IRC-Galleria

aika hassuaKeskiviikko 05.08.2009 03:45

Huolimatta siitä seikasta, että moni on epäillyt armaani olleen merkkiä helvetin hidas paska on se minulle aina tuottanut iloa ja kauniita hetkiä yhdessä. Vaikka käynnistämisen yhteydessä ehdin kypsyttää joulukinkun tai pomppia Mannerheimintien läpi yhdellä jalalla ei se minua haitannut, kun en kiirettä tunnustanut.

Nyt kun olen saanut pikkuisen kullannuppuni oli edessä tiedostojen siirto ja nuppuunhan piti saada kaikki mahdolliset turhat asennukset ja pari tärkeää, kunhan ne ensin löytyvät. No tiedostoja siirrellessä seurailin huvittuneena kuinka yli puolten mukana nuppu piippasi että ne kantavat mukanaan Troijan hevosta, vakoiluohjelmia ynnä muuta mukavaa. Sen pidemmittä harkinta-aikaa deletoin muzakit kunnes älysin ettei minulla ole varmuuskopioituna kaikkea. Noh 8gt on pelastettuna, mutta 10gt on pyyhkäisty bittiavaruuteen.

Tämän merkinnän toteutan wanhalla, mutta aina yhtä unelmallisella vehkeellä kunnioituksena kaikista yhteisistä tilttailuista, lyönneistä ja hyvin harvoin loistavasta toiminnasta.

Lisäksi haluan myös mainita, että kuolemanhätää ei synny vaikka simssisi eivät saa niitä guccin uusimman malliston varvastossuja ja vaikka hätä olisikin suuri, muistathan tarkistaa sivusi luotettavuuden. Luotettava on silloin kun sivulle on linkki toiselta sivulta. :D

Ihanaa loppukesää uskollisille lukijoilleni, jotka varmasti kärsivät syvää tuskaa minun ollessani tauolla. =D
Toivottavasti kaikki ehditte vielä kokemaan nokkospensaaseen istumisen riemun ja sen kun haluaa antaa tyylikkään vaikutelman esittelemällä uljasta selkäänsä ja kuvaustaitojaan rojahtaakin mereen!

luving liizä
Jengin piti laulaa kahentoista aikaa yöl jai kukapa nukahti kirja kädessä lattialle puolisen tuntia ennen virallista super sääd seventeen joikaamista.

Eipä tuo mitään aamulla hieman ennen viittä oli sitten ensimmäisten kirkkaiden vuoro.

Innolla odotetaan mitä vielä ehtii käydä.

P.S Vuotiksen ennakkonäytös oli suuuper ja tekis niin mieli spoilaa kaikki uusimmast Potterist!
Niin ja kyllä oli asianmukaset vaatteet ennakkonäytöksessä. Sauvasta alkaen.

liiz


tulisko joku kattoo viel mun kaa?

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.07.2009 03:01

Ainaki ens viikon maanantaihi saakka tupakoimaton vegaani.

ei siis pahemmin ulkona näe (:

long time no abCKeskiviikko 03.06.2009 08:20

Pitkällisen tauon ja jumalattoman tylsyyden vuoksi päätin tänne tuumailla armotonta shaissea.

Ensiksi halauan mainita ahaa elämyksistä. Aivan taatusti jok' ikinen pallolla tallusteleva kansalainen on elämänsä kokenut yhden jos useammankin kokemuksen jotka he pistävät mieleensä siihen osioon, jossa ovat jo muut asiat joita ei tule tekemään enää ikinä elämänsä aikana tai ainakaan hyvin pitkään aikaan.

Hyvät uutiset on se et kämppä on suht pystys ja kävin äsken pistäytymäs chillil ja hmm nyt just ei kyllä tuu muuta hyvää mieleen. Vessa on paskana ja sinne ei pääsyä ole ellei lusikalla raskaammalla tarpeistolla jysäytä ovesta läpi. Iloa vauhdittaa se seikka että toinenkin vessa on, että sikäli pissalle ei tarvitse lähteä pihan hiekkalaatikolle. Harmittaa vaan se kun kaikki tavarat on lukossa olevassa vessassa :(

Toisaalta on ihan ok haista pahalle ja hajuvettä voi aina roiskia päällensä jos huomaa vihreän vanan seuraavan itseään. Toisaalta taas jos dataa ei ulkonäöllä tai hajuseikoilla ole minkäänlaista arvoa. Web cam shöyt turkkilaisten kanssa saattaa jäädä lyhyeen kun ruutuun ilmestyy ihmisen näköinen kapistus, joka näyttää villisian jalkoihin tallautuneelta.

Vaikkei kukaan näin pitkälle kummiskaan selviydy haluan mainita vielä sen, että koulu on ei niin kunniakkaasti mutta kuitenkin suoritettu loppuun ja nyt maha krampaten jännitän mikä on jatko.

lizZZZZZ

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.03.2009 14:31

enpähän osaa enää kävellä :
D

kunkkuPerjantai 06.03.2009 17:40

Tässä pari päivää sitten sattui parisen kappaletta tapahtumaa, jotka saivat minut todella miettimään missä minä olen hyvä.

