:) ja oon jartsan kanssa:)<3

Mitä luulet että äitisi sanoisi, jos kertoisit hänelle värjääväsi hiuksesi kirkkaan vihreiksi?
- No sitä on vaikea sanoa, en uskalla edes arvata!;D

Miksi on hyvä että on paljon erilaisia ihmisiä?
- Koska niitä on aika hauska katella kun ne on aika hassuja joskus..:) olisi tylsää jos kaikki olisivat samasta puusta veistettyjä!:D

Mikä biisi soi nyt? Jos ei soi mikään, niin mikä oli viimeisin biisi minkä kuulit?
- Just nyt kuuluu Irinan Selkä selkää vasten, ja sitten tietysti oma laulamiseni tässä samalla!:D

Oletko koskaan tehnyt muiden kiusaksi näitä ajankuluttajia?
- No en tietenkään.:) hei mä oon kiltti ihminen!:>

Kenen kanssa juttelit viimeks galleriassa?
- muistaakseni ihanan ellu-neidin kanssa:)<3

Sano hänestä ainakin yksi hyvä piirre.
- Se on aivan ihastuttavan mukava ja huumorintajuinen nuori nainen:)<3 plus että se on niin mielettömän nätti!:)

Mitä tekisit jos yhtäkkiä heräisit 40-vuotiaan vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen vierestä?
- No ööö.. en mä tiedä:D kai siihen ois joku järkevä selitys..:D

Kumpi on parempaa Jenkki vai Airwaves?
- AIRWAVES!:P mä en jenkkejä tue missään asiassa!;)

Minkä näistä ottaisit mieluiten nyt? 1 000 000 euroa, kestävän rakkauden vai ystävillesi ikuisen onnellisen elämän?
- rahalla ei tee mitään, ei rakkauden tarvitse olla välttämättä koko elämän kestävää eikä elämän aina onnellista..:D mutta kai se sitten olisi toi kestävä rakkaus..:)

Oletko koskaan laskenut painoindeksiäsi?
- olenhan mä.. se oli jotain 24,7

Jos olet, paljon tuli tulokseks?
- se oli jotain 20,9

Onko sinulla omaa kameraa?
- ei ole, olen vain köyhä lapsi:)

Jos on, montako kuvaa siinä on tällä hetkellä?
- no ei ole:D

Suuttuisitko jos äitisi olisi antanut lempipaitasi köyhälle lapselle jolla ei ollut ollenkaan vaatteita?
- en suuttuisi, antakoon vaikka kaikki:) mihin mä vaatteita tarviin?=)

Juoruiletko koskaan?
- eipä oo ollu tarvetta..:)

Minkä merkkinen kännykkä sinulla on?
- Nokia

Haluaisitko uuden? Minkä merkkisen?
- no kai mä tollakin pärjään..:D mutta kyllä uus nokiakin passais..:D

Mikä liittymä sinulla on kännykässä?
- DNA HELMI!;)<3

Kuinka suuri puhelinlasku odottaa sinua/vanhempiasi/muita maksajia kuun lopussa?
- 15 e koska se on saldorajana!:D

Osaatko mielestäsi laulaa?
- no joku väitti että osaan:D

Sano joku kaunis biisi?
- Irina - Kaunis mieli, Nelly Furtado - All good things..:) paljon on muitakin totta kai..:)

Milloin ja mitä ruokaa olet viimeksi laittanut itse? (sitä ei lasketa ruuanlaitoksi jos laitat ruuan mikroon ja lämmität)
- eilen tein jauhelihakastiketta ja spagettia, eikä edes kauha sulanut!;D

Oletko koskaan jättänyt kaupan seinälle ilmoitusta?
- en oo:D

Jos olet, mitä siinä luki?
-

Oletko tavannut yhtään irc-galleria kaveria in real life?
- varmaan kaikki..:D

Jos olet, montako?
- no paha alkaa laskea koska oon melkein kaikki tavannu eka irl ja sitten vasta galtsussa:D

Montako nykyistä nettikaveriasi voisit tavata irl?
- varmaan kaikki:D

Mitä kaikkea sängystäsi löytyy?
- pari päiväkirjaa, kirjoja ja nenäliinoja ainaki:D ja kissa kenties..?:)

Voisitko mennä alusvaatemuotinäytökseen esiintymään ja nolaamaan itsesi tahallasi kaatumalla lavan päässä valokuvaajien edessä, jos saisit sen jälkeen 1 000 000 euroa?
- no miksei, mutta musta ei olisi kyllä esiintymään julkisesti alusvaatteisillaan!:D

Mihin maahan olisit halunnut syntyä?
- Jonneki lämpimään..:P mutta kai ehkä tää suomikin tästä pikkuhiljaa lämpiää..:D

Mikä minä olisinkaan...?:)Sunnuntai 14.10.2007 03:33

Jos olisin kuukausi, olisin - Elokuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin - Perjantai
Jos olisin kellonaika, olisin - 22.38
Jos olisin planeetta, olisin - Venus ;D
Jos olisin merieläin, olisin - Meduusa
Jos olisin suunta, olisin - VASEN
Jos olisin huonekalu, olisin - Sänky
Jos olisin neste, olisin - Appelsiinimehu
Jos olisin puu, olisin - Vaahtera
Jos olisin kasvi, olisin - Vadelma
Jos olisin säätila, olisin - Kevätsade
Jos olisin soitin, olisin - Huuliharppu
Jos olisin eläin, olisin - Marsu
Jos olisin väri, olisin - Punainen
Jos olisin vihannes, olisin - Porkkana
Jos olisin ääni, olisin - Kikatus
Jos olisin alkuaine, olisin - Magnesium
Jos olisin auto, olisin - Nissan Sunny <3
Jos olisin laulu, olisin - Rihanna - UmbrElla ;>
Jos olisin elokuva, olisin - Step up
Jos olisin kirja, olisin - Saatana saapuu Moskovaan
Jos olisin ruoka, olisin - Makaroni ja kanakastike...:P
Jos olisin paikka, olisin - Tori
Jos olisin numero, olisin - 92 (ikuinen kiroukseni...:/)

1. OIKEA NIMESI:
-Ella

2. GANGSTA NIMESI: (ekat 3 kirjainta etunimestä plus izzle.)
-Ellizzle

3. ETSIVÄNIMESI: (lempiväri ja lempieläin)
-Musta Kissa

4. SAIPPUAOOPPERANIMESI: (toinen nimesi ja tämän hetkinen sijaintipaikka)
- Talvikin Makuuhuone

5. STAR WARS NIMESI: (ekat 3 kirjainta sukunimestä, ekat 2 kirjainta etunimestä, ekat 3 kirjainta äidin tyttönimestä)
-Berelber

6. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi, lempijuomasi).
-Punainen Vesi

7. IRAQ-NIMESI: (1 kirjain etunimestä, 3 kirjain sukunimestä, mikä tahansa kirjain toisesta nimestä, 2 kirjain äidin tyttönimestä, 3 kirjain isän toisesta nimestä, 1 kirjain siskon/veljen nimestä, viimeinen kirjain äidin toisesta nimestä)
- Erletio

9. INTIAANINIMESI: (lempiväri ja lemmikkisi nimi)
- Punainen Sammakko
(tai rotta, tai kissa, tai kukko, tai kana...;D)
- Vanhemmat »