IRC-Galleria

lostboi

lostboi

it was nice to know your name

Selaa blogimerkintöjä

Love you but you're greenMaanantai 14.09.2009 12:54

Ding dong sanoo minun sydän. Haljeta tahtoo minun rintani, sillä se ei pysty enää pitämään näin paljon iloa ja riemua sisällään. Tunnen kuinka synkkyyden bakteerit huutavat tuskaisesti valon edessä. Ja kuinka rakastankaan sitä!

Näin muuten unta.

Siinä oli luola ja Nuuskamuikkunen. Minulla oli romanssi Muikkusen kanssa, elimme aivan toisessa ajassa ja maailmassa kuin tässä. Lauloimme ja makoilimme sammalpedillä. Söimme muutaman persikan ja jatkoimme kulkuamme.

Bravooa-buu-bravooa-buSunnuntai 13.09.2009 23:03

Cause I can deal with all...
The blood on my shoes
The holes in my soul
My spirit is tainted
All my tears are painted

Letkeää iltaa Teille hyvä herrasväki! Nauttikaa olostanne ja tarratkaa hatuistanne kiinni. Pitäkää kaikki raajat matkan ajan kääntyneinä sisäänpäin ja suosittelemme myös aivojen laskemista vatsaonteloon. Näin takaatte sekä itsellenne että kanssamatkustajille mahdollisimman viihtyisän ja turvallisen ahaa-elämyksen! Hyvää matkaa.

Hii, kohta meillä vilisee!Lauantai 12.09.2009 23:27

Pari häkkiä tulossa, sitten vaan rattus-jahtiin. Vihdoin ja viimein jos saisin pari vipeltäjää tuomaan eloa tänne. Teemu tosin oli heti huolissaan tuosta johtokasastaan, mutta ainakin menisi pari puraisun jälkeen pienempään tilaan (niin kyllä varmasti rotatkin!)

Anyways, ei jaksa odottaa

Naks, vihdoinkin siistiä!Lauantai 12.09.2009 18:20

Siivouspäivä täällä tänään. Alkoi vaan niin sanoinkuvaamattoman paljon kyrpimään tämä sotkun määrä täällä, että ei mitään rajaa. No nyt on jo vähän paremmassa kunnossa: vielä pitää raahata varastoon muutamia laatikollisia turhaa tavaraa, pestä pari kiloa vaatteita ja lakanoita, imuroida makuuhuone ja sivota vessa, sitten se oli siinä. Sen jälkeen voisin tehdä ruokaa ja laittaa uusi käytäntö voimaan: syödään mielummin keittiössä kuin olohuoneessa.

Paljon raikkaampi ja kivempi fiilis. Muutenkin ollut paljon vapautuneempi fiilsi eilis iltapäivästä lähtien. Elämä on kivaa ja ihanaa ja jee! Tekisi mieli mennä vain tuonne ulos sateeseen tanssimaan. Tai vaan kietoutua sohvalle lämpimää ja tuhlata koko päivä. Olla vaan ja antaa ajan virrata ohitse.

Heräsin kuin seinäänLauantai 12.09.2009 08:01

En saa enää unta, ja olen tässä valvonut reilun puolituntia jo. Niin, ei koskaan kannata edes suunnitella nukkuvansa edes silloin, kun on näitä harvoja vapaapäiviä ilman mitään suunnitelmia.

Darlaldaa, tässä katselen Simponeita johkin puoleen päivään, kunnes toi yksi herää. Tupakalla voisi käydä... Alku yöstä makoillessani velttona rapuna tossa sohvalla tajusin jotain elämää suurempaa, mutta nyt en kuollaksenikaan muista mitä.

Hahaa, miksi mä tein tämän?Perjantai 11.09.2009 23:52

Tunnusta mitä näistä omistat:
[ ] nallen, jonka vieressä nukut
[x] vaaleanpunaiset alushousut
[x] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[x] antti tuiskun levyn
[x] ex- poika- tai tyttöystäväsi valokuvan


Myönnä, mitä näistä oletkaan tehnyt:
[x] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakan
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] haukkunut kaveriasi selän takana ilman syytä
[x] liftannut tuntemattoman kyytiin
[ ] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[x] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[ ] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee

Millaiset treffit seuraavista haluaisit:
[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[ ] illallinen romanttisessa ravintolassa
[x] piknik viltillä
[ ] lempibändisi keikka
[ ] baari, humala
[ ] luistelu
[ ] mökki, soutuvene, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[x] kävely
[x] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[ ] huvipuisto
[ ] hesburger


