IRC-Galleria

Löysin seuraavan tekstin kirjasta Tarinoiden maailmat (Kemppinen, Pertti 2000. Kustannusvalmennus P.&K. Oy), kun etsiskelin materiaaliehdotuksia harkkani ryhmiä varten. Kyseinen tarina/teksti seisautti kyllä hetkeksi, kun sitä luki. Tekstin lopussa kerron omat tunnelmat ja syyni tämän postaamiseen.

*

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun kuulen sinun äänesi, tallentaisin joka sanan nauhalle, jota myöhemmin kelaisin loputtomiin.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä... Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin - onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia hyvittää. Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua. Huomenna tarjoan apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa rakas ihminen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään. Jos huomista ei tulekaan, kadut kakerasti, että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä, viimeisen halauksen halaamatta, että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen, joka osoittautui lähes viimeiseksi.

Pidä rakkaitasi hyvänä tänään, kerro heille, kuinka paljon heitä rakastat ja tulet rakastamaan. Älä unohda pieniä sanoja "anteeksi", "kiitos" ja "ei se mitään".

Jos käy niin, ettei uutta päivää tulekaan, sinun ei tarvitse katua.

- Tuntematon

*

Teksti seisautti, koska ihmiset pitävät lähimmäisiään itsestäänselvyyksinä ja liian harvoin lähimmäisille annetaan heidän todellista arvoaan. Samalla se seisautti, koska muutama päivä tekstin lukemisen jälkeen tapahtui Naantalin palo, jossa niin moni nuori kuoli ja liian moni menetti lähimmäisensä.

Halusin postata tämän, koska haluan kaikkien ystävieni ja lähimmäisteni tietävän, kuinka tärkeitä ja arvokkaita he todella ovat, vaikka en sitä aina muistakaan sanoa, vaikka ei oltaisi nähty pitkään aikaan tai vaikka joskus tuntuu siltä, että ollaan unohdettu toisemme.

Eli kiitos kaikille, jotka ovat olleet osana elämääni: olette tärkeitä <3

Harkan aikana tulee harrastettua paljon itsetutkiskelua ja pohdittua syntyjä syviä. Siksi tällainen kauhea avautuminen ^^"