IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Joulupukki Tiistai 23.12.2008 19:23


Joulupukki (Satan Claus, Jouluspuge, Darth Santa, tai Lord Claus, s. 24. joulukuuta 1854 – k. ?) on Korvatunturin demokraattisen tonttutasavallan pitkäaikainen diktaattori. Väitetään, että Joulupukki olisi läheistä sukua Grigori Rasputinille. Pukki on tullut tunnetuksi erityisesti vastustajiaan ja puolustajiaan tasapuolisesti lahjovana johtajana, josta kukaan ei uskalla sanoa mitään pahaa.

Joulupukin oikea nimi on Klaus Poskiparta, mutta tuota nimeä ei nykyisin ollenkaan käytetä. Jostakin republikaanisten amerikkalaisimperialistien älynväläyksestä Korvatunturin itsevaltias sekoitetaan toiseen lahjovaan johtajaan, pohjoisnavan Santa Clausiin. Näillä henkilöillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään.

Joulupukki juhlistaa syntymäänsä ja ylösnousemustaan joka vuonna 25. joulukuuta. Eräät pienet uskonnolliset vähemmistöt ovat koettaneet aikojen saatossa napata ko. juhlapyhän itselleen, mutta Joulupukin asema joulun sankarina on pysynyt vankkumattomana. Joulua vietettiin pukin syntymän kunniaksi ensimmäisen kerran vuonna 1854. Joulun vietto koostuu kahdesta osasta. Ensin pukin palvojat uhraavat sikoja ja havupuita isäntänsä puolesta, jonka jälkeen Joulupukki palkitsee palkitsemisen arvoiset alamaisensa pienillä lahjoilla. Yleensä myös lauletaan erinnäisiä ylistyslauluja, kuten Joulupukki, Joulupukki...



http://hiki.pedia.ws/wiki/Joulupukki

[Ei aihetta]Maanantai 27.10.2008 17:16

Muumien suusta:

"Nyt minä tunnen kutsumusta vaaka-asentoon" - Muumipappa
"Miten voi olla jano vaikka on juonut koko yön?" - Muumipeikko
"Jos minä löytäisin jostakin tarpeeksi pienen poikaystävän, niin minäkin olisin kevytmielinen"-Pikkumyy
"Vakiintunut elämä ei tarjoa minkäänlaista jännitystä" - Pikkumyy
"En ole lihava, olen täyteläinen" - Niiskuneiti
"Nämä pyöreät muodot kiihottavat minua" - Niisku
"Onpas kivaa kun talossamme on joku joka käyttää vaatteita!" - Muumimamma
Muumipeikko:"Niiskuneiti, puske kovemmin."Niiskuneiti: "Äh, uuh, äääh.. ei jaksa...."
"Oletko tosissasi? Aikooko Niisku näyttää meille härvelinsä?" - Muumipeikko
"Niiskun vehkeet toimivat aina." - Niiskuneiti
"Kun minä jysäytän, se ei todellakaan ole mikään kamelin pieru!" - Noita
"Kopeloikaa kaikin mokomin" - Posteljooni
"Lähtisitkö sittenkin minun kanssani, voisin hiukan harjoittaa ruumiinkuntoa?" - Muumipappa
"Kysy Nuuskamuikkuselta, jos sinua niin himottaa!!!!" - Pikkumyy

Kaikenlaisia hulluja!!!Sunnuntai 22.06.2008 22:22

KOPIOIKAA JOKA IKINEN JA KÄYKÄÄ ALLEKIRJOITTAMASSA!
LAITTAKAA ETEENPÄIN!!!

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia

KÄNNIT (tunnista omasi)Keskiviikko 19.03.2008 00:18


Riemukänni:
Perkeleen hauskaa ja tekisi mieli syleillä koko maailmaa. Jonkinsorttinen koheltaminen ja esiintyminen kuuluu asiaan. Yleensä riemukänniin liittyy myös miljoona toinen toistaan hienompaa suunnitelmaa ja päätöstä koskien tulevaa. Itsetunto on sanoinkuvaamattoman korkealla.

Apatiakänni:
Edellisen vastakohta. Lipitetään väljähtynyttä keskikaljaa lähikuppilassa räkä poskella ja tippa silmässä. Asiaan kuuluu yleensä exien häiriköinti puhelimitse tai jopa paikan päällä poikkeaminen.Tässä kännin lajissa tilitetään avoimesti ja liikuttuneena kuunnellaan myös muiden tilityksiä.

Sosiaalikänni:
Ihmiset ovat ihania ja kaikkien kanssa on päästävä juttelemaan. Asianmukaiset ilmoitukset omasta viihtyvyyden asteesta on saatettava kaikkien niiden tietoon, joiden numero puhelimesta löytyy. Myös exien.

