IRC-Galleria

hiipia

hiipia

with the power to be powerful

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.04.2011 09:06


Kerro itsestäsi
a) 3 oleellista asiaa?
1. En tiedä mitä haluan elämältäni, joten menen sen mukaan mikä milloinkin tuntuu vähänkään miellyttävältä, silleen realistisuuden piirissä. En osaa/uskalla haaveillakaan.
2. En pysty elämään omillani, tarviin koko ajan jonkun potkimaan johonkin suuntaan. Emt, joku sisäsyntyinen taipumus jumittua aloilleen ja olla tekemättä mitään.
3. Mulla on joku juttu siihen, et kaiken pitää olla, ihmissuhteista lähtien, Pysyvää ja Kestävää ja Äärimmäisen Luotettavaa ja Avointa, ja heittäydyn hankalaksi jos asiat ei mene näin.

b) 3 epäoleellista asiaa?
1. Oon hirveän innoissani tänä keväänä edessä olevasta britteinmatkasta.
2. Tahon uusia vaatteita, uuden pöytäkoneen, miniläpsyn, pleikka3:sen, kaikki kivat pelit, tuhottomasti rahaa ja kunniaa ja emt, matkustaa tähtiin ja niiden tuolle puolen, tälleen vaatimattomasti.
3. ELÄN IKUISESTIIHH laan kaa<3

Onko sinulla minkäänlaista mainetta? Tietävätkö puolitutut sinusta usein jonkin saman jutun?
- Ei ole mainetta minulla, yhyy. Oli joskus aktiivisimpina roolipelausaikoinani, oon niin haalistunut. Säälikää! Huomatkaa!

Mitkä asiat voisivat olla toisin
a) elämäntilanteessasi? - Voisin olla rikas, voisin öööö vaikka mitä.
b) ulkonäössäsi? - Voisin olla pitkä, mutta kun ei. Tyhmät kääpiövanhemmat.
c) luonteessasi? - Ois siistii heivata tää tarpeeton ujous ja sulkeutuminen johonkin kuuseen ja olla mielenkiintoinen.
d) parisuhteessasi? - SE VOISI OLLA haha nyrjäytin varmaan jotain.
e) ystävyyssuhteissa? - Haluaisin hengata porukalla enemmän, yhteisiä kokemuksia lisää ja näin.

Mitä lehtiä luet, ja miksi?
- Supersankarisarjakuvia ja Tiedettä. Siksi.

Jos et saisi asua Suomessa, minne muuttaisit? Miksi juuri sinne?
- Varmaan Britteihin. Kanadakin on alkanut kiinnostamaan, kiitos Michaelin, mut siellä menis itseluottamus kun ei osais ranskaa.

Mikä ärsyttää sinua liikenteessä eniten?
- Hidastelijat ja ohittelijat ja ne jotka vilkuttaa kaikissa väärissä kohdissa tai ei ollenkaan ja.

Minkälainen lapsi olet ollut?
- ..Kuulopuheiden mukaan aika tosi rasittava, silleen pikkulapsena ainakin! Just sellainen, jonka kaikki haluu joko hukuttaa tai heittää ikkunasta. En osannut nukkuu silloinkaan öisin, päiväunet oli silleen ainoot hetket joina äiti sai levätä. Kuullut juttuja, kun on pitänyt ajaa autoo ja tehdä ruokaa mie sylissä, eikä miun kummisetä kyllästy ikinä näistä jutuista vinoiluun. Vähän isompana lapsena leikin vaan ulkona naapurinpoikien kanssa, ammuskeltiin ritsoilla ja oltiin vesisotaa. Sit vielä vähän isompana murtauduttiin serkun kanssa mökkinaapureiden asumuksiin ja elettiin villejä aikoja noin kaikenkaikkiaan, heiniä ja matoja päässä aina. Metsät, puissa kiipeily, päämäärätön vaeltelu ja satunnainen eksyminen olivat ne meidän jutut.

