IRC-Galleria

Seitsemäs kisa käyty ja ratkaisu taas kerran vasta uusintaäänestyksen jälkeen

Voittaja wudu ansioituneella omakuvalla ja 12 äänellä
Toinen Absent-Minded 9 äänellä

Kolmannen sijan jakoivat ekan äänestyskierroksen perusteella Herratar ja explo 2 äänellä
Muita ääniä saaneita olivat jero, paspalo, draknin ja Isosceles

Ääniä annettiin kaikkiaan kahdeksalle kuvalla, joten hajontaa oli jo vähän enemmän
Kilpailuun osallistui nyt kohtuullinen määrä kuvaajia yht. 18... pientä piristymistä siis havaittavissa.
Ääniä annettiin ekalla kierroksella 22 ja toisella kierroksella 21


Seuraavan aiheen valitsee wudu

MUUT kuin voittaja POISTAVAT taas kuvien luokittelun

Kisa # 6 ratkesi jälleen kerran uusintaäänestyksen jälkeen

Voittaja explo 9 äänellä
Toinen paspalo 6 äänellä

Kolmannen sijan vei eka kierroksen perusteella jero 3 äänellä
Muita ääniä saaneita olivat kuunsilta ja Hoksumies

Ääniä annettiin kaikkiaan viidelle kuvalla


Kilpailuun osallistui tällä kertaa vain 8 kuvaajaa... alkaako porukan into laskea - pitääkö keksiä jotain uutta???

Ääniä annettiin ekalla kierroksella yhteensä 16 ja toisella kierroksella yhteensä 15


Seuraavan aiheen valitsee explo.

MUUT kuin voittaja POISTAVAT taas kuvien luokittelun
Kisa # 5 ratkesi uusintaäänestyksen jälkeen

Voittaja kuunsilta 13 äänellä
Toinen explo 6 äänellä

Ekalla äänestyskierroksella kolmannelle sijalle tuli Sicce
Muita ääniä saaneita olivat Absent-Minded, jero ja klausV
Ääniä annettiin kuudelle kuvalla.


Kilpailuun osallistui 12 kuvaajaa

Ääniä annettiin ekalla kierroksella yhteensä 22 ja toisella kierroksella yhteensä 19 (joista yksi ääni jouduttiin hylkäämään koska äänen antaja ei enää kuulu yhteisöön.)



Kuunsilta valitsee seuraavan kuukausikilpailun aiheen.
MUUT kuin voittaja POISTAKAA kuvien luokittelu

MuutosajatuksiaTorstai 09.04.2009 11:33

USEAMPIA KILPAILUITA

Ennen viimeistä kisaa yhteisössä käytiin keskustelua aktiivisuudesta. Toive oli että kilpailuita pidettäisiin tiheämmässä tahdissa.

Oma ajatukseni oli alunperin että kisaan osallistumiselle (kuvan ottamiselle) jätettäisiin riittävästi aikaa, mutta kuten moni on kommentoinut, kyllä niitä kuvia löytyy "varastostakin".

Olisko ideaa jos pidettäis samalla tavalla kuukausikisat kuin tähänastikin; aihevalinta edellisen voittajan jne, mutta tämän lisäksi pidettäis joka toinen viikko välikisa jossa aihe olis ennalta määrätty.



NOPEAMPI LINKITYS / ÄÄNESTYS

Viimeistään tän kisan aikana huomasin että etenkin äänestysajaksi näyttäisi riittävän 1 päivä ja linkityksetkin tapahtuvat parin päivän aikana.

Nyt käytetään yhteensä 5 päivää, jonka ajattelin pudottaa kolmeksi päiväksi.

Eli nopeutettais aikatauluja niin että linkitys tapahtuis aina kuukauden ekan viikonlopun perjantaina ja lauantaina ja äänestys sunnuntaina.... jolloin ma-aamuna kisan tulos olis jo tiedossa? Vai siirrytäänkö samalla "oikeaan kuukausirytmiin" jossa linkitys olis aina 1. ja 2. päivä ja äänestys 3. päivä kutakin kuuta?


IDEOITA OTETAAN VASTAAN !!!