Rähinäkänni:
Pullistelua ja vittuilua ja herääminen lasaretista tai putkasta.

Antisosiaalikänni:
Joko yksin kotona tai sitten baarissa, mutta kenenkään kanssa ei tee mieli jutella. Vastakkaisen sukupuolen lähestyessä ei suusta tule mitään ulos.

Hihityskänni:
Teinityttöjen suosima, myös muilla esiintyvä. Kaikki on niiiiiin hauskaa!

Huomionhakukänni:
Huudetaan niin helvetin lujaa, noustaan pöydälle, lauletaan kovaa ja ollaan muutenkin rokkistaroja!

Seuranhakukänni:
Joskus kännissä tulee olo jolloin on ihan pakko saada ja miltei kuka tahansa kelpaa tai ainakin täytyy kokoajan flirtata kaikkien kanssa.

Itsetuhokänni:
Kiivetään sillan kaiteelle ja leikitään parvekkeella tarzania, liittyy apatiakänniin.

Pinkki-känni
Kahden ensimmäisen tuopposen jälkeen maailma alkaa näkyä väreissä, joista voimakkain on kaunis vaaleanpunainen sävy. Kaikki on hienosti, mikään ei huoleta ja hymyilyttää, koska kalja menee hyvin päähän. Johtaa yleensä Tönkkö-känniin.

Tönkkö-känni
Pönötät viisaan näköisenä jossain nurkassa aivan jumalattomassa juubassa. Et yleensä näe 20 cm kauemmas, etkä usein kuulekaan mitään. Puhut jatkuvasti omasta mielestäsi, muttet tosiasiassa pysty enää saamaan sanoja suustasi. Juot olutta kuten kuka tahansa muukin, hörppäät pullosta kerran tai kaksi, unohdat sen jonnekin ja avaat uuden kunnes ne loppuvat tai taju hämärtyy.

"Mie mään nyt"-känni:
Alkoholitoleranssi on pääsyt livahtamaan liian heppoiseksi ja jo muutama viinipullo tekee äijästä ns. nukkumatti-fanin. Yleensä känniin ei liity mitään erikoista, ei hölmöilyjä, ei idioottimaisia tekstareita eikä mitään muutakaan mitä joutuisi katumaan. Yleinen himabileissä.

Juggernaut-känni:
Känneistä kallein, varsinainen demolition derby. Kauhea meno koko ajan, kaikki mihin koskee menee rikki tai ainakin melkein ja aamulla saa taatusti katua ja miettiä mikä taas meni perseelleen. Saldona yleensä rikkinäisiä rumpukapuloita, kitarankieliä, astioita, vessanpönttöjä, revenneitä vaatteita, hissejä ja sen sellaista.

Kalsari-känni:
Tuttu ja turvallinen "minä ja sohva" -skenaario, joka rakentuu keskioluesta ja usein päämäärättömästä juopottelusta. Helppo ja halpa.

"Avaruusmies saa tänään" -känni:
Maailman rakastaessa minua, rakastan minä maailmaa. Usein baarikierroksia, aivan ihmeellisissä kuppiloissa nojailua, sosiaalista paskanjauhantaa, kohinaa korvissa, sumuinen katse, usein vivahteita Pinkki-kännin alkuhetkiin, meteliä, sekavaa jutustelua jonkun kanssa, pörinää, itsetuhoista alkoholin nauttimista, "huominen ei koskaan kuole"-asennetta, kalliita taksimatkoja. 100% muistinmenetys. 100% morkkis.

Duracell-känni:
Juotavaa menee, huono olo ei tule millään ja meno jatkuu pitkälle aamuyöhön ilman minkäänlaisia (pahempia) sivuvaikutuksia (jotka eritellään tarkemmin seuraavassa). Krapula olematon. Juotavista parhain tämän saavuttamiseen Finlandia Vodka Coca Colalla.

Turtahumala:
Juotavaa menee, sivuvaikutukset: kieli turtuu(sammaltaminen), raajat turtuvat, pää on kuin sitä ei olisikaan. Oksentaminen on todennäköistä ja krapula seuraavana aamuna hirveä. Seuraa kaljasta 100% todennäköisyydellä.

Abduktiokänni:
Lähdet Areenalle katsomaan rokkikeikkaa ja heräätkin seuraavana aamuna Ilomantsin kirkonkylästä kylän ainoasta kerrostalon rappukäytävästä käyttämätön Areenan piljetti lompakossasi...

