Lennän jäisessä tuulessa valkoisen kuoleman kanssa, lumen kera läpi pimeyden, pilvien peittämän taivaan. Maa väijyy alhaalla, sinne ei tee mieli mennä kylmä ja etäisen kirkas valkean kumen peittämä ja sieltä mistä lumi puuttuu paistavat mustat täplät jäisinä talven kosketuksesta. Tunnen kuinka pohjantuuli henkäilee vasten tummia kuusia tuolla aukean laidalla, kohta sen jäätävä hengitys saavuttaa siipeni veren tahrimat ja saa minussa aikaan ruumista lämmittävän tunteen. Tahdon lentää sen mukana, sen voimaikkaiden henkäysten tahdissa kohti yön viimeistä pistettä pakoon aamulta.
Pohjoistuuli kulkee pitkin niityn pintaa värisyttäen jäisenä kimaltavia korsia, lumi kulkee mukana kuin käärme vedessä kiemurrellen nopein vedoin eteenpäin. Liidän kylmän tuulen varassa lähellä maata nauttien sen voimasta ja kuolettavasta kauneudesta. En piittaa siipieni jäykistävästä särystä lyömän piiskatessa niitä, ei se saa verta niistä poistettua, eikä se ole sen tarkoituskaan. Minä ja pohjatuulihan vain kisailemme niityn yllä, tiedän etten voi sitä voittaa mutta ainakin tahdon koettaa kulkea sen mukana osan matkastaan kohti ikuista yötä. Kaksi luonnon luomaa pimeyden liikkujaa, kuoleman palvojaa toinen iätön toinen kuolevainen. Monia hahmoja meille on annettu, monesti pohjatuulta jääkuningatareksi kutsuttu on, jotta sitä paremmin ymmärtää kuolevainen voisi. Monille tuttu on pöllö viisas tai korppi tumma öinen liikkuja, mutta niiden mieli on monesti jäänyt arvoitukseksi. Oksaltaan ne katselevat maailmaa läpi kaiken näkevien silmien yöhön kuunnellen pohjantuulta, mitähän se on tällä kertaa keksinyt saadakseen mukanaan lentämään?
Uusimmat blogimerkinnät
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2007 (4)
- ▶ toukokuu 2007 (1)
- ▶ maaliskuu 2007 (2)
- ▶ helmikuu 2007 (1)
Blogimerkintä
« Uudempi
-
Vanhempi »