IRC-Galleria

edwardhekuma.com (5)Perjantai 20.02.2009 22:48

Matka McDonaldsiin

Haukottelin uupuneena. Edellisyö oli taas mennyt painajaisia nähden ja olin säpsähtellyt hereille vähän väliä. Väsyneenä muistelin näkemiäni unia ja minua kylmäsi, kun mieleeni palasi jälleen kammottava mielikuva Charliesta pimeässä metsässä harrastamassa goatsea Charlien enkeleiden edessä. Onneksi Edward oli maannut vieressäni koko yön syömässä hiuksiani ja lohdutti minua hieromalla jääkylmää vaginaansa minua vasten. Herttainen ele rauhoitti minua ja sai minut unohtamaan painajaismaiset mielikuvani. Silti kärsin ja kiduin todella paljon, kuten aina. Tällä kertaa aiheena kärsimykselleni oli se, että olin aamulla löytänyt nenäni alta Hitler-viikset. Siksi minun täytyi välillä käpertyä tuskaiseksi palloksi ja nuolla anustani.
Nyt istuimme yhdessä hänen sadoista urheiluautoistaan ja Edward ajoi suunnilleen äänennopeudella, mikä on tietysti aivan realistista. Hän ei välittänyt vastaan tulevista autoista vaan kaahasi suoraan niitä päin rusentaen ne kauniiksi läjiksi keskelle tietä.
"Sinä olet niin rohkea", sanoin lumoutuneena.
"Vämppyyrit eivät yleensä välitä ihmisten hyvinvoinnista, mutta kuten tiedät, minä urheasti kunnioitan heidän henkeään enkä koskaan puraisisi heistä palastakaan tai muuten vahingoittaisi heitä", Edward sanoi epämuodostuneen vino hymy huulillaan.
Minulle tuli halu nähdä hänen lumoavan kauniit paskanruskeat silmänsä, mutta koska hän oli kääntänyt katseensa tiehen, en nähnyt niitä. Siksipä kiipesin auton avoimesta ikkunasta konepellille ja liiskasin naamani tuulilasiin Edwardin edessä. Tuijotin hänen lempeitä ja salaperäisiä silmiään ja tyydytin itseäni vauhdista ja vipinästä nauttien.
"Bella, tules pois sieltä", Edward sanoi huvittuneena. Hänen suupielensä nyki taas. Se johtui Touretten syndroomasta, joka on vämppyyrien keskuudessa yleistä.
"Oletko huolissasi minusta, rakas huppanani?" sanoin samalla kun ruma naamani lätistyi yhä pahemmin tuulilasiin.
"En tod", Edward sanoi ja litisti D-kupin rintojaan raivokkaasti yhteen. En tiennyt, miksi hän teki niin ja hämmennyin niin paljon että halusin tappaa itseni. "Minua vain hieman oksettaa ja haluaisin yrjötä huppuusi."
"Ai, ok", sanoin ja kiipesin takaisin sisälle autoon. Huomasin että nenäni oli vahingossa jäänyt tuulilasiin ja kävin hakemassa sen. Palattuani takaisin autoon Edward laattasi takkini huppuun. Hän katseli minua hetken arvioivasti ja yllättäen hänen huulilleen levisi epämuodostunut hymy. Hän nauraa kihersi ja lörttäsi hupun päähäni.
"Edward, tuo tuntuu niin hyvältä!" voihkin. Unohdin jo kymmenennen kerran sinä päivänä, miten hengitetään, koska Edward oli niin ihana ja kaunis mies. Toisin sanoen hän oli siis homo. "Paskanna päälleni, rakas!"
"Säästän sen myöhemmäksi", Edward sanoi ja katsoi minua salaperäisesti. "Olemme kohta perillä McDonaldsissa, ei hätää. Saat pian ruokaa." Lihotan sinua joulua varten, sinä herkullinen ihminen, kuulin hänen lisäävän mielessään.
Saavuimme McDonaldsin drive in -luukulle. Siellä Billy Black istui myymässä.
"Hei, Billy!" sanoin yllättyneenä. "En tiennyt että työskentelet täällä."
"Juu, intiaanigigolon hommat eivät enää oikein tuottaneet rahaa", hän huokaisi. "Olen kuulemma liian pienirintainen. Mutta jostain minun on saatava rahani kokaiiniini."
"No aha", Edward sanoi raivoisasti. Hän oli ailahtelevainen. "Haluan ravintoa. Minulle yksi medium-kokoinen mukillinen verta ja Bellalle McPaistettuTiikerinPaska ja kaksi McKeitettyäJeesusta, kiitz."
"Hetki pikkuruinen", Billy Black sanoi hilpeästi, nousi tiskin takaa ja käveli takahuoneeseen. Huomasin ettei hänellä ollut housuja, ainoastaan korkokengät.
Odottelimme hetken tilauksiamme. Yhtäkkiä näin Edwardin hytkyvän hiljaisesta naurusta.
"Mikäs sinua naurattaa, rakkauteni?" kysyin hurmaantuneena. "Sain orgasmin kun tyydytin itseäni salaa Billya ajatellen",Edward sanoi synkkänä. "Elämäni on hyvin hankalaa. Mennäänkö naimisiin?"Silloin sain hirmuisen paniikkikohtauksen ja söin itseni.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.