IRC-Galleria

Oli kivaa lentää ei-niin-luottamusta-herättävästi kolisevalla propellikoneella reilussa sivutuulessa. Tykkäsin, kun kone poukkoili niin, että vatsanpohjasta kutitti.

Lapsena istuin aina takapenkillä, kun äiti ajoi kesälomilla ympäri Suomea, ja isä kökötti pelkääjän paikalla. Pidin eniten Itä-Suomen mutkaisista ja mäkisistä pikkuteistä. Niillä sai saman kihelmöivän tunteen kuin tänään lentokoneessa.

Olen aina rakastanut vauhtia ja fiilistä, joka tulee siitä, että tekee sen, mitä pelkää. Ekaa kertaa prätkällä autojen seassa motarilla - tunsin todella eläväni. Tai kun jää rutisee alla ja on puserrettava kelkkaan lisää kaasua, ettei uppoa veteen. Tai lähtee omatoimimatkalle maahan, jonka kieltä ei ymmärrä sanaakaan ja jossa juuri kukaan ei puhu englantia.

Nykyelinoloissa mikään ei konkreettisesti ja suoraan vaikuta selviytymiseen. Siksiköhän sitä hakee jännitystä ja selviytymiskokemuksia? Kun (aika kauan sitten) olin Tansaniassa, elämä siellä oli aivan eri tavalla mielekästä. Suurin osa ajasta kuluin perusvälttämättömyyksien hoitoon. Piti hakea, keittää ja suodattaa kaivovettä. Piti hakea ruokaa viljelijältä ja torilta. Pavut tai vihannekset eivät tulleet tölkissä, vaan ne oli käsiteltävä alusta alkaen itse. Hiilikeitin oli kärsivällisellä lämmittämisellä saatava riittävän kuumaksi. Jne. Oma toiminta oli aivan eri tavalla merkityksellistä kuin lähinnä abstraktioiden parissa räpeltävällä konttorirotalla.

Johan oli tajunnanvirtaa :)