IRC-Galleria

:(Lauantai 16.12.2006 17:17

monen kuukauden lakanat ovat vetämättä.

>:Keskiviikko 08.11.2006 23:53

Perheen keskimmäinen lapsi Saku, on saanut useita kolhuja cooliin, trendikkääseen olemukseensa. Kaveripiirissä perinteisesti suositun Sakun on todettu sekä sairastavan epilepsiaa että kärsivän lukihäiriöstä. Sakun todelliset ongelmat ja pahanolon tunteet jäävät hänen perheeltään helposti huomaamatta, poika kun on tunnettu ongelmien aiheuttajana ennemmin kuin niiden uhrina. Vaikka Saku tarkoittaisi kuinka hyvää, näkevät muut usein vain kielteiset seuraukset - eivät nuoren miehen hyvää tahtoa ja tarkoitusta.

Traagisimmin asia havaittiin vanhojentanssibileissä, joista Saku joutui erittäin tuhoisin seurauksin lähtemään ajamaan autoa kortitta, humalassa ja pilvessä, pelastaakseen ystävänsä ja kilpakosijansa Mikan insuliinisokin kourista. Auto lähti kaarteessa käsistä ja luisui päin puuta. Mika kuoli onnettomuudessa. Miia, joka onnettomuuden aikaan oli raskaana Mikalle, ehti kuitenkin tunnustaa bileissä rakkautensa Sakulle, antaen tälle toivoa. Mikan kuolema luonnollisesti sekoitti asiat pahasti, eivätkä Miia ja Saku saaneet toisiaan vieläkään.

Miian hurahdettua Nooalaisten uskonlahkoon Saku seurasi Miiaa, ja parin rakkaus pääsi viimein kukoistamaan, kunnes Sakulla meni pupu pöksyyn ja hän pakeni alttarilta. Sakun katumus ja syyllisyys eivät hellittäneet lainkaan hänen ymmärrettyään, että Miia oli ajautunut lahkonjohtajan, Toivon käsivarsille, ja pyhään liittoon asti. Sakun tuska tuplaantui, kun Pihlajakadulle kantautui tieto Miian todennäköisestä kuolemasta. Saku oli lopulta kutakuinkin ainoa, joka uskoi Miian yhä olevan hengissä. Ei edes Sakun paras ystävä Kalle, Miian veli, jaksanut uskoa.

Kun Miia kuin ihmeen kautta palasi kuvioihin, Sakun toiveet olivat korkealla. Harmaina pilvinä taivaalla olivat enää Miian oudot tajuttomuuskohtaukset.

Saku päätti lähteä armeijaan sivarin sijasta, ja välirikon jälkeen Saku tajusi Miian ansaitsevan sijan hänen elämässään. Sotaväessä Saku joutui kokemaan simputusta sen lisäksi, että epilepsia aiheutti ongelmia. Kiusanhenki oli nimeltään Siekkinen ja lopulta Saku sai siirron kauas Pohjois-Karjalaan. Mutta rakkaus Miiaan kukoisti. Laitelat olivat Lapissa, kun Saku kotiutui ja onnellisena Saku hiihteli Miian kanssa pitkin tuntureita. Miian sairaus pysyi yhä Sakulta salassa. Oli aika hyvästellä vanha ystävä Kalle, joka oli päättänyt lähteä Kuisman kanssa kauas Brasiliaan.

Kun Aleksin ja Hannan suhde kotona paljastui, Saku oli todella raivoissaan isoveljelleen. Saku ei kuitenkaan tahtonut olla esteenä toisten onnelle ja lopulta hän hyväksyi tapahtuneen. Saku haaveili lähdöstä Jenkkeihin uusiin ympyröihin, mutta ihmetteli Miian ja Teemun yhteisiä retkiä. Kuultuaan lopulta totuuden Miian sairaudesta Saku lupasi palata kouluun. Miian sairauden pahetessa Saku meni huolesta ja surusta sekaisin. Hän vei Miian kirjoituksiin, Miia pyörtyi, mutta yhdessä he suorittivat yo-tutkinnon, Saku vei Miian myös Pihlajakadulla muistojen kierrokselle hajoitettuaan raivoissaan Ismon kaupan. Miian kohtaloa, yo-juhlien jälkeistä menehtymistä Saku ei millään meinannut hyväksyä. Rakastettunsa päiväkirjoja tutkimalla hän loi suunnitelman, jonka ensimmäinen etappi oli ensiapu-kurssin suorittaminen. Saku aikoi avustustyöhön Intiaan, Golgataan, mutta Jukka käänsi hänen päänsä selittämällä suunnitelman mielettömyyden. Niinpä Saku vaihtoi määränpäätään.

