IRC-Galleria

countrywoman

countrywoman

the boots are made for walking *****

Kaksi päivääTorstai 28.12.2006 20:53

Aava Maria Emilia oli hoidossa kaksi kokonaista päivää ja kaikki meni paremmin kuin hyvin.
Ensimmäisenä päiväna oltiin ihan kaksistaan Huhmarissa mutta sitten tänään menin Nummelaan ja käytiin ensin Kaisalla ja sitten Raili-mummolla ja Oiva-papalla kylässä. Ensimmäisessä paikassa on käyty ennenkin ja siellä oli kaksi tuttua kissaa mutta seuraavassa paikassa oli kaksi pientä chihuahua koiraa, tosin Aavan mielestä ne kyllä oli kissoja sekä hauvoja.
Hän oli taas kerran hurmaava oma itsensä, tosin varamummo alkaa olla jo niin tuttu, että vähän kokeillaan tai ei niin vähänkään rajoja, vieraskoreus alkaa karista mutta silti oli hauskaa ja toivon, että me saadaan vielä olla monta, monta, monta päivää yhdessä.
Ja eikun uutta vuotta oottelemaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.