IRC-Galleria

juhannusviikkoMaanantai 26.06.2006 16:55

Nyt alkaa tuntuun pahasti siltä, että täällä alkaa alkoholisoitua... Juhannusviikon saldo? Viitenä iltana bilettämässä! Tiistaina otettiin suunta kohti Petrboroughta. Matkustettiin Annan kans jäniksinä junalla. Perillä meitä odotti Ulla, ja yhdessä kiiruhdettiin College Armsiin kattomaan Ruotsi-Englanti -peliä. Miksi juuri sinne? Ainoa paikka mistä saa Kobbarbergin siideriä! Ilta sujui hyvin, baarimikot suojeli meitä häiriköiltä eikä mukaanotettuja hälyttimiä ja "pippurisuihkeita" tarvittu lainkaan.
Torstaina suunnistettiin Annan kans Golden Lioniin "yhdelle kaljalle". Takoituksena oli olla kotona viimeistään kymmeneltä. Noh, kotona oltiin puoli kolmelta. Tavattiin Englannin ehkä hulluin mies, ja tämähän tahtoi naida Annan jo yhden minuutin tuttavuuden jälkeen. Noh, ei siinä mitään, meidän ei tarvinnut maksaa juomista mitään. Kierrettiin sitten Ivesin jokainen pubi ja baari läpi Jackin ja ystäviensä kanssa. Mutta juttuhan meni niin, että eihän Anna ollut oikein suostuvainen Jackin kosiskeluihin, joten poika päätti ottaa kohteekseen minut. Yritin ensin torjua herran suuteluyritykset hienotunteisesti, mutta kun tämä ei oikeen ottanut onkeensa, niin piti ottaa vähän kovemmat otteet käyttöön...
Perjantaina: jälleen music boxis... Tällä kertaa seurueessamme olivat myös Päivi ja Ed. Illan saldo: baarimikko pelkää minua kuollakseen... hmmmm... se on aika paha juttu ku kännisä tuppaa oleen liian rehellinen. noh, We don't eat babies for breakfast. Think about that.
Lauantai... Hävettää myöntää, mutta jälleen Music boxis. Tällä kertaa vain minä ja Anna. Paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Anna oli hirmuisessa humalatilassa. Taisi se puhua itsekseenkin loppuillasta... Aamuneljältä oltiin Annan portailla istumassa, ja tällöin Anna laukas ehkä illan parhaan kommentin: 12 hours till kick-off... jep... sillepä sitte käkätettiin varmaan puoli tuntia..
Sunnuntai.... herättiin neljä tuntia ennen kick-offia. Golden Lionis seurattiin peliä ja täytyy sanoa, että kyllä nämä englantilaiset on hulluja! Ja mulla on todisteina videokuvaa! Paska mäihä vaan, että en saa niihin ääntä.. se on just se juttu! Noh, ehkä Atti voi auttaa mua sen kanssa... Meitsi oli kännissä ku käki, arvatkaa vaan oliko kiva nousta seittemältä tänä aamuna?! Jälleen uusi tuttavuus: Steven. Tosin Anna sen oli jo tavannu torstaina, ja oli Anna ehtiny lyödä Stevenin kans vetoaki siitä, että Ruotsi voittais World Cupin. Heh, Anna ei ollu oikeen ilonen, ku poika tuli perimään rahoja. Mutta Jenna pelasti päivän. Tupla tai ei mitään! kaks tuntia se otti, mutta lopulta saatiin poika suostumaan. Nyt vetona on että Englanti ei voi voittaa World Cupia (siis Anna on tämän puolella). Jep, että semmosta tällä viikolla... Viikon sana: tipsy = vain vähän ottanut.

