IRC-Galleria

-Seris- kisan #9 voittajaksiMaanantai 07.09.2009 09:37

Tällä kertaa selkeä ja ylivoimainen voitto jo ensimmäisellä kierroksella, ja B&W:n historiassa ensimmäistä kertaa toinen voitto samalle kuvaajalle.... ja vielä peräkkäisissä kisoissa.

VOITTAJA Seris- 12 äänellä
TOINEN Absent-Minded 4 äänellä

Kolmannen sijan jakoivat Isosceles, JJIII, ^OceanSoul^ ja explo - kaikki yhdellä äänellä.


Osallistuminen oli tällä kertaa hieman innokkampaa kuin edellisellä kerralla.
Kuvia jätti 15 kisaajaa
Ääniä annettiin kaikkiaan 20 kappaletta yhteensä 6 kuvalla.

Voitto tuli selkeäällä erolla samoin kakos-sija. Yhdeksän käytyä kilpailua näyttää jo suunnan, B&W kisan voittamiseen tarvitaan erinomainen kuva: voittajakuvat ovat lähes poikkeuksetta olleet idealtaan ja toteutukseltaan ensiluokkaisia. Seris:n kaksi peräkkäistä voittajakuvaa ovat olleet omaleimaisia, aiheeseen erinomaisesti sopivia ja teknisesti korkeatasoisia. Näyttääkin siltä että aiheen ohi menneellä tai teknisesti huonolaatuisella kuvalla ei näissä kisoissa juhlita. HIENOA, koska yksi syy tämän yhteisön perustamiselle oli saada näkyville hyvien kuvaajien erinomaisia kuvia.


Seuraavan aiheen valitsee -Seris-

-Seris - LUOKITTELISITKO kuvasi yhteisöön.
MUUT kuin voittaja taas POISTAVAT kuvien luokittelun.

Koska lyhennetty linkits-äänestys-kokeilu onnistus hyvin, niin seuraavatkin kilpailut käydään lyhennettyinä. Linkitys launtaina ja äänestys sunnuntaina.

Jälleen mentiin uusintaäänestykseen, näyttää siltä että b&w kisojen voittaminen ei siis ole ihan helppoa

Kisa #8 on siis käyty ja voittaja on -Seris- 6 äänellä
Toinen oli the_Hiuka 3 äänellä

Kolmannen sijan jakoivatkin kaiki muut osallistuneet kilpailujat :) (jokainen 1 äänellä)


Osallistuminen tällä kertaa oli todella niukkaa.
Kuvia jätti 11 kisaajaa
Ääniä annettiin kaikkiaan 10 kappaletta yhteensä 8 kuvalla.

Hajontaa kylläkin oli tosi reilusti sillä vain kaksi kuvaa sai useamman kuin 1 äänen eka kierroksella.


Seuraavan aiheen valitsee -Seris- (ja lukittelee kuvan yhteisöön.... pliis)

MUUT kuin voittaja POISTAVAT taas kuvien luokittelun


Ja lopuksi kyssäri kaikille.
MITEN SAADAAN LISÄÄ VIRTAA YHTEISÖÖN??????
Kuukausikilpailu valokuvaajille joiden mielestä mustavalkokuvaamisessa on SITÄ JOTAIN!


SÄÄNNÖT
- Vain ja ainoastaan mustavalko- / duotone-kuvia

- Aiheen päättää viimeisen kilpailun voittaja (ylläpitäjä varaa oikeuden valita aiheen)

- Kilpailu käydään kunkin kuukauden ekana viikonloppuna (riippuu vähän kalenterista)

- Osallistua voi yhdellä kuvalla tai kuvasarjalla (vain kuvalla johon sinulla on tekijänoikeudet)

- Kuva saa olla uusi, vanha, julkaisematon tai aiemmin julkaistu

- Kuvatekstiin: B&W - ”Kuvateksti”

- Kuvan peruskäsittely sallittu (ylläpitäjä varaa oikeuden täsmentää tarvittaessa) - periaatteena on että muokkausta voi olla saman verran kuin pimiössä pystyis tekemään

- Kuva linkitetään ja luokitellaan Black & White yhteisöön. Ylläpitäjä hyväksyy kilpailuun osallistuvat kuvat Yhteisön kuviksi, jolloin kaikki kilpailuun osallistuvat kuvat ovat nähtävissä helposti.