Saku suuntasi kohti pohjoista, aikeena pestautua töihin norjalaiselle kalastusalukselle.

[Ei aihetta]Lauantai 21.10.2006 00:34

wtf

halooKeskiviikko 04.10.2006 01:48


http://ystavakirja.net/katrijee

tonne pitäis kirjoittaa! niinkus kaikkien.

hmmLauantai 02.09.2006 04:12

"en koskaan saanut parrulta"

plusMaanantai 21.08.2006 21:19

grandiosan mexicana pitsa ja cokislight.

[Ei aihetta]Torstai 17.08.2006 20:39

café mocha, tropicana-pitsa, paniini, nugettiateria, tuplajuustohampurilainen, fazerin paahtosämpylä, sundaejätski suklaakastikkeella, danio mustikkarahka, italialainen sandwitch ja lehtipihvi.

jeKeskiviikko 21.06.2006 00:35

1. Ojenna oikea käsi johonkin suuntaan ja ota ensimmäinen asia mitä eteen tulee.
mun tää kulkulupakortti
2. Sano yksi paikka missä nyt haluaisit olla tämän paikan sijasta.
vaikka kotona
3. Ota lähin kirja mitä näät ja avaa sivu 33 ja kirjoita seitsemäs lause siltä sivulta.
no lause ja lause.. "Kontaktorit ja lämpöreleet"
4. Mikä kirja se oli?
Pienjännitekojeet, Hinnasto 01-01-2006
5. Käytätkö hiustuotteita?
sillai
6. Jos käytät, niin mitä?
niinku pesuaineita emt
7. Mikä on lempitavara huoneessasi/asunnossasi?
emt tuoli
8. Nukutko unilelun/unilelujen kanssa?
silloin ku pelottaa nii ilveksen
9. Onko niillä nimiä? Mitkä?
Ilves, mut mun siileil kaikil on nimet yms
10. Mitä pelasit viimeksi? (Lautapeli, joku urheilulaji, mikä vaan )
varrmaa compatibility EMT
11. Onko paras ystäväsi tyttö vai poika?
tyttö juukai
12. Mikä on ensimmäinen asia mitä näät kun katsot taaksesi?
kaappi
13. Ensimmäinen sana mikä tulee mieleesi juuri nyt on:
woot
14. Kaikki värit mitä kaikissa vaatteissasi on juuri nyt? (Myös alusvaatteet)
beessi, valkonen, keltanen vihreä, vaaleansininen, tummansininen, musta, harmaa, punanen
15. Mitä aiot tehdä tänään vielä?
mennä kumpulaan, työskennellä, syödä, nukkuu yms
16. Oletko koskaan rakastanut ketään?
nosillai mut en sillai
17. Rakastatko ketään nyt?
nii sillai mut en sillai
18. Oletko koskaan ollut vakasti loukkaantunut tai sairas?
sillai jotenki
19. Paras herkku mitä tiedät?
jätski
20. Motto?
whateva

kaikki huutaa jeejeejeeTorstai 15.06.2006 19:44

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonu näistä yli 80, sinulla ei ole elämää!

() Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(4) Harry Potter: Liekehtivä pikari
() Mr. and Mrs. Smith
(5) The Mexican
(6) Nemoa etsimässä
(7) Leijonakuningas
() Leijonakuningas 2
() Leijonakuningas 3
(8) Ocean's eleven
() Ocean's twelwe
() Spy Game
(9) Fight Club
() Meet Joe Black
() Seven
() Thelma & Louise
(10) Grease
(11) Seitsemän vuotta Tiibetissä
(12) Pirates of the Caribbean
() Troija
(13) Starsky and Hutch
() Saw
(14) Moulin Rouge
(15) Scream
(16) Scream 2
(17) Scream 3
(18) Scary Movie
() Scary Movie 2
() Scary Movie 3
(19) The Grinch
() American Pie
() American Pie 2
() American Wedding
() I, Robot
() Teksasin moottorisahamurhat (alkuperäinen)
() Teksasin moottorisahamurhat (uudempi)
(20) Men in Black
(21) Men in Black 2
() The Village
() Along Came Polly
(22) Forrest Gump
(23) Deep Impact
(24) The Terminal
(25) Halloween
(26) The Ring
() The Ring 2
() Space Jam
() Chigaco
(27) Riku Rikas
() The Day After Tomorrow
() I am Sam
(28) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(29) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(30) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(31) Ten Things I Hate About You
() Just Married
(32) Painajainen Elm Streetillä
(33) Titanic
(34) Romeo & Julia
(35) Tiedän mitä teit viime kesänä
(36) Independence Day
() Bad Boys
() Bad Boys 2
(37) ET
(38) Yksin kotona
(39) Yksin kotona 2
(40) Yksin kotona 3
() Mio poikani Mio
() Katto Kassinen
(41) How to Lose a Guy in 10 Days
() Calendar Girls
() Catch Me If You Can
(42) Spider-Man
(43) Spider-Man 2
(44) The Fifth Element
(45) Air Force One
(46) Sound of Music
(47) Terminaattori
(48) Terminaattori 2
(49) Vanilla Sky
(50) Addams Family
(51) Ace Ventura
(52) Valehtelija, valehtelija
() Hevoskuiskaaja
() 8 mile
(53) Die Hard
() Eurotrip
(54) Deep Blue Sea
(55) Kasper
() Alexander
() Save the Last Dance
() Pretty Woman
() Melkein julkkis
(56) Uneton Seattlessa
() Top Gun
() Sairaan kaunis maailma
(57) Cast Away
() Wicker Park
() Kuka sanoo tahdon?
(58) Vuosi nuoruudestani
(59) Shrek
(60) Shrek 2
() Viimeinen Samurai
() Kimpassa
(61) Fucking Åmål
(62) Saksikäsi Edward
(63) Vihreä maili
(64) Amelie
() The Truman Show
() School of Rock
(65) Big Fish
(66) Pelastakaa sotamies Ryan
(67) Austin Powers
(68)Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
() Austin Powers: Kultamuna
() Pelikaanimies
() Blues Brothers
() Blues Brothers 2000
(69) Aristokatit
() Piano
(70) American Beauty
(71) Pahat Pojat
(72) Menolippu mombasaan
() Pitkä kuuma kesä
() Honey
(73) Notting Hill
() Kummelin kultakuume
(74) Morsian karkuteillä
() Karhuveljeni Koda
() Herrasmiesliiga
() Luunmurskaajat
(75) Pieni suklaapuoti
(76) Kauna
(77) Helmiä ja sikoja
(78) Erin Brochowich
() Ihmeperhe
() Kellopeliappelsiini
(79) King Arthur
() Koirankynnen leikkaaja
() Heinähattu ja Vilttitossu
() Dancer in the Dark
() Lapsia ja aikuisia
() Unbreakable
(80) Bruce - taivaanlahja
(81vanhan) Jali ja suklaatehdas
() Boys don't cry
() Syksy New Yorkissa
() Kuutamolla
() Kaverini mahtava Joe
(82vanhan) King kong
(83) Olimme sotilaita
(84) Häjyt
(85) Pikkunaisia
() Kämppikset
() Kukkia ja sidontaa

MUL EI OOO ELÄMÄÄ !!

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.06.2006 16:36

KAHVIAUTOMAATTI VEI 5 SENTTII !! >__<
sormiinki sattuu nyyhky itku kuolen tuskaani suureen