surullisissa merkeissä :(Perjantai 12.05.2006 23:29

Hannele ja Suomi-Anna on nyt sitte koto-Suomessa... vähän haikee mieli tuli ku Hannele ajettiin lentokentälle... ihan pikkiriikkisen teki mieli iteki hypätä Suomen koneeseen... No, mutta runsas kaksi viikkoa ja ma olen siellä :) Pitää varmaan aikatauluttaa se viikko, että kerkee nähä kaikki kaiffarit niin Lampilla, Kokkolassa kuin Jalasjärvelläki :) Tänään mennään Ruotsi-Annan kans joko St. Ivesiin tai St. Neotsiin, ei olla vielä päätetty.. Huomenna tehdään lyhyt road trip joko Leedsiin tai Nottinghamiin ( Piipahdetaan kurkistamassa myös Sherwoodin metsiin ) :) Sunnuntaina on se Annan Cup finals, jonka piti olla viime viikonloppuna :) Tästä muistuikin mieleeni hauska juttu viime viikonlopusta! Anna oli HIEMAN humalassa ku se veti Kobbarbergejä ku viimistä päivää. No, sen valmentaja laitto sille sitte illan aikana seuraavanlaisen viestin: " tulethan tiistaina harjoituksiin, koska haluan että pelaat sunnuntaina ". Meille tämä viestin sisältö ei oikein välittynyt, koska kuten sanoin, Anna oli kännissä, eikä puhunut enää aivan järkeviä muutenkaan ( lähinnä vain laulettiin ruotsalaisia juomalauluja ). No, Anna vastasi valmentajalleen vessassa jotain. Seuraavana aamuna Anna oli reippaana ja krapulaisena matkannut jaliskentälle vain huomatakseen että kukaan muu ei ollut siellä. (Anna oli poistanut KAIKKI viestinsä kännipäissään, eikä nyt tiennyt, että mitä se valmentaja oli lähettänyt, eikä sitä, mitä hän itse oli vastannut). Tiistaina Anna meni harjoituksiin, joissa valmentaja luki koko joukkueen kuullen Annan lähettämän viestin. Sisältö oli jotain tällaista: " tietenkin tulen huomenna, olen erittäin uskollinen pelaaja!!! " Olisinpa ollut kärpäsenä pukuhuoneen katossa kun tämä sattui! :)

viikonloppu..Tiistai 09.05.2006 03:22

Viikonloppuna oli hullu meno... Perjantai-ilta Golden Lionis, Music Boxis ja jatkoilla erään intialaisen hepun kotona... Lauantaina oli vuosisadan krapula, mutta illalla mentiin kuitenki Peterborough'uun. <pubista sai ruotsalaista siideriä. Ruotsi-Anna oli taivaassa :) Met Lounge oli ihan jees, mutta väsy oli kova, niin meno ei ollu aivan huipussaan (joillakin asiakkailla tosin oli järjettömän hauskaa..). Sunnuntai meni elokuvien parissa. Kingdom of heaven ja Linnunradan käsikirja liftareille, sekä Aladdin trilogia :)

maanpetturi....Perjantai 05.05.2006 14:47

en muista ( enkä jaksa selata näitä merkintöjä ) oonko kertonu, että Ruotsi-Anna on ihan oikeen futari... (mennään sunnuntaina kattoon sen peliä Godmanchesteriin..) no, kesäkuussa teeveestä tulee Jalkapallon World Cup- ottelu Ruotsi vastaan Englanti ja me meinataan Annan kans mennä kattoon se johonki pubiin tänne Englantiin :) ( ennen tätä Anna opettaa mulle ruottalaasia juomalauluja, ja mun täytyy opiskella kaikki Ruotsin pelaajat, niitten numerot, nimet ja paikat ja pelihistoriat....) eilen Anna myös sano että se hankkii ittelleen ja mulle Ruotsin pelipaidat... Älkää hei kaiffarit tappako mua siitä edestä, ettehän? No, saa nähä mitä tuosta reissusta tulee.. luultavasti saadaan selkäsauna jo etuovella... Ja sitte en ees uskalla tulla Suomeen, ku oon vehkeilly vihollisen kanssa... :) Asiasta toiseen, täällä ei näytetä jääkiekon maailmanmestaruuskisoja!!!!!!!! YHYYYYYY!!!!! Rakkaat ystäväni, nauhottakaa ne mulle ja lähettäkää tänne! (mielellään dvd:lle niin voin kattoo niitä valkokankaalta (= ) Sitten vielä loppuun tämmönen ilmoitusluontoinen asia, täällä on kohta 27 astetta lämmintä, eikä kello ole vielä ees kymmentä! kuolema tulee.... Ai niin, illalla mennään Lääpereille syömään kaiffareitten kans ja sitte loppuillasta Golden Lioniin St. Ivesiin :)

