IRC-Galleria

kissankello

kissankello

usvametsän neito

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Hanna päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä tihkuisena aamupäivänä. Sateen lakattua näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli kaunis ja he nauroivat muille. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä häntä ihannoitiin rumista vanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan laskuvarjot, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli laivat.

Hanna kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin dorkaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Harrastuksista johtuen hän oli erityisen hurjastelija. Lempiruokaansa makkarapizzaa hän sai työskennellen koodaajana.

Hanna tupakoi ja käyttää nuuskaa lauantaisin. Alkoholia hän juo puhuessaan politiikasta.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

miten se sitte menikäänTorstai 13.04.2006 17:55

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?
Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1.en pysty olemaan ajattelemata metrossa että ihmiset ovat strippareita ja alasti-niitten tankojen
takia, joilla on hyvä tankotanssia stringit jalassa..ja sitte hihityttää ku edessä on joku iso-
mahanen pappa jonka masu varmaan hyllyis mukavasti stringien päällä xD
2.tykkään keräkaalista ja syön kaikkea epäilyttävää plus ruokaa lattialta jos tippuu..
ja venäläisiä viemäriluumuja vesilasista ja olen myös omenaholisti
3.tykkään hemmotella ihmisiä ja siivoan ja tiskaan vapaaehtoisesti... minusta saattaisi tulla
hyvä pirttihirmu mutta ei oo vielä toiminu vaikka kaulimen omistankin
4.mulla on pakkomielle napsia joka kerta kaupassa käydessä viinirypäleitä hedelmätiskiltä
5.tylsistyessä kuvaan itteäni alasti tai muuten vain oudoissa vaatteissa

haastan:
hampuusi
piposilmillA
ainohei
anemone
en keksi viidettä ja sitäpäitsi kellään ei oo päiväkirjaa ja tämä on ärsyttävä ketjujuttu
johon en normaalisti ikinä jaksa vastata tai sinnepäin...aaarrghh XD

usvametsäTorstai 08.12.2005 14:34

jossakin voi olla usvainen metsä
kastepisaroita sammaleella
paikka minne kaksi löytää
punainen taivas ja kukkia
älä eksy polulta pieneltä
kuuntele seireenin kutsua
istun kivellä silmät kiinni
ja odotan askeleen ääniä

Usvametsän neitoSunnuntai 27.11.2005 03:35



Rölli:
Kun kerran metsässä kuljeksin,
hämärän tulleen huomasin,
ja puiden lehdet olivat pudonneet
Ja sumupilvet laskeutui,
ja ympärilleni kietoutui,
ja taivaan linnut olivat vaienneet
Mikäs paikka tämä oikein on,
näin usvametsän aution
ja silloin kuulin laulun ihmeellisen...


Mä huomasin metsässä neitosen
ja se neitonen oli surullinen
ja poskellaan mä näin kyyneleen
Usvametsän neitonen
hän kertoi läpi kyynelten
tarinansa surullisen
ja se oli niin ihmeellinen,
että minä ymmärtänyt oikein en

Neito:
Oon usvametsän vanki tään
ja ainiaaksi tänne jään
vaikka viihdy täällä en mä ollenkaan
Tahtoisin mennä pois
kauniimpaa varmaan muualla ois
mutta löydä en kai tietä milloinkaan

Rölli:
No lähdepä sitten matkaani mun,
Röllimetsään opastan sun,
siellä kukkii metsä ja puut ja laulaa lintujen suut,
niin laulaa lintujen suut

Neito:
En poistua täältä saa
tää on minun kotimaa
vaikkei ruoho täällä enää kasvakaan
Jos ajatella kauniisti
sä osaisit niin varmasti
saisit kaikki kukat kukkimaan

Rölli:
Mutta enhän minä kauniita
osaa paljon ajatella
kun tuhma täytyy olla mun, minä muuten auttaisin sun,
muuten mä kyllä auttaisin sun

Neito:
Voi eikö kukaan kaunista,
osaa enää ajatella,
vain niin voi tämän metsän pelastaa
Jos yrittäisit kuitenkin,
mä iloiseksi tulisin
ja kauniiksi myös muuttuis tämä maa

Rölli:
No minäpäs koetan ajatella
jotain hyvin kaunista,
rakkaus ja ystävyys, ne ovat kauniita,
nehän ne ovat kauniita

Neito:
Nyt linnut tulevat takaisin,
kai huomaat se jo sinäkin
ja puiden lehdet ovat kasvaneet
Metsä jälleen kaunis on
ei kukaan ole onneton,
ovat kaikki tänne takaisin saapuneet

Rölli:
Ovat kaikki tänne takaisin saapuneet

Rölli & neito:
Ovat kaikki tänne takaisin saapuneet

varjopuoliLauantai 26.11.2005 01:40

sadehuntu laskeutui
ja tyttö eksyi mietteisiinsä
joskus muulloin olet elossa
mutta tänään on toisenlaista
...hämärää
uskoisitko jos sanoisin
että tiedän jotain enemmän
tai sitten kaikki
jonka ympärilleni kuvittelen
onkin peitto joka suojaa siltä
minne olen matkalla..
« Uudemmat - Vanhemmat »