Se-voi-loppua -känni:
Äkkinäinen ja täysin selittämätön huoli siitä että alkoholia on olemassa maailmassa rajallinen määrä, ja siksi sitä pitää yrittää säilöä omaan ruumiiseen mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Tuhoisa lompakolle.

Olen-Predator -känni:
Maailma hidastuu ja vääristyy silmissä. Näkökentässä olevien asioden värit korostuvat. Ihmiset ovat välillä vihreänhohtoisia, tausta punaista. Välillä kattolamput hohkaavat kuin viimeistä päivää. Kokeneet alkoholistit pääsevät kokeilemaan infrapunanäköä. Lisäksi pakonomainen tarve kurluttaa ja naksutella rystysiä. Ei yleensä pääty hyvin.


Pika-känni:
Huomaat kellon olevan jo tosiiii paljon ja päätät ottaa muut kiinni juomalla nopeaan tahtiin uskomattoman määrän alkoholia.Esim. pullo viinaa puoleen tuntiin. Seurauksena käyt lähes kaikki kännimuodot läpi pikakelauksena ja sammut ennen kuin olet edes päässy puusta pitkään. Aamulla uskomaton päänsärky ja mahdollinen vamma sammumisen takia johtuneesta kaatumisesta

[Ei aihetta]Maanantai 04.02.2008 22:33

Siinä tapauksessa ettet ole vielä vakuuttunut siitä, että ihminen on
tuomittu tyhmyyteen, tässä on muutama esimerkki.
Ohjeet ovat aitoja, kulutustavaroissa nähtyjä..


Hiustenkuivaajassa:'Älä käytä nukkuessa.'
(Hitto, se onkin ainut aika jolloin laitan hiuksiani.)

Saippuapalassa:'Ohjeet: käytä kuten tavallista saippuaa.'(Eli?)

Sipsipussissa:'Voit olla voittaja! Ei ostopakkoa. Ohjeet pussin
sisällä.'
(Myymälävarkaan erikoinen)

Pakaste-valmisruoka-annoksessa:'Tarjoiluehdotus: sulata.'
(siis ihan vaan ehdotus)

Silitysraudan pakkauksessa:'Älä silitä vaatteita päälläsi'
(Mutta eikö se säästäisi paljon aikaa?)

Tiramisu-jälkiruuan POHJASSA:'Älä käännä ylösalaisin.'
(Liian myöhäistä...)

Nukahtamislääkkeessä:'Varoitus: saattaa aiheuttaa uneliaisuutta.'
(Toivoa sopii!)

Uunivanukkaassa:'Tuote on kuuma lämmityksen jälkeen.'
(eikös se yö seuraa päivää?)

Maapähkinöissä:'Varoitus: tuote sisältää pähkinää.'
(Kuka oli näin fiksu ?!!)

Lasten yskänlääkkeessä:'Älä aja autoa tai käytä muita
koneita.'
(Liikenneonnettomuuksia voitaisiinkin vähentää rutkasti,
kun saataisiin kaikki ne 5-vuotiaat hurjapäät pois ratista)

Lentokoneessa tarjoiltavan maapähkinäpussin kyljessä:'Ohjeet: avaa pussi, syö pähkinät.'(3.Lennä Deltaa.)

Useimmissa jouluvaloissa:'Vain sisä- ja ulkokäyttöön.'
(Ja muita vaihtoehtoja on?)

Lapsen Supermies-asussa:'Tämä puku ei mahdollista lentämistä.'(No tästä nyt ei voi yhtiötä syyttää.)

Japanilaisessa tehosekoittimessa:'Ei saa käyttää siihen toiseen
tarkoitukseen. (Not to be used for the other use.)'
(Nyt nimittäin heräsi uteliaisuus, täytyy tunnustaa.)

Ruotsalaisessa moottorisahassa:'Älä yritä pysäyttää sahaa käsilläsi'
(Onko sellaista tapahtunut paljonkin?)

Särkylääkepakkauksessa:'Saattaa aiheuttaa päänsärkyä'
(Selvä se, särkylääkkeestä saa tietystikin särkyä, ja pahoinvointilääkkeestä pahoinvointia...)

Hiuskihartimessa: 'Ei saa työntää ruumiin aukkoihin'(?!)'Ei saa käyttää nukkuessa'
(no tämähän tuli selväksi jo hiustenkuivaajan kohdalla)
'Ei sovellu kulmakarvojen, silmäripsien tai häpykarvojen
kihartamiseen'
(kyllä nyt harmittaa!)

Tikkaissa, noin kolmannen puolan kohdalla:'Älä kiipeä tätä ylemmäs, ennen kuin sidot tikkaat ylhäältä kiinni'
(tällä kertaa varoitus tuli kuitenkin ajoissa, toisin kuin tiramisun
kohdalla...)

