IRC-Galleria

Heräsin tänään seitsemän maissa tekstiviestiin jossa kaverini iloisesti ilmoitti saapuneensa juuri Pariisiin. Toivotettuani hänelle yhtä ystävällisesti haista paskaa ajattelin nukkua vielä pari tuntia: seuraavan kerran aukaisin silmiä joskus puoli kahden maissa. Joululomalla oli melkein päässyt unohtumaan miten paljon erilaisia hälyääniä naapuriasunnoista tämä kämppä päästääkään läpi: oli lähes kotoisaa kuulla ensimmäisenä aamulla (aamuhkolla) yläkerran asukkaan marssivan huoneessaan samoilla päättäväisillä kantapääaskelilla kuin aina ennenkin ja seinänaapurin pesevän yhtä neuroottisen usein käsiään. Hekin todennäköisesti huomasivat paluuni rutiiniksi muodostuneen kahvia + The Smithsiä tarpeeksi lujaa- aamuyhdistelmäni myötä.

Yritin tänään totuttaa itseäni ajatukseen paluusta akateemiseen opiskelijamaailmaan velvollisuuksineen ja tehtävineen, mutta kovasta yrityksestä huolimatta en saanut itseäni millään kirjoittamaan rästiin jääneitä esseitä, jääköön deadlinen pakottamana tehdyiksi sitten.
Nyt haluaisin lähteä jonnekin 15 asteen pakkasesta huolimatta. Ehkä kokeilemaan olenko kehittynyt biljardissa lainkaan tämän loman aikana.

Priorisointia:Maanantai 05.01.2009 01:15

Säästääkö opintotukirahansa vai tuhlatako niitä lentolipun verran päästäkseen Barcelonaan helmikuussa ystävien majoittamaksi ja tarjottuun (lue: ilmaiseen) Oasiksen konserttiin?

You never know what you're going to get.

Tämä käy.Lauantai 03.01.2009 22:05

Jälleen kerran Helsinki on osoittautunut odotetulla tavalla väkevöittäväksi kokemukseksi, paluu arkeen tuntuu kovin kaukaiselta ja epämiellyttävältä ajatukselta. Onneksi vielä ei tarvitse ajatella mokomaa, kun on punaviiniä, ämpäripäätä ja kaikenlaista älyä, Atmosphereä ja Maissin häpeilemättömiä Britney Spears- innostuksia.
Yleinen hädissäänolevuus on kaukana.
Ajettuani kolmen päivän sisään noin 800 kilometriä tuossa jouluisessa loskapaskassa olen vähintäänkin tyytyväinen että tästä eteenpäin valtion rautatiet hoitavat transportaation.
Suomi on kokoisekseen aivan tarpeettoman iso maa, meidän pitäisi antaa osa Venäjälle.
Suhteeni jouluihin on vähintäänkin ristiriitainen: mitä enemmän ympärilläni on ihmisiä jotka uskovat aidosti korniin joulumieleen, laulavat ikivihreitä joululauluja ja julistavat joulun ihmiskuntaa yhdistävää sanomaa, sitä kiusaantuneemmaksi ja epämukavammaksi oloni tunnen. Toisaalta kun kaikki se turha hässäkkä on käyty läpi, kun jäljellä on enää viiniä, kirjoja, kaikista opiskelujutuista vapaat päivät ja väsymyksensekainen seesteisyys, niin tuntuu että lomansa voisi viettää huonomminkin.

Olin eilen Clubilla. Tunnelma vaihteli huvittuneisuudesta nostalgiaan ja nostalgiasta ahdistuneisuuteen ja ahdistuneisuudesta takaisin huvittuneisuuteen.
(Loppulomalla ajattelin ehtiä tehdä joulurouten Ähtäri - Keuruu - Simpele - Tampere uudeksi vuodeksi -Helsinki viikonlopuksi (kyllä kai, joo?)- Ähtäriin hakemaan kamat- takaisin Ouluun.)