Mitä näistä teet joka päivä:
[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[ ] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[x] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[x] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[ ] käyttäydyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[x] luet
[x] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[ ] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[ ] siisti
[ ] itsekäs
[ ] kaunis/komea
[ ] terve
[x] sohvaperuna
[x] kiltti
[x] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[ ] erilainen
[ ] ahkera
[x] auttavainen
[ ] täydellinen

mitä seuraavista haluaisit:
[ ] päästä bb-taloon
[ ] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] halata jotakuta
[x] matkustaa maailman ympäri
[x] kiittää jotakuta
[ ] syödä puuroa
[x] tehdä lumiukon
[ ] käpertyä peiton alle
[ ] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita
[x] suudella ihastustasi


KUVAILE

kukkaroasi:
- Nuhruisen rikkinäinen, se on ihan kulunut, mutta ehkäpä paras tähän mennessä
silmiäsi:
- Liian pienet, mutta ihan kivan väriset silloin tällöin
hammasharjaasi:
- Sininen, miten sitä muuten voisi kuvailla?
päivittäisiä korujasi:
- Festarirannekkeet plus jotain killuttimia ja mummin vanha kaulakoru
kännykkääsi:
- Täysi tampio, mutta silti osa mua :DD
tyynyliinoja:
- Mummomaiset: sellaiset hailakan lilat joissa kukkia
autoasi:
- No lähinnä omaa autoani on mutsin Toyota Auris, sellainen kiiltävän hopenharmaa kissa
aurinkolasejasi:
- Ne mitä käytin menivät rikki pari viikonloppua sitten, nyt on enää isot punaiset ja mutsin Ranskasta tuomat ruskeat missä on pieniä strassi-koruja
mitä on nyt päälläsi:
- Oranssit sukkahousut joista olen tehnyt legginsit, ruskea hame, harmaa pitkä toppi, musta pitkähihainen ja lila pipo
toiveita:
- Rakastaa mahdollisimman paljon ja pitkään

MUUTA

mitä teet tämän jälkeen?:
- Vietän koti-iltaa (toivottavasti onnistuneempaa kuin edellinen) ja olen vain

jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit?:
- Hmm, luultavasti sattumanvaraisesti valitsisin kadulta uhrini, mutta en tekisi sitä heti, vaan suunnittelisin aikani

henkilöitä ketkä haluaisit nähdä juuri nyt?:
- Sinnaa ja Hannelea, en ole nähnyt taas vähään aikaan

lempielokuviasi?:
- Moulin Rouge on ikuinen lemppari

mitä pelkäät kuollaksesi?:
- Yksinäisyyttä ja ilmeisesti nyt viimeistään valkoisia kylpyhuoneita joissa on amme ja valkoinen suihkuverho ympärillä

uskotko rakkauteen?:
- Mihin muuhunkaan?

uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?:
- Rakkauden sekoittaa helposti hetken mielenhäiriöön

tatuointeja:
- "love like there's no tomorrow" niskassa, tulossa lisää heti kun saan lisää rahaa

nälkä?:
- Ei

osaatko syödä puikoilla?:
- Juu, olen oikeastaan koko ikäni osannut ja viime vuotinen matka Kiinassa opetti vielä lisää

lempikarkki:
- Jotkut aivan randomit irtokarkit ja Tobleronen valkoinen, voi että rakastuin siihen taas kun mutsi toi Viron matkalta!

lempilimusi
- Fanta tai Sprite, juon aika vähän limuja

miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! yksi asia, minkä ostaisit:
- Varmaan maksaisin tulevan keikka-Marraskuun minulle, Sinnalle ja Hannelelle

oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä?:
- Joo, no olen mä aika ujo aina kun nään tota yhtä

lempikukka:
- Mä en oikein tunne kukkia nimeltä, mutta ne siniset pienet mitä kesäisin näkee heinikon joukossa

mitä pizzasi päälle laitetaan?:
- Herkkusieniä, parsaa, juustoa ja ehkä tonnikalaa

ruotsi vai englanti?:
- Englanti

pelkäätkö hammaslääkäriä?:
- No nyt olisi varmaan syytä, kun en ole niin moneen vuoteen käynyt tarkastuksessa

pidätkö sateesta?:
- Yleensä, mutta silloin kun on laittanut itseään turhamaisen kauan, ei ole kovin mukavaa astua sateeseen

