IRC-Galleria

Kirja kertoo pienestä tytöstä jonka isä on kuollut.

"Puut alkavat heilua. Hämärässä en huomannut, mistä tuuli yhtäkkiä tuli ja kuljetti räntäsateen muualle. Ehkä se tuli asemarakennuksen takaa junan mukana pohjoisesta. Jos merellä olisi tälläinen tuuli, purjeilla pääsisi kovaa. Puut tietävät jo, että naakat lähtivät pois. Ne vilkuttavat nyt hyvästiksi. Minäkin vilkutan varmuuden vuoksi.

Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta minä en tarkalleen tiedä missä. Joskus se sattuu kurkkuun ja korviinkin. Kurkusta tulee jotenkin paksu ja korviin pistelee niin kuin olisi paksta juossut oikein kovaa vaikka ei olisi yhtään jaksanut. Kukaan ei näe siihen paikkaan, jossa ikävä eniten tuntuu. Äidilläkin on sellainen paikka. Äiti on pitänyt sylissä ja kertonut. Vaikka en ole vastannut, olen minä kuunnellut mitä on sanottu. Kun on istunut sylissä, se paikka, jonne ei näe, on pienentynyt."

" Muistoa ei unohda, vaikka sitä ei kokoajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu. Jos muisto olisi leikki, niin se ei päättyisi koskaan, vaikka pitäisi kerätä leikkitavarat kesken kaiken pois ja mennä syömään. Meidän veneestä on valokuvia albumissa. En minä sitä unohda, eikä äitikään unohda, eikä isäkään, vaikka isä onkin jo taivaalla. Äiti sanoi eilen illalla isän olevan lähellä merta. Se varmasti tarkoittaa sitä, että isä seuraa venettä. En minä tiedä, lenteleekö isä taivaalla, mutta sieltä isä seuraa minua ja äitiä, ja minua enemmän koska olen lapsi. Taivaala voi kai sitten olla monessa paikassa yhtäaikaa. Isä näkee, että minä olen puitten alla, ja äiti on ostamassa junalippuja."