IRC-Galleria

jännääMaanantai 25.01.2010 00:27

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN (2009) AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varatulle.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut Summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
...onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Valehdellut tässä gallupissa.
1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - taisin vaan dataa :D ja söin
2. Mitä joit viimeksi? - mehua
3. Koska nauroit viimeksi kunnolla? - no kunnolla... en muista :D oisko ollu torstai tai perjantai? :D
4. Mitä ostit viimeksi? - bling bling laukun vanhoihi ;>
5. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? - kaupungilla
6. Minkä numeron sait viime kokeestasi? - öö 8 ruotsista lol
7. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? - ööö joku 7 puol about
8. Mistä näit viimeksi unta? - en muista :o
9. Kenelle puhuit viimeksi? - mutsille

NYKYHETKI
1. Mitä sinulla on juuri päällä? - yökkärit ja tohvelit :D grauh
2. Mitä syöt/juot juuri? - ingenting
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkelllä? - joku vähä yli parisataa
4. Millä tuulella olet juuri? - tylsääh
5. Millainen sää ulkona? - pimeetä, iha normi joku -5 astet
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - noo tavallaa, vois sitä paremminki olla
7. Mikä musiikki soi? - ei mitää ko kuuntelen noiden juttui lol
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? - no ei mitään :D huomiseks jätetää kaik
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä? - no MOKKAPALA vitun mtv3 ko kiusas
10. Miten hiuksesi ovat juuri? - puolet päällimmäisist hiuksist kiharalla (XD), alla nois pidemmis hiuksis tämmöset mitkä kierretää hiuksee ja annetaa olla yön yli... nih :D

TULEVAISUUS
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - kattoo telsuu, dataa ja syödä&juoda :D
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa? - noo ei oikeestaa mitää, koeviikkoon viel 5 viikkoo :D
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - öm hiusvärejä ny ainaki
4. Mitä aiot tehdä viikon kuluttua? - kuka tietää
5. Entä huomenna? - aattelin tansseja harjoitella :D avaustanssi vähä kusasee viel
6. Mitä toivoisit tulevaisuudeltasi? - no hyvää elämää, työtä, suhdetta.. kaikkee perus :D
7. Mikä sinusta tulee isona? - en osaa tarkallee sanoa :D mut kyl se edelleen on se media-assistentti... ahistaa miettii tulevaisuut :s viimestää sit tiiän ko kirjotukset on ohi XD
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - lagaan
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän? - veikkaan mutsia :D tai no faijan näänki jo haha

MINKÄVÄRINEN
1. Värinen puhelin sinulla on? - tummansininen/musta
2. Värinen näppis sulla on tietokoneessa? - mustahan se
3. Värinen paita sulla on päällä? - ...krhm... vaaleenpunanen nalleyökkäri XD reetan lemppari ♥

OLETKO KOSKAAN
1. Tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? - en XD
2. Itkenyt katsoessasi Titanicia? - voi kyllä
3. Uinut vaatteet päällä? - EN HA
4. Laulanut vesisateessa? - voipi olla ;>

OLETKO TÄLLÄ HETKELLÄ
1. Väsynyt vai pirteä? - en kumpaakaa, semmone semi
2. Enemmän blondi vai brunette? - brune
3. Vihainen? - noo vähäC
4. Ihastunut? - nää en
5. Ihan pihalla? - 24/7
6. Tyytyväinen vai epätyytyväinen elämääsi? - no oon mä kuitenki enemmä tyytyväine ko angst
7. Iloinen vai surullinen? - ilone

MILLOIN VIIMEKSI
1. Ostit karkkia? - en ees muista :D lasketaaks ne ihme suolakeksijutut? ei tuc mut semmone sekotus XD sen ostin sirkun synttärein :D
2. Söit kakkua? - viime keskiviikkon pappan synttäreil :D nams oli hyyvää