Jos joudut olemaan 12 h tyhjässä huoneessa ilman mitään tekemistä, miten kuluttaisit aikasi? Minkälaisia asioita tapaat ajatella?
- Ekat kuus tuntia menis varmaan kieriskellessä, toiset kuus nukkuessa. Ja ajattelen kaikkea tosi jännää, tiäksä.

Minkälainen olet juovuksissa ja kuinka tuhdit kännit ovat mielestäsi parhaat?
- Oon maininnut pariinkin kertaan, etten oo juonut itteeni vielä koskaan ihan kokonaan pöydän alle. Jalat on ollut vähän vetelinä, mutta pienellä tukemisella oon selvinnyt kiviportaista kolmanteen kerrokseen..! Nauran, puhun ihan hirveästi, tanssin (vaikka en osaa) ja kiehnään tavallista enemmän. Pitäis kai lopettaa toi viimeksimainittu, kun alkaa mennä kasvot tän lähipiirin edessä.

Millä omistamallasi esineellä on suurin tunnearvo?
- MATERIALISTILTA EI KYSYTÄ TÄLLAISIA ASIOITA

Kerro 3 biisiä ja sano, mitkä tapahtumat tai asiat niistä tulee sinulle mieleen.
1. John Farnham: You're The Voice. ♥ Viime vuoden kirjamessut, Bakemonogatari, kaikki siihen liittyvät fiilistelyt ja rentouttavat automatkat.
2. Murray Gold: Doomsday. Kaikki ne muiden puolesta särkyneet sydämet ja lohduttomat itkut. Samaistun hei!
3. The Killers: Bones. Lukio, luokissa notkutut ja nukutut hyppärit ja välitunnit. Epämukavat tuolit, jotka oli järjestelty makuualustoiksi, apatia ja ankeus ja väsymys ja syksy. Vessareissut ja ääneen laulaminen, elettiin ihan jossain omassa maailmassa.

Onko sinulla outoja mieltymiä tai yleensäkään mitään fetissejä?
- Ei tietääkseni.

Mikä on ollut paras matkasi ja kerro siitä?
- Kreeta 2008. ♥ Marios, randomit suomalaisturistit, kestohumala, järkyttävä kuumuus, perheen keskeiset lapselliset vesileikit.. En osaa tiivistää tän paremmin, oli hirveän mukavaa.

Millaisista asioista tykkäät saada kehuja ja onko sinun helppo ottaa niitä vastaan?
- Ulkonäköön liittyvistä nyt lähinnä. Oon niin ylikriittinen kädenjälkeni suhteen, etten osaa suhtautua miun tekstejä tai piirtelyitä koskeviin kehuihin oikein millään lailla.

Millainen liikennekäyttäytyjä olet?
- Passiivisaggressiivinen.

Mikä on inhottavin tunne? Ymmärrätkö aina tunteesi?
- Mustasukkaisuus, silloin kun se menee yli niin pahasti että huomaan sen itsekin. Riittämättömyys kans liittyy miulla tähän tosi vahvasti. Haluan olla Erityinen!1

Paras
a) suklaapatukka? - Tupla.
b) jäätelö? - asjdfhjjjf ;_; .. Lakritsi?
c) turistirysä? - KREETA
d) tv-ohjelma? - Doctor Who, Supernatural, Misfits, The Big Bang Theory, South Park, etc.

Ootko ikinä saanut sakkoja tai joutunut tekemisiin virkavallan kanssa?
- Joskus pentuna olin vähän tekemisissä, mut viimeaikaisiin juttuihin hypätäkseni: haha, meinasin saada sakot Joutsenon keskustassa, ja se on ihan todella surullista. Oli ihana keväinen päivä ja Fuel soi ja sitten ilmestyy tyhjästä poliisiauto ja vilkauttaa valoja, menin aika hyvin asdhashdjhajfhj ennen kuin tajusin vetää tiensivuun. Ei siin sit kuitenkaan mitään, antoivat kirjallisen varoituksen ja kehottivat ajamaan edes melkein neljääkymppiä.

