IRC-Galleria

jjb

jjb

Star Trekking across the universe

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Näppiksen hakkaamistaPerjantai 13.11.2009 20:17

Mikäköhän siinä on kun nyt ispaa tehdä kaikkea muuta kuin koulujuttuja^^Esimerkiksi tuossa olisi useampi jakso Star Trekkia, joita syyhyttäisi niin katsoa, mutta jos minä nyt aloitan, niin siihen menee koko viikonloppu, ja tässä pitäisi oikeasti tehdä ympäristöpedan esseetä. En kyllä mitenkään tiedä miten ehdin sen väkertää väriopin hulun viikon aikana, jolloin koulua on kahdeksasta kahdeksaan joka päivä, plus lauantainakin jokunen tunti.

Ja silti feilaan finfanfunissa lukemassa ficceja parituksilla, joista en edes pidä^^tajusin tuossa yksi päivä, että olen aktiivisimmillani alhaisten ikärajojen osastoilla, olen jopa kirjoittanut usemamman kuin yhden ficin Matami Puddifootin teehuoneeseen. Ja minun sisareni väittää, että olen joku homopornopervo! Ja todellisuudessa meikäläinen lukeekin tosi sokrusia rakkausficcejä, joista tulee lukiessa niin imelä olo, että tekee mieli oksentaa aivot seinälle.

Kaiken lisäksi meikäläinen on nyt ihan tosissaan sekaisin Star Trekistä. Sen jälkeen kun tosissani rupesin kirjoittamaan niitä suomeksi niin päästäni nyrjähti joku nivel ja siellä se Bones ja Spock tanssivat vähä-älyistä piiritanssiaan kolautellen hermosoluni kuoliaaksii siinä mennessään. Todisteena siitä piirtelen deviantarttiinkin slashmemen, ko tuli sellanen fiilis, että on pakko joko syödä kilo karkkia tai söpistellä saman kalorimäärän verran.

Photoshoppi on kiva lelu haha. Tosin akryylit on ehkä kivemmat. Tuossa on yksi psykedelinen akryymaalaus vielä ihan vaiheessa meikäläisellä, siinä piti olla alunperin mies, joka pilttaa tupakkaa, mutta tällä hetkellä se näyttää tyypiltä, joka poltta jotain, mistä muodostuu mustetestikuvioita, jäniksiä, norsuja, mielipuolisia silmiä ja muuta sälää. Lisäksi sen äijän sormet näyttävät papukaijalta ja nännit hymyilevät.

Ja mun öljymaalaus ei ole vieläkään kuiva. Halusin päästä jo sotkee pellavaöljyn kanssa, mutta ei. Pakko venaa. Onneksi voin leikkiä photarilla ja parittaa miehiä sillä aikaa toisillensa, niin ei ehdi turhia kyllästymään^^

Maailmassa säilyisi muutenkin rauha jos keskityttäisiin muutenkin katsomaan enemmän Star Trekkiä, siinä on sentään tulevaisuun mitä ihailla.

Ellei sitten puhuta William Shatnerin liikkuvasta tupeesta.

Muutenkin, mikä siinä kapteeni Kirkissä on niin jumalaista, että jokainen nainen kapsahtaa sen kaulaan? No oikei, onhan se komea on noin 70 psosentin mahdollisuus, että häent nähdään jakson aikana ilman paitaa, mutta silti.

Toisaalta, on niitä muijia jotka Spockiinkin kapsahtaa, ensimmäisenä tulee mieleen Leila, joka on karmea avaruuspöllyssä ollut ämmä ja se toinen on se tyhmä Zabareth, jota ilman kyseinen jakso olisi ollut niin tasavarmasti S/MC tavaraa, ettei paremmasta väliä. Ja tietyllä tavalla sehän olikin Zabasta huolimattakin.

McCoylla on jotain kaksi kolme naista koko sarjan aikana, joista ensimmäinen yrittää imeä siitä hengen mennessään. Ja näihin kolmeen ei ole edes laskettu sitä sen ex-muijaa. Ehdottomasti annettu kyllä Bonesille liian vähän rakkautta! Joko ihmisistä DeForest Kelly oli liian ruma tai liian vanha. Pöh. On btw tosi outoa katsoa jotai vanhja läkkäreitä, missä herraKelley tekee roolisuorituksen, ko sitä ajattelee, että perhana, siinähän sitä menee itse Enterprisen laivalääkäri.

Hitto kun minua harmittaa kun Spock/McCoy Coyotes Deniä ei ole päivitetty 2006 jälkeen, sieltä kun siihen asti löytyi KAIKKI ks. parituksen ficit, koska se nyypä vietti suuren osan tyhjästä elämästään vaan linkkailemalla ficcejä sivuilleen. Mutta onni sinänsä onnettomuudessa, noin 600 ficciä siellä edellee on. Kannattaa scrollata aakkosjärjestyksessä sellaisen ficin kuin Heart to Heart kohdalle, niin johan alkaa lyyti kirjoittamaan. Loistava.

Jaahas ja mitä finissä on taas tapahtunut tämän noin kymmenen minuuttia kestäneen höpötykseni aikana? Ei niin mitään. Missä ne kommentit luuraavat silloin kun piristystä kaipaa mieli? Ja minkä takia muuten minulla on tapana kirjoittaa tällasisia romaaneja aina kun päätän vaivautua blogiani päivittämään? Tämäkin on sitten niin överiä jatuksen virtaa ettei paremmasta väliä.

Eikä ole ketään mesessäkään. Ei pääse juttelemaan tyhmiä ja lesoomaan tuola kiss memellä kellekään.

Uutisissa tulee huomiota siitä, että nuoret ovat huolestuneita työpaikoista. No arvaa olenko! Vituttaa tosissaan jos kesätyöpaikkaa ei löydy, sillä en halua käyttä kovasti säästämiäni rahoja vuokranmaksuun kesäkuukausina.

Olisi hyvä jos saisi omalle alalle, mutta kesäkuukausina on vähän nihkeää... jollekin taideleirille ehkäpä.

Pitäisikö lähteä käymään keskustassa? Jos huvittaa, niin voisi käydä Kauppayhtiöllä juomassa kahvin... jaa... jos nyt luen yhden Star Trek ficin tästä ensin pois alta. Ja katson vielä tarvitseeko minun puuttua finissä nyt johonkin.