Ensimmäinen oli se että lasin sijasta kaadoin mehut syliini enkä huomannut mitään ennenkuin varpaiden alta kului litinää ja lotinaa.

Toinen asia oli se että erehdyin tekemään itselleni ruokaa.
Ensimmäisen kymmenen minuutin keittiön täytti tiivis ja yskittävä savuverho, sitten ruoka karkasi paistinpannulta ja sitten mietin kuinka paljon siistimpää jälkeä ydinpommi aiheuttaisi. Mitä minua hyödyttää se tieto, että munakas on helpoimpia ruokalajeja heti Saarioisten pizzojen jälkeen? Kertokaa se sille munakkaalle, että sen tehtävänä on olla helposti valmistettava ja mielellään ei tuottaisi niin paljon nestettä. Ruoka oli syötävää, ainakin rotille.

Olen surkea kaikessa mikä liittyy vähänkin urheiluun. Mailapeleissä käteni viuhtovat ilmaa ja pölyhiukkasia. Joukkuepeleissä en hallitse mitään ruumiinjäsentä vaan rymistän usein muiden pelaajien läpi, kimmottuani juuri seinästä jonne lensin tehtyäni ensin spagaatin pelikentällä.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta lopputuloksena olisi kuitenkin se, että urheilulahjoja jaettaessa olin poissa. Tasapainokykyni on olematon ja kömpelyyteni on sanoinkuvaamaton.

Minulle ei myöskään ole suotu mitään luovan tominnnan lahjoja. Osaan tehdä sujuvaa väkivaltaa pianolle ja rääkätä korvia nokkahuilun sulosoinnuilla. Muut instrumentit menevät järkeni yli. Laulutaitoa on taas variksillekkin suotu enemmän kuin minulla. Mitä taas tulee piirtämiseen niin 3-vuotiaan piirtämässä ihmisessä on enemmän tokkua kuin minun.
Picassoa minusta ei siis tule.

Enkä myöskään loista menestykselläni asioihin jotka liittyvät opiskeluun.

Ehkä nyt kun pitäisi päättää mihin menee opiskelemaan on hyvä pohdiskella misä on hyvä ja missä ei. Eipä kai se tee muutenkaan kellekkään pahitteeksi miettimään missä on hyvä, ellei se mene itsensä markkinoimiseen.

Kukapa haluaisi hyväksyä että on todellinen luuseri?

antoisaa viikonloppua
t:
liisukka

:)Perjantai 06.02.2009 20:36

Syitä miksi miessukupuolen pitäisi tämän jälkeen vähintään harkita naishormoonja ja naiset voivat palkita itselläänn minua ajatellen geishalla.
Miksi naisena olo on oikeasti niiiin super fantsu ihanaa?


On kiva käyttää olkaimettomia rintsikoita. Viimeistään koulusta kotiin matkalla ne tukevat sopivasti kylkiluitasi ja toivot ettet unohtaisi että liivisi ovat valahtaneet kun riisut muita vaatteita pois.

Yöllä on mahdollista herätä jalat ja on havaittu myös selkä veressä tilanteita

Tylsän paikan tulle tampponista saa hiiren

Voi huoletta vasta uimahallissa/rannalla/lääkärissä tajuta muiden virneistä että synnynnäiset villahousut jäi ajamatta

Korkokengät nostattavat itsetuntoa paitsi jos korkosi natisee kesken päivän uhkaavasti liitoksistaan ja kotiin ei ole asiaa moneenmoneen tuntiin.

Voi kiireessä maalata itselleen paloautot poskillen tai uuden luomen nenänpäähän vedenkestävällä ripsivärillä

Edestäaukeavat rintaliivit muistuttavat olemassaolollaan aukeamalla keskellä kirkasta päivää. Rikkoutuminenkin mahdollista.

Lyhyt mietelmä viiveen jälkeen. Kertokaapa omia. :)

Hameesta tulee tuulisella säällä erittäin ilmavaa

Mahdollisuus tussutörähdyksiin/vaginapieruihin kiitos Demi

girlpower
liz

part 1 @09 EI LAKOLLELauantai 03.01.2009 19:03

Tipattoman tammikuun ohella monet ovat jo kärvistelleet kolme päivää uudenvuoden lupauksiensa kanssa.

Ne tavallisimmat taitavat olla:
tupakoinnin lopettaminen, karkkilakko, enemmän siivoamista,
suihkuun useammin(<-ei olisi pahitteeksi eräille haisuleille) niin
ja tietysti toisten ottaminen paremmin huomioon


Tiedän itseni sen verran hyvin etten tänä vuonna sortunut kiinan muurin pituiseen listaan, jossa lupaan pyhästi muutta tapojani ja näin ollen ei minun myöskään tarvinnut tehdä sitä ripsen pituista sakkolistaa mitä tehdä kun mokaan.

