IRC-Galleria

laurahajosi

laurahajosi

you're everything that i need

-Keskiviikko 13.01.2010 22:43

Poika kysyi: "Mitä sinä pelkäät eniten koko maailmassa ?"
Tyttö vastasi: "Menettämistä."

Lisää tämä blogiisi jos välität jostain ihmisestä
niin paljon että pelkäät menettää hänet.

jätkät heiKeskiviikko 13.01.2010 22:42

-he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
-he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
-he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.
-vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
-jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.
Faktoja:
- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.
-Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
-Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
-Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
-Pojista, jotka kuuntelevat.
10.01.2010 00:30 <_kallio> ite oot siperialainen hyppyorava

-Sunnuntai 10.01.2010 01:43

parhaimmassa tapauksessa siihen jopa rakastuuIlmoita ylläpidolleekan kerran kun juttelin sinulle. - ihastuin.
ekan kerran kun satutit minua. - ihastuin enemmän.
ekan kerran kun kerroit kaipaavasi. - rakastuin.
ekan kerran kun kosketin sinua. - halusin olla siinä aina.
ekan kerran kun katsoin silmiisi. - hukuin.
ekan kerran kun lähdin. - jäin kaipaamaan.

jos ajattelit yhtä henkilöä tässä tekstissä, lisää tämä päiväkirjaasi.
ehkä hän lukee tämän ja ymmärtää kuinka rakastat häntä.

zajajajajaiLauantai 09.01.2010 14:21

<3kulta

-Torstai 07.01.2010 18:19

TÄLLÄ HETKELLÄ:
★ Mikä biisi soi? - The Rasmus feat Anette Olzon - October & April
★ Mitä sinulla on päälläsi? - legginssit,toppi, huppari.
★ Miten hiuksesi ovat? - aukiii.
★ Millainen olotila? - no emt
★ Mitä ajattelet? - ;ss
VIIMEISIN
★ HENKILÖ, JOLLE SOITIT? - julia
★ HENKILÖ, JOKA SOITTI SINULLE? - äite
★ HENKILÖ, JOLLE LÄHETIT VIESTIN? - turo
★ HENKILÖ, JOTA HALASIT? - <3
★ HENKILÖ, JOTA IKÄVÖIT? - <3
★ RUOKA? - leipäää:D:
★ JUOMA? - kokiss
★ HYVÄ TEKO? - ei mikää
★ KAPPALE, JONKA KUUNTELIT? - The Rasmus feat Anette Olzon - October & April
★ TV-OHJELMA, JONKA KATSOIT? - oisko olllu csi:D
★ ELOKUVA, JONKA KATSOIT? - she's the man
★ POIKA JOHON IHASTUIT? - <3
★ ASIA, JONKA OSTIT? - purkkaa:D:D:
★ LAHJA, JONKA SAIT? - ..:D
★ LEHTI, JONKA LUIT? - demi
MILLOIN VIIMEKSI:
★ Olit kotoa yön pois? - öäää sillo ku olin jonnal enne uuttavuot:D
★ Joit alkoholia? - uusvuosi.
★ Söit pitsaa? - öäää ei mitää käryy mikä pv oli mut oliivis tiian kans:D
★ Puhuit puhelimessa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa? - eile.
★ Sait kokeesta kiitettävän? - eimitäää käryyy
★ Ikävöit jotain ihmistä liikaa? - jjjjjeap <3
★ Itkit? - ..
★ Huolestuit jostain ihmisestä? - uusvuosi
OLETKO....VIIME KUUN AIKANA
★ SEURUSTELLUT- en kai
★ OLLUT KUUMEESSA? - ee
★ NAURANUT NIIN, ETTÄ SILMISTÄ TULEE VETTÄ? - jo
★ NAURANUT NIIN, ETTÄ VATSALIHAKSISSA TUNTUU? - jo
★ OSTANUT KARKKIA? - jo
★ SYÖNYT JÄTSKIÄ? - jo
TÄMÄ VAI TUO
★ PUSU VAI HALI? - kumpikin
★ MEILLE VAI TEILLE? - ihan sama
★ SÄ VAI MÄ? - sä
★ SUOMALAINEN MUSIIKKI VAI ULKOMAALAINEN? - riippuu
OLETKO KOSKAA
★ NUKKUNUT YLI 12 H? - jo
★ DATANNUT PUTKEEN YLI 5H? - jo
★ LAULANUT SUIHKUSSA? - jo
★ OLLUT LENTOKONEESSA? - jo
★ NOLANNUT ITSESI ? - jo
★ OLLUT TODELLA ILOINEN? - jo
MENNEISYYS
★ KAIPAATKO MENNEISYYTTÄSI? - Joo jotain asioita
★ MITÄ TEIT 5H SITTEN? - koulu
★ MITÄ TEIT EILEN? - ulkona.
TULEVAISUUS
★ MITÄ TEET 5 TUNNIN PÄÄSTÄ? - varmaa himbesss.
★ MITÄ TEET VIIKONLOPPUNA? - keitto vissii
IHMISISTÄ:
★ Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? - sisko
★ Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - satu,julia,sanna,jonna.<3
★ Keneen ärsyynnyt useimmiten? - kiira:D
★ Kenelle viimeksi kerroit murheistasi?- jonna<3
★ Kenelle viimeksi annoit/lainasit rahaa? - hannalt:D:
★ Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? - MIA !!!!!<3<3<3<
★ Kuka huolestui sinusta viimeksi? - ei kukaa vissii o;;
SINÄ ITSE:
★ Minkä väriset hiukset sinulla on? - mustat
★ Minkä väriset silmät sinulla on? - siniset
★ Oletko mielestäsi kaunis/komea? - NO EN
★ Osaatko tehdä hyvin ruokaa? - TOTTAKAI ::_DD:D:D:
★ Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? - riippuuu
★ Suututko helposti? - riippuu
★ Ilostutko helposti? - jo
★ Stressaannutko helposti? -jo
★ Huolestutko muista ihmisistä? - jo
★ Luotatko helposti muihin ihmisiin? - jo
★ Meikkaatko? - jo
★ Värjäätkö hiuksiasi? - jo
★ Uskotko, että 13 on epäonnen luku? - en
★ Oletko muuten taikauskoinen? - en
★ Millaisista kukista pidät? - jaa a
★ Millainen puhelin sinulla on? - samsunkiiii
★ Kuinka usein kuuntelet musiikkia? - aaaaaaika usei
★ Mitä sarjoja seuraat TV:stä? - salkkarit, täydelliset naiset, ymymyymy
★ Jutteletko helposti ihmisten kanssa? - jo
★ Oletko vainoharhainen/epäluuloinen? - jo joskus
★ Oletko isän vai äidintyttö? - .
SEKALAISTA
★ MISSÄ OLET NYT? - kotona
★ VÄSYTTÄÄKÖ? - Vähän
★ TYLSISTYTTÄÄKÖ? - jo
★ KUUNTELETKO NYT MUSIIKKIA? - jo
★ LIIKKUUKO SINUSTA JUORUJA? - emt ;O
★ PIDETÄÄNKÖ SINUSTA, VAI VIHATAANKO SINUA? - emttt o:
★ MITÄ TEET SEURAAVAKSI? - monari
★ LÄHTISITKÖ KAHVILLE, JOS JOKU POIKA KYSYISI ? - toki

