IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Ilon ja onnen aiheitaTorstai 04.01.2007 11:35

jotta välillä muistaisin
kirjoittelen ilon ja onnen aiheita.


- sain lahjaksi jotain erityisen kaunista
- voin pukeutua hyvin juhlaan
- sain pidettyä taukoa työstä (joka minulla on toki mukava)
- sain uuden tietokoneen
- sain tehtyä eilen, mitä olin ajatellutkin
- sain nukuttua
- sain kahvia
- lapset
- Archie voi vielä hyvin
- löysin Paulan levyltä kaksi uutta karaokekappaletta
- löysin samalta levyltä monta kaunista kappaletta
- saan harjoitella pakettiautolla ajoa
- tapasin mukavan tuntuisen uuden ihmisen
- Clio on käynnistynyt joka aamu:-)
- minulla on 4 kuuntelematonta levyä, joista 3 kotimaista
- Clio meni läpi katsastuksesta
- sain korjattua tulostimen
- ystäväni pääsi haluamaansa kouluun
- vanheman lapsen joululahjat olivat todella ihania
- jos maltan nukkua tarpeeksi, ei ole silmäpussiongelmia:-)
- ehdin hakea 50 vuotispäiville lahjan
- minulla on kolme lukematonta kirjaa
- lisää kahvia
- kolmas sija on kuin olisi voittanut pronssia
- kun tietää paikkansa, voi elää vapaammin
- pyykit "ladattuna",joten kohta koneen saa päällekin:-)
- heräily rauhassa
- hirmu urakka toimistokalusteiden ym. kanssa tehty!
- samoin toimiston lattiat laitettu
- ihanaa oli päästä IKEASTA ulos:-)
-ystävän 50 v. päivät, vaikka en voikaan laulaa, kun ääni on pois.
- en ole niiiiin kipeä, etten voisi mennä käymään juhlissa, koska lupasin.
- kävin jo kaupan
- huomenna saan levätä
- juttutuokio yrityksen toisen toimialueem johtajan kanssa oli mukava
- olen törmännyt erittäin mukaviin ihmisiin (mistä niitä tupsahtelee:-)?
- äänen menetys pakottaa minut olemaan välillä myös hiljaa:-)
- äänen palautuminen:-)
- uusien ihmisten tapaaminen ihan solkenaan uuden työn puolesta
- saa käyttää aivojaan:-)
- tein isot määrät hankintoja: isolla selvityksellä isot säästöt:-)
- positiivinen palaute ja hyvä henki ovat hyviä moottoreita ja antavat lisäpotkua
- kohta on tuparit:-)
- Clio käynnistynyt pakkasellakin:-) aina vaan.... alan jo rakstamaan koko vintiötä:-)
- pienen miehen halit ja iltakeskustelut :-)))))
- isomman kanssa yhdessä jonkun vaikeamman tuotoksen tekemistä. Voi olla avuksi:-)
- mun nuoriso on just styylannu vuoden:-)))
- muistitikku
- päiväunet
- iltapäiväunet
- iltaunet
- jopa ihan yöunetkin:-)
- eli, että maltan joskus nukkua, ja jos en malta kroppa kaataa kyllä:-)
- ystävän matka on mennyt hyvin ja enää lennot takaisin.
- S:n avoimuus ja mukaansa tempaava iloisuus:-)
- ääni melkein takaisin
- arki raskaan viikonlopun jälkeen
- hiukset kasvavat
- sain jo ruoan aikaiseksi
- olen sikahyvä tekemään kehityslaskelmia:-)
- työasiat edistyy, askel kerrallaan
- kivat haastateltavat (lue kivat ja hyvät)
- netti pelittää toimistolla
- hyvä palaveri ja maailman paras johtoryhmä:-)
. haastava homma voi olla hauskaa!!:-)
- isompi näyttää vetävän koulunsa läpi:-)
- kivat juhlat
- nuorten esiintyjien into:-)
- uudet kasvot
- lumen alta kaivettu auto:-) siis löytyi sieltä :-)
- kivat tuparit
- ihana asiakaskäynti,:-) hyvä mieli
- Toimisto van kaunistuu ja koti sekantuu:-)
- turhat tuttavat poistoon, vain oikeat jää jäljelle (vuosihuolto)
- nälkä, mikä ihana tekosyy....lasagne kohta valmista:-)
- treenit
- parta oikealla kohdalla :-)
- loma
- syyskuu
- salikamoja
- sauna
- kuorsaava koira
- luvat
- vapaus. Myös möhliä
- lyhyemmät työpäivät
- onnellisuus ja arkikin:-)


Vain elämääKeskiviikko 27.12.2006 04:02


Taivas ajatusten kattona
ja maata jalkojeni alla

Mikäs minun on ollessa
kun minulla on kaikkea
tältä väliltä

krissed^

Kaikkein kauneintaMaanantai 25.12.2006 23:45

Näin kaikkein kauneinta
ja joku voisi sanoa
ole onnelinen
olet onnekas
ja silti
juoksisin
jos sydän vain antaisi
sillä tämä ei ole
vähän
tämä on liian paljon
tämä tulee satuttamaan
niin kuin aina
tai jopa enemmän

ehdottomasti enemmän

Kunnes jalat taas toimivat
kunnes minä kykenen pakenemaan
kunnes saan suojamuurit taas valettua
kunnes...

Siihen asti
välillä olen onnekas
välillä onnellinen
lopun aikaa pelkään
Sillä tunnen myös itseni
Olen niin hyvä sulkemaan pois ne,
joista eniten välitän.

ja silti sydän sanoo
- usko, toivo ja rakasta -
ja useasti muistuttaa
ole onnellinen, luota

Haluaisin juosta
jos sydän vain antaisi
Jos todella tahtoisin
Jos en lainkaan luottaisi
Jos en tuntisi

ja lopulta varmaan on pakko

koska
kun sinä pelkäät
ja minä yritän suojella
minä olen se, keneen sattuu

Eivätkä pelkomme ole yhtä
sillä sinä pelkäät minua
ja minä sitä
ettei sinua ole


Kuinka kaikkein kauneimmasta
tulee suurin ikävä?
Tuleeko joskus kaikkein kauneimmasta kaikkein rakkainta?


Krissed^

« Uudemmat - Vanhemmat »