KOMMENTOIKAA ja VAIKUTTAKAA !!!!!!!!

kuukausikisan # 4 voittaja = Isosceles Torstai 09.04.2009 11:16

Kisa # 4 ratkesi selkeästi


Kuvia kilpailuun osallistui 14
Ääniä annettiin yhteensä 23

Voittaja = Isosceles 11 ääntä
Toinen = Redlane 6 ääntä
Kolmas = jero 3 ääntä

Muita ääniä saaneita olivat Emilia_m ja Rovio


Isosceles valitsee seuraavan kuukausikilpailun aiheen.

MUUT kuin voittaja POISTAKAA kuvien luokittelu
Selvennetääns hieman tuota säännöstöä, kun on tuo kuvasarja vähän huonosti selitetty.

Toistaiseksi voimassa:
Kilpailuun voi osallistua kuvalla tai kuvasarjalla. = Yksi kuva / kuvapari, kolmen kuvan sarja, neljän kuvan sarja jne. niin että kuvat ovat samassa "ruudussa). Erilliset (yksittäisinä kuvina) linkatut kuvat eivät ole kuvasarja.

Hyvä esimerkki kuvasarjasta linkistä
Emilia_m

Esimerkki kuvista jotka eivät olisi kilpailussa kuvasarja
explo
explo
explo


MIKSI NÄIN?
Ihan käytännön syistä - usean kuvan linkkaaminen johtaa kuitenkin äänien hajaantumiseen / sekaannuksiin siinä mitä kuvaa ja kenen kuvaa ja miks näitä on näin monta..... : )


Jos keksitte hyvän ratkaisun, jolla useampi yksittäinen kuva olis linkattavissa ja äänestettävissä nin ettei tuu sekaannuksia, niin kertokaa ihmeessä.

Kuunsilta yhteisön valvojaksiLauantai 07.03.2009 05:53

Kuunsilta ilmoittautui vapaaehtoieksi yhteisön valvojaksi. Kiitos ystävällisestä avuntarjouksesta.

Kuunsilta tulee huolehtimaan siitä että yhteisön jäsenet muistavat lähestyvät kilpailu ja äänestysajat. Luvassa on siis muistutuksia kisateemoista, kisaajoista ja äänestysajoista.... henkilökohtaisesti kunkin jäsenen omalle sivulle.

Toivotaan että tällä saamme hieman aktivoitua jäseniä!!!!

Kisa # 3 saatiin uusintaäänestyksen jälkeen ratkeamaan.

VOITTAJAKSI saatiin paspalo 12 äänellä ja toiselle sijalle isosceles 11 äänellä
Eka kierrroksen johtopaikan he tasasivat 9 äänellä

Kolmannen sijan varmisti jo eka kierroksella mätteus 7 äänellä. Muita ääniä saaneita olivat kootee ja mill4 molemmat 1 ääni.

Kisaan osallistui 14 kuvaajaa. Ääniä sai näistä vain 5 joten yhteisö alkaa olla aika kriittinen sen suhteen mitä äänestää.... tulkinta voi olla vain --> kuvien laatua ja aiheeseen sopivuutta paremmaksi.

Ääniä eka kierroksella annettiin yhteensä 27 kpl ja toisella kierroksella 23..... äänestysaktiivisuus voisi olla korkeampi.

Paspalo valitsee seuraavan kilpailun aiheen

B&W:n jäsenmäärä lähestyy uhkaavasti 100... eli olemme menettäneet joitakin jäseniä.

Laitetaanpa päälle rekrytointikampanja. Kaikki jotka tuntevat hyviä B&W kuvaajia alkakaa houkutytelemman niitä aktivijäseniksi.

MielipiteitäLauantai 07.02.2009 15:48

Nyt kun on käyty kaks kisaa niin voisitte antaa kommenteja ja mielipiteitä.

Onko kisojen välit tarpeeks/liian pitkät?
Onko linkitysaikaa riittävästi/liikaa?
Onko äänestysaikaa riittävästi/liikaa?
Onko hyvä/huono että kuvat sekä linkitetään että laitetaan yhteisökuviksi

Tietysti voitte kommentoida muutakin :-)