IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 21:23

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Kauhajoen ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden. </3 Osanotot.

- -

(kopio tekstistä jonka kirjotin th-foorumille)

Voi auta armias.

Kuulin tästä ekan kerran välkällä ku kaveri vaan tokas että "Kauhajoella on ammuskeltu". No, olin vähä että aijaa? no ei varmaan ollu kummone juttu. Jotkut pikkupojat keskustelu kiivaasti ruokalassa siitä ja nauroin niiden kiihtyneelle olotilalle ku ne melkeen huus siinä nokan edessä apua ja pohti koska meidän koulu on seuraavana. Kotiin ku pääsin ni kysyin äidiltä että kuuliko se tästä Kauhajoen tapahtumasta, vastas myöntävästi ja sanoi 9 ihmisen kuolleen. Siinä vaiheessa kyllä jotenki aivot ja hengitys pysähtyi. Ensimmäiseksi tuli, niinkuin varmaan puolella ihmisistä muutenkin, mieleen Jokela. Ja niinhän se olikin. Melkeen täysi kopio siitä. Ampuja oli aika samannäköinen, tehny videonkin niinkuin Auvinen ja suunnilleen samaan aikaan hyökänny, suunnilleen yhtä monta ihmistä surmannu. Ja - yllätykseen, tappoi itsensä.

Ite en oo vielä oikeen saanu selkoa suoraan niistä tapahtumista siellä, vaikka netistä oon lukenu vaikka mitä ja katoin sen melkeen 2h kestävän uutislähetyksen. Kurkkua kuristi ku jopa Amerikan (JA KIINAN) lehdissä ja tv:ssä on isot otsikot tästä. En haluu että Suomi saa pahan maan maineen. Ei tää oo suomalaisten tapaista. En nyt väitä että olis kenenkään muunkaan maan, mutta kohta tuhannet järvet muuttuu tuhansiksi kouluammuskeluiksi. Uhkauksiksi ja niiden toteutukseksi. Okei, ehkei nyt ihan. Pari ammuskelua sinne tänne, vai mitä? No ei jessus. Jos joku kysyy että eikö yhdestä jo otettu opikseen, niin ei tietenkään otettu. Maailma (ja niin myös Suomi) on edelleen hulluja täynnä ja tästähän se vasta alkaa. Päästään vialla olevat saa lisää vaikutteita ja vuoden, kahden tai vielä aikaisemmin toteutetaan uusi, ihan vaan ajatellen että: "tämähän käy helposti."

Kyllähän tässä taas tunne tulee että uskaltaako sitä enää kouluun mennä. Se on varmaan jokaisen koulussa käyvän ja vanhemmankin mielessä, mutta pakko mikä pakko. Vaikka moni löytäiskin omasta koulustaan ihmisiä joilla vois olla taipumusta tälläseen, niin en silti usko omasta puolestani että kukaan meiän koulusta ikinä tekis tällästä. Ei kyllä varmaan Jokelan tai Kauhajoenkaan koululaiset, mutta joskus tulee mieleen että "enpä yhtään ihmettelis vaikka toi "Martti" (keksitty) tuolta ysiltä tulis joku kaunis päivä aseen kera."

Eikös tässä oo ollu jo enemmän kuin kaksi uhkausta nyt lähiaikoina kouluihin? Tuossa meidän keskustan koulussa oli ainaki joku kännipäissään kirjottanu verellä (tai punaisella, en ole varma) jotain kuolemaan viittaavaa, ja päivämääräkin siinä oli. Ja sitte on niitä pommiuhkia ja loppujenlopuks tää antaa vaikutteita enemmän ku yhdelle maalle.

Voi Auvinen, oot kyllä varsinaine sankari ku sen ansiosta kuolee lisää ja lisää ihmisiä. Tai no, eihän sitä voi yksin syyttää. Jostain sekin sen ideansa sai. En olis, eikä kukaan muukaan kyllä koskaan uskonu että näin lyhyessä ajassa tuli jo uusi. käsittämätöntä! Mä oon pitäny aina Suomea suht turvallisena maana, vaikka eihän tääkään maa mikään ruusunnuppu ole.

Pakko sanoa, mutta jos tän jälkeen ei tapahdu vuosiin mitään tällaista (TOIVOTTAVASTI!!!), niin se on jo ihme. Jostain syystä en ylläty jos kolmanteen kouluun isketään vielä. En tiedä saisiko niin sanoa, mutta totta se on. Ei kahta ilman kolmatta. Se on hyvin todennäköistä.. kun ei ne hullut tähän loppunu.