MUUTA
1. Komedia vai romanttinen komedia? - romanttinen komedia phihi, ain ko sil tuulel satun
2. Horoskooppisi? - härgä
3. Syntymäpäiväsi? - 23.4
4. Mitä mieltä olet musikaaleista? - en oo montaa nähny, mut hienojahan ne on :D ehkä tosin vähän sekavia mut se riippuu :D
5. Pahimmat pelkosi? - noemt mörkö
6. Mitä sarjoja seuraat tällä hetkellä? -vaikka mitä :D salkut, huippumalli haussa, la ink, l-koodi, sinkkuelämää ja kaikkia randomeja tosi-tv sarjoja :D amazing race! :D
7. Biisi joka soi tällä hetkellä? - placebon nancy boy tossa pausella ollu varmaa 6 tuntia XD
8. Aurinkoinen ilma vai sateinen ilma? - no ei kumpikaa mur, mut tänää päiväl oli aurinkoist :D
9. Nukuitko hyvin viime yönä? - ihan semikivasti :D heräsin siihe ko mutsi puhu puhelimes (tyylii ain viikonloppusin mur) ja sit kauhisteli faijal kärppää mein pihal XD
10. Saatko helposti unta? - en aina, joskus liikaa ajatuksii pääs :D mut kyl se siit ain sit ko väsyttää :D eli joskus 12 yöl

ei jaksa ei kykeneKeskiviikko 13.01.2010 22:14

pitäs varmaa pikkuhiljaa alkaa ettii kesätöit mut no... ei jaksa XD oke kyl mä haen... joskus

huuaSunnuntai 03.01.2010 00:18

YHDEKSÄN BÄNDIÄ/ARTISTIA JOISTA PIDÄN:
01. placeboo
02. lady gaga
03. nightwish
04. paramore
05. marilyn manson
06. turmion kätilöt
07. linkin park
08. bullet for my valentine
09. sentenced

KAHDEKSAN TV-OHJELMAA JOISTA PIDÄN:
01. sinkkuelämää
02. huippumalli haussa
03. salkkarit
04. l-koodi
05. CSI
06. muodon vuoksi
08. muodin huipulle

SEITSEMÄN ASIAA JOITA ODOTAN:
01. turq > läväriit
02. shoppailuu
03. sirkun bileet :--D
04. kouluu
05. et näkee ihmisii
06. no vittu kesäloma
07. öm elämä

KUUSI TÄRKEINTÄ TAVARAANI:
01. kone
02. kännykkä
03. öö no kämppä emt XD
04. mm kamera
05. vaatteet
06. no öö meikit

VIISI ASIAA JOITA KOSKETAN JOKA PÄIVÄ:
01. mun naama
02. kännykkä
03. vaatteet
04. kaukosäädin XD
05. hiusset

NELJÄ PAIKKAA JOISTA MINUT LÖYTÄÄ:
01. himast
02. omast huoneest lol
03. kaupungilt
04. kavereilt

KOLME ASIAA JOTKA MINUN PITÄISI HANKKIA:
01. no ne lävärit
02. lisää vaattei kiitos
03. no emt aivot

KAKSI LEMPISUKLAATANI:
01. se vadelmajogurttitäytteine nam
02. minttukrokantti

YKSI SALAISUUS:
01. moon laama

mulla on ongelmaTorstai 31.12.2009 00:15

yh haluun kuidut takas mut naina ei suostu pistää >8(
any volunteers?

MAKSAN PALKKAA ♥

baby it's alrightTiistai 29.12.2009 02:48

Bend me
Break me
Anyway you need me
All I want is you
Bend me
Break me
Breaking down is easy
All I want is you
Steal me, deal me, anyway you heal me
Maim me, tame me, you can never change me
Love me, like me, come ahead and fight me
Please me, tease me, go ahead and leave me
Bend me
Break me
Anyway you need me
As long as I want you baby it's alright

ahh ♥Torstai 24.12.2009 01:09

ei kyl vois olla täydellisempää biisii tos :----D can't wait >8)

.Perjantai 18.12.2009 20:23

haista vittu
nyt ärsyttää taas vaihteeks kaikki

[Ei aihetta]Lauantai 05.12.2009 20:57

Walk walk fashion baby, work it
Move that bitch crazy
Walk walk passion baby, work it
I'm a free bitch baby

YAYYY AWWSTiistai 01.12.2009 19:32

http://advent.placeboworld.co.uk/ paras mahdollinen joulukalenteri ikinä