Niin, ja mulla on uusi aivan ihana ava:

Eiks ooki? Heti ko näin ton kuvan niin iski semmonen et sviddu, toi näyttää ihan kosinnalta^^

Inhoan kyllä tekstiavojen tekemistä, meni noidenkin kirjainten kanssa ikä ja terveys.

jjb
Okei, kiva, ostin Trekin Rovaniemeltä Prismasta. Hävetkää Anttila, kun ette saaneet leffaa hyllyynne julkaisuviikolla, meni nyt teiltä meikäläisen rahat sivu suun. Muutenkin voisitte hankkia myös DVD:nä myyntiin uusintajulkaisut vanhemmista elokuvista, kun meitsiltä puuttuu vielä Search for Spock ja Undiscovered Country (häpeäkseni joudun sen tunnustamaan).

Eniveis, leffasta olen sanonut jo lähes kaiken mitä minulla sanottavana on aikaisemmin, mutta sanottakoon nyt vielä, että minusta kyseessä oli neljän tähden pätkä, hyvä rebuutti (joka onkin sitten lajissaan lähes ainoa onnistunut sellainen) ja näpsäkkä, viihdyttävä ja arempaan kastiin kuuluva trekkifilmi.

Se nyt mitä voisin vielä tässä suhteessa jauhaa, niin DVD:ltä katsottuna omassa rauhassa, jossa voi pausettaa ja kelailla miten lystää, niin ne jutut jotka häiritsivät, niin häiritsivät huomattavasti enemmän kuin teatterissa. Nyttemmin minua on tosissaan ruvennut ärsyttämään miten Spock/Uhura suhde oli toteutettu, se suukko siellä siirrinhuoneessa oli niin out of character (ficcitermiä käyttääkseni), että ihan sydämestä ottaa.

Ja sekin vielä, että McCoylla oli ihan liian vähän ruutuaikaa. Ensinnäkin Star Trek originaalikastilla ei vain ole mitään annettavaa ilman Spock-Kirk-McCoy-kolmiota, ja toiseksi puolet hauskuudesta on Spockin ja Bonesin välisten avioparin riitoja muistuttavien skismojen seuraamista. Nyt tämä asianhaara jäi hieman puolitiehen, joten herra Abrams siellä jossain jossa teet jatko osaa: pliis, pistäpä tämä asia seuraavalla kerralla kuntoon, niin saat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

Se nyt minua lähinnä nyt tämän DVD:n kanssa kyrsii, että extroja on verrattuna blu-rayhyn minimaalisesti, vain kommenttiraita, läppävideo (joka nauratti enemmän kuin on tervettä) ja yksi dokkari. Olisi ollut kiva nörtähtää katsellessa miten ne maskeeraaja-, lavastaja- ja puvustajaraukat kärsivät elokuvan aikana, mutta toisaalta ei se nyt ole ehkä niin tähdellistä. Mutta miksi, suonette alatyylin ilmaisun, vitussa poistetut kohtauksetkin on sitten vain blu-raylla?

Köyhänä opiskelijanako minun pitäisi sitten hankkia itelleni full hd-telkkari ja sinisädesoitin ihan vain siksi, että saisin kaiken kivan irti. No, tämä on ilmeisesti pelin henki, kylläpä on kapitalistista touhua. Älkääkä edes vaivautuko huomauttamaan, että minähän se ostelemalla kaikenmaailman elokuvia se pidänkin talouselämän pyöriä liikkeessä. Tiedän sen jo entudestaan, ei tarvitse muistuttaa. Mutta vituttaahan se silti.

Ja minkä takia sen muovikotelon päälle on tungettava joku pahvi? Parin vuoden päästä se on ihan huonossa kunnossa, eikä sitä sitten tällaisena hardcore-fanina voi heittää poiskaan. Hankaloittaa vain hyllyköön mahduttamistakin, tommosia koteloita pitäisi tehdä vain useampien DVD:den paketeille, ei yksittäisille levylle.

Minä takia muuten promojulisteisiiin ja nyt tuhon kansikuvaan on juuri tuo Uhura päässyt? Joo joo, Spock nyt ehkä rakastaa häntä, mutta ei sillä nyt ollut niin suurta merkitystä koko touhussa, että ks. nainen olisi tarvinnut nostaa kolmikannan eli edellä mainitun Spock-Kirk-Bonesin rinnalle, korvaten Bonesin tökerösti paikalta, jonne hän olisi ehdottomasti kuulunut. Jotenkin tässä nyt tulee sellainen fiilis, että McCoyta kohdellaan nyt sivuhahmona, mikä ei ole kyllä mitensäkään oikein. Minä kyllä protestoin, ja niin tulee kaikkien DeForest Kelley-fanien myös tehdä. Ja, siis, tietysti Karl Urban-fanien yhtälailla. Minulla sitä vain on herra Kelleyta kohtaan sillainen rakkaus päällä, että vaikka Urban olikin mahdottoman hyvä, niin ei se alkuperäistä silti voita^^Mutta parempi ei olisi kukaan muu voinut siltikään olla kuin Urban tässä uudelleentulkinnassa.

Tässä olen muuten toivonut, että tämän uuden trekin myötä heräisi suomeksi kiinnostusta aiheesta ficcaamiseen, mutta taitaapa olla suomalaiset fanipiirit niin miesvoittoista, ettei sille ole niin sitten kysyntää. Mikä on toki tylsää, ja nyt varmaan joku mies tuleekin sitten haukkumaan ko meikäläistä kiinnostaa omien tarinoiden, usein varsin homoeroottisten sellaisten kirjoittelu, mutta meikähän ei turhista heilahtele. Olenhan minä tässä jo useamman ficin aiheesta kirjoittanut, katsotaan saavatko ne minkälaista tuulta alleen sitten.

Saa yrittää arvata mikä meikäläisen lemppariparitus on, se on niin obvious, ettei sitä ainakaan tätä viestiä luettuaan voi olla arvaamatta. Ei, se ei ole legendaarinen Kirk/Spock, koska se on minusta vain niin puuduttavan tylsää, ellei fic ole sitten tosi hyvin kirjoitettu. Se vaan on ko Kirkillä ne naisetkin vaihtuu niin tiuhaan, etten jaksa uskoa siihen, että jutusta Spockin kanssa tulisi mitään sen mielenkiintoisempaa, kuin ehkä mahdottoman hyvä PWP.

