IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.02.2007 23:19

Kuinka jälkeenjäänyt olet?

[ ] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x, en ihan kuoliaaks ] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[ ] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ]Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5 e tai vähemmästä.
[ ] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ,kai?] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[ ] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[ ] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[ ] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani ennen.
[ ] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

paskaaKeskiviikko 14.02.2007 23:49

KLIKKAA SATUNNAISTA JA LAITA OLETUSKUVAN KUVATEKSTI LAUSEEN PERÄÄN. TOISTA TÄTÄ NIIN KAUAN KUN LAUSEITA RIITTÄÄ. JOS OLETUSKUVASSA EI LUE MITÄÄN, OTA UUSI! :>


MINUN PÄIVÄNI:

HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
niin?

ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
lahden suurmäen huipul oltii kuvailees.. :)

MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
hihihiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii

LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
"Siis, et oo tosissas?"

KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
sain kaikki uskomaan

KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI:
pakollinen peilikuva.

KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
Well I'm a gangsta baby what can I say? Pretty girl wanna hustle with me?

KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
colosseumissa oon

MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA:
Kumpi on kovempi?

HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
Miekkailijan paussi... XD

EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
minä ja mun salarakas

SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ KURKKUA:
maturella maailman ääriin

PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN:
oikeesti mä vaan haluun sua.

SELLAINEN OLI MINUN PÄIVÄNI, ENTÄS SINUN?


hihi hihiSunnuntai 04.02.2007 23:39

1. Tunnetko jonkun tyypin jolla on rastat? jeps

2. Onko sinulla hammasraudat? ei olee

3. Kirjoitatko päiväkirjaa? näitä ainako jaksaa :D

4. Tykkäätkö käydä saunassa? joskus joskus en :D

5. Oletko mielestäsi kaunis? en :o

6. Pidätkö kouluruuasta? no jos on jotaki hyvvää

7. Oletko joskus tykännyt muumeista? todellaki

8. Onko sinulla ulkomaalaisia kirjeystäviä? eip ole

9. Oletko syönyt tänään suklaata? en ole :)

10. Tykkäätkö piimästä? hyi!

11. Seuraatko aina uusinta muotia? nojaa.

12. Oletko matkustanut julkisilla kulkuneuvoilla maksamatta? hmm, en oo varma

13. Ensimmäinen mieleesi tuleva tytön nimi? krista

14. Ensimmäinen mieleesi tuleva pojan nimi? paavo

15. Onko sinulla napakoru? onn :)

16. Pidätkö tatuoinneista? jep :)

17. Nukutko vielä pehmolelujen vieressä? en :D

18.laulatko suihkussa? lasit särkys jos laulasin

19. Pidätkö pojilla enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista? lyhyistä varmaa ja sillee

20. Oletko koskaan nähnyt strutsia? no en ole :D

21. Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä? en :<

22. Tarkasteletko itseäsi usein peilistä? ainako lähen jonnekki :D

23. Oletko koskaan lähettänyt salaista ystävänpäiväkorttia? en

24. Pidätkö kinkusta? nojaa

25. Oletko koskaan soittanut pilasoittoa? olen :DD

26. Oletko käynyt sirkuksessa? joo oon :D

27. Nauratko vitseille? nauran aina :D

28. Punastutko helposti? punastun sillee et jos oon urheillu ni mun posket on punaset mut tää ei liittyny asiaa :D

29. Valvotko mielelläsi myöhään? sillonko ei väsytä :D

30. Oletko itkenyt ilosta tänä vuonna? OLEN :D

KÄNNYKKÄ:

Merkki? samsung

Malli? joku shg-x460

Kauanko se on ollu sulla? oisko jotai vuosi?

Aiemmat puhelimet? jotaki paskoja :D

Kuka makso tämänhetkisen kännysi? minä ja isä :D

Kuorten väri? no harmaa se on

Taustakuva? jotaki vitu kukkia :DD

Näytönsäästäjä? ei olee

Montako saapunutta tekstaria? liikaa

Mitä lukee tokassa? olen koulun pihala

Entäs kuudennessa? teksti on liian pitkä etten jaksa kirjottaa :D

PERHEESTÄ:

Onko äiti? yleensä?

Isä? joo :)

Pikkusiskoja? ei ole

Isosiskoja? ei ole

Pikkuveljiä? ei ole

Isoveljiä? jos isovelipuoli lasketaa :)


LEMMIKEISTÄ:

Lemmikit? ei ole

Niiden nimet? -

Onko teillä aina ollut eläimiä? -

Ovatko lemmikit sinun, sisarusten vai perheen? -


MAKUUHUONEESTASI:

Onko se oma huoneesi? on

Mikä on huoneen pääväri? joku paska lila minkä valittin pari vuotta sitte -.-

Onko siellä tv? ei ole

Entä cd-soitin? jep

Seinien väri? no tuo lila :'D

Maton väri? joku paska

Verhojenväri? jotaki paskaa

Millaiset lakanat pedissä? jonku väriset

VIIMEKSI TEHTYÄ..

