IRC-Galleria

Rooted to the place you spring fromPerjantai 18.07.2008 01:30

Piti mennä nukkumaan ajoissa mutta ei voi koska tämä At Mount Zoomer on niin Wolf Paradea että tuntee nuortuvansa monta vuotta.
Jeaaaa.

IloaTiistai 15.07.2008 01:21

Tiedättekö sen fiiliksen kun on odottanut jotain juttua monta kuukautta ja sitten kun se tapahtuu, se osoittautuukin ei ihan niin kivaksi kuin olisi luullut ja olo tulee jotenkin epämääräisen pettyneeksi vaikka mitään ei varsinaisesti olisikaan vialla ?

Ilosaari ei ollut sellainen.
Kolmen päivän loistavat bileet, hyvää musiikkia ja älytöntä seuraa (kirjaimellisestikin). Olo ei ole vielä ihan niin skarppi että osaisi kuvailla paremmin, mutta palautui taas usko ihmiskuntaan. Voi olla erityisen tyytyväinen siihen ettei tullut koomailtua teltassa (tai siis Samulin ja muiden teltassa) oikeastaan ollenkaan, vaan kävi ihan rahan edestä keikoilla. Erityismaininnan ansaitsee Raappana (mikä ajoitus auringolla!), Ozricset, Giant Räbät, Venetian Snares (uusi tuttavuus minulle, mutta oli aika brutaalia), Mogwai, Valkyrians ja Common, vaikka lähes kaikki näkemäni keikat oli hyviä. Tuli tanssittua !
Oli niin hauskaa että, Vicea lainatakseni, I wished my brain could have recorded a video.

Ja vaikka lauantaina satoikin vähän, eikö Ilosaaressa paista aina aurinko.
Nyt voisi nukkua vuoden.


[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 01:42

Aulin mukaan tulevaisuudessani on "tietoa, ei töitä."
Mutta ei se mitään.

Huomenna Joensuu!

Turha:Keskiviikko 09.07.2008 01:44

Tänään olin töissä ja sitten ajoin mummoille käymään. Oli kivaa ajaa autoa, koska paistoi aurinko ja sai kuunnella musiikkia. Oli kivaa kuunnella musiikkia koska löysin autosta kokoelmalevyn, jonka olin polttanut viime talvena tarkoituksena antaa se, jostain syystä, jota en muista, Lotalle tai Eerolle, mutta sitten hukkasin sen jonnekin, mitä ilmeisimmin autoon. Paluumatkalla kuuntelin Ozricseja ja huomasin taas että se on ihan parasta autoilumusiikkia.

Huomaamattani olen kerännyt myös aika paljon univelkaa tässä viime aikoina, pitänee nukkua sitä pois ennen Ilosaarta.
Hyvät illat tunnistaa siitä että valomerkki tulee aivan out of blue.

(Edit:
Auli lähettää 17.44.
"Tiedän ettei se ole mahdollista mutta aivan kuin oisin edelleen kännissä.")

(Edit 2:
Piti maksaa vähän niitä pahamaineisia puhelinlaskuja pois, mutta päädyinkin ostamaan levyjä. Damn you levykauppax.)

[Ei aihetta]Perjantai 04.07.2008 03:19

If you're going to dine with the cannibals
sooner or later you're gonna get eaten.
Heräsin tänään siihen kun Aulis soitti ja kertoi/kiljui päässeensä lääkikseen. Nyt hymyilyttää sen puolesta, ne tulevat Kyöstin kanssa tähän kahville kunhan ehtivät. Tällä kesällä on ollut paljon yllätyksiä hihassaan.
Lauantai-iltana käytiin A&A:n ja Eetujen kanssa Alavudella, törmättiin Kristaan ja juotiin ylihinnoiteltuja kaljateltta-juomia, päädyttiin jossain vaiheessa takaisin Ähtäriin ja Clubille, missä oli kerrankin ihan mukavaa. Johtunee yleisestä humalatilasta, joka oli huomattava.
Sunnuntaina pääsin suihkuun ja ihmisten ilmoille vasta kahdeksan jälkeen illalla, mutta sekin oli ihan mukavaa, vaihteeksi.

Nyt odottelen tietoa Helsingin pääsykokeista vähän ristiriitaisin fiiliksin, jotta tiedän sitten laittaa kämpän hakuun jompaankumpaan kaupunkiin. Lotan kanssa puhuttu josko mentäisiin elokuun lopulla moikkaamaan tuttuja Italia-Espanja-Ranska-Saksa- linjalle, mutta tarpeeksi halpoja lentoja ei ole vielä ilmaantunut.
-20 euron puhelinlasku
-32 euron puhelinlasku
-50 euron puhelinlasku
-10 euron puhelinlasku

Minun Sonerani syököön paskaa.

!!Keskiviikko 25.06.2008 18:06

Juuri kun olin Jussin kanssa puhunut mesessä siitä miten kuumottavaa on odottaa tietoja pääsykokeista ja julistanut synkeästi etten minä minnekään tule pääsemään, on postissa kirje:

"Sinut on vuoden 2008 opiskelijavalinnassa hyväksytty opiskelemaan Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan."

Hahaaaa. Helsingistä ei ole vielä tietoa, mutta mahtavaaaa!