No? Etkö muka arvaa? No Spock/McCoy tietenkin, pöh jos et tiennyt. Tällä hetkellä suomalaisten terkkificcien ykkösparitus^^Ottaen huomioon, että olen kirjoittanut ne kummatkin kaksi (vai kolme? Öö) itsexD

Mutta toisaalta, nuo kolme miestä voi aika lahjakkaasti parittaa keskenään, eikä olisi mitään vaikeuksia perustella sitä olemassa olevan materiaalin perusteella. Englanniksi esimeriksi tämän uuden elokuvan tiimoilta Kirk/Bones on noussut raresta suorastaan yltiösuosituksi. Ei kyllä minuun niin iske, kun Spock tuntuu olevan aina se rakkaus numero yksi, mutta vaihteluahan se tuo sen iän ikuisen K/S:n rinnalle

En kyllä nyt luokittele tätä merkintää mihinkään yhteisöön, rupeaa vielä joku nälvimään minua ficcaamisestani. Haukkumaan joksikin homoseksipervoksi haha. Ja tavallaan kyllä pervouden saatan kyllä allekirjoittaa, ja senkin, että homosuhteet luettuna ja kirjoitettuna on kyllä ihan helvetin mageeta tavaraa, mutta ei se nyt kyllä ole puolessakaan tapauksessa niin seksuaalista että siitä edes saisi mitään sen sortin kiksejä. Minä kun olen katsokaas yllättävää kyllä nainen (vaikka miestenkasarifarkkutakkin käytöstä sitä ei ehkä aina huomaa), ja minusta on erittäin hauskaa vatvoa ihmissuhteita, ja keksiikö kukaan sen kompleksisempaa suhdetta kuin puolivulkanuslaisen ja laivalääkärin välinen viha-rakkausuhde miesten kesken? Siinä on vaan jankattavaa ikuisuuksiin asti, eikä se nyt tarkoita yksin mielipuolisuutta.

Vaikka kyllä tosin saatan olla vähän hullukin, sillä päässäni välillä kuuluu omituisia ääniä, jotka käskevät ostamaan DVD-levyjä, vaikka ruokaakin pitäisi hankkia^^

Pidätkö sinä S/MC:stä? KommaaxD

Blu-rayt ovat saatanan työtä^^

jjb

Jonnekin vitun Rovaniemelle niinSunnuntai 02.08.2009 21:39

Kuinka paljon voi yhtä ihmistä vituttaa?

Minusta ei ole kyllä yhtään mitään järkeä muuttaa Rovaniemelle henkilöautolla.
Henkilöautolla!
Minulla on parisataa DVD:itä, levyjä, kirjoja, sarjakuvia (varsinkin sarjakuvia), pelejä jne. sälää jo enemmän kuin takakonttiin mahtuu.
Ja kaikki joutuu jättämään tänne kotiin, kun täytyy saada vaatteet mahtumaan mukaan.

Tuntuu tosi paljon siltä, että muuta pois kotoa, kun kaikki tavarat on silti täällä Hämeenlinnassa. Suvikin aikoo tunkea mun sarjakuvat pois sen huoneesta kanakopeille kellastumaan ja hajoamaan. Ja minä kun olen vuosikaudet keräillyt tavaraa, että niistä sitten voi nauttia sitten kun ei ole enä varaa ostaa, ja sitten ne on Hämeenlinnassa ja minä Rovaniemellä.

Syyslomalla Suvi voi tuoda osan tavaroista sinne, mutta ei ne sillonkaan tule kaikki perille. Seuraavan kerran itse pääsen käymään Hämeenlinnassa on ehkä jouluna, jos nyt sattuu olemaan niin helvetisti rahaa, että olisi varaakin tulla junalla kotiin. Ja voi olla etten tule, kun en muutenkaan mielelläni viitsi tulla riitelemään mutsin ja sen miesystävän kanssa turhista asioista.

Vituttaa.

Ainoa joka tekee tästäkin muutosta jonkun numeron on mutsi. Ihan perseestä. Mulla on siellä asunnossa sitten pari muovokassillista rumia vaatteita, patja ja kahvinkeitin jonka sain tädiltä lahjaksi. Siinä kaikki, kun ne on kaikki mitä autoon mahtuu.

Menen kirjoittamaan tästä jonkun ficin niin ei sitten ota kaaliin ihan niin paljon.

Ficcaamisen vaikeudestaMaanantai 20.07.2009 05:59

Miten nyt yhden fucking piece of fanfictionin kirjoittamisesta voi tulla elämän pääsisältö keskellä kauneita kesää?

Se nyt vaan alkoi sitä kun katselin faijan 52 tuuman HD-telkkarista Liekehtivän pikarin blu-raylta. Mietin että niin Barty kyyry sr ja jr on aika kivoja hahmoja, kompleksisia, onkohan niistä kirjoitettu paljonkin ficcejä?
Vastaus oli että ei.

Pääni alkoi kehittelemään sellaista ihan pientä tarinanpoikasta sitä minkä takia Barty jr hairahti pahuuden poluille, kun Rowling ei itse ihanuudessaan kauheasti selittänyt asiaa sen enempää. No, seuraa monien tuntien surffailu Wikipediassa ja HP-Lexiconissa katselemassa Mustien sukupuuta ja muuta sontaa, lueskelen LP:tä ja alan kirjoittaa. Kokeiluja-haasteeseenkin kivasti osallistun, kun siihen sopii hienosti.

One-shot, nopea ja simppeli toteuttaa. Kirjoitan kuin hullu. Tulen päättäneeksi, että sitä samalla voisi kirjoittaa vähän pitemmältäkin, valottaa vaikka kaikenlaisia taustojakin tässä samalla, kun aihe ei ole loppunkulutettu. Mutta siis ihan muutamaosainen, max 4.

25 sivua nyt on. Fontilla 10. Eikä loppua vielä näy.

Tätä ficciä varten olen kehittänyt jopa oc-hahmon jonka nimi on Tuppence (nimi pöllitty Agatha Christien dekkarista).
Tuppence.
Tuppence.
Tuppence.

Olen järjestänyt elämänikin tänä kirjoitusaikana niin, etten ole tehnyt yksinkertaisesti mitään muuta kuin kirjoittanut ja hionut tekstiä tuntikausia per päivä. Juu, ei ole mulla elämää. Överiä. Kirjottaisin nyt edes jotain omaa novellia, niin sen vois ihan julkasta jossai lehdessä, mutta ei^^

No, ei voi sanoa ettenkö olisi mitään tehnyt lomallani.
Haha, ihan pakko kirjoittaa heti tuoreet mielipiteet kun kävin tuossa yhdessä faijan ja syterin kanssa katsomassa Bio Rexin ennakkonäytöksessä Puoliverisen prinssin. Teatterin tehokkuudesta en mene sanomaan muuta kuin että jumalauta! Opetelkaa nyt vihdoinkin näyttämään ensi-illat töppäilemättä!

