IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Työviikko on kohta ohitsePerjantai 05.10.2007 17:29


Täällä sitä ollaan taas maaseudulla etsimässä kummelihuumorin ydintä. Osa sitä voisi löytyä paikallisesta rallikulttuurista. Jos Porissa palikkaosasto on liikenteessä, niin täällä se on aivan oma lukunsa. Eilen kävin kuvaamassa tapausta, jossa musta kostaja oli kaartanut läheisessä kolmostien risteyksessä vastakkaisen kaistan puolelle ja siitä nokka edellä kaiteeseen. Ilmeisesti isäntä oli yrittänyt tehdä käsijarrukäännöksellä kurvia sivutielle siinä kuitenkaan onnistumatta. Hyvä ettei henki lähtenyt, sillä kolmostiellä liikkuu puoli neljän aikaan autoja niin perkeleesti. Aika vakavaa poikaa ja tyttöä siinä sitten oltiin, eikä ihmekään. Samainen kostaja oli pelotellut työkaveriani Katria läheisellä huoltoasemalla Katrin lähtiessä töistä - taas käsijarrukäännös ja melkein suoraan kylkeen. Reaktiot eivät olleet sentään perusporilaista keskisormen näyttöä, vaan lähinnä lippistä syvälle päähän ja aika vauhdikkaasti kolmostielle... ralli se on minun rattoni ja ralli se on minun työni!

Tänään menemme töiden jälkeen Ikaalisiin. Siellä on luvassa mättöä aka ruokaa ja hevosratsastusta. Saunaankin pääsisi, saas nähdä että jaksaako. Täältä pitäisi ajella iltamyöhällä Poriinkin, jonne legendaarinen #50 on jo näihin aikoihin hyvinkin päässyt. Kello 18 on fanitilaisuus jäähallilla. Toimintasuunnitelma: ensin Masa vetää koko ässäjengiä pataan, erityisesti puolustajakollegoja, sitten KalPa-peli ja sen jälkeen Winstoniin heittämään oikein kunnon persekännit. Ehkä se siitä lähtisi. Porilainen joukkue on kuitenkin aina pärjännyt asenteella, ja oikein korostetusti, sillä taitoniekkoja tänne ei ainakaan nykyisin saa järjettömiä määriä. Hyvä, kun edes Kivenmäki on tuossa kiukuttelemassa ja veivaamassa.

Epilogin musiikkivideo ei päässyt jatkoon YleX:n skabassa. Se on kieltämättä vähän tympäissyt. Seli seli, mutta monetkin jatkoonpäässeistä eivät varmaankaan videon perusteella ole paikkaansa lunastaneet. Kai niissä on nähty sitten ihan erilaista potentiaalia noin muuten kuin episoodissa. Seitsemän ja puolen vuoden harrastustoiminnan jälkeen bändihommat kiinnostavat tänä päivänä muuten ehkä vähemmän kuin koskaan, ja siihen on olemassa kieltämättä muitakin syitä kuin pelkkä muu tekeminen. Onneksi on muuta tekemistä, voi vaan kuvitella kuinka paljon sellaisia kokopäiväisiä elämäntaiteilijoita tympii vastaava tilanne... saas nähdä miten jatkossa, mutta eipä tämä tässä muodossa tosiaan miltään innostavalta toiminnalta näytä. Eikä tympiminen pelkän tympimisen vuoksi varsinaisesti käy harrastuksesta.

Huomenna lähden käymään Turun kirjamessuilla. Saas nähdä, keitä siellä tulee vastaan. Tuttuja varmaan, toivottavasti kaikki vielä sanovat morjensta, heh. Viikonloppuja!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.