IRC-Galleria

Olin tänään kuuluisa, sain mun 15 minutes of fame -kokemuksen:

Kävelin muina miehinä Kuala Lumpurin Convention Centren puistossa, kun iso porukka indonesialaisia tuli vetämään mua kädestä. Ne halusi, että tulen niiden kanssa kuvaan. Tein tyotä käskettyä, ja olin mallina varmaan viisitoista minuuttia yhteen menoon, kainalokaveri vain vaihtui tasaisin väliajoin. Yritin kysyä niiltä kaikenlaista, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt englantia. Olin aluksi vähän epävarma, mutta kun kuvia oli otettu puolen sataa, homma alkoi olla jo niin sanotusti hanskassa. Indonesialaiset halusivat vielä kaikki kätellä ja toivottaa "thank you, misterit".

Lähdin siitä sitten hiljakseen kävelemään eteenpäin, mutta ehkä vain noin kolmen metrin päässä matkani pysähtyi uudemman kerran. Uusi porukka, tällä kertaa en tiedä minkä maalaisia, halusi samanlaisen setin. Tilanne oli koominen, mutta minkäs teet. Ihmiset olivat silminnähden innoissaan. Valehtelematta noin sadan kuvan jälkeen, sain jatkaa matkaani. Mutta eihän siitä tullut mitään, peli oli nyt lopullisesti avattu, ja puiston jokaiselta nurkalta alkoi valua ihmisiä juuri siihen, missä minä milloinkin olin. Menin sitten suosiostani ihmettyneenä istumaan kivetykselle, ja aloin piirtää maailmankarttaa ja Suomea, jotta voisin englantia osaamattomille kertoa, mistäpäin tulen. Näytin myos heidän Nokioistaan, että "same country, same country"

Istuin siinä piirrellessäni, ja nyt juna meinasi suistua raiteiltaan kertakaikkiaan. Siihen mun eteen tuli jumalauta JONO!! Siis ei voi olla totta, olin kuin joku kiertopalkinto, tai harvinainen nähtävyys. Istuin siinä, ja kymmenen sekunnin välein tyyppi vaihtui vieressä. Siihen tuli kauniita tyttojä, rumia tyttojä, hunnutettuja tyttojä, minihametyttojä, miehiä, INTIALAISIA VANHOJA MIEHIä, <--- WTF? ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hieman ahdistavaa oli, kun ihmiset alkoivat kilpailla siitä, kuka saa kaikista parhaimman kuvan. Tämä ilmeisesti tarkoitti sitä, kuka saa minut lähemmäksi itseään, ja kenen karvakädet koskettavat eniten valkoista ihoani. Olo oli kieltämättä hieman vaivaantunut, kun karvaisen miehen vielä karvaisempi käsi (Erfanille terkkuja) laskeutui paljaalle polvelleni. Tai kun samannäkoinen käsi (eri tyypin) etsi paikkaansa lanteiltani. No, kauhukokemukset sikseen, oli se kieltämättä kiva kokemus, vaikkakin vähän tällaisella ujolla suomalaispojalla menee pasmat sekaisin, kun parhaillaan siinä oli kolme tyttoä kainalossa, ja kolme tyttoä, jotka kuvasivat SAMAAN AIKAAN!! Olo oli kuin Hugh Hefnerillä Oscar-gaalassa. Salamavalot vilkkuivat keskellä päivää. Sekopääaasialaiset.

Homma olisi jatkunut varmasti huomiseen, jos ei olisi alkanut sataa. Kiitin siitä, koska enhän mä olisi voinut pettää fanejani.

Siis, kaikki jotka haluaa olla filmistaroja, mutta ette osaa näytellä, tai se puoli tähtenä olemisesta ei kiinnosta, matkustakaa Malesiaan. Mieluiten yksin, koska silloin teitä uskalletaan lähestyä.