Pekonipakkauksessa:'tuote kypsennettävä ennen nauttimista'(raakaa pekonia... yääk!)

Maastoautossa kuljettajan aurinkolipan sisäpuolella:'Kovaa ajettaessa mutkaan auto saattaa kaatua'
(ja tälle ominaisuudelle ei sitten viitsitty tehdä mitään jo tehtaalla...?)
Mäkihyppääjä = Tiedän - tiedän, pituutta olisi saanut olla enemmän.

Jääkiekkoilija = No, minä vain roiskaisin sinnepäin ja tällä kertaa sattui menemään sisään. Sama kuka sen sinne laittaa, pääasia on että se on siellä.

Jääkiekkoselostaja = Mitä ihmettä tapahtui? Onko se siellä? Oli kyllä sekava tilanne, vaikea sanoa mitään!

Jääkiekkovalmentaja = Meidän pitää saada liikettä lisää. Tässä on vielä paljon opittavaa.

Formulakuljettaja =No, ei sille mahda mitään, että vehkeet pettävät.

Hiihtäjä = Väärä voitelu.

Huippu-urheilija = Kun ei jaksa, niin ei jaksa...

Markkinoija = Eikä tässä vielä kaikki...

Olympiaurheilija = Totta kai olen pettynyt. Sitä kun on harjoitellut tätä hetkeä varten jo 4 vuotta ja sitten mikään ei onnistu!

Formulaselostaja = Mahtavaa! Elämme historiallisia hetkiä! Tätä ei ota meiltä kukaan pois!

Poliitikko = Minä en ole tehnyt mitään! Olen järkyttynyt tuollaisista syytöksistä. Tämä on selvä ajojahti minua kohtaan.

Jalkapalloilija = Kyllä tuollaisesta paikasta on jo pakko pistää sisään!

Rallikuski = Väärä kumivalinta pilasi kaiken.

Maanviljelijä = Minähän sanoin ettei tämä onnistu ilman tukea.

Lääkäri = Tämä on tällä selvä. Voitte pukea.

Insinööri = En minä tätä kyllä näin suunnitellut.

Portsari = No, yritetäänpä sitten ensikerralla uudestaan.

Keksijä = Kyllä se kotona vielä toimi...

Apteekkari = Kenenkä vuoro oli seuraavana?

Rockmuusikko = Okei, nyt kaikki mukaan!

Golfaaja = Onko nyt minun vuoro?

Koodaaja = Aina ennen se on pysynyt pystyssä.

Vahtimestari = Ei kuulu minun hommiini

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.11.2007 19:31

Jos kuristat smurffia, minkä väriseksi sen kasvot muuttuvat?

Mitä teet jos näet uhanalaisen eläimen syövän uhanalaista kasvia?

Miksei kissanruoka ole hiiren makuista?

Jos harrastat seksiä auton takapenkillä ja käytät turvavyötä, onko se turvaseksiä?

Mikseivät lampaat kutistu sateella?

Jos sanon että valehtelen aina, valehtelenko silloin?

Miten lumiauran kuljettaja pääsee aamulla töihin?

Jos ajat valon nopeudella, mitä tapahtuu kun sytytät ajovalot?

Mikä on pimeyden nopeus?

Miksi kamikaze-lentäjät käyttävät kypärää?

Jos kuuro viittoo kirosanan, peseekö äiti hänen kätensä saippualla?

Jos tefloniin ei tartu mikään, miten se saadaan kiinni paistinpannuun?

Jos liimaa voileivän kissan selkään ja tiputtaa sen kolmannesta kerroksesta, laskeutuuko kissa
jaloilleen vai voileipä voipuoli alaspäin?

Onko synonyymille synonyymia?

Miksi kuolemaantuomitun neula sterilisoidaan, kun hänelle annetaan myrkkypistos?

Jos pikaliima kiinnittää mitä vain, miksei se kiinnity tuubin sisälle?

Mistä tietää että näkymätön muste on loppu?

Mihin lumen valkoinen väri joutuu kun lumi sulaa?

Miksei puhelin ole koskaan varattu kun soittaa väärään numeroon?

Jos rakkaus on sokeaa, miksi seksikkäät alusvaatteet ovat niin suosittuja?

Jos jäniksenkäpälä tuottaa onnea, mitä jänikselle tapahtui?

Miksi kutsutaan kahvitaukoa teetehtaassa?

Miksi kaukosäädintä painetaan kovempaa kun patterit ovat lopussa?

jepjepTorstai 09.08.2007 00:39

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

- Vanhemmat »