No jooh, ehkä mä olen näkökantani kertonut. Mulla ei itselläni ollu tuttuja Kauhajoella.

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 18:45

joo-o, koulut onki hyvä paikka ampua. kuolee tarpeeks monta ihmistä. ;___

helvetti

[Ei aihetta]Maanantai 22.09.2008 19:51

oli mukava liikkatunti. rämmittiin siellä helvetin mudassa ja koitettiin suunnistaa (seurattiin vaan muita) ja mun valkoinen kenkä on nyt kaikkea muuta kuin valkoinen. 8C kokonaan ruskea. ei muutaku uponnu kaikkine varsineen sinne mutaan.



kelloa voi siirtää, aikaa eiSunnuntai 21.09.2008 22:50

oon sellane ihminen joka haluaa elää liikaa menneisyydessä. ;:'(

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.09.2008 13:21

haluan järkkärin

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 16:33

musta oikeesti tuntuu et olis ihana vaihtaa vähän maisemaa. jos/kun me muutetaan ni saisin uusia kavereita, tutustua uusiin ihmisiin ja toisin sanoen uuden elämän. olis aika siistiä. :o en jaksa klaukkalaa. vihaan tätä paikkaa ja näitä ihmisiä ja mun päivät menee aina koneella ku ei kukaan pyydä mua mihinkään. täällä on muutama hyvä tyyppi ja siihen se sitte jääki. haluun muutaki. n___n ja oon mä täällä koht about 5v asunu että ei varmaan kukaan ihmettele jos alkaa vähän kyllästyttää.

toisaalta on kiva ku ei tarvii jännittää jokaista koulupäivää ja miettiä että saako kavereita, mitä musta ollaan mieltä jne. mutta mun paikka ei oo todellakaan täällä. ;___;

ps. tänään "piti olla" th:n keikka. sen tuplavittu lippupalvelun takia.

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 15:58

Bill Kaulitz - Broken

http://www.youtube.com/watch?v=JgQchXuBGqw

* awww, löysin tälläsen ku kattelin Annan idols-videoita. :33 pikkase pisti poraamaan.

[Ei aihetta]Perjantai 19.09.2008 22:47

oh fuck, olin salkkareis

ps. en ees nähny sitä 8C

[Ei aihetta]Perjantai 19.09.2008 16:26

ei jumalauta ääää en tajuu mikä mulla on. :..DDDD:::DDDD tänää ruokavälkällä yks käytävä oli täynnä kaseja ja niin pois päin, sit öö seisoin siel "nurkassa" iinan, jennojen ja aapon ja näide kans ni ei helevata repesin jollekki jutulle ja sit mua rupes naurattaa ihan törkeesti ja nauroin siin lattialla varmaan 10 min. putkeen, yritin päästä ylös siitä mutten päässy ku nauratti entistä enemmän ja apua ää nolottaa. :
D pari (TAI VÄHÄ ENEMMÄNKI :DDDD) meiän luokkalaista katto mua sillai 'mitä vittuu' - ilmeellä ja voi apua keskellä käytävää tyylii. asdasdas pikkase väsytti.

[Ei aihetta]Torstai 18.09.2008 22:06

Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.

1:
Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle?
= Low ( :oo )

Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo:
= With me ( HHAAH )

Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo:
= My heart ( seleevä )

Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo:
= What dreams are made of ( näin just )

Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo:
= My happy ending ( hö )

Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen, joka sanoo:
= When you look me in the eyes ( lol )

Juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo:
= That's what you get ( REPS )

Näet lemmikkisi ja sanot:
= Anyone Anymore ( varmasti )

2:
Mikä laulu kuvaa...

elämääsi:
= We are broken ( no ei nyt ihan aina )

ystäviäsi:
= Lost without you ( awww )

perhettäsi:
= Monsoon ( joo-o.. )

ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi:
= Turn ( ei paha :D )

vihollistasi:
= Beautiful Soul ( todellaki ;_; )

uskontoasi:
= Misery Business ( näin just \,,/ )

tulevaisuuttasi:
= Puu ( toivottavasti ei )

seksuaalisuuttasi:
= CrushCrushCrush ( :
D )

seksielämääsi:
= Hetken verran ( seleevä :DDDDD )

persoonallisuuttasi:
= Join me in death ( aijaa? )

ulkonäköäsi:
= Pidä musta kii ( jooh.. )