- Linkityksen ja äänestyksen aikana rajoittakaa muuta keskustelua

- Yhteisön jäsenet saavat äänestää

- Omaa kuvaa EI saa äänestää

- Äänestys tapahtuu kirjoittamalla kommentiksi sen henkilön nic kenen kuvaa äänestää

- Tasapisteiset kuvat menevät uusintaäänestykseen


!!! LINKKAUS JA ÄÄNESTYSAIKAA LYHENNETTY !!!

Linkitys: about~kuukauden ensimmäisen viikonlopun lauantai
Äänestys: about~kuukauden ensimmäisen viikonlopun sunnuntai

KUVIEN KÄSITTELYSTÄ:
Sen mitä aikoinaan saatoi tehdä filkalle kuvatessa käy myös digiaikana. Eli kaks kuvaa, kolme kuvaa, tai vaikka neljä kuvaa päällekkäin on ihan OK. Digitaalikuvauksessa RAW-file (tai joillaki jpg) vastaa aiempaa valotettua negaa. Aikoinaan negaa kehitettiin (ja sitä saattoi manipuloida es. "prässäämällä" tai cross process tekniikalla) ja sen jälkeen negasta tehtiin kuva, ja siinäkin vaiheessa oli mahdollisuus rajustikkin vaikuttaa lopputulokseen (solarisoinnit yms.). Nyt sama tehdään digitaalisesti. Pitäkää vaan järki kädessä.
Digitaalisen taiteen puolelle menevillä ja/tai yliprosessatuilla kuvilla ei voi osallistua.
Rajatapauksissa ylläpitäjä ratkaisee.

Kuva OTETAAN sitä ei tehdä digitaalisesti.

Kysykää jos on ongelmia tän säännön suhteen.
Seitsemäs kisa käyty ja ratkaisu taas kerran vasta uusintaäänestyksen jälkeen

Voittaja wudu ansioituneella omakuvalla ja 12 äänellä
Toinen Absent-Minded 9 äänellä

Kolmannen sijan jakoivat ekan äänestyskierroksen perusteella Herratar ja explo 2 äänellä
Muita ääniä saaneita olivat jero, paspalo, draknin ja Isosceles

Ääniä annettiin kaikkiaan kahdeksalle kuvalla, joten hajontaa oli jo vähän enemmän
Kilpailuun osallistui nyt kohtuullinen määrä kuvaajia yht. 18... pientä piristymistä siis havaittavissa.
Ääniä annettiin ekalla kierroksella 22 ja toisella kierroksella 21


Seuraavan aiheen valitsee wudu

MUUT kuin voittaja POISTAVAT taas kuvien luokittelun

Kisa # 6 ratkesi jälleen kerran uusintaäänestyksen jälkeen

Voittaja explo 9 äänellä
Toinen paspalo 6 äänellä

Kolmannen sijan vei eka kierroksen perusteella jero 3 äänellä
Muita ääniä saaneita olivat kuunsilta ja Hoksumies

Ääniä annettiin kaikkiaan viidelle kuvalla


Kilpailuun osallistui tällä kertaa vain 8 kuvaajaa... alkaako porukan into laskea - pitääkö keksiä jotain uutta???

Ääniä annettiin ekalla kierroksella yhteensä 16 ja toisella kierroksella yhteensä 15


Seuraavan aiheen valitsee explo.

MUUT kuin voittaja POISTAVAT taas kuvien luokittelun
Kisa # 5 ratkesi uusintaäänestyksen jälkeen

Voittaja kuunsilta 13 äänellä
Toinen explo 6 äänellä

Ekalla äänestyskierroksella kolmannelle sijalle tuli Sicce
Muita ääniä saaneita olivat Absent-Minded, jero ja klausV
Ääniä annettiin kuudelle kuvalla.


Kilpailuun osallistui 12 kuvaajaa

Ääniä annettiin ekalla kierroksella yhteensä 22 ja toisella kierroksella yhteensä 19 (joista yksi ääni jouduttiin hylkäämään koska äänen antaja ei enää kuulu yhteisöön.)