Mutta asiaan:
En nyt aio jauhaa juonesta, googlaa jos et tiedä ja shame on you, jos et kirjaa ole lukenut. Itselleni perinteiseen tapaan listaan vain asioita joista pidin ja mitkä sitten meni metsään. Jätä lukematta jos et tahdo spoilaantua.

Plussaa:

- Parempi kuin Feeniksin kilta. Olin niin alamaissa kun kuulin, että ohjaustyötä jatka sama tampio joka raiskasi Feeniksin killan totaalisesti. Siis mitä helvettiä siinäkin elokuvassa tapahtui? Jos en olisi kirjaa useampaan kertaan lukenut, niin olisin luullut kärsineeni epileptisestä painajaisesta.
Mutta se siis FK:sta. Itse asiassa kaikki, mikä FK:ssa munattiin, tuotiin PP:ssä kunniakkaasti maaliin.

- Ensinnäkin leikkaus oli tarpeeksi rauhallinen. Jollekin nykymenoon tottuneelle ehkä liiankin verkkainen, mutta minusta oli kerrassaan ihastuttavaa, että näyttelijöille annettiin aikaa jopa näytellä!

- Värimaailma oli ehkä tumma, mutta ei samalla tapaa epäselvä kuin aikaisemmin. Kontrastiakin tullut kivasti lisää. Fredin ja Georgen kaupassa oli aivan ihanan pirteä meininki, Fred ja George olivat niin Fred ja George kuin vain ikinä osasivat. Todella hauskaa ja erilaista. Mutta muuten leffassa oli pimeytä, jopa kauhuleffamaisia vivahteita, jotka sopivat paremmin kuin hyvin (manaliukset vedessä etc.)

- Muutenkin, tässä elokuvassa oli ymmärretty hauskan päälle, vakavista touhuista huolimatta. Olkoonkin, että PP on traaginen kirja, niin onhan se nyt ihan helkkarin hauskaakin luettavaa suhdesotkujen kanssa. Vitsit se LavenderxD Ja se kohtaus siellä sairaalasiivessa, jossa kaikki professorit vaan katseli taaempana Lavender/Ron/Hermione hässäkkää. Todelliset WTF?-ilmeet.

- Luna. Oikeasti, neroutta. Ne vaatteet, ne jutut, se leijonanpää.

- Kalkaros. Olen monet kerrat miettinyt, että miksi hemmetissä ne on hankkineet Severus Kalkaroksen rooliin niin ylitsepääsemättömän hyvän ammattinäyttelijän, jos tätä käytetään elokuvien aikana kahdessa repliikissa ja kolmessa reaktiokohtauksessa per leffa. Mutta voi luoja, miten nyt kiitän Jumalaa ja Saatanaa tasapuolisesti siitä, että näin on tehty. Ne äänenpainot, se karisma, jopa se huumori mitä irtoaa. (Cormac sylkemässä Kalkaroksen jalkoihinxD) Rickmanin ei tarvitse kuin siristää silmäänsä, niin johan löytyy joka tunnetilalle ja ristiriidalle näkyvyyttä.
Samaa ei voi sanoa kaikista.

- Draco. Tässä osassa huomaamme, että perhana! Tom Felton osaa näytellä. Ei olisi aikaisemmin uskonut. Ei sillä, kirjoissakin Dracon rooli kirjasta toiseen on olla lähinnä vittumainen ja vasta PP:ssä häneen tulee edes jonkin verran syvyyttä, mutta välillä näitä aikaisempia leffoja katsoessa on vain tuntunut, että Dracolle ei ole käsikirjoitettu mitään funktiota olla koko elokuvissa.

- Kuhnusarvio. Lisää mainioita brittinäyttelijöitä<3 En tiedä kyllä ketään, joka olisi enemmän ollut kuin Kuhnusarvio, saa toki olla eri mieltä, mutta näin mnä sen ajattelen. Sohva<3

- Dumbledore&Harry hakemassa medaljonkia oli todella näyttävää. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta Michael Gambon on kerrassaan loistava Dumbledoren roolissa. Minusta henk. koht. Richard Harris (rauha hänen muistolleen) oli aivan liian tönkkö sekä Viisasten kivessä että Salaisuuksien kammiossa.
Moni on kritisoinut Gambonin Dumbledorea epä-dumbbikseksi, joka huseeraa ja huutaa, mutta minusta asia ei ole näin. Ei se Dumbledore mnusta mikän kangistunut kalkkis kirjoissakaan ollut vai olenko nyt ihan ajatuksissani yksin? Sehän oli ihan juoni äijä, lukekaa nyt Kuoleman varjelukset hyvänen aika! Siinä miehessä oli älliä, viisautta ja rohkeutta ottaa riskejä. Gambon hoitaa tonttinsa erinomaisesti.
Eikä tässä ole vielä sanottu sanaakaan siitä miten koskettava se oli kun Dumbledore joi sen tökötin siitä kiposta. PP kirjassa se oli kyllä aika laimeasti kirjoitettu otaen huomioon kuinka hirveetä sen juomisen olisi pitänyt olla. (Älkääkä nyt teilatko minua, PP on suosikkini kaikista seitsemästä kirjasta.). Tämäkin yksin Gambonin näyttelijänlahjojen ansiota.

-Felix Felisis. Jotenkin vain tämän aineen vaikutus kuvattiin mainiosti. Daniel Radcliffeltäkin saatiin harvinaista näyttelyäkin aikaiseksi. Hagrid sammui <3

Miinuksia:

-Kotikolon hyökkäys. Mitä vittua? Oliko tämän kohtauksen pointti näyttää Remusta ja Tonksia jossain vaiheessa? Ja näyttää vielä että he olivat yhdessä? Oliko sen tarkoitus lähentää Ginnyä Haryyn? Vai oliko tarkoitus näyttää Fenrir Harmaaselkää jossain kohtauksessa?
Ihan turhaa pellossa juoksemista.