Mistä ulkoisesta ominaisuudesta olet saanut eniten kehuja?
- En mistään erityisestä. Oon vaan söpö.

Jos saisit nyt 500e ja et voisi laittaa sitä säästöön, kuinka kuluttaisit sen?
- Kolmisensataa menis heti siihen miniläpsyyn. Lopulla kahdellasadalla vaik pari peliä ja sit vaatteita ja peruukkeja.

Mikä on pahin tai hävettävin juttu mistä olet jäänyt vanhemmillesi kiinni?
- Meinas iskeä paniikki, kun isi sai tietää et poltan tupakkaa. Vedin kuitenkin pokerinaamalla tosi tyylikkäästi läpi. o/ Ei siin mitään, ei olla ees puhuttu koko asiasta kuin kerran, äidiltä se vielä varmisti asian varovasti.

Onko sinun vaikea kontrolloida kiroilemistasi vai kiroiletko ihan tilanteesta riippumatta?
- Joskus ärsyynnyn, kun kirosanoja haluu tunkea joka saatanan väliin vaikkei niille edes olisi tarvetta. Yleensä ei kyl oo ongelmaa, mut se vaan korostaa noi mainitsemani hetket.

Mikä on paras äitin tekemä ruoka?
- Kaikki mitä äiti tekee on parasta. ♥ (Kaikki mitä se tekee miulle, haha. Se tietää mitä syön ja mitä en, joten saan erityiskohtelua.)

Mitä yllättävää viime aikoina on tapahtunut sinulle?
- Olen löytänyt ~inspiraation~! Pitkästä aikaa, kaipasin sinua. ;D;

Sano 5 asiaa, jotka haluat tehdä ennen kuolemaasi (ei oo tärkeysjärjestyksessä)
1. Matkustaa.
2. Matkustaa.
3. Matkustaa.
4. Saavuttaa jotain.
5. Olla joku.

Mikä on sinulle ehdoton turn-off vastakkaisessa sukupuolessa?
- Huono hygienia, matala itseluottamus, typeryys.

Pahin mokasi kännykoiden kanssa?
- Ei kännykät koskaan liity miun mokailuihin.

Miten kärsivällinen olet ja kuinka tämä ilmenee?
- En jaksa odottaa mitään ikinä, kiipeilen seinille ja oon levoton ja ärsyttävä. Itse taas oon hidas ja jahkailen, et menee vähän ristiin tämä. Kaikkien pitäisi olla valmiita silloin kun minäkin olen hei! Vähän isommissa juttuissa taas, öö, jaksan odottaa, koska ymmärrän jotain rahasta ja ajasta.

Milloin yleensä sinua alkaa masentaa? Kuinka hoidat vitutusta?
- Ei minua masenna. Vituttaa kyllä, mutta se menee ohi kun vähän ragettaa jossain, ja jos ei, niin sit menen nukkumaan ja kaikki on vähän paremmin sitten kun herään.

Mitkä asiat kiehtovat sinua?
- Kaikki kaunis, niin tältä perinteiseltä kuin miun omaltakin kantilta katsoen. Luonto, kissat, villit asiat, ihmismieli.

Kenen kanssa riitelet eniten?
- En pahemmin riitele. Aikoinani otettiin usein yhteen äidin kanssa, mutta isommat riidat käytiin sit miun ja isin välillä.

Onko tyylisi, musiikkimakusi tai luonteesi muuttunut vuosien varrella?
- Oon laajentanut musiikkimakuani, atm oon hiphop- ja popvaiheessa. Tyyli.. No, nykyään sitä ei oikeastaan ole, oon vaan joku semitomboy tän pukeutumiseni kanssa. Luonteesta en sano mitään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.