Kenelle puhuit viimeksi? äitile

Kenelle soitit viimeksi? äitile

Mitä söit viimeksi? patonkia

Kenelle huusit viimeksi? isäle ko se o kuuro

Kenelle tekstasit viimeksi? venlale varmaa

Kenet näit viimeksi? äitin

voi ei! :<Perjantai 02.02.2007 01:07

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos

[Ei aihetta]Tiistai 09.01.2007 21:58

Säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse 4 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta 4 kaveriasi tekemään tämän.

mira: ...Miraa pissatti taas.... (Muut)

mari: Marit on varmaa PORNOO! (Minä ja muut)

santsi: Santsi ei osaa ajaa autoa (Autot ja muut kulkuneuvot)

camppu: Camilla humalaan (Kaverit)

HAASTAN:
mirtsan
masan
santsin
campun

hehaMaanantai 01.01.2007 18:44

äiti: kattokaa tuola on mangusteja
heidi: no nuoha on iha sun näkösiäki
äiti: aino kiitos vaa.
heidi: oho, nuo näyttiki iha lehmänperseiltä

siinä teilleMaanantai 01.01.2007 06:35

Maailmassa on noin kaksi miljardia alle 18-vuotiasta. Joulupukin tuskin
tarvitsee käydä ei-kristillisissä kodeissa (ehkä Japania lukuun ottamatta),
joten jäljelle jää 378 miljoonaa alaikäistä. Jos perheissä on keskimäärin
3,5 lasta, jäljelle jää 108 miljoonaa kotia, joissa on vähintään yksi lapsi.
Joulupukilla on 31 tuntia aikaa, kun ottaa huomioon aikavyöhykkeet ja maan
pyörimisliikkeen. Se tekee 967,7 vierailua sekunnissa. Oletetaan, että kodit
jakautuvat tasaisesti ympäri maapallon, jolloin kotia kohden täytyy
taivaltaa 1,17 kilometriä eli yhteensä 126, 36 miljoonaa kilometriä. Pulkan
täytyy siis kiitää 975 kilometriä sekunnissa 3000-kertaisella
äänennopeudella. Jos jokainen lapsi saa vaikka kilon painoisen legosetin, on
kuorman paino 378.000 tonnia. Jos lentävä poro kiskoo noin kymmenen kertaa
enemmän kuin maassa hölkkäävä virkaveljensä, tarvitaan 360.000 poroa pulkan
vetämiseen. Yhteispainoksi saadaan 400.000 tonnia, jonka kiihdyttäminen
ilmakehässä synnyttää niin paljon lämpöä, että porot palavat poroksi 4,26
tuhannesosasekunnissa eli viidennen talon kohdalla. Reen kiihdyttäminen 975
kilometriin sekunnissa synnyttää 17.000 G:n paineen, jolloin 125-kiloinen
joulupukki muuttuu pulkan selkänojaa vasten 2.157.507 kilon painoiseksi ja
litistyy muodottomaksi mössöksi.

[Ei aihetta]Maanantai 01.01.2007 06:28

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt. Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään

1. Heidi on kuningatar!

2. Heidi on australialainen rock- yhtye.

3. Heidi on töissä taiteilijoiden mekassa.

4. Heidi on kuunteleva ja keskusteleva.

5. Heidi on jokaisen lätkäpelaajan ja suomalaismiehen unelmanainen.

6. Heidi on omalla työpaikallaan kertonut jäsenyyden eduista.

7. Heidi on Markuksen entinen seurakunta nuori, ja isonen.

8. Heidi on oppinyt, että tiettyjä asioita ei kannata kommentoida.

9. Heidi on kiltti mutta vihainen nuori nainen.

10. Heidi on persoonallinen ja ystävällinen.

pakko laitta viel yks 11. Heidi on hermoraunio, Heidi on hermoraunio, Heidi on hermoraunio

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.12.2006 21:57

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti?
- enkkulaisilta

2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti?
- nii ootko

3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää?
- en :D

4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti?
- ei ehdi
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on?
- 42

Mene lähetettyihin viesteihin -->

6. Kelle olet lähettänyt 5. viestin?
- camillalle

7. Onko 10. vastaanottaja sinulle tärkeä?
- ei

Mene vastaamattomiin puheluihin -->

8. Onko vastaamaton 1 sinun paras kaverisi?
- ei oikeestaa :D

9. Onko vastaamaton 7 sinulle rakas/tärkeä?
- on, kaverina<3

Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin -->

10. Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? - 91
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - jep
Voiko hän luottaa sinuun? - voi
Luottaako hän? - nojaa..
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? - en :D
Onko hän sukua sinulle? - ei
Oletteko ystäviä? - ollaaha me
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kun sinä? - joo.
Missä tapasitte? - en oo varma ku en muista, 15 vuotta aikaa
Onko sinulla yhtään hänelle omistettua kuvaa? - en muista
Onko hänellä sisaruksia? -on

sori camsu ;DSunnuntai 31.12.2006 03:38

camillaaa sanoo:
fuckin dickhead u didnt answer ur phone when i and heidi called
[c=48] ..D-D-Dizzee R-R-Rascal..HTID.. .... ..KimLeeoranBexJoanneNaomiSarah.. [/c] sanoo:
i got a new number dickhead