- Tavallaan minua harmittaa, että elokuva ei alkanut Dursleylta. Ei sillä, että se olisi niinkään tätä elokuvaa haitannut, mutta saattaa kyllä häiritä Kuoleman Varjeluksia aika rankastikin, sillä esim Petunian epämääräiset katseet hyvästijätön aikana ja sillen saattavat jäädä kyllä aika irtonaisiksi ja turhiksi.

- Häivytyskaapin kohtausten toisto. Ei se nyt vielä mitään, että sitä rättiä piti joka välissä olla repimässä alas, mutta miksi kaapin toimintaa piti selittää sekä omenalla että linnulla? Aika alleviivaavaa, aikaa olisi voinut käyttää muuhunkin.

- Sectumsempra. OIKEASTI NYT HEI! Sen taian piti olla todella vulgääri, siis lähes epäinhimillinen tapa taistella vastaan. Tai ainakin sen piti olla järkyttävä. Ja mitä saatiin? Kolme harvinaisen mitättömän oloista pientä haavaa mahaan ja lattialla itkevä Draco. Just.
Kyllä mä sen ymmärrän, että tässä ikärajassa ei voi olla kovinkaan rajuja juttuja. Kuitenkin se pointti oli kuitenkin siinä, että Harryn piti tosissaan järkyttyä moisesta taiasta ja päätyä sen takia tavallaan kääntymään puoliveristä prinssiä vastaan. Ei vaan tullu sellanen fiilis. Laimeaa...

- Muutenkin koko puoliverisen prinssinkasittely koko elokuvassa. Todella sivuseikalta tuntui, ihan kuin Harry olis vain hiukan raijannut jotain kirjaa mukana, mutta ei minusta tuntunut, että mokomassa tyypissä olisi mitään kiinnostavaa. Jos nyt ei ole kirjaa lukenut, ja menee leffaa katsomaan, niin ihmettelee vain kovasti mikä siinä puoliverisessä prinssissä oli niin kiinnostavaa, että minun pitäisi olla jotenkin yllättynyt siitä, että se oli Kalkaros.

- Fenrir Harmaaselkä. EI kyllä tehnyt mitään oikeuttatyypin olemassa ololle mokoma patsastelu. Ois ny ees hyökänny kunnolla siellä ruispellossa tai jotai. Äh.

Yhteenveto:

Kaikissa suhteissa parempi kuin edellinen osa. Vaikka nyt en tehnyt mitään oikeaa arvostelua johdonmukaisine päätelmineen, vaan takerruin lähinnä yksityiskohtiin, voin kuitenkin huomautaa elovallisesti leffan olleen onnistunut. FK oli liikaa joka paikassa, PP taas pysyi hyvin omalla tontillaan. Johtuu varmaan sitä, että suurin osa tapahtumista sijoittuu Tylypahkaan, eikä FK:n tpaan Ministeriöön, Tylypahkaan, Kalmahanaukiolle japadapadaidai.
Tästä huomaammekin, että David Yates osaa ohjata jos paikat eivät vaihdu liikaa.
Joten nyt herranjumala älkää antako sen pilata Kuoleman varjeluksia, jossa juostaan sitten paikasta toiseen!!!

Kaikista asioista ei voi olla samaa mieltä, eikä kaikessa kyllä olla onnistuttukaan. Mutta laittaessani perspektiiviin voisin sanoa, että jos tähdissä lasketaan:
Viisasten kivi ****
Salaisuuksien kammio ** ja puoli (tai kokonaiset kolme, riippuu kuinka ankaralla päällä olen)
Azkabanin vanki ***
Liekehtivä pikari ***
Feeniksin kilta * (kaksi jos oikein olen hyvällä tuulella, ja sekin näyttelijöistä)

Niin Puoliverinen prinssi lunastaa helposti kolme tähteä, mutta neljännestä en ole varma. Todennäköisesti riippuen omasta mielentilastani annan sille joko enemmän tai vähemmän, mutta kyllä minä väitän että PP on VK:n söpön lastenleffan kanssa samoilla viivoilla.

Puoliverinen prinssi saa minulta *** ja puoli tähteä, joka saataa kasvaa tulevasuudessa täydeksi neljäksi. Ja suosittelen kaikille potterfaneille, en usko pettymysten olevan kenellekään ylitsepääsemättömän suuria.
Nyt kun kerran on lähdetty tälle elokuvienarvostelulinjalle, niin samoi tein voisin purkaa tässä ajatukseni Wolverine-filkasta, jonka kävin ensi-illassa katsomassa Bio Rexissä. Ja ketä kiinnostaa?
No, voin ainakin itse lukea näitä tulevaisuudessa ja hajota.

Sinänsä tietysti kohtuullisen hassua tehdä Ahmamiehen alkuvaiheista leffa, kun sitä X-Men trilogiassa jo aika prusteellisesti ehdittiin kaivelemaan, mutten valita. Wolverine on lihaksieen ja adamantiumkynsineen mielenkiintoisin hahmo koko mutattikööristä eli oma filmi on vain oikeutettu. Asiaahan tietenkin edistää tietysti se, että kynsikästä esittää joka tytön unelmaori Hugh Jackman, joka tihkuu apinamiehen voimaa. Luultavasti se onkin sitten syy sille minkä takia tämä elokuvasarja on näinkin suosittu myös hameväen keskuudessa.
Miehiä yleisesti ottaen, sen mitä olen kuullut, ärsyttää Jackmanin kiiltokuvaolemus, liika pituus (Herra ahmahan on sarjakuvakanonin mukaan hyvin lyhkäinen mutta äkäinen äijä) ja pehmeys. Todennäköisesti siksi, että olen sukupuoleltani woman, olen valmis antamaan tällaiset juitsut anteeksi. Sitä paitsi, Jackman ownaa totaalisesti Wolerinen roolin, se joka muuta väittää saisi katsoa peiliin ja hajota.

Ja juonen selittelystä sikseen ja suoraan asiaan:

Hyvää tässä elokuvassa:

-Hugh Jackman aka Logan
Yllä onkin jo lueteltu suurimmat syyt siihen miksi. Lisäksi on muuten kivaa plussaa,että jättivät Wolverinen frisöörin vähän luonnollisemmaksi kuin aikaisemmin, ettei ollut sillä tavalla ihan tötterönä kuin pirun sarvet. Sarjakuvissa ehkä toiminee, mutta luonnossa se on joistakin kulmista katsottuna outo. Nyt tukassa oli säilytetty Wolverineolemus, menemättä överiksi, rock on. Ja ne pulisongit on kans niin upeat, ehheheh. Joo, tosiaan, elokuvan tärkeimmät pointit, onko tukka ja karvat hyvinXD Ei näin Johanna, ei näin.