Kuunsilta valitsee seuraavan kuukausikilpailun aiheen.
MUUT kuin voittaja POISTAKAA kuvien luokittelu

MuutosajatuksiaTorstai 09.04.2009 11:33

USEAMPIA KILPAILUITA

Ennen viimeistä kisaa yhteisössä käytiin keskustelua aktiivisuudesta. Toive oli että kilpailuita pidettäisiin tiheämmässä tahdissa.

Oma ajatukseni oli alunperin että kisaan osallistumiselle (kuvan ottamiselle) jätettäisiin riittävästi aikaa, mutta kuten moni on kommentoinut, kyllä niitä kuvia löytyy "varastostakin".

Olisko ideaa jos pidettäis samalla tavalla kuukausikisat kuin tähänastikin; aihevalinta edellisen voittajan jne, mutta tämän lisäksi pidettäis joka toinen viikko välikisa jossa aihe olis ennalta määrätty.



NOPEAMPI LINKITYS / ÄÄNESTYS

Viimeistään tän kisan aikana huomasin että etenkin äänestysajaksi näyttäisi riittävän 1 päivä ja linkityksetkin tapahtuvat parin päivän aikana.

Nyt käytetään yhteensä 5 päivää, jonka ajattelin pudottaa kolmeksi päiväksi.

Eli nopeutettais aikatauluja niin että linkitys tapahtuis aina kuukauden ekan viikonlopun perjantaina ja lauantaina ja äänestys sunnuntaina.... jolloin ma-aamuna kisan tulos olis jo tiedossa? Vai siirrytäänkö samalla "oikeaan kuukausirytmiin" jossa linkitys olis aina 1. ja 2. päivä ja äänestys 3. päivä kutakin kuuta?


IDEOITA OTETAAN VASTAAN !!!


KOMMENTOIKAA ja VAIKUTTAKAA !!!!!!!!

kuukausikisan # 4 voittaja = Isosceles Torstai 09.04.2009 11:16

Kisa # 4 ratkesi selkeästi


Kuvia kilpailuun osallistui 14
Ääniä annettiin yhteensä 23

Voittaja = Isosceles 11 ääntä
Toinen = Redlane 6 ääntä
Kolmas = jero 3 ääntä

Muita ääniä saaneita olivat Emilia_m ja Rovio


Isosceles valitsee seuraavan kuukausikilpailun aiheen.

MUUT kuin voittaja POISTAKAA kuvien luokittelu
Selvennetääns hieman tuota säännöstöä, kun on tuo kuvasarja vähän huonosti selitetty.

Toistaiseksi voimassa:
Kilpailuun voi osallistua kuvalla tai kuvasarjalla. = Yksi kuva / kuvapari, kolmen kuvan sarja, neljän kuvan sarja jne. niin että kuvat ovat samassa "ruudussa). Erilliset (yksittäisinä kuvina) linkatut kuvat eivät ole kuvasarja.

Hyvä esimerkki kuvasarjasta linkistä
Emilia_m

Esimerkki kuvista jotka eivät olisi kilpailussa kuvasarja
explo
explo
explo


MIKSI NÄIN?
Ihan käytännön syistä - usean kuvan linkkaaminen johtaa kuitenkin äänien hajaantumiseen / sekaannuksiin siinä mitä kuvaa ja kenen kuvaa ja miks näitä on näin monta..... : )


Jos keksitte hyvän ratkaisun, jolla useampi yksittäinen kuva olis linkattavissa ja äänestettävissä nin ettei tuu sekaannuksia, niin kertokaa ihmeessä.

Kuunsilta yhteisön valvojaksiLauantai 07.03.2009 05:53

Kuunsilta ilmoittautui vapaaehtoieksi yhteisön valvojaksi. Kiitos ystävällisestä avuntarjouksesta.

Kuunsilta tulee huolehtimaan siitä että yhteisön jäsenet muistavat lähestyvät kilpailu ja äänestysajat. Luvassa on siis muistutuksia kisateemoista, kisaajoista ja äänestysajoista.... henkilökohtaisesti kunkin jäsenen omalle sivulle.

Toivotaan että tällä saamme hieman aktivoitua jäseniä!!!!