IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

IISALMELAISKAMUT HEITorstai 05.11.2009 21:37

ÄY ÄY ÄY KUKA LÄHTEE MUN KANSSA HUOMENNA KATTOMAAN SNOW WHITE'S POISON BITEÄ OLUTHALLILLE KELLO 19 ÄYYYYY SALLA OLI VAMMANEN EIKÄ HALUNNU TULLA IISALMEEN

ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY HEY GUYS

MYYDÄÄNKeskiviikko 04.11.2009 19:09

Kaksi ManGlazen MATTE IS MURDER mattamustaa kynsilakkaa. Mukana molemmissa hienot kultaiset "käyntikortit", joiden takapuolelle voi kirjoittaa yhteystietonsa ja antaa jollekin hienolle ihmiselle. Ensimmäiselle onnekkaalle myös 10x10cm ManGlaze: Fuggen Ugly & The Death Tar-tarra. Kaikki mainitut allaolevassa kuvassa.

EDIT: Valkoisella etiketillä oleva lakka myyty, sankyuu! Musta tarra kuitenkin vielä saatavilla, koska ostaja ei kuulemma olisi tehnyt sillä mitään :B

10e/kappale (normaalihinta netistä ostettuna postikuluineen n. 15 euroa per lakka)
Myyn nämä kaksi, koska sain vängättyä kolme lakkaa kohtuullisiin postikuluihin.




















Lisäksi yksittäiskuva lakasta.

























Tässä molemmat lakat. Kaksi erilaista etikettipainatusta, mutta sama lakka on kyseessä kuitenkin. Itse lakka on hyvin levittyvää, ei jätä rantuja ja kuivuu lopullisesti 15 minuutissa jos kerros on paksu. Ohuempi kerros kuivuu alle viidessä minuutissa. Kuivuttuaan lakka on siis pinnaltaan matta, ja tosi hienon näköinen! : D

























Mielelläni möisin nämä kaunokaiset joillekuille Iisalmen tai Lapinlahden lähettyvillä asusteleville, koska postituksista tulee aina ylimääräistä haittaa (sekä kuluja) eikä ole varmuutta, että lakkapurkit pysyvät ehjinä. Rohkeasti ottamaan yhteyttä! 8)))

Dudes...Torstai 08.10.2009 16:53



...has anyone else noticed this? :___D

*facepalm*

HAHA GALLERIA MATKII VEEÄRRÄÄ. AND TOTALLY FAILS.

FFFFFFFFFFFFFFFFFF-Tiistai 06.10.2009 19:27

I DON'T LIEK THIS SHIT

MISTÄ SEN HITSIN MODIEDITORINKI VOI MUKA LÖYTÄÄ

ERU IS SAD. SHE THOUGHT THIS WOULD BE AWESOME, BUT NO

ANOTHER THING TO PUT IN THE LIST OF SAD MISHAPS.

Vanha kuva koska se sopii tähän parhaiten.

JEE JEE KOEVIIKKOA ON VIELÄ TÄMÄN PÄIVÄN NIIN EI OLE KOULUA. MUISTIN SEN VASTA AAMULLA : D

MITÄHÄN TEKIS

TELKKARISTAKAAN EI TULE MITÄÄN KIVAA ETTÄ VOIS VIETTÄÄ KUNTOPYÖRÄMARATONIN... AH! 8DDD VOINHAN KATSOA ARMADAA SIINÄ SAMALLA OHYEEEESSS. EI OLE NIITÄKÄÄN TULLU KATOTTUA PITKÄÄN AIKAAN... HEHE.

AAAAAA JOS JOLLAIN ON TIETOA SUHT HALPAHINTAISESTA TRANSFORMERS ARMADA VOL. 1 DVD:STÄ NIIN ILMOITTAKAA MULLE, KIITOS! OON ETTINY SITÄ JO MONTA KUUKAUTTA, KAIKKI MUUT ARMADAT MINULLA JO ON~ SIIS SUOMEN- JA RUOTSINKIELISENÄ. PUHUMME SUOMEA!

VOIS MENNÄ KATTOON SITÄ ARMADAA JA HUHKIMAAN KUNTOPYÖRÄLLÄ, ISKÄ SAI SEN KOOTTUA VIIMEINKIN PARI PÄIVÄÄ SITTEN. IHANAA

PS. ARVATKAA KELLÄ EI OLE 2. JAKSOSSA KOULUA TORSTAISIN JA PERJANTAISIN >8D

I DIDN'T HAVE A CHOICEPerjantai 02.10.2009 19:16

Kirjota kommentti,

jossa on muisto sinusta ja minusta,

vaikka emme edes puhuisi usein.

Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.

Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi

ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

LASKETAANKO 11½ LÄSKIKS : DMaanantai 21.09.2009 22:46

Jos saat 12 tai yli, olet läski.
[x] jos näät jollain kaverillas karkkia, menet pyytämään sitä häneltä
[x] puhut usein ruoasta
[x] pidät syömisestä
[x] katsot ruokaan liittyvät mainokset tarkemmin
[ ] käytät suurimman osan rahoistasi herkkuihin
[ ] haluat joululahjaksi suklaata/muuta karkkia
[ ] syöt tällä hetkellä jotain
[ ] katsot usein ruokaohjelmia tv:stä
[x] viihdyt kaupan karkkiosastolla yleensä yli 5min
[ ] kun näet läskin, tunnet olevasi hänen hengenheimolaisensa
[ ] mäkki on paras paikka
[ ] arnoldsin donitsit ovat hyviä
[ ] piirrät/kirjoitat usein jotain ruokaan liittyvää
[ ] matkit usein läskiä
[½] sinusta laihat ihmiset ovat sairaita (RIIPPUU KUIN LAIHA SE ON - ANOREKTIKOT ON LUONNOTTOMAN NÄKÖSIÄ, IHAN ALKAA INHOTTAA : (
[ ] liikunta on perseestä
[½] sinulla on melkein aina lämmin
[x] ajattelet tällä hetkellä ruokaa
[x] ruokailu on koulupäivän paras hetki
[x] hedelmäkarkit ovat hyviä
[ ] lisäät kahviisi ainakin 5 lusikallista sokeria
[x] pidät kotitaloudesta koulussa (SILLON KU SITÄ OLI)
[ ] tunnet olosi ahtaaksi busseissa
[½] olet leppoisa ihminen
[ ] saat itsellesi 4 kaksoisleukaa
[ ] jos et keksi puheenaihetta, aloitat yleensä ruoasta
[xxxxxxxxxxx] pidät loikoilusta
HUOMENNA ON BIOLOGIAN KIRJOITUKSET

AAAAAAAA

AAAAAAAAAAAAAA

KUOLEN

EN MUISTA MITÄÄN

OLEN IHAN PANIIKISSA

FSHFSHGHGHGHGHGHHHHHH

.
.
.
.
.

no mutta ainakin se on sitten ohi. jos satun pääsemään läpi.

OH GOD 4CHAN WHAT HAVE YOU MADE ME DO : DPerjantai 21.08.2009 01:12

Drawfaggery /m/ edition

1) Download Template
2) Use Paint to draw your favorite /m/ characters
3) Post that shit
4) ?????
5) Profit

Hard mode = Mouse only
Nightmare mode = Touchpad only

1. BLING BLINNNNG BLINNG
2. VÄHÄN VÄHEMMÄN BLING
3. VIELÄ VÄHEMMÄN BLING & VÄHEMMÄN YKSITYISKOHTIA
4. NIGHTMARE MODE.

MÄ EN VOI TEHDÄ HARD MODEA KOSKEI OO HIIRTÄ : (

[Ei aihetta]Lauantai 01.08.2009 17:38

Moi kaikki homot, nyt on pakko tehdä uus päiväkirjamerkintä, koska yritin itsaria! Tämä oli talonmiehelle todella iljettävä kokemus! Mutta onneksi hän antaa minulle joskus anteeksi.
En edes ymmärrä miksi se kaljamaha tuli puuttumaan asioihini. Aavistan, että tästä lähtien hän kutsuu minua luuseriksi ja ostaa minulle lipun Jupiteriin.
Tuskin maltan odottaa, että pääsen laittamaan käärmeitä hänen sänkyyn. Kuitenkin ennen sitä aion saada hänet stressaantumaan syömällä hiuksiani! Kyllä elämä on ihanaa!


1._____,
nyt on pakko tehdä uus päiväkirjamerkintä, koska 2.____! Tämä oli 3.____ todella 4.____ kokemus! Mutta onneksi hän 5.____.
En edes ymmärrä miksi se 6.____ tuli puuttumaan asioihini. Aavistan, että tästä lähtien hän kutsuu minua 7.____ ja 8.____.
Tuskin maltan odottaa, että pääsen 9.____. Kuitenkin ennen sitä aion 10.____ 11.____! 12.____!


