IRC-Galleria

103Maanantai 28.06.2010 14:32

© Bitch.

KAIKKI LIITTYYY

102Sunnuntai 27.06.2010 17:39

i ♥ italia

101Lauantai 26.06.2010 14:22

Nimeni on Chris, olen kolme, silmäni ovat turvoksissa. En näe. Minun täytyy olla tyhmä, minun täytyy olla paha, mikä muukaan olisi voinut, tehdä isän niin vihaiseksi? Toivon että olisin ollut parempi, toivon etten olisi ollut ruma, sitten ehkä äitini, haluaisi vieläkin halata minua. En voi tehdä väärin, en pysty puhumaan ollenkaan, tai muuten olen lukittuna ylhäällä, koko päivän. Kun olen hereillä, olen aivan yksin, talo on pimeä, väkeni ei ole kotona. Kun äiti tulee kotiin, yritän olla mukava, niin ehkä minä saan vain, yhden selkäsaunan tänä iltana. Kuulin auton, isä on palannut, Charlien baarista. Kuulen hänen kirouksen, nimeni on sanottu, painan itseni, seinää vasten. Yritän piileksiä, hänen pahoilta silmiltään, olen niin peloissani nyt, alan itkeä. Hän löytää minut itkemästä, kutsuu minua rumilla sanoilla, hän sanoo, että on minun vikani, että hän kärsii töissä. Hän läimäyttää ja lyö minua, ja huutaa minulle enemmän, pääsen vihdoinkin vapaaksi, ja juoksen ovelle. Hän on lukinnut sen jo, ja minä alan karjua, hän ottaa minut kiinni ja heittää minut, kovaa päin seinää. Minä putoan lattialle, luuni melkein murtuneena, ja minun isäni jatkaa, enemmän huonoja sanoja. 'Olen pahoillani!', minä huudan, mutta se on nyt liian myöhäistä, hänen kasvonsa on kieroutunut, käsittämättömäksi. Se kipu ja loukkaantuminen, uudelleen ja uudelleen, hyvä Jumala, armahda minua! Lopeta se, kiltti! Ja hän viimeinkin lopettaa, ja suuntaa ovelle, sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana, Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris, olen kolme vuotias, tänään isäni, murhasi minut. Ja sinä voit auttaa, jos luet tätä, ja et ohita. Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi, sinun olisi pitänyt olla, yksi sydämetön henkilö, jos ei vaikuta sinuun, tämä runo. Ja koska sinä OLET vaikuttunut, tee jotain sille! Kaikki mitä pyydän sinua tekemään, on siirtää tämä eteenpäin! JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN! Lähetä tämä 'Isä ... se sattuu' eteenpäin, jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät, niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia
);

100Lauantai 26.06.2010 14:05

Tämä on hyvin pelottavaa, puhelin kirjaimellisesti soi kun luin viimeisen sanan tästä tekstistä!!!!!!!!! Haluan että tekin kokeilette - mitä haittaa siitä olisi? Toivottavasti toimii! Oletan että puhelin soi heti kun olet tehnyt tämän. Lue vain pikku tarinat ja sitten keksi toive samalla kun rullaat alas. Siellä on viesti - sitten toivo. Tässä viestissä ei ole liitteitä.
Tarinat:
Olen 13 ja toivoin että isäni pääsee pian sairaalasta koska hänen
jalkansa murtui. Kello oli 2:53 illalla silloin kun toivoin.
Mutta 3:07 illalla(14 minuuttia myöhemmin) ovikello soi, ja siellä isäni oli, tavaroidensa kanssa!
Olen Katja, 20 vuotta. Minulla on hankaluuksia työni kanssa. Voi olla että joudun sanomaan itseni irti. Tein yksinkertaisen toiveenitselleni että pomoni saisi potkut. Se oli kello 1:35 ja 2:55 kun sain tietää että hän oli jo heitetty firmasta ja uusi pomo tilalla. Usko minua.. tämä oikeasti toimii!
Olen Anna ja olen 45-vuotias. Olen aina ollut sinkku ja olen toivonut pitkää ja rakkauden täyteistä suhdetta. Kun olin päiväunilla (ja kun sain tämän mailin) toivoin että joku laatuhenkilö voisi viimeinkin tulla elämääni. Se oli kello 9:10 aamulla tiistaina. Kello 9:55 postimies saapui toimistooni. Hän oli söötti, kohtelias eikä voinut lopettaa hymyilyään kun näki minut. Hän alkoi vierailemaan yhä useammin (ilman postiakin) ja pyysi minua ulos viikon myöhemmin.
Menimme naimisiin 6 kuukautta myöemmin ja olemme nyt olleen yhdessä 2 vuotta.
Mikä ihmeellinen maili se olikaan! Rullaa vain alas,
mutta samaan aikaan mieti joku toivomus valmiiksi. Toivo vasta sitten kun olet rullannut alas. Minkä ikäinen ikinä oletkaan, on luku minuutteina jolloin toiveesi toteutuu. esim. olet 25-vuotias, joten kestää 25 minuuttia että toiveesti toteutuu. Mutta kuitenkin jos et lisää blogiisi tätä viestiä viiden minuutin kuluessa, paha onni seuraa sinua vuosia! Kokeile!! Toivo!!!

99Perjantai 18.06.2010 02:06

jeiii tnä kahelt yöl italiaan <3!:):):)

98Keskiviikko 16.06.2010 13:46

Ensimmäinen ihminen ketä kommentoi tähän ' MINÄ '
laitan sinun nimesi nimimerkkini perään
minun pitää pitää sitä seuraavan viikon

97Tiistai 15.06.2010 21:13

perjantain ITALIAAN!!!


kuka haluis tuliasen <3:::::::::)

96Torstai 10.06.2010 01:57

huomen sit poweriin <3 mut khyl koivurannal oli parast ft.joannakiaviiviemma.m.emma.p.noora.k.noora.m.jessikajanettesaraellisallahanna!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
2huone3huone4huonepuoliks5huone


haluisin takas koivuranna leiril :::::::::::::::::::(

95Sunnuntai 06.06.2010 18:12

LEIRILLEEE<3 sit lähen sielt jo keskiviikkon ku meen sit poweriin<3
ps.PALJON KOMMENTTEJA MINULLE!!!!
:)))))))))))))

94Lauantai 29.05.2010 13:06

kuka vois oll tänäääääääää??