-Torstai 07.01.2010 18:05

-Kaikki tytöt rakastavat salaa poikaa, joka osaa laulaa
-Pahanhajuinen hengitys on suuri miinus
-On hyvä piirre, jos tietää miten saa tyttönsä nauramaan
-Hyvä hygienia kunniaan! Mene kotiin, laita deodoranttia, harjaa hampaasi ja ole kiltti ja käy suihkussakin välillä
-Me todella vihaamme kun rikot lupauksesi meille. Se todella satuttaa meitä
-Tiedämme milloin kuuntelette, ja kyllä, se vähän vituttaa meitä jos avaudumme ongelmistamme ja vastaatte vain yhdellä lauseella tai parilla sanalla
-Kun sanomme että meillä on kylmä, haluamme joko että tulet lähemmäs tai että annat takkisi meille. Vinkki: Jos todella haluat tehdä vaikutuksen tyttöösi, pidä hänestä tiukasti kiinni ja laita takkisi hänen ympärilleen samalla kun itse pidät sitä päälläsi.
-Arvostaisimme todella, jos ette suuttuisi siitä mitä teemme tai sanomme siihen aikaan kuukaudesta. Se ei ole meidän syymme, emmekä ole oikein oma itsemme silloin
-Ole kiltti äläkä esitä että tietäisit miltä tuntuu kun on kuukautiset. Sinulla ei ole niitä
-On outoa jos laittautuminen kestää teillä kauemmin kuin meillä
-On erikoisen tyhmä jos unohtaa syntymäpäivät
-Kaikki sellainen sanominen ja tekeminen toisen tytön kanssa, mistä et haluaisi meidän tietävän, lasketaan pettämiseksi
-Tekee TODELLA hyvän vaikutuksen, jos tiedätte lempivärimme, kengänkokomme, lempikukkamme, lempi TV-ohjelmamme, lempielokuvamme, lempiartistimme jne. Näetkös, meitä ei ole niin vaikeaa saada iloisiksi
-On ihanaa pitää päällä huppareitanne/takkejanne koska: ne muistuttavat meitä teistä, ne tuoksuvat teille, ja se saa meidät tuntemaan että olette lähellä vaikka ette olisi
-Kun seurustelet tytön kanssa ja esittelet hänet ystävillesi, on parempi kertoa että hän on tyttöystäväsi
-Parasta on olla ystävä tytölle. Ystävyys tulee aina ennen minkäänlaista hyvää ja romanttista suhdetta
-Pidä mielessä että jokaisella tytöllä on ryhmä miehiä (ystäviä, veljiä ja oma rakas isi) joka hakkaa sinut jos ylität rajan
-Älä suututa meitä. Jos se tapahtuu kerran, et todennäköisesti tee sitä toiste

-Torstai 07.01.2010 00:21

fakin koulu saatana:D:D:D:D
[x] kiinnosti

ahhahahahahahaha:D:D:D:D:DDTiistai 05.01.2010 02:28

<3Maanantai 04.01.2010 23:12