IRC-Galleria

Hasta la vista, babyKeskiviikko 18.01.2006 23:28


Helsingin Sanomien vaalikoneessa presidentinvaaliehdokkailta kyseltiin monenlaista. Yhtenä kysymyksenä oli, kokeeko ehdokas Yhdysvallat Suomelle turvallisuusuhaksi. Työväen presidenteistä 670 000 ääntä vähemmän ensimmäisellä kierroksella saanut vastasi ei. Hän perusteli kantaansa sillä, että Yhdysvallat on kehittynyt demokratia.

Kehittyneestä demokratiasta ovat saaneet maistiaisia myös Clarence Ray Allen ja Tookie Williams. Tätä demokratiaa on harjoittanut Terminator-leffoista tuttu Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger, joka tunnetaan elokuvamaailmassa lähinnä tappamiseen painottuvista roolitöistään. Sama linja on otettu käyttöön nyt myös valkokankaan ulkopuolella: Arska näet sinetöi lopullisesti molempien miesten teloitukset. Cribs-jengin perustajajäsenenä tunnettu Williams tuomittiin aikoinaan murhasta. Todisteiden pitävyydestä ollaan edelleen eri mieltä. Rauhantyöhön viimeisinä vuosinaan erikoistunut, useamman kirjankin kirjoittanut Williams tarjoutui viettämään loppuikänsä vankilassa, kunhan hän saisi jatkaa työtään rauhan edistämisen parissa. Tämä ei Arnoldille kelvannut, vaan viimeinenkin armahdushakemus hylättiin vain muutamaa päivää ennen teloituksen täytäntöönpanoa. Paikalla olleet kuvasivat tapahtumaa julmaksi: lihaksikas Williams joutui odottamaan kuolemaansa minuuttitolkulla, koska teloituksen toteuttajat eivät löytäneet käsivarresta sopivaa verisuonta. 76-vuotiaana teloitettu Clarence Ray Allen puolestaan oli kuolinpäivänään lähes sokea ja kuuro ja melkein puhe- ja liikuntakyvytön. Miehen sydän pysähtyi jo viime syksynä, mutta Allen elvytettiin uudelleen odottamaan kuolemantuomiotaan. Armahdushakemukset menivät tässäkin tapauksessa kuuroille korville.

”Isoa Arskaa” eivät ole pahemmin pysäyttäneet ihmisoikeusjärjestöt, saati synnyinmaansa Itävallan paikallispoliitikot, jotka ovat uhanneet jo ottaa Arnoldilta pois Itävallan kansalaisuuden. Yhdysvaltalaiset tosin ovat edelleen riemuissaan tylystä linjasta: tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 64 prosenttia maan asukkaista kannattaa kuolemanrangaistusta.

Presidentti koetaan tänä päivänä laajasti mielipidevaikuttajana. Jos Sauli Niinistö saa kansalta 29. tammikuuta mandaatin lähteä mielipidevaikuttamaan niin, että kehittyneen demokratian mallia haetaan Yhdysvalloista, ovat edessä mielenkiintoiset paikat. Kysykää vaikka irakilaisilta, mitä he tykkäävät George W.:n ja Condoleezzan demokratiamallista. Maistiaisia siitä ollaan Suomeenkin tarjoamassa kaavaillun NATO-jäsenyyden myötä.
Ajatelkaa, ketä äänestätte. Vaalit eivät ole vielä ohi.

---

Oheinen kirjoitus on luettavissa todennäköisesti viikonlopun Porin Sanomista sekä ensi torstain Satakunnan Työstä. Kommentoikaa vapaasti. Kiitos.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.