1. Mitä musiikkia kuuntelet?
Rock = No vittu terve
Pop = Hyvä luoja
Heavy = Moi kaikki homot
RnB = Khihih, moi
Rap = hyvä meininki hei
HipHop = BÖÖ
Muu = Siis apua

2. Millä kirjaimella sukunimesi alkaa?
A-D = putosin alas katolta
E-H = pakastin kissani
I-L = yritin itsaria
M-P = olin tukehtua ruisleipään
Q-T = muutin amazoniin
U-Y = pedofiili hyökkäsi kimppuuni
Z-Ö = housuni repesivät

3. Lempieläimesi?
Kissa = talonmiehelle
Koira = naapurin Artulle
Matelija = papille
Kala = bestikselleni
Hevonen = opettajalleni
Marsu = mummolleni
Lehmä = terapeutilleni
Muu = turvamiehelleni

4. Millainen paita sinulla päällä?
T-paita = iljettävä
Toppi = lohduttava
Huppari = näkemisen arvoinen
Poolo = uskomaton
Ei mitään = puistattava
Villapaita = uskomaton
Joku vanha riekale = naurattava
Muu = suututtava

5. Lempijuoma?
Vesi = antaa minulle joskus anteeksi
Maito = ei näe minua kahteen viikkoon
Mehu = on pyörtyneenä sairaalassa
Limu = menee tekemään saman perässä
Kalja = hakee minulle apua tässä asiassa
Siideri = katuu reaktiotaan

6. Milloin synttärisi ovat?
Tammi = lurjus
Helmi = paskiainen
Maalis = kaljamaha
Huhti = pissaliisa
Touko = saatanan mursu
Kesä = mahtailija
Heinä = lähentelijä
Elo = maanvaiva
Syys = pikku pirulainen
Loka = karvaperse
Marras = sekopää
Joulu = hottis

7. Mielentilasi nyt?
Iloinen = rakkaakseen
Väsynyt = luuseriksi
Vittuuntunut = kaalimadoksi
Yksinäinen = kämpelöksi
Masentunut = perseennuolijaksi
Pirteä = johtajakseen
Pettynyt = valehtelijaksi
Rauhallinen = vaaralliseksi
Normaali = täyspaskiaiseksi

8. Lempikarkki?
Tikkari = sulkee minut kellariin
Vaahtokarkki = aikoo kosia minua
Suklaa = raiskaa minut
Salmiakki = huitoo päätäni nuijalla
Hedelmäkarkki = hakkaa minut sairaalakuntoon
Toffee = ostaa minulle lipun Jupiteriin
Purkka = ryhtyy kanssani kerjäläiseksi
Irtokarkki = perustaa kanssani perheen
Kurkkupastilli = ostaa minulle kauhuleffoja

9. Lempiaineesi on/oli koulussa...
Biologia/maantieto = kertomaan hänelle salarakastumiseni häntä kohtaan
Matikka = järkyttämään häntä
Äikkä = ryöstämään hänen vaatteensa
Kuvis = laittamaan käärmeitä hänen sänkyyn
Käsityöt = pysäyttämään hänen aikeensa
Uskonto = hänestä eroon
Englanti = vittuilemaan hänelle
Ruotsi = tökkimään häntä
Liikunta = piirtämään tussilla hänen naamaansa
Fysiikka/Kemia = räjäyttämään hänen talonsa

10. Minulla on serkkuja
1 = tehdä hänestä mielisairaan
2 = saada hänet itkemään
3 = pettää hänen luottamuksensa
4 = saada hänet erittäin vihaiseksi
5 = juhlia hänen synttäreitään
6 = rentouttaa häntä
7 = saada hänet stressaantumaan
8 = saada hänet nauramaan
9 = laihduttaa häntä
10 tai yli = muistella häntä

11. Lempiväri?
Valkoinen = menemällä baariin
Musta = syömällä liikaa karkkia
Ruskea = flirttailemalla presidentille
Vihreä = karkaamalla mielisairaalasta
Punainen = röhkimällä kuin sika
Oranssi = uskomalla jumalaan
Violetti = kertomalla hänen todellisen painoindeksinsä isälleni
Keltainen = ryhtymällä rallikuskiksi
Harmaa = syömällä hiuksiani
Sininen = ajamalla pääni kaljuksi
Muu = juomalla itseni känniin

12. Silmiesi väri?
Vihreä = Säälikää minua
Ruskea = Kyllä elämä on ihanaa
Sininen = Auttakaa minua
Harmaa = Mihin olen joutunutkaan