-Sapelihammas aka Victor Creed
Vaikee nimi näyttelijällä, Liev Schreiber. Perfecto valinta joka tapaksessa.
Edellisen kerran kun Sapelihammas oli X-Men leffassa niin nmeinasin vain itkeä vitutustani. Okei, se vaaleatukkainen leijonaversio oli lähempänä sarjakuvien Sapelihammasta, mutta koko hahmo jäi vain ihan tyhjäksi. Wolverine ja Sapelihamas vain muksivat toisiaan sen enempiä kiinnostusta herättämättä, ja kyseessähän pitäisi olla koko X-Menin eeppisin vihakierre. Ei ollut kyllä siinä vedossa yhtään mitään eeppistä.
Toisin on kuule tässä elokuvassa... Scheiber veti roolin kyllä kokonaan omiin niminsä, ja tyylikkäästi. Hahmosta stailattiin tummahiuksinen ja ihmismäisempi, mutta kuitenkin sen petopuolen loistavasti säilyttäen. Sitä minä kyllä vähän epäilin, että kuinkakohan se nyt toimii, että Wolverinesta ja Sapelihampaasta tehtiin veljeksiä... aluksi olin ehdottomasti ajatusta vastaan, mutta nyt olen aivan yhtä ehdottomasti sen puolesta. Veljekset, jotka vannovat ikuista toistensa suojelemista kääntyvät toistensa verivihollisiksi - Siinä on sitä eeppisyyttä todellakin. Sitä paitsi, olen aina uumoillutkin että niitten täytyy olla keskenään jotain sukua, ja eikös se olekin tunnettu fakta että sisarukset eniten toisensa kurkussa on kiinni?
Ja se Scheiberin ääni!!! Pehmeä mutta vaarallinen. Muutenkin se, että näyttelytössä + käsiksessä Sapelihampaalle annettiin tilaa olla ihminen joka pikku hiljaa muuttuu kohti säälimätöntä eläintä, tekemättä tästä kuitenkaan tyhmää idioottia. Hän on älykäs, suunnitelmallinen mies, jonka moraali horjuu ja kaatuu kun eläin ottaa sisällä itselleen tilaa.
Näin. Asiaa.

- Realistinen ote
Huomattavasti jotenkin oltiin enemmän maan lähellä tässä elokuvassa kuin aikaisemmin. Ehkä se oli sitten yhteivaikutusta värimaailmasta sun muusta, mutta jollain lailla tuntui että hei, tämä vois tapahtua oikeasti. En kyllä oikasti osaa selittää miksi näin on, mutta tällainen fiilis minulle tuli. Mutanttien voimat ei olleet mienkään yliampuvan epäluonnollisia, ellei nyt sitä timanttinaista huomioi. Mutta sillä nyt olikin ihan pieni osa^^

-Deadpool
Nyt joku hardcore-Deadpoolfani tulee ja lyö miekalla pääni irti ja syöttää ruumiini koirille kun kehtaan sanoa, että pidin elokuvan Deadpoolista, jolla ei ollut kerrassaan mitään tekemistä sarjakuvien esikuvan kanssa. Mutta hei, minä en ole koskaan Deadpoolista välittänytkään, joten minua tämä raiskaus ei paljoa häirinnyt. Minusta oli jotenkin vain hauskaa, että teräväsuisesta kaverista tehtiin jumalaton Frankenstainin hirviö kaikkine ihmevoimineen, jotka oli muilta friikeiltä poimittu, siitä kun seuras niin hemmetin hieno tappelu.
Deadpoolfaneille vähän paskempi juttu, kun tämä elokuva totaalisesti pilasi hahmon tulevaisuuden esiintymiset just Deadpoolina. Olisin minäkin vituuntunut jos joku minun lempihahmoni olisi samalla tapaa raiskattu. Mutta mikäs teet, minulle homma toimi. Anteeksi.

-Yleinen eeppisyys
Sapelihammaskohdassa taisin jo hehkuttaa touhun eeppisyyttä, mutta pitihän se nyt erikseen vielä sanoa:
Vejesviha-rakkaus-viha (Niin rakastan sitä Sapelihampaan kommenttia Wolverinelle leffan lopussa, että veljekset suojelevat toisiaan, vaikka eihän se asia enää koskaan voi olla niin)
Elämänrakkauden murha, joka ei ollutkaan murha (Vähän kyllä nauoin sille Loganin "NOOO!" huudolle kun Kayla oli "kuollut". Se kestikin niin kauan, ja se on NIIN klisee. Mutta EEPPINEN klisee.)
Loganin ja Victorin pitkä ikä ja ne monet sodat (Ois kyllä saanu kestää pidempääkin
Koko se lapsuushässäkkä, kun nuori ahmapoika viipaloi isänsä
Eeppisyys on kaiken A ja O, jopa silloin kun mentiin överiksi.

- Sapelihammas kun se tappoi sen sähköhemmon
En nyt kuollakseni muista kuka tyyppi se nyt oli, mutta kuitenkin. Siinä kohtauksessa oli sähköä. Hhehhehe, laim joke.

Mistä sitten en tässä elokuvassa pitänyt:

-Wolverinen ja Silverfoxin suhteessa oli kyllä harvinaisen vähän oikeaa jännitettä. En tiedä sitten johtuiko siitä, etteikö näyttelijöiden välillä olisi ollut kemiaa vai mistä, mutta minua ei kyllä pätkääkään Kaylan olemassaolo kiinnostanut. Niitten olis pitäny oikeesti rakastaa toisiaan syvästi, mut leffassa vaan jotenkin oudosti hypätään tilanteeseen jossa Logan rehkii tukkimiehenä jossain Kanadassa ja elää jonkun naisen kanssa ja sitten oletetaan että katsoja uskoo näiden kahden olevan jotain sielunkumppaneita. (Se tosin oli söpö kohta missä Kayla vaatii sitä suukkoa Loganilta työkavereiden nähden.)
Minusta tuntuu että koko Kayla oli olemassa vain että Victor saisi "tappaa" tämän ja saataisiin Loganille vähän kostonhimoa peliin. Eikä siinä mitään, ihan hyvä vaa ettei naissuhde liiaksi vienyt tilaa, mutta olis siinä nyt voinut vähän yrittäänkin. Ja mkä vitu se kuutarina oikein oli?
"Minä luulin, että sinä olit kuu ja minä rakastaja, mutta sinä olitkin kujeilija."
Voi vitsi mikä draaman kaari.