Toki minä tein joitain uudenvuoden lupauksia, joista olen on jo unohtanut noh suurimman osan. Tärkein oli kuitenkin, että jos mahdollista aion chillaa ja ja pitää kivaa tän vuoden aikana ja vältän turhia lupauksia.

Ketä se karkkilakko hyödyttää? Karkinhimossa sitä on valmis kaikenlaisiin kataluuksiin ja se ärtymys kun muut "saavat" syödä suklaapupun päivässä ah tuskaan ei helpota mikään muu kuin mandariini.

Te ketkä olette luvanneet olla enemmän ulkona: parvekkeella useammin käyminen ei riitä(:

Alaikäiset jotka ylpeilevät tipattomallan: Äly hoi älä jätä! Ensinäkin alaikäisenä sinun ei edes kuulu juoda.

Toivottakaa tervetulleksi vuoden ensimmäinen merkintä ja iloitkaa siitä että vaikka paljon ketään ei kiinnosta on tänne luvassa paljon uusia jänniä juttuaja!

Pysy lukijana niin tiedät.

Tuskailka lakkojen kanssa
liisu

С Рождеством товарищи!Keskiviikko 24.12.2008 16:33

Viimeistään nyt kannattaa tosissaan tsempata käytöksessä, jos mielii pukin sylistä mukaan saada muuatkuin risuja.

Onhan tässä ollut jo kokonainen vuosi olla kiltti ja ihan tavallinen ihminen, mutta aattona on vielä aikaa korjata käytöstään jos ei tälle joululle niin ensi joululle on valmiina ainakin yksi hyvin käyttäydytty päivä.

Olkaa varovaisia laatikoiden ja muiden ruokien suhteen liika on liikaa ja jos podet pahaa olo ahmittuasi kokonaisen kinkun ja päälle rasiallisen piparia ei ole ihme jos napa paukkuu.

Pari lahjaa on avattu ja illalla tulee toivon mukaan lisää ja jos ei niin veljien paketit päätyvät mystisesti minulle. Asia erikseen on se, että kuinka paljon riemua tuottaa minulle Herra Hakkaraisen Hauskat aakkoset.

Tosin tämä joulu on menettänyt vähän kirkkauttaan. Meille on tullut aina kuusi ja lahjat parvekkeelle ja olen eiliseen iltaan saakka uskonut, että pukki tosiaan tuo. Syytä moiseen jälkeenjääneeseen uskomukseen en tiedä mahdollista on, että minua on helppo puijaa. Ei se joulu ole niin mahtavaa enää sen jälkeen kun ite kantaa niitä lahjoja parvekkeelle ja aamulla pitäisi olla yllättynyt et joooo ovela on pukki.

Jouluu eniwei pukin sylillä tai ilman (;

Liza

mikä konnaPerjantai 19.12.2008 18:05

Olen ollut viimeiset 19 päivää mahdollisimman kiireinen ja kiukkuinen.

Kuinka SE kehtaa tulla näin yllättäen. Mikä SE luulee olevansa? Pientä varoitusta olisin kaivannut! Kalenterin tekijät olkaa hyvät ja merkitkää kalenteriin ilmoitus aiheesta...

Joulu, se tulee aina yhtä yllättäen, kun helmikuussa kannetaan kuusi ulos ja maaliskuussa häviää kaikki mikä muistuttaa vähänkin joulua, paitsi ne kilot. Elokuussa heti koulujen alettua sitä uneksii seuraavasta lahjarikkaasta pitkästä lomasta, joululomasta. Lokakuussa postiluukusta alkaa tulvimaan mielettömät määrät kaikkien mahdollisten kauppojen joulukatalogia. Joulukatalogien ilmestymisen pitäisi olla hälytysmerkkinä siitä että kohta se tulee.

Joka vuosi lupaan pyhästi, että tänä vuonna kortit tehdään ajoissa ettei käy niin että viimeistä postituspäivää edeltävänä yönä niitä aletaan väsäillä ja sitten mietitään miksi rekeä vetää lahjapaketti ja mitä helvettiä kuusi tekee tonttulakin kanssa. Samoin lahjat on hankittu hyvissä ajoin, jottei tarvitse jouluaattona juosta pää kolmantena jalkana pitkin kauppoja. Siivoaminen on toki myös aloitettu ja leipominen huh nurkat oikein pullistelevat torrtua ja piparia glögiä tulee kuin suihkusta.

Heh ketä minä yritän huijata. Kortit on tehty ja siivous on puolitiessä. Onneksi tämänkin sortin stressistä on keino parantua:
Vedetään syvää hetkeä ja pieni hemmottelutuokio itselle. Vaarana on se, että
hemmottelu pääsee käsistä ja kukaan ei sitten saakkaan joululahjaa, kun rahat on
käytetty omaa napaa ajatellen.



yllättävää joulua Liz

p.s omistettu miikalle<3