minkä asian vaihtaisit itsessäsi?:
- Oi kuule vaikka mitä

minkä väriset sukat sinulla on nyt?:
- Eipäs ole

mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi, saapuneet kansiossa lukee?:
- En todellakaan jaksa etsiä puhelinta nyt, mutta muistelisin, että "Ok"

oletko hyvä matematiikassa?:
- Juu

tomaatti vai paprika?:
- Hyi, kaksi mistä en yhtään tykkää, ainakaan lämpiminä. No mutta tomaatti

mikä kappale soi nyt päässäsi?:
- Ei yhtikäs mikään... mutta jos hakemalla haen, niin Maija Vilkkumaan Hei tie

paljonko kello on?:
- 20:36

missä huoneessa olet nyt?:
- Olohuoneessa

onko huoneesi siisti vai sotkuinen, nyt?:
- Koko talo on kuin pommin jäljiltä, taas vaihteeksi

onko sinulla ollut monta reikää hampaissa?:
- Ei koskaan edes yhtään alkavaa

osaatko paistaa lettuja?:
- En ole koskaan käsittänyt sitä, ettei joku osaa paistaa niitä, ehkä maailman yksinkertaisin juttu!

onko sinulla sisaruksia?:
- Juu

minkä nimen antaisit pojallesi?:
- Tää kysymys yllättää mut aina, vaikka usein sitä mietinkin. En osaa nyt vastata

pidätkö moottoripyöristä?:
- No on ne ihan hienoja, mutta en oikeastaan ole koskaan tuhlannut ajatustanikaan niille

oletko kateellinen jollekin?:
- No varmasti löytyisi etsimällä montakin kadehdittavaa asiaa moneltakin ihmiseltä, mutta tällä hetkellä en

minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?:
- Varmaan kiertämään Eurooppaa, tai sitten Jenkkeihin

itkettääkö?:
- Ei enää

omistatko niittivyön?:
- Yhden juu

ilkka jääskeläinen vai 50cent?:
- No noista kahdesta ehdottomasti 50cent, vaikka sen ego ahdistaakin mua

onko sinulla parasta ystävää?:
- On ja ei

nauratko enemmän kuin itket?:
- Aika tasapainossa ovat

kuinka paljon olet koneella päivässä?:
- Iltaisin saattaa vierähtää turhankin paljon aikaa

onko kynsissäsi kynsilakkaa?:
- Nyt ei ole

miten hiuksesi ovat nyt?:
- Pipon sisällä ihme sykeröllä, kun ole pakko laittaa villarastat päähän

pesitkö aamulla hampaat?:
- Kyllä vain

mikä on puhelimesi taustakuvana?:
- Joey Jordison

minkälainen sää on ulkona?:
- Syksyisen pimeä ja viileä <3

omistatko raitapaitoja?:
- Kai muutaman

monelta heräsit tänään?:
- Kymmenen aikoihin

onko tänään ollut hyvä päivä?:
- No itseasiassa melko kamala: on heikottanut ja paljon

kenelle näytit viimeksi keskisormea?:
- Peksille (kaksi reittiä, yksi suunta!)

oletko koskaan kalastanut?:
- Juu, joskus aikoinani Nastolassa

mäkkäri vai hese?:
- Mäkkäri, Hese on liian kallis mun budjetille

historia vai äidinkieli?:
- Molemmat yksiä mun lempiaineista... pakko sanoa äidinkieli, koska se liittyy mun päivittäiseen elämään enemmän kuin historia

syötkö usein karkkia?:
- En

onko sinulla mielikuvitusystävää?:
- Moniakin

tiedätkö jääkiekon säännöt?:
- No en todellakaan

minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?:
- Kaikki ne maistuu kai samalle, mutta ne perinteiset maistuu silti parhaimmille mun suussa

oletko ollut tänään ulkona?:
- No sen verran kuin työt ja matkat ovat vaatineet

ihminen joka saa sinut aina iloiseksi?:
- Sinna

mikä on viimeisin sana jonka sanoit?:
- "kurkkuani"

montako lävistystä sinulla on?:
- Jos korvat lasketaan, niin... 10

onko tylsää juuri nyt?:
- Leppoisaa

seurusteletko jonkun kanssa?:
- Juu

oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi?:
- En ainakaan muista nyt että näin olisi ollut

onko sinulla lemmikkiä?:
- Ei vielä, rottia pitäisi kohtapuoliin viimeinkin hankkia, samoin ne kaksi kisua

kenen luona olit viimeksi?:
- Mutsilla

henkilö jolle nauroit?:
- Teemulle

kuka sai sinut nauramaan vedet silmissä?:
- Teemulle nauroin

millainen olo sinulla on tällä hetkellä?:
- Huojentunut ja... onnellinen?