ma sulan!!!!Perjantai 05.05.2006 00:04

Maanantaina lämpötila oli +3 astetta... tänään parhaimmillaan +28 astetta ja mun ruumiini ei oikeen oo vielä sopeutunu tähän muutokseen... Siivoa siinä sitte ku tuntuu että sulaa... alan epäillä että oon sitteki tehty sokerista :) Pesin tänään auton ja imuroinki sen ( niinkuin rakkaat ystäväni tietävät, mulla on pienen pieni pakkomielle siivota autoa koko ajan ) mutta tämä Englannin kalkkipitoinen vesi sai ulkokuoren näyttään pahemmalta ku se oli ku alotin... kaikki vesi kuivu semmosina pisarankuvioina peltiin kiinni... että sillee... vitutus oli huipussaan... Käytiin Päivin ja sen muksujen kans syömäs mäkkärisä... Axa (vanhempi muksu, 10wee) sai hirveitä kohtauksia koko ajan ... sille ku on vissiin tuo murrosikä jo tulos... ku sen helium-ilmapallo lensi taivaan tuulii, se kirku niinku syötävä... oli pikkusen pokasa pitelemistä... aika heikkoa tekoitkuaki se väänsi... :) illalla luultavasti St Ivesiin pubiin :) kaiffarit ois halunnu pelata futista, mutta meitsi ku sulaa jo pelkästä olemassaolosta.... toivottavasti saan niitten päät käännettyä.. kävin jo suihkusaki :)

loma HaagissaKeskiviikko 03.05.2006 02:44

Koko matka Harwickin satamaan kuunneltiin Dire Stritesia... Kun sitten vihdoin päästiin Hollannin puolelle, rohkaisin itteni aj sanoin että heittäkää mua ennemmin vaikka pienillä kivillä, ku laitatte kuunteleen tätä paskaa.. No, vaihettiin Robbie Williamsiin.. :) parannusta, vaikkakin pientä :) Hotelli oli aika jees, tosin remontti vähän häiritsi krapulaisia aamuja :) Työmiehet oli kylläkin komeita, että ei siinä mitään. Ekana iltana syötiin kalaravintolasa. Kolemn ruokalajin illallinen, ei valittamista. Palvelu oli loistavaa, kyllä silmä lepäs tarjoilijoissa :) Loppuillasta käytiin kattoon ilotulituksia, jotka ammuttiin kuningattaren synttäreitten kunniaks. Ei ne kyllä Kokkolan uuden vuoden tulituksia voittanu, mutta ihan jees. Lauantai meni Haagin keskustassa shoppaillessa. Halpaa oli, ja ensimmäistä kertaa sorruin automaatilta hankkiin omalta tililtä rahaa :) Mutta ne kengät, jotka noilla varoilla hankin, on kyllä aikas mageet :) Illalla mentiin japanilaiseen ravintolaan, jossa meillä oli oma kokki päydässä valmistamassa ateriat... en osaa sanoa, montako ruokalajia syötiin, lopetin laskemisen viidennen jälkeen... :) Sushiki tuli nyt sitte kokeiltua, eikä se mitenkään huonoa ollu :) Sunnuntaina oltiin jäähallilla kattomassa jääveistoksia, joista muutamia kuvia oon tänneki laittanu... portilla jaettiin toppaliivejä, koska hallissa oli -10 astetta pakkasta. Enhän minä semmosia tarvinu, onhan sitä lampin keskustasa haahuiltu 40 asteenki pakkasessa eräänä uutena vuotena salmiakkikossun ja äitin kotiviinin voimin. Eräs hollantilaisnainen kommentoi mun vähäpukeisuutta, mutta ku sille selvis että oon Suomesta niin seki ymmärsi :) Loppumatkasta oltiin Päivin kans elokuvissa laivalla, mikä oli kokemus sinänsä, ku ottaa huomioon, että seilattiin jonkin sortin myrskyssä :) V for Vendetta oli elokuvan nimi ( en suosittele ), ja äänentoisto oli perseestä :)

