IRC-Galleria

lostboi

lostboi

it was nice to know your name

Selaa blogimerkintöjä

HamhamhamSunnuntai 08.03.2009 03:37

Ham. Huokaus. Haluaisin taas niin kovin paljon uusia vatteita. Ja uuden tukan. Ajattelin, että oikeasti ensi kuun tukirahoilla (tai sitten palkalla jos se koskaan tulee) menen kampaajalle ja pistän hiukset niin vaaleiksi kuin vaan saa. Ihan sama kuinka mahottomasti ne kärsii: mä haluan joko vaalean tai punaisen tukan. Tai jonkin ihan muun värisen, mutta ei enää mustaa. En enää vaan jaksa.

Ja voisin ennen sitä pyytää Katjaa vaikka vähän pätkimään näitä lyhyemmiksi, niin, että takaa lyhenee ja edestä jää tämän mittaisiksi (tulee halvemmaksi värjääminen kun on vähemmän hiusta, haa olen fiksu!). Ja sitten sitten, öhm, no niin. Sitten voisin vihdoinkin aloittaa sen kuuluisan paljon puhutun diettini. Ja sitten voisin sen johdosta hoikistua. Ei tekisi pahaa. Haluan vaatekoon yhtä numeroa pienemmäksi, ainakin.

Hamhamham. Toisaalta mitä järkevin vaihtoehto olisi aloittaa se dietti nyt heti. Tai oikeastaan kirjoitusten jälkeen, sitten voin keskittää stressin laukeamisen lenkkeilyyn. Sitten ehtii taas aloittaa juoksemisen ^^ Joggelbyssä on vaan niin ikävän huonot lenkkeilypaikat, että ihan itkettää. Mutta noh, ei saa nirsoilla. Koska mua taas rupesi tänään niin kuvottamaan kaikki ja hrr.

All you need is loveSunnuntai 08.03.2009 02:39

21 kysymystä (rakkaudesta).

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
- Niina, lostboi

2) Neljä asiaa ylläsi?
- Ankkahousut, mustekala t-paita, alushousut ja muuta ei sitten olekaan

3) Seurusteletko?
- Juu

4) Oletko ikinä saanut ruusua?
- Kyllä

5) Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
- Öhm, e i nyt tule mieleen :D

6) Oletko ollut rakastunut?
- Kyllä vain <3

7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- Uskon

8) Ongelmasi juuri nyt?
- Kirjoitukset

9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
- On pariin otteeseen

10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
- Omia kokemuksia ei ole, mutta hankalaa varmasti on

12) Kuinka monta lasta haluat?
- Yhden

13) Lempivärisi?
- Punainen tai musta

14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
- En, itse ainakin olen niin impulsiivinen, että tarvitsen rakkauspakkauksen kaikkia kohtaan

15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- Todella vaikeaa

16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
- En usko, siinä vaiheessa varmaan antaisin vaan mennä enkä turhia muodollisuuksia miettisi

17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
- Ensimmäisen kerran kun huomasin tykkääväni jostakusta, niin taisin olla 5-6 vuotias

18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
- En ole yhtään miettinyt

19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
- No yhdestä kivasta pojasta ^^

20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
- Ehkäpä uskallan uskoa näin

21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
- Juu, tuollaset asiat pitää tuoda julki: ei ne kenenkään elämää ainakaan pilaa

AFFjkhasddgbbgaaaaaLauantai 07.03.2009 17:30

Nyt alkaa tuntua siltä, että pää hajoaa pienen pieniksi paloiksi. Tuntuu etten osaa yhtään mitään, ja asiaa ei helpottanut se, kun luin abitreenien keskustelupalstaa: jokatoinen joka tähän mennessä on kirjoittanut filsan, on kirjoittanut siitä L:n. En mä mitään ällää tarvitse, kunhan edes M:ään yltäisi. Mutta tällä hetkellä osun ehkä tuurilla B:hen.

Ja en ymmärrä miksi juuri filsasta stressaan, koska sitä sentään olen aktiivisesti lukenut ja opiskellut koko lukion ajan, ja lukulomalla en ole muihin aineisiin edes vilkaissut. Kun taas englanti olisi mulle sellainen mitä pitäisi kerrata ja opiskella, niin ei, en ole avannut kuin kerran kakkos kurssin kirjan. Miksi filosofia ei voisi olla jo maanantaina, niin saisin sitten rauhassa lukea äikkää ja englantia loppuviikon?