Miksi aina näin?Perjantai 11.09.2009 01:56

Olin juuri kirjoittamassa kuinka ihanaa elämä on, kuinka ihana on istua löhötä kotisohvalla, juoda lämmintä kaakaota, kuunnella Yötä ja ulkona tuivertavaa tuulta, kunnes. Ensin tajusin, että olin unohtanut veden kiehumaan hellalle. Ehdin onneksi pelastaa kattilan viime hetkellä, laitoin nuudelit viimeisiä vetelevän veden joukkoon ja tästä helpottuneena suoraan parvekkeelle tupakalle.

Olin päässyt tupakan puoliväliin ja rentoutuneena nojasin kaiteeseen tuijotellakseni kaunista tähtitaivasta, kunnes tajusin, että siinä kattilassahan oli aivan liian vähän vettä nuudeliannokselle, ja että levy oli vieläkin täysillä. Eli siis seuraavaksi keittiöön palatessani vastassa oli pohjaanpalaneet ja mössöytyneet nuudelit. Ruokaa kuin ruokaa, mikäs siinä.

Sitten avasin mausteseospussin (joo, mulla on tapana laittaa ne vasta lautasella sinne sekaan), ja ymmärsin miksi kyseiset nuudelit olivat olleet alennuksessa: koko mausteseos oli kasaantunut pariksi isoksi kovaksi paakuksi. Noh, samapa tuo.

Tässä vaiheessa luulin jo koettelemusten olevan ohitse. Väärin luulin. Vastoinkäymisistä onnellisesti selvinneenä hymyillen kävelin ruokalautanen kädessä takaisin löhölinnaani. Tietenkin se ihana lämmin kaakao oli lattialla juuri jalkojeni reitillä, joten yksi plus yksi on kaksi: seuraavaksi oli aika käydä keittiöstä hakemassa talouspaperia sotkut siivotakseni.

Onneksi, sillä olin unohtanut levyn päälle.

Kuin pisteenä iin päälle siivottuani sotkut lattialta, istuin puoliksi sohvalle jättämäni nuudelilautasen päälle. Oi kun mainio ja rentouttava koti-ilta <3 Enemmän tälläisiä minulle kiitos.

090909Keskiviikko 09.09.2009 23:24

090909, kaikki etsivät tänään töissä nopeasti jotakuta, kenen kanssa mennä naimisiin. Kukaan ei löytänyt. Hitsit, kukaan meistä Sodexolaisista ei ehtinyt naimisiin. Tosin, vielä on 3h 35min aikaa. Yövuorolaisilla voi vielä käydä tuuri.

Tämä tässä ja nytKeskiviikko 09.09.2009 22:52

Minä, mitäs minä. Istun. Ajattelen asioita, kuten sinäkin. Erotuksella, etten ajattele jonkun toisen ajatuksia. Vaikka mielelläni niin tekisinkin.

Vaihdetaanko osia?

Huoh, tajusin juuri, että ei mun elämässä tule olemaan aikaa muulle kuin työlle. Ei tää mun rytmi tule vakiintumaan tästä sen enempää, eikä mulle yhtäkkiä ilmesty säännöllisiä viikonloppuvapaita. Eikä varsinkaan vuoroja, jotka alkaisivat aamulla ja loppuisivat päivällä. No ei kun ei sellaisia ole. Toisaalta ihan kiva: mä olen aina kammonnut rutiineja. Mikäs tässä, viihdyn tässä ja nyt, mun on melko hyvä olla. Ja opinhan ainakin arvostamaan vapaa-aikaa, ystävien ja perheen kanssa vietettyä aikaa.

PS. Miten ihmeessä olen koskaan saattanut ajatella, että G-koneet on mahtavia? Miten IHMEESSÄ olen voinut sanoa rakastavani GolfGolfia? Hyi stn, INHOAN sitä nykyään, se on niin ruma ja ahtaan näköinen.

Siis tota öö no jooTiistai 08.09.2009 22:35

Tän päivän saldo:

-tuskainen herätys
-tuskainen matka töihin, josta en muista yhtään mitään
-paljon ruokaa
-paniikkikohtauksen poikanen tupakkakopissa
-pohjatonta riemua
-pohjatonta surua
-liikaa naurua
-10h plus ylityöt

Ja nyt pullaa. Taas. Enkä kohta enää kestä noita väsyneitä iltapäiviä. "Siis ööö... no tota... joo?"
Liian riemukasta.