kielikurssille vihdoinkin (?)Torstai 27.04.2006 03:53

Kävin tänään haastateltavana ja tekemässä kielitestin Huntingdonshire Regional Colleges. No, se nainen tarkasti mun paperit ja sitte se katto mua suu auki... syy? Meitsi on vaan niin pirun hyvä! anteeksi vaatimattomuuteni.. :) se sano mulle, että niillä ei oo mitään tarjottavaa mulle, koska sain 97% siitä kielitestistä ja olen kuulemma liian hyvä niitten advanced-kurssille :) No, meninpä nyt kuitenkin, koska Ruotsi-Anna on sielä... olihan se pirun tylsää ja helppoa mutta mieluummin mä sielä istun ku kotona siivoomas... :) Peterboroughs olis sellanen vaativampi kurssi, mutta ku sinne on tunnin ajomatka... vähän liian paljon ajamista yhden kielikurssin takia... Tosin jos se opettaja viskaa mut ulos ryhmästä ( voi kuulemma tehdä sen ku näkee mun tulokset ) niin kai se on sitte pakko ajaa... Outia otti selvästi pannuun, että mua oli ylistetty :) Se sano mulle, että ei se testi voi pitää paikkaansa, koska HÄN on käynyt yliopiston ja meni tuolle samalla Advanced-kurssille ( ja saman kielikokeen perusteella) kih kih :)
Oltiin tänään tyttöjen kans pelaas futista ja lihakset on aivan jumissa... Nilkat on aivan mustelmilla ja turvonnu... ei sitä palloa vissiin pitäs nilkalla pysäyttää mutta enpä mie mikään jalkapalloilija olekaan :) Hauskaa kuitenki oli ja hiki tuli... huomista odotan kauhulla, koska mulla on aamulla kymmeneltä aika salille... Voi olla paikat jumis :) Noh, mutta lihaskipuhan on mukavaa, masokisti kun olen :)

I want to hit something!Tiistai 25.04.2006 02:48

Today that spoiled bratt gave me a headache...again..! Mulla alkaa olla väkivaltasia tunteita jo lähes päivittäin... nyt alkaa pikku hiljaa tuo perheen vaihtaminen kuulostaa aivan mahtavalta..! Mitä siis tapahtui? No, meitsi reippaana "piikana" laski kylpyveden muksuille ja kävin sille nuoremmalle (Idalle) sanoon, että mee kylpyyn.. NO Jannihan siitä sitte suuttu kun hän ei mitenkään voi kylpeä Idan paskavedessä...Ja jälleen se alko rääkyyyn.. Meitsi sitte vaan kovana sano sille, että et sää lapsi kulta voi akikkea saada rääkymällä... Sehän alko ujeltaa kahta kovemmalla äänellä...! Ja sitte tulee isi rakas ja meitsi lähti heittään paikalta saman tien, en jaksanu kuunnella sitä läperrystä... Sitte ku Ida oli valmis, kävin sanoon Jannille, että nyt on sen vuoro.. Sillä oli tosi pirullinen ilme naamalla ja sitte se vaan kohautteli olkiaan ja sano, että isi oli luvannu sille, että MINÄ lasken sille uuden veden! Voi Luoja ku otti päästä... Oli hyvin lähellä, etten menny sille saakelin Juhalle sanoon että laske ite vittu vedet kakaralles! mutta enpä sitte menny... Ja nyt vituttaa niin perkeleesti :) Mennään keskiviikkona Hannelen ja Ruotsi-Annan kans pelaan futista... voi saada pallo hiukan kyytiä ku meitsi purkaa agressioitaan...!!!

