IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

totuuksiaLauantai 16.02.2008 23:05

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
ä.

Susanna on syntynyt Oulussa ja sieltä hän päätyi musiikkiluokkien ja musiikkilukion kautta keikoille.
Susanna on myös hoitoisuusluokituksen lastenyksikön koordinaattori.
Susanna on kotoisin Oulusta, mutta asuu tällä hetkellä Lahdessa.
Susanna on kirjoittanut oman näytelmän Tumma Nainen (KokoTeatteri 2001).
Susanna on yksi niistä kaupunkilaissinkuista, jotka painivat jouluna saman kysymyksen äärellä.
Susanna on voittanut jääkuningattaren kruunun itselleen jo viidesti.
Susanna on ollut suosittu esiintyjä myös ulkomailla.
Susanna on tanssinut solistisia rooleja muun muassa baleteissa Carmen, Kesäyön unelma ja Pähkinänänsärkijä.
Susanna on huomannut rauhoittuneensa.
Susanna on nyt jo toista suveaan HKR:n puisto-osaston kesätyöntekijänä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.08.2007 03:46

TÄMÄNHETKINEN:
1.Sijainti? kämpillä
2. Opiskelu/työpaikka? kuopiossa
3. Vaatetus? - musta paita
4. Olotila? väsynyt mutta mukava
5. Musiikki? tietokoneen hurina
6. Ärsytys? - liikaa muuttotavaraa
7. Ilon aihe? huomenna lähen murun luo
8. Ihastus? - muru
9. Ajatus? .. ---

VIIMEISIN:
1. Humala? - hm
2. Automatka? - 2h sitte
3. Kalenterimerkintä? - vähä aikaa sitte
4. Elokuva? - apokalypto
5. Tekstiviesti? - eile
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - 05/07
7. Vaateostos? tänään
8. Matka? kaks viikkkoo sitte
9. Pettymys? - eilen
10. Unohdus? - tänään

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? - ei millonkaa
2. Yöpaikka? - oma sänky
3. Ostos? - huomenna
4. Rahanlähde? - oma tulo paras tulo
5. Tavattu ystävä? - huomenna
6. Soitettu puhelu? - kohta
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - syömään
8. Juhlan aihe? - serkun synttärit
9. Lupaus? - en tiiä

LEMPI:
1. Jogurtti? - melkein kaikki käy
2. Tupakkamerkki? - vihree prince
3. piirretty elokuva ? bambi
4. Itsetehty ruoka? tomaatti jauheliha kastike ja spagetti
5. Rakkauslaulu? - jaa a
6. Baari/Ravintola? hm
7. Auto? - joku iso ja hieno
8. Sunnuntain viettotapa? -lepiä koko päivä
9. Ruokakauppa? alepa tai prisma
10. Levyn kansi? - öö

EPÄMIELUISIN:
1. Virvoitusjuoma? - energiajuomat
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - kylmä talvi
3. Herätys? - joku herättää vaikka on vapaapäivä
4. Suudelma? -koko naama nuoltuna
5. Karkki? - liian sitkee
6. Puoli itsessä? - hölösuu
7. Sairastettu tauti? - angiina
8. tv-ohjelma - hmm
9. Alkoholijuoma? - ----
10.Kieli? - jenkkienkku jenkkiläisittäin väännettynä

totuuksiaTiistai 24.07.2007 01:17

OLEN
(x) maannut keskellä yötä maantiellä
(x) työskennellyt kasvihuoneessa
(x) saanut kunnon huudot opettajaltasi
(x) kirjoittanut rakkauskirjeen
(x) saanut rakkauskirjeen
(x) kulkenut yöasu päällä kaupungilla täysin tavallisena päivänä
( ) fanittanut Kummeleita
(x) haaveillut osaavasi lentää
(x) yrittänyt lentää
( ) joutunut sairaalaan, koska yritit lentää
( ) ostanut yhtäaikaa kortsuja ja kurkkuja/banaaneja
( ) ollut PMMP:n keikalla
(x) valvonut koko yötä koulutöitä tehden
(x) hypännyt ikkunasta
(x) pussannut tyttöä
(x) potenut vauvakuumetta
(x) työskennellyt sairaalassa
(x) nähnyt auto-onnettomuuden
(x) eksynyt kotikaupungissasi
( ) laittanut hiustenkuivaajan päälle vain nauttiaksesi hurinasta
(x) muuttanut täysin vieraalle paikkakunnalle
(x) juontanut jonkin tilaisuuden
( ) pelannut ei koskaan-peliä
( ) kirjoittanut lehden yleisönosastopalstalle
( ) tilannut Cosmopolitania
( ) ostanut kerralla yli 20 eurolla karkkia
( ) sytyttänyt tulipaloa
(x) laulanut karaokea
(x) kutonut sukkia, lapasia tai kaulahuivia (ja pipoja kans)
(x) syönyt Raxissa yli 10 pizzapalaa
( ) tanssinut jonkun sylissä
(x) miettinyt miksi olet olemassa
(x) hukannut jotain rahallisesti arvokasta
( ) lyönyt jotakuta kunnolla
( ) heitellyt astioita tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen
( ) katkaissut jalkasi / kätesi
(x) itkenyt yhdessä ystäväsi kanssa
(x) poistanut tikun jonkun sormesta
(x) syönyt mansikoita niin paljon, että mahasi tuli kipeäksi
( ) sylkenyt jonkun päälle yli 10-vuotiaana
(x) vaihtanut vaippoja
( ) kokeillut isäsi kalsareita
(x) kokeillut äitisi rintaliivejä
(x) nähnyt jonkun harrastavan seksiä
(x) maalannut taloa
( ) syönyt käpyä
(x) sytyttänyt nuotion
(x) ollut poissa koulusta voidaksesi lukea seuraavan päivän kokeeseen paremmin
( ) ollut katsomassa sählyottelua
(x) pyörinyt alasti lumihangessa
( ) lasketellut päin puuta
(x) heittänyt moottoritiellä auton ikkunasta jotakin ulos
( ) soittanut ilmakitaraa
( ) pelannut pokeria rahasta
(x) matkustanut linja-autolla keskellä yötä
( ) toiminut mallina
(x)puhunut vieraan ulkomaalaisen kanssa suomea
(x) käynyt PoriJazzeilla
( ) ollut katsomassa jääkiekko-ottelua
( ) esittänyt joulupukkia
( ) pettynyt, koska sait kokeesta alle 8
(x) syönyt kalastamasi kalan
( ) kiivennyt puuhun etkä uskaltanut enää tulla alas
( )tuhonnut tietokoneen
(x) tunnistanut vieraan ihmisen hänen galleriakuviensa perusteella
(x) todennut, että kaikki oli ennen paremmin
( ) juonut 1,5 litraa kokista putkeen
(x) maannut koko päivän sängyssä
( ) ollut viikon käymättä suihkussa
( ) vakoillut naapuriasi
(x) ollut kiinnostunut itseäsi nuoremmasta henkilöstä
( ) käyttänyt piilolinssejä
( ) maksanut kampaajalla käymisestä yli 100 euroa
(x) saanut kukkia ilman merkittävää syytä
(x) nähnyt mäyrän