Haluaisin myös tietää tekstitaidon tulokset. En vaan ole saanut aikaiseksi raahata luitana koululle kysymään niitä. Ihme että sentään tajusin lähettää eilen sähköpostia yhdelle äikän maikoista kysyäkseni, tietääkö tämä edes keneltä voisin niitä kysyä. Kun olisi se ollut ihan kiva saada tietää miten ensimmäinen osa meni, ennen kuin nyt maanantaina menee paskomaan toisen osankin. Luulen kyllä vähän, että se saatanan villisorsa vei mun lakkini, tai ainakin E:n mennessään. Ammutaan se?

Huoh, takaisin vielä kertaamaan vaikeita kohtia ja tekemään luetteloa filosofeista ja filosofisista suuntauksista. Katsotaan olenko enää hengissä tuon tulevan viikon jälkeen.

Tiedän että osaanPerjantai 06.03.2009 22:32

Anteeksi nyt kun kirjoitan taas sata merkintää per päivä, mutta nyt on taas pakko. Osaan taas.

Älkää kysykö miksi, mutta jotain pureskelin peukaloani, ja onnistuin saamaan sen sijoiltaan :DDDd Ihan järkyttävän kipeä nyt ja tossa alimman nivelen kohdalla näkyy sellanen kuoppa. No, onneksi on vasen käsi, eikä mun muutenkaan tarvitse käsiä käyttää nyt muuhun kuin sivujen kääntämiseen. Ja mun pitäisi muutenkin joku päivä käydä lääkärissä: taktisesti kasaan kaikki vaivani samalle kerralle.

Yhyy, mutta tää kyllä särkee aika helvetisti. Mutta enemmän naurattaa se, että puraisin vahingossa oman peukaloni sijoiltaan.

FestareitafestareitaPerjantai 06.03.2009 18:39

Olen vähän jäljessä, sillä katsoin nyt vasta keitä esiinty milläkin festareilla kesällä, ja tein listaa mestoisat joihin nyt ainakin pitää päästä:

*Kivenlahtirock tai Sauna
*Nummirock
*Provinssirock
*Tuska
*Ilosaarirock
*Kuopiorock
*Pori Jazz
*Ruisrock
*Pellavarock

Sydän melkein tippui kun tajusin Placebon tulevan Suomeen, ja vielä samoille festareille kuin Bodom! Ja pisteenä i:n päälle siellä on Opethkin. En ehkä selviä hengissä. Tyttydyydytyy, nyt pitää vaan keksiä itselleen töitä kesäksi, ehkä jatkan mansikoiden myyntilinjalla: siellä on ainakin tosi vapaat työajat :D

isona musta tulee nätti ja rikasPerjantai 06.03.2009 02:00

[Ei aihetta]Perjantai 06.03.2009 01:14

Okei, nyt Sex and the City odottaa :D Öitä

//No ei vielä. Huooh, mun tekisi niin mieli hakea noi kengät ylös ja kuvata ja näyttää teille kaikille mun vauvat, mutta en, yllätys sinänsä, jaksaisi millään. Maksoin niistä vain 20e/pari, ja olen niiiiin onnellinen, että en ostanut turhautuneena niitä kenkiä PRISMASTA. 40e, ja nyt sain sataviiskytäkuus kertaa hienommat puolella siitä hinnasta.

Hmm, kyllä mä nyt taidan hakea ne.

Kenkät <3Perjantai 06.03.2009 00:11

Jee, nyt olen onnellinen: sain ostettua housut, kaksi hametta, kaksi paitaa, kahdet ihanat kengät ja äiti osti mulle ja Teemulle maailman ihanimman leivänpaahtimen. Teemu tosin ei tykkää siitä, vaikka ei ole sitä edes nähnyt, pah. Ja VVOlla vapautuu kämppiä huhtikuun alussa, jolloin mahikset kämppään paranee huomattavasti, ylppärit on ohitse viikon kuluttua... Ja eka päivä sijaisena takana, jei.

Oikeasti, nyt viimeistään osoitan kaiken myötätuntoni niitä sijaisia kohtaan, jotka koskaan ikinä joutuivat kaitsemaan meidän luokkaa Pornaisissa. Mulla oli tänään yksi 8. lkn tunti ja kaksi 9. lkn tuntia. Ei herran jestas, ja ne sentään tuntui enkeleiltä verrattuna siihen millaisia me oltiin yläasteella. Onneksi Ala-Malmilla on jokseenkin pienet luokkaryhmät.

Itsehän vain istuin, pelasin Marblesia, luin filsaa ja piirtelin, kun oppilaat tekivät fysiikan ja matikan kokeita. Ja melkein rupesi itkettämään, kun selasin sitä matikan koetta lävitse: miten ihmeessä yläasteella onnistuin saada kutosen matikasta?