-Sodat jäi liian lyhyiksi
Jos nyt kerran tyypit on sotineet kaikissa sodissa ensimäisestä maailmansodasta lähtien, niin miksi hitossa se piti tiivistää 5 minuuttiin alussa? Minä olisin halunnut nähdä vähän enemmän minkälaiset kemiat veljeksillä oli vielä yhteen hiileen puhaltamisen kaudella ennen kuin tikut menivät lopulisesti ristiin.

-Will.I.Am
C'mon. Sama voima kuin Painajaisella, mutta ilman paholaismaista ulkomuotoa? Eli dude ilman mitään sisältöä? Ihan turha tyyppi, onneks Victor tappaa koko paskan.



Yleisesti ottaen siis minusta elokuva oli todella hyvä, ei nyt mikään mestariteos tai korkeakulttuurin rinnastettavaa touhua, mutta omassa genressään nappisuoritus. Ensinnäkin se onnistuu olemaan toimiva origins-elokuva, pilaamatta päähenkilönsä olemusta. Toisekseen, se on hyvä sarjakuvaelokuva, joka ei tonttuile yrittäessään toteuttaa kaikkea yks yhteen. Kolmanneksi, se on viihdyttävä actionpläjäys joka sisältää myös huumoria.
Itse asiassa tämä elokuva on paljon parempi, jos ei katsele koko rainaa niin otsa kurtussa. Meitsi esimerkiksi nauroi kohtauksissa, jotka oli tarkoitettu varmaankin vakaviksi, ja hurjimmat actonkohtauksetkin välillä huvittivat, mutta oikealla mielenlaadulla homma toimi. Hölmötkin jutut ottaa paremmin jos katsoo pilke silmäkulmassa. Että lopetetaan se itkeminen ja nautitaan viihde viihteenä.

Annan leffalle neljä tähteä. Joo, tiedetään, aika korkea veto, jos ottaa huomioon, että otin varmaan monet asiat eritavalla kuin leffan tekijät olisivat halunneett. Mutta itsellenihän nämä arviot tulevat merkitsemään^^

BTW, js nyt joku ficcari luki tämän, niin kirjoita mulle Originpohjainen slashfc parilla Logan/Victor. Ja juu ei, minua ei kiinnosta että se on insestiä^^
Olenhan minä tunnetusti jokaisen, jota vähänkin Star Trek kiinnostaa, puhunut jo tainnoksiin, mutta väliäkö sillä. Kirjoitanpa nyt mielipiteeni elokuvasta, joka täyttää mitättömän tyhjän elämäni tästä taas jonkun sorttiseen ikuisuuteen asti, ihan vain aikani kuluksi.

Star Trek, semmoiset 40 vuotta hassua scifioopperaa trikooasuissa ja muovikorvissa. 2009 näistä 60-lukulaisen pöhköistä (mutta ah, niin koukuttavista) avaruussankareista tehdään moderneja ja cooleja. Ja mikäpä siinä minun puolestani.

En viitsi kertoa elokuvasta sen enempää, googleta jos juoni kiinnostaa, kerron nyt suoraan mitä leffasta ajattelin.

Sisältää sitten SPOILEREITA

Hyvää:

- Näyttelijät
Pakko kyllä sanoa että hyvän tiimin ovat kasanneet, tuntui siltä että joka rooliin oli pistetty ihan oikea tyyppi. Karl Urban Bonesina oli kyllä aivan mahtava lentopelkoineen kaikkineen (ja avioeroineen jossa kynittiin kaikki paitsi luut, hehhe). Ja se tyyppi joka esitti Chekovia oli hauska kuin kasa apinoita, vaikka rooli olikin pieni. Lisäksi Quinto näyttää ihan nuorelta Spockilta (Nimoylta), samalla lailla "hassun" näköinen.
Kirkin näyttelijä oli ehkä turhankin teini, mutta ainakaan tyyppi ei ollut läheskään niin ärsyttävä kuin Shatner (aika ilkeää, Shatner oli sentään kolmasosa alkuperäistä trekkiä:) Mutta meitsi onkin aina pitänyt Spockista ja Bonesista enemmän, joten Kirk ei varmaan kenenkään näyttelemänä olisi minusta erityisen kiinnostava Ok kuitenkin.)

- Alukset + erikoistehosteet
Paljon sitä voidaan nykypäivänä tehdä. Minusta se Neron alus oli hienompi kuin Borg-kuutio. Ja se vulkaanitiedeakatamialle rakennettu meduusa-alus oli myöskin aikas hieno. Nykyään sitä osataan tietokoneilla tehdä vaikka mitä, kaukana ollaan epämääräisesti värisevästä väriläiskästä filmillä, joka esittää kaasumaista elämänmuotoa. Taisteluissa oli särmää. Ei ole ollut mikään halpa elokuva, sen kyllä näkee.
Enterprise on kyllä niin hieno^^ Kosketusnäyttöjä ja paljon valkoista, valkoinen onkin jotenkin hyvä tulevaisuusväri. Sai ne modernisoidut trikoopaidat hohtamaan ihan uudenlaista loistoa.

- Huumori
Scotty vesiputkessa ja Kirk kädet turvonneina ja kieli turtana samalla kun Bones on perässä tökkimässä ruisketta kaulaan, hervotonta. Tosin nauroin kyllä varmaan myös vähän väärissä kohdissa, esim. kun Kirk sai herätettyä ne Spocin tunteet ja sai mukavasti turpaansa, niin minua kyllä enemmän nauratti kun vakavoitti se tilanne.
Kuka huomasi Nokiatunnarin??
Miten se onkin aina niin, että Spock on helponta saada vihaiseksi haukkumalla äitimammaa, tulee ihan se yksi jakso mieleen missä koko Enterprisen porukka oli pilvessä ja halusi asustella vehreällä planeetalla ikuisessa onnessaXD Sekin on tietysti ihme miten vulkanuslaisen nyrkin heilautus taivuttaa metallia, mutta kalloa ei saa kolmellakaan lyönnillä halki.

-Vulkaanilapset niissä munakennoissa laskemassa neliöjuuria.
Ihan vaan siksi, että se on neroutta.

- Leonard Nimoy
Äijä on legenda.

