IRC-Galleria

Ah, mikä viikonloppu !Maanantai 19.01.2009 01:26

Olipas taas vaiherikasta.
Tosiaan, lauantaina oltii Nellin kanssa Erikinkadulla Helsingissä yötä. Oli kyllä erikois fantsuu <3 Ensiksi käytiin vähän kaupoilla ostamassa vaatteita, löysinpä taas kaikkea ihanan turhaa, mm. 2 tunikaa, villastrumppikset, farkku tightsit (<3) ja mekon ensi viikonloppua varten (Laura täyttää 19v.). Käväistiinpä nopeasti myös Stockmannilla, sillä Nelli halusi saada päivittäisen sushi-annoksensa (hyiii!).
Sitten tavattin Johannes Bulevardin Kahvisalongissa, ja kuultiin uusimmat suomenruotsalaiset seurapiiri juorut. Fab !! ;)
Illansuussa lähdettiin sitten kävelemään kohti Erikinkatu 48:aa, käväistiin siinä matkalla ottamassa kiinalaista mukaan. NAM ! Ja iltahan sujui rauhallisissa merkeissä, ilman mitään sen suurempaa draamaa :'D no, kuitenkin. Nukkumaan päästiin siinä kahden aikaan yöllä.
Aamulla kello soi jo kahdeksalta, sillä meidän piti ehtiä 9.48 junaan. Oltiin niin reippaita, että siivoiltiin siinä ja sitten tilattiin taksi asemalle. Meillä oli hyvin aikaa ennekuin juna lähti (kiitos mun aikataulujen, ilman niitä Nelli olis vieläki siellä) niin päätettiinpä käväistä hakemassa aamupalaa asematunnelin mäkkäristä :D. Junamatka meni tavalliseen tapaan höpöttämällä edellisillan tapahtumista. Isi oli vastassa asemalla. Kiitämme Erikiä, joka palveli meitä taas kerran erinomaisesti ! Kiitos.

Nelli jäi kiltisti lukemaan kokeisiin, kun minä lähdin kohti Riihimäen varuskuntaa! Olin menossa tapaamaan rakasta parempaa puoliskoani armeijan niin sanottuun 'tyttöystävä-päivään'. <3 Puin päälle osan uusista vaatteistani, ahh ne on niin upeita !
Oli ihana nähdä Toni, sillä oltiinhan jo viikko oltu erossa :<. Ensimmäiset 4 tuntia vaan palloiltiin ympäri kasarmia ja tietysti syötiiin :) Ihan lopuksi oli joku show, se oli ihan okei. :S :) Jouduin jättämään kultani sinne, vaikka olisin halunnut ottaa hänet mukaan. No, onneksi ensi lauantaina on ensimmäiset lomat ! Sitten pääsen taas kullan viereen nukkumaan <3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.