Today is the last day of your life so far.Maanantai 22.12.2008 00:55

Sunnuntaiaivojää, kuten eräs toinen sen äsken ilmaisi, tekee tuhojaan.
Ähtärissä on kaikki niinkuin ennenkin, paitsi minä ja kaikki. Oli outoa nukkua huoneessa jota äiti pikkuhiljaa mutta päättäväisesti muuttaa minun huoneestani joksikin hillitymmäksi ja hallitummaksi vieraaksi tilaksi, jossa viherkasvit säilyvät hengissä jopa muutamaa viikkoa pidempään ja lattialla mahtuu kävelemään. Outoa oli myös ettei huoneeni ikkunan alla ollutkaan enää oranssit katulamput ja se että jääkaapissa oli ruokaa, outoa ettei oikein ole kotonaan enää missään mutta toisaalta aidosti viihtyy tällaisessä välitilassa.

Ajattelin kirjoittaa jotain muutakin, mutta olen niin väsynyt että voisin nukkua 12 tuntia ja herätä silti samanlaisessa koomassa. Huomenna näen toivottavasti monia vanhoja ystäviä, ovatkohan he muuttuneet ja olenkohan minä.

(Ps. "The power of accurate observation is commonly called cynicism by those who have not got it."
- George Bernard Shaw )

[Ei aihetta]Perjantai 19.12.2008 14:20

I'm not giving in,
I am
f i n i s h e d .

Takes me back:Keskiviikko 17.12.2008 01:49

Damien Rice - viime kevät, ilta Aulin luona Turussa kun parvekkeella istuessaan, viinilasi toisessa ja savuke toisessa kädessään pystyi haistamaan niiden kevään ensimmäisten lämpimien päivien tuoksun, kuivan asfaltin ja uuden ruohon ja hiekan. Maattiin vanhalla sohvalla jonka sen asunnon entiset omistajat olivat jättäneet ummehtumaan parvekkeelle, jalat parvekkeen kaidetta vasten ja nähtiin vain sininen yötaivas ja valaistu tuomiokirkon torni ja savu joka kohosi ylös yhtä laiskasti kuin keittiöstä kuuluva puheensorinakin. Here's to being young, wholesome and madly in love with your life.

Sellaisia täydellisiä hetkiä jotka dialogeineen ja musiikkeineen lisäisin minkä tahansa lyhytelokuvan käsikirjoitukseen.

[Ei aihetta]Maanantai 15.12.2008 04:19

L / sanoo:
Global Orgasm day! Solstice Day - December 21, at 12:04 Universal Time (GMT)
L / sanoo:
didn't know about this, but i'm thrilled
L / sanoo:
"Guests are allowed to bring friends to this event. "
L / sanoo:
good.
Claudio - monkey man sanoo:
yep
Claudio - monkey man sanoo:
i'm afraid i'll come alone
Soulin sävyinen eilinen ilta nelivitosessa ja sen elokuvamainen epilogi (I wouldn't mind seeing that movie again) antoi energiaa joka sai minut heräämään lattialla tärisevään puhelimeen yllättävän virkeänä vain kolmen tunnin yöunien jälkeen. Mietin että miten paljon vähemmän itsemurhia jouluisin tehtäisinkään jos äärimelankolisen bluesin sijaan epävirallista joulumusiikkia olisikin Marvin Gaye, The Supremes tai vaikka Curtis Mayfield.
Tein englantilaisen aamiaisen (jossa ei ollut muuta englantilaista kuin unkarilaisen T:n brittiaksentin muistelu), nyt juon kahvia ja tv:n tarjontaa sivusilmällä huomioiden alan epäillä että valehtelin turhaan kuumottavalle tv-lupamaksumiehelle, sillä ainakaan näin sunnuntaisin sieltä ei voi katsoa kuin tyhmiä amerikkalaisia, tyhmiä amerikkalaisia eläimiä tai universaalia sosiaalipornoa, mikä on toki LSD:tä aivoille mutta loppujen lopuksi aika turha trippi.

Mac Lethal ja Edan ovat loppuvuoden kovimmat löydöt, varsinkin Mac Lethalin fiilistely muistuttaa niistä ajoista kun innostuin Atmospherestä ja kuuntelin sitä last.fm:n tukkoon. Juotuani kahvini käyn suihkussa, puen päälle ja, ihan vain yliannostamisen ilosta, menen värikkäiden tyttöjen kanssa kahville keskustaan.
Joululahjojen ostamisen ajattelu ahdistaa, koska sen lisäksi etten tiedä mitä ostaa, en enää edes tiedä keille lahjat tänä vuonna pitäisi hankkia.