viikon tapahtumia...Sunnuntai 16.04.2006 23:11

tällä viikolla Juha on ollu lomalla eli ts. kotona koko viikon. Ollaan käyty mm. kattomassa Ice Age II The meltdown ja sen lisäks oltiin keskiviikkona Thorpe Parkis joka vastaa meidän ihka omaa Särkänniemeä.. Tosin sillä erolla että tässä puistossa oli hieman paljon vuoristoratoja! mm. Euroopan nopeiten kiihtyvä vuoristorata... Harmi vaan ettei päästy siihen, ku muksut oli liian lyhyitä siihen... :( Thorpe park oli aivan Heathrown vieres.. tiesittekös että Heathrowlta lähtee lentokone 1,5 minuutin välein... Niskat on vieläki vähhän kipeenä ku tuli tuijoteltua taivaalle koko ajan :) Täällä on pääsiäistä vietetty mm. munajhdin merkeissä eli Juha piilotti suklaamunia ympäri taloa, ja sitte niitä piti täälä etsiskellä... aina ku löyty muna, niin vieressä oli vihje seuraavalle munalle... Viikonloppuna avattiin grillikausi ja tänään on luvassa herkkusieniä käärittynä pekoniin... :) Tänään on ollu jotenki haahuileva olo, oon kattonu kaks elokuvaa Sky Movies-kanavalta ja yhen Juhan loistavasta elokuvateatterista.. En ookaan varmaan kertonu siitä aikasemmin. Olohuoneen katosta saa nappia painamalla alas yhtä suuren valkokankaa, ku mitä on Kannuksen elokuvateatterissa, ja takaseinässä on sisäänrakennettu projektori... Äänentoisto on ykkösluokkaa ja ku tuolitki on sellasia niinku Frendeis Chandlerin ja Joeyn asunnos, (tosin vähän tyylikkkäämpiä..) niin elokuvanautinto on taattu :) Mm. Narnia ollaan tällä viikolla katottu ja Harry Potter :)

tylsyydestäni...Lauantai 08.04.2006 00:08

Nyt on tullu kauheesti sellasta kommenttia, että miten hauskaa mulla yäälä koko ajan on, niin voinpa tässä nyt kertoa vähän siitä tylsästäki osasta täälä... Aamulla nousin klo 7 ja puoli kahdeksalta alotin työt... eli pesin lasten..hmm... takamukset ja kädet ja käytin niitä pisulla. sitte tein niille aamiaista ja siivosin niitten jäljet ruokapöydästä syönnin jälkeen.. Sitte imuroin koko huushollin, pesin pari koneellista pyykkiä, ripustin ne pari koneellista pyykkiä... pyyhin pölyjä, pesin ovet, imuroin jalkalistat, tein muksuille ruokaa, siivosin niitten sotkut syönnin jälkeen... jne jne... Eli ei tämä pelkkää huvia ole täälläkään :) Mutta jotta ei liian tylsältä kuulostais, niin voinpa tässä lopuksi mainita, että n. tunnin kuluttua lähetään tyttöjen kans Robin Hoodiin istumaan ja kuuntelemaan jotain (kuulopuheitten mukaan hyvää) live-esiintyjää.. samalla tapaan ensimmäistä kertaa Ruotsi-Annan... Täytyyki varmaan laittaa se mun "ingenting är omöjligt"-paita päälle... hmm... vieläköhän Tiina H. osaa lausua sen, ku eräällä Konsta-reissulla kovasti yritin opettaa... :)