IRC-Galleria

1. Junien ääni kaikuu taas tutulla voimallaan, kun lahden peittänyt lumipeite suli kelmuksi jään päälle.

2. Läpi talven vintiltä kuuseen kärrätyt eristevillat lojuvat nyt kuusen juurella. Alkaa ilmeisesti olla riittävästi lämpöä rintakarvojensa alla oravillakin.

3. Ensimmäisiä kertoja vuosiin aloin jutella kutakuinkin tuntemattomalle, mielenkiintoa herättäneelle tytölle Irc-galleriassa.

4. Kämppikseni sai yllättyä kun hänen kevyeen sutkautukseensa en tällä kertaa pelkästään murahtanut vaan melkein vein keskustelua eteenpäin.

5. Kiinnosti taas omistautua kunnon biologianörtteilylle. Esimerkiksi jotkin RNA-virukset matkivat isäntäsolun lähetti-RNA:n 5'-cappia ja siihen liittyviä translaation initiaatiotekijöitä omalla proteiinillaan ja tietynlaisella RNA:nsa sekundaarirakenteella. Jos viruksella on proteiini jolla estää isäntäsolun translaation initiaatiotekijöiden toiminta, koko isäntäsolun ribosomijoukko (ainakin huomattavampi osuus) voi näin periaatteessa omistautua vain viruksen proteiinien tuottamiseen.

6. Hieman sinistä taivasta herui pilvien lomasta auringon jo laskettua. Kirmausta, kolme palaa tummaa suklaata, korvissa humppaa, ja eikun pää ihan ylikierroksilla ja rinta hunajassa ja perhosissa. Pääsee taas tippumaan korkeelta.

7. Ihmeen valoisan näköinen naama yllätti peiliin vilkaistessa.


(facebookissa alunperin julkaistu)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.