- Juoni
Ok, aikamatkuksesta tuppaa seuraamaan hirvittävän kokoisia juoniaukkoja. Esim, miten on mahdollista, että vanha Spock on olemassa tässä uudessa aikajanassa sellaisena kuin on, kun uudessa aikajanassa tapahtuneet muutokset (esim mamma-Amandan kuolema) muuttavat nuorta Spockia, eli vanhan Spockin menneisyttä? Jos menneysyys on muuttunut, niin silloinhan tulevaisuus ei välttämättä muotoudu entisenlaiseksi, jolloin aikamatkustukseen johtavat tekijät todennäköisesti jäävät toteutumatta, jolloin taas ajassa siirtymistä ei tapahdu, josta seuraisi sitä ettei mikään ei mutu ja kaikki säilyykin ennallaan. Jossa kierre jatkuu uudelleen sihen asti kunnes sekoat.

Ensinnäkin hitot aikajatkumosta ja sen ongelmista, koska ne eivät muodosta elokuvaa katsoessa WTF-fiilistä. Jos elokuva katsoessa jää miettimään miten tämä kaikki on mahdollista ja alkaa hiipiä vitutus mieleen, niin silloin ollaan metsässä. Mutta jos nautinto säilyy, ja lopputulos on katsottava, niin vinetys on pelkkää pilkunnussintaa. Minusta juoni oli hyvä, ja antoi tilaa seuraaville elokuville, jottei niiden tarvitse juuttua kaanonin suohon. Muutenhan tässä oltaisiin seuraavaksi vain filmaamassa uudestaan teeveesarjan ja leffojen tapahtumia.
Vapaus muutamasta epäloogisuudesta, ei paha diili? Ja pitääkö sitä nyt kaikkea ylianalysoida, minulta ainakin nyrjähtäisi aivot jos miettisin millä polttoaineella Data toimii, ja mihin tankkausletku tungetaanXD

Huonoa:

- Jatkuva actionrämistely.
Minä pidän actionelokuvista, eikä tiheä leikkauskaan kovasti häiritse. Mutta näin paljon Star Trek-elokuvassa? Minulle Star Trek on aina ollut enemmän avaruudessa tapahtuvaa saippuaa, jossa on vähän ajatustakin ihmisyydesta ja muusta tosi "syvällisestä" siinä sivussa. Avaruus vaiheisaseineen, torpedoineen ja taisteluineen on tavallaan tuki ja kehys minkä puitteissa itse tarinan pointti tapahtuu.
Välillä tuntui että mainstream-seksikäs actionrämistely otti ylivallan siltä mikä minusta oli homman nimi, eli Spockin & Kirkin ystävyyden perustamisesta, Spockin kaksijakoisuuden tutkimisesta ja Enterprisen klassisen miehistön syntymisestä. Kyllä minä sen nyt ymmärrän, että kiinnostaakseen joitain muitakin kuin hardcoretrekkereitä on oltava tässä päivässä kiinni, mutta voisi sitä nyt jossain olla vähän rajaakin.

Mutta en kyllä missään nimessä halua, että mennään takapakkia ja ruvetaan paistattelemaan muka-syvällisissä neronleimauksissa kuten valitettavasti on välillä käynyt (Joo, tehdään Star Trek V uudestaan ja katsotaan ketä muuta kuin minua kiinnostaa), mutta toivottavasti seuraavassa leffassa oltaisiin kuitenkin ihan inasen verran tasapainoisemmin käännytty perinteeseen päin. Ihan inasesti vain.

- Spock/Uhura suhde
No okei, ei se huono veto ollut, ihan kiva vaan että Spock saa joltakin^^ Mutta hei, oikeasti, pussailisko Spock kultaansa Kirkin, Scottyn ja jonkun random duden nähden siirrinhuoneessa? Sitähän minäkin...
Jos nyt saan olla suora, niin ks. suhde oli varmaankin laitettu mukaan tappamaan Kirkin ja Spockin legendaarista homoseksuaalista viritettä. Jos et tiedä mistä puhun, niin hajoaXD
Muuten Spock/Uhura on ihan ok, sopivat toisileen etc. etc. Jos joka elokuvassa on pakko olla yksi tosirakaus, niin olkoon minun puolestani tämä sitten.

- Spockin äidin tappaminen
Oikein alleviivaavan traagista hehheh.
"I married your mother because I loved her."
Yey, paratunut isä-poikasuhde jo ensimmisessä elokuvassa. Jos Sarek ja Spock kässäävät jo tässä vaiheessa varhaista elämäänsä toisiaan, niin mitä traumoja Spockille jää seuraaviin elokuviin toteutettavaksi? Ja kyllä, Star Trekissä kiinostavinta on se, kuinka monet asiat ovat Spockin elämässä vituilleen^^

Yleinkäsitys:

Kyllä minä uskaltaisin antaa neljä tähteä tälle yhdennelletoista elokuvalle. Olen tosin aika lepsu arvostelija, että annan korkeita pisteitä turhankin helposti jos elokuva edes semi-miellyttää. Esim, annoin Wolverine-leffalle myös neljä palluraa, vaikka voisin kirjoittaa romaanin kaikesta mikä ärsytti. Oikeasti, leffassa tarvitse olla kuin yksi juttu, josta pidän, ja johan on peukut pystyssä.

Ja koska tämä elokuva oli hyvä, niin mielelläni menen ja hypetän sitä jatkossakin jokaiselle joka viitsii kuunnella.

Näin.
Hähä, vitsi mitä luuseritoimintaa tällainen päiväkirjamerkintöjen tekeminen^^ Ja ketä mahtoikaan kiinnostaa?

jjb

Vaatimattomuusko kaunistaa?Keskiviikko 24.09.2008 00:19

jjb sanoo (19:59):
vittu mä olen maailman kuningas ja kuningatar

Cröw sanoo (20:00):
x DDDDDDDDDDDDDDD

Cröw sanoo (20:00):
melkee syljin teet näppiksille : D

jjb sanoo (20:00):
mitä sä teetä syljet?
Opettele nieleskelemään :D

Cröw sanoo (20:00):
joo, no ku nauratti ku oot kuningas JA kuningatar : D

jjb sanoo (20:01):
mä en ole turhan vaatimaton, mä olen koko monarkia

Cröw sanoo (20:01):
x DDDDDDDDDD
ei hitto oikeesti : DDDDDDD
« Uudemmat - Vanhemmat »