MINULLA ON
(x) oma huone
( ) oma tietokone
( ) oma tv
( ) omat stereot
( ) alkoholia
(x) tupakkaa
(x) musiikkia soimassa
(x) suunnitelmia tulevalle viikonlopulle
(x) valokuvia seinällä
(x) astioita pöydällä
(x) enemmän kuin 10 cd:tä
(x) hiukset sekaisin
(x) väsynyt olo
(x) kivoja kavereita
(x) sänky pedattuna
(x) jokin paikka kipeä
(x) jokin koulutus ohi
(x) työpaikka
( ) valtaa perheessäni
(x) makeannälkä (aina!)
(x) muistoja, jotka haluaisin unohtaa
(x) muistoja, joita en halua koskaan unohtaa
(x) messenger
(x) kavereita naapurissa
( ) keskiarvo yli 8,0
(x) ikävä jotakuta

Olen 100 % ImpulsiivinenPerjantai 26.01.2007 00:51




Ekstrovertti ----*
Introvertti
Käytännöllinen
*
Intuitiivinen
Ajattelija
*---- Tuntija
Impulsiivinen *
Harkitsija
(pmmp)

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

jousimiesMaanantai 22.01.2007 01:24


Olet onnettoman optimistinen ja innostunut. Sinulla on uhkarohkea taipumus luottaa onneesi, jota sinulle ei ole suotu lainkaan. Suurin osa Jousimiehistä on alkoholisteja tai päihteiden väärinkäyttäjiä. Kännissä Jousimiehen kuvittelevat olevansa henkisiä opettajia. Kaikki pitävät Jousimiehiä naurettavina. Jousimiesten kasvonpiirteet muistuttavat usein hämmästyttävästi hevosen piirteitä. Yleensä Jousimiehet ovatkin hevosten reinkarnaatioita. Mikäli Jousimies ei sairasta keliakiaa niin hänen lempiruokansa on ämpärillinen kauroja. Jousimiehellä on lähes poikkeuksetta voimakas tarve matkustaa. Jousimiehiä arvostetaan aina, kun ne ovat matkoilla.

Onnenkapine: Puhallettava alttari
Onnennumero: Route 66
Onnenväri: Kirkkaus
Motto: "Kauanko lento kestää?"
Auto: Challenger sukkula

lotta loveTorstai 11.01.2007 18:24

http://www.youtube.com/watch?v=kqhVNF7umCw

Tää on omistettu vain ja ainoastaan rakkaalle lotalleni! <3<3 olet muru! :D

tärkeetäKeskiviikko 03.01.2007 15:47

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.


heenoTiistai 31.10.2006 23:48

Never let you goTiistai 31.10.2006 15:26

Heavy clouds, no rain
And every move causes pain
Ready kiss, but no love
I feel IÂ’m torn in half
Ardent look, but no heat
ItÂ’s not you really need
Baby, now it has happened with us
We are dancing on broken glass
CanÂ’t stand no more -

Never, never let you go
You are the one IÂ’m searching for
Flesh of my flesh, bone of my bone
LoveÂ’s carving it in the stone
Never, never let you go
Return the days we had before
Soul of my soul, blood of my blood
LoveÂ’s carving it in my heart

Gentle words, no aim
It seems weÂ’re playing a game
Easy smile, but no fun
Sweet music for no one
Close embrace, but no more
Cold Champagne we forgot to pour
Baby now it has happened with us
We are dancing on broken glass
CanÂ’t stand no more -

Never, never let you go
You are the one IÂ’m searching for
Flesh of my flesh, bone of my bone
LoveÂ’s carving it in the stone
Never, never let you go
Return the days we had before
Soul of my soul, blood of my blood
LoveÂ’s carving it in my heart
Love's carving it in my heart

uu-uu-uu....

Baby now it has happened with us
We are dancing on broken glass
CanÂ’t stand no more

Never, never let you go
You are the one IÂ’m searching for
Flesh of my flesh, bone of my bone
LoveÂ’s carving it in the stone
Never, never let you go
Return the days we had before
Soul of my soul, blood of my blood
Love's carving it in my heart
Love's carving it in my heart..
« Uudemmat - Vanhemmat »