Mutta joo, kiva päivä oli. Ja nyt alkaa alamäki: en pääse huomenna PO:n levyjulkkarikeikalle, koska maanantaina alkaa kirjoitukset, joten on pakko ottaa viimehetken kiri. Mutta sitten mulla alkaakin noin 11 viikon tuellinen loma, eli en tee mitään ja rahaa sataa tilille entiseen malliin. J ano joo, töitä pitäisi etsiä, igen.

Köyhä elämäKeskiviikko 04.03.2009 00:59

10 totuutta sinusta:
► minulla on paniikkihäiriö
► minulta puuttuu lähes kokonaan oksennusrefleksi
► pidän _oikeasti_ viskistä
► olen oikeasti ihan järkyttävän ujo ja stressaan uusien ihmisten tapaamista tosi paljon
► olen ihan surkea kielissä, oikeasti, mulla ei ole ollenkaan kielipäätä
► minulla on hammasraudat 24/7 suussani
► Bäkkärit on yksi suosikki bändeistäni, ja itkin verta kun en päässyt niiden keikalle
► olen tajuttoman sinisilmäinen, uskon lähes kaiken mitä minulle leperrellään
► en voi kuunnella muutamia In Flamesin biisejä itkemättä
► Vasta viime vuoden puolella sain tietää miltä Paranoid kuulostaa


09 asiaa jotka haluaisit sanoa yhdeksälle eri ihmiselle juuri nyt:
► Rakastan sua aivan äärettömän paljon <3
► Mun tekee vieläkin tosi pahaa, ja olet mulle tosi ristiriitainen ihminen, en tiedä mitä milloinkin ajatella.
► En ole ikinä ollut näin varma mistään: lähetäänkö nyt dokaamaan?
► Anteeksi kun olen ollut näin ihmeellinen kusipää. Sä olet mulle silti tosi rakas.
► Oikeasti tarkoitin sitä mitä joskus Nosturin baarin nurkassa sanoin. Ja olen iloinen että ollaan ystäviä.
► Et voi edes käsittää kuinka paljon toivoisin sun katoavan mun elämästäni. Ja kuinka paljon samalla toivon sua mun lähelle.
► Onneksi sä osasit muuttaa suhtautumistasi muhun, olet mulle tosi hyvä ystävä enkä halua menettää sua erimielisyyksien vuoksi.
► Miksi tyttö nähdään niin harvoin? Kaipaan kauheasti sitä, kun lähes asuttiin teillä.
► Ehkä kaikki on paremmin näin, mutta kyllä mä silti mietin paljonkin sitä mistä puhuttiin silloin.

08 tapaa saada sydämesi:
► mystisyys ja salaperäisyys
► rehellisyys
► tietynlainen rentous
► hellyys
► hymy
► rauhassa keskusteleminen
► impulsiivisuus
► kädestä kiinni ottaminen

07 asiaa jotka risteilevät mielessäsi jatkuvasti:
► miksi ihmeessä olen näin viallinen?
► miksi en vaan voi opiskella ahkerasti edes yhtä viikkoa?
► mistä ihmeestä saan duunipaikan ja asunnon saatana?
► keikkojakeikkoja, milloin on taas keikkoja?
► RAKASTAN MUSIIKKIA, MUUSIKOITA JA KEIKKOJA
► Wittgensteinin filosofia: se ei vieläkään tunnu täysin aukeavan
► teenkö nyt oikein ja mitä helvettiä olen tehnyt väärin?

06 asiaa jotka teet ennen nukkumaanmenoa:
► käväsen koneella
► unohdan katsoa pushing daisiesin aina tiistaisin
► käyn suihkussa
► pesen hampaat
► laitan jonkin levyn soimaan
► pelaan marblesia (nothin'sas, sorry)

05 ihmistä jotka merkitsevät sinulle paljon:
► kaikki jotka
► tunnen,
► merkitsevät mulle
► paljon,
► jokainen
► omalla
► tavallaan


04 vaatekappaletta jotka sinulla on päälläsi:
► alushousut
► rintsikat
► guitar hero-paita
► yökkärihousut

03 musiikkikappaletta joita kuuntelet paljon:
► Ayreon- Day 8: Pain
► In Flames- My Sweet Shadow
► Jeffree Star- Lollypop Luxury

02 asiaa jotka haluat tehdä ennen kuin kuolet:
► olla
► kuolla

01 tunnustus
► En osaa vieläkään liikennesääntöjä