IRC-Galleria

Never said you'd promise anything
Never told to trust you blindly
Never thought you'd hurt me either

Never had a chance
Now ain't that so
Never should've wept
When you let go
Never thought
You'd push me away

Sad as it may be
I'm glad it's over finally
Speaks volumes of me
When letting go is never easy

So I'll seek you out
Just to find myself
And I'll worry 'bout consequences later
I hear you out
Till I hear myself
Hear myself in you

Never knew if we were really true
Never thought I'd ever get to you
Never thought I'd end up like this

Never was I stronger than I'm now
Never felt this much a fool somehow
Never had much thought for myself

----

Se oli tämän hetken biisi. Jotenkin se kuvaa tietyllä tapaa kaikkea sitä, mitä pääni sisällä muutaman viikon verran on liikuskellut.

Ja taas pukkasi viestiä Espanjasta. Harmittaa, kun tiiän etten vastaa viestin lähettäjän tunteisiin - enkä koskaan tule vastaamaan, piste.

Epätietoisuus tappaa.

Päivä on alkanut ja edennyt ilman Doctor Who:ta. Alan tuntea vierotusoireita... jopa keskellä muuttoa. Yritän siis epätoivoisesti tyhjentää kirjahyllyäni; kaks tasoa tyhjänä, neljä muuttolaatikkoa täynnä... Vielä olis neljä tasoa jäljellä, mut ainoastaan yks muuttolaatikko XD Ja kämppä on kuin hävityksen helvetti, tietenkin.

Tiia (huomio, huomio, sisko rakas!) sais luvan tulla tyhjentämään ton oman laatikkonsa kun kerran lupasi joskus muinoin (ja ei se apu haittais muutenkaan, muwhahaha). Meen just läpi kaikkea vanhaa roinaa ja yritän heittää kaiken pois, mut ei kykene. Joistain asioista en vaan osaa luopua.

NOH NIIN. Ei mennyt netti vielä alta ja sitten ku se menee, olen onneksi Espanjassa rauhoittumassa. Takaisin kotiin tullessa varmaan sitten iskee kauheat vieroitusoireet, mut lähinnä näiden seuraamieni ohjelmien takia, hah. Anyways, joo, ens viikonloppuna on sitten muutto edessä, mut en tosin tiedä miten siinä käy --- äiti ja jukka molemmat ykskätisiä tällä hetkellä (tekosyitä, tekosyitä!) ja tiistaihin mennessä pitäs kaiken olla suht kunnossa kun Espanjasta käsin näitä asioita on hitusen vaikea hoitaa. En tiedä mitä voimaa rukoilla tai minkälaista ihmettä toivoa, mutta... voi elämä, todella, todella, todella toivoisin ettei enää ongelmat lisäänny kun niitä on tässä hitaasti saanut yksi kerrallaan ratkottua. Mun pääni ei kykene ottamaan vastaan enää yhtäkään.

Tää päivä on taas ollut jokasuhteessa harvinaisen paska eikä radionkaan uutiset yhtään piristänyt. Yleinen vitutus asteikolla 4-10 on mahdollisesti about 47. Ja puol. Kertaa sata. Tai jotain sinne päin. Sentään pääsin shoppailemaan ennen töhin lähtöä... tosin sekin seikkailu päättyi sitten hammaslääkärireissuun, jossa pääsin eroon noista ompeleista. Eikä satu enää yhtään mikä on erittäin hyvä asia!

Mutta, joo, tää kasvatusala ei vaan selkeesti sovi mulle. En ymmärrä miksi sama asia pitää huutaa kymmenen kertaa, eikä se siltikään mene perille ilman verta, hikeä ja kyyneliä (niin minun kuin lapsen). Tai sitten tää kunta ja sen toimintaperiaatteet ei sovi mulle, mene ja tiedä. Kuudenpäivän työputki --- se jo riittäis, mutta ei! Huomenna sitten vielä lisäksi yli 12:n tunnin työpäivä. Odotan innolla... Saatan itkeä illalla *valittaa*

Nyt oikeesti odotan sitä hetkeä kun lentokone nousee ilmaan muutaman viikon päästä, pääsee johonkin suhteellisen lämpimään ja voi vaan olla ja relata ja nähdä nähtävyyksiä, eikä tarvitse vaihaa yhtäkään vaippaa tai vahtia/komentaa yhtäkään puupäistä lasta!

Tällä hetkellä ei pelota edes se, että päädyn orjakauppaan. Sekin olis vaan piristys tämän päivän jälkeen.

Tupla GAH. Täytyy lähteä töihin, enkä millään viitsisi... varsinkaan kun tietää jo etukäteen mikä painajainen tästä viikosta vielä tulee muodostumaan. Niin paljon pitäisi saada aikaan ja tehtyä, enkä kuitenkaan pääse yhdessäkään asiassa eteenpäin. Julmaa.

Pistivät kuvaukseen, sitten veivät kaksi hammasta ja löysivät tulehduksen (sen lisäksi lomamatkan jälkeen ne vievät toisetkin kaksi!!) -- ja juuri sen tulehduksen takia niiden piti puuduttaa REILUSTI yli kymmenen kertaa toi alahammas, kun ei millään meinannut toimia. Onneksi loppuvaiheessa en enää tuntenut piikkiä, ainoastaan maistoin. Alkoivat poraamaan alahammasta kahtia ja se sattui, enkä jotenkin tajunnut murahtaa -- sitten hammaslääkäri yhtäkkiä lopetti ja kysyi että sattuuko? Olin ilmeisesti ilmehtinyt siihen malliin tai sitten painautunut pakonomaisesti tuolia vasten. Sen jälkeen piipitin useasti "au, tuntuu" ja ne siis pisti piikkiä toisen perään kunnes lopulta ei enää sattunut, tuntui vaan vähän ilkeältä. Toimenpiteen jälkeen näytin kuolaavalta hirviöltä, totta kai.

Mutta joo, antoi antibioottikuurin kipulääkkeiden lisäksi ja sanoivat että nyt ei saisi rasittaa itseään -- huomenna töihin, su vapaa ja sit taas ma-la kunnon työrupeama. Ei yhtään huvittais.

Takaisin Doctor Who:n pariin :)

Ei huvittais. Tai siis lähinnä pelottaa, koska ne pirulaiset vie multa tänään oletettavasti hampaan. GAH.

Yhtään en ymmärrä miksi työkaveri klo 12.00 (niin, aamupäivällä -- tai siis *aamulla*) reagoi lauseeseen "ei, et herättäny, kävin jo työkkärissä" lauseella "oho!!" ja onnistui vielä kuulostamaan oikeasti yllättyneeltä XD

Mä en halua mennä nukkumaan, koska olen lähi-aikoina nähnyt tosi herkullisia unia... Aamulla on tympeää herätä sellasen hyvän unen jälkeen! Joo, ongelmahan piilee siis siinä, että nää unet on niin todentuntuisia ja (voisivat oikeastaan olla tottakin, ihan oikeasti) -- sitten aamulla tietenkin herää onnellisena ja kappas! On jotenkin surkuhupaisaa, kun sitten tajuat sen kaiken olleen unta. Ei jotenkin innosta nousemaan ylös lämpimästä sängystä tai menemään töihin!!

Joo. Mutta. Toivonmukaan tää työ-työtön-muutto-elämä-yhtälö alkaa kohta selviämään. Perjantaina pitäs saada jotain selvyyttä. VIHDOINKIN.