IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.12.2013 00:04

Sotkua kerrakseen.

Pitipä vihdoin luoda henkilökohtainen twittertunnus, jotta voisi heittää mietteitä muiden ajatusvirtaan sopivina hetkinä. Onhan itselläki ollu twitteriin tunnus "ikuisuuden", mutta keksin hyödyntää sitä taas harrastesivustoni päivitysten kertomisessa.

Ja edellämainitusta johtuen, jos tuolla tunnuksella olisi kirjoitellut ylipäänsä mitään kellekään, olisi nuo viestit näkyneet ikävästi sitten ko harrastesivustojen 10 viimeisen päivityksen joukossa. Ei hyvä siis.

Muutamia kertoja kypsytellyt kyllä ideaa, jos vaikka olisi omakin tunnari, olihan noi #linnanjuhlat, #kiakkovieraat ja #amorella, joista viimeisin sai nyt oikeastaan ryhdistäytymään. Mieli teki kirjoitella yhtä sun toista sukkelaa, toisaalta nyt se on jo kovin myöhäistä, sillä hauskinkaan juttu ei enää ole ajankohtainen, jos se ei ole kirjoitettu mahdollisimman pian.

Twitterin rekisteröitymisestä huonona puolena se, että sama sähköpostiosoitekaan ei voinut olla rekisteröitymisvaiheessa kahdella tunnarilla. Joten "toisella" sähköpostilla kun tähän rekkautuu yksityishenkilönä, ei sitten taas kaverit löydä :)

Mutta se tunnus? se on karpaavo. Katsoo nyt, kuinka usein tulee kirjoiteltua sinnekään mitään, mutta ompahan olemassa niitä hetkiä varten, kun on nokkelaa sanottavaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.