IRC-Galleria

35. raskausviikkoLauantai 31.10.2009 16:27

Sikiön paino: 2300 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 30 cm
Koko pituus: 41 cm
SIKIÖ

35. raskausviikko

Tämän viikon alussa sikiö on 32 viikkoa vanha. Se ei enää kellu lapsivedessä vaan lepäilee kohdussa. Silmät avautuvat kun sikiö on hereillä ja sulkeutuvat kun se nukkuu.

Vauvan silmien väri on tavallisesti sininen, riippumatta siitä, mikä tulee olemaan niiden lopullinen väri, koska silmien pigmentointi ei ole vielä valmis. Silmien värin kehittyminen vaatii, että silmä altistuu valolle. Vasta kun lapsi lähestyy toista ikävuottaan, on silmien väri yleensä kehittynyt lopulliseksi.

Sormien kynnet ovat nyt niin pitkät, että sikiö voi raapia itseään.

NAINEN

Kehosi voi tuntua ajoittain todella painavalta. Jotkut tuntevat olonsa epämukaviksi oudolta tuntuvan ja normaalista poikkeavan vartalonsa kanssa. Toiset taas ovat sen kanssa heti sinut ja tuovat vatsansa näytille tiukoissa vaatteissa ja taputtelevat massuaan ylpeydestä säteillen. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Olet ehkä huomannut, että rinnoistasi tulee hiukan nestettä. Hormonit saavat rintasi paisumaan ja täyttymään maidolla. Tätä ensimmäistä, väriltään kellertävää maitoa kutsutaan kolostrumiksi. Eikö ole hienoa, että kehosi osoittaa sinulle, että se on valmiina tositoimiin? Elimistösi valmistautuu uusiin tehtäviin. Äidinmaitosi on erikoisvalmistetta vatsassasi olevalle vauvalle.

Mutta tiesitkö, että samat hormonit, jotka vaikuttavat rintoihisi, vaikuttavat myös sikiön rintarauhasiin, jotka myös paisuvat. Joskus vastasyntyneen tyttölapsen rinnoista voi jopa tulla hiukan nestettä.

Kohdunpohjan korkeus häpyluusta (sf-mitta) on n. 31 cm.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.