IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Pohdintaa elämästäKeskiviikko 22.02.2017 12:38

Välillä tulee mietittyä asioita.

Ei se jatkuvalla pohdinnalla kyllä muuksi muutu. Viime aikoina on kyllä moni asia rankasti suoraan sanottuna vit.....nut.

Sellaisia kausia varmaan elämässä tulee jokaiselle mutta jotenkin omat ajatukset olisi siirrettävä johonkin posiitiviseen toimintaan. Mikään ei ole jaksanut oikein viime aikoina huvittaa. Mielenkiintoni ei riitä oikein mihinkään.

Yritän tehdä mahdollisimman miellyttäviä asioita elämässä. Mutta pohdimmiltaan olen pettynyt kaikkeen. Ihmisiiin. Ystäviin, kavereihin ja tuttuihin ihmisiin. Kenenkään kanssa en pääse oikein pintaa syvemmälle. Monet aiemmat kaverit ovat kadonneet. Kuka minnekin?

Olen nähnyt ja kokenut paljon. Ymmärrän ja oivallan asioita ihan eri tavalla kuin nuorempana. Suunta omassa elämässä on vielä pahasti hukassa. En tiedä minne menen ja mihin pyrin. Kuten sanoin, en saa otetta oikein mistään asiasta.

Mutta tämä kaikki on vain elämää. Yritän jaksaa, vaikkka aina ei jaksaisi edes omaa itseään.

Hyvän joulun ja onnen toivotukset 2017Perjantai 23.12.2016 14:55

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017 kaikille irc-kavereilleni.

Kesä 2016Tiistai 14.06.2016 14:57

On tullut jo kesä välillä.

Onneksi. On tätä jo kauan myös odotettu.

Hyvää pääsiäistä!Keskiviikko 23.03.2016 14:23

Hyvää tulevaa pääsiäistä kaikille irc-kavereilleni vuonna 2016.

Maailmanmestaruus 2016Torstai 07.01.2016 17:59

Oli se hienoa, kun Suomi voitti junioreiden Maailmanmestaruuskisojen mestaruuden. Viimeisen kolmen vuoden aikana Suomi on voittanut kahdesti maailmanmestaruuden ja kaikkiaan mestaruus oli Suomelle neljäs kautta aikojen.

Suomi on ehdottomasti jääkiekkomaa.

HEI!Tiistai 29.12.2015 18:26

Hyvää uutta vuotta kaikille irc-kavereilleni! Toivottavasti ensi vuosi on jokaiselle parempi kuin mennyt vuosi.
Ampukaa raketit taivaalle varoen ja juokaa, jos tarve on, kohtuullisesti.

Hyvää Juhannusta!Perjantai 19.06.2015 16:13

Hvyää juhannusta 2015 kaikille irc-gallerialaisille!

Ei elämässä selviä helpollaKeskiviikko 10.06.2015 12:24

En minäkään ole kulkenut helppointa mahdollista taivalta. En tosiaankaan.

Jokaisella on tietysti vaikeuksia ja epäonnistumisia elämässään. Niin minullakin.

Olen aina ollut kaikkea muuta kuin luokkani hikipinko. Koulussa kiinnosti lähinnä reaaliaineet, mutta vieraat kielet ja matematiikka olivat minulle todellisia kompastuskiviä. Myös tietotekniikka tökki todella pahasti koulussa. Nämä aineet eivät todellakaan olleet niitä lempiaineitani.

Historia ja yhteiskuntaoppi, uskonto, kemia, biologia ja maantieto olivat minulla kiitettäviä numeroita. Samoin kotitalous ja maa- ja metsätalous.
Joten mies sentään joissain kouluaineissa oli hyvä ja osasin sentään jotain.

Peruskoulun jälkeen lähdin ammatilliseen koulutukseen. Näin jälkikäteen osaan yhä enemmän arvostaa suomalaista koulutusta, mikä on ilmaista ja todella korkeatasoista. Olen tyytyväinen tähän asti saamaani koulutukseen.

OnnittelutTiistai 02.06.2015 14:37

Paljon onnea valmistuneille opiskelijoille.

Yksi etappi on saavutettu ja edessä ovat elämän haasteet.

TyömahdollisuusTiistai 07.04.2015 14:07

Tässä tuli aiemmin viime kuussa todella mielenkiintoinen työtarjous. Harmi, koska tuskin pystyn tätä ainutkertaista mahdollisuutta riittävästi hyödyntämään tällä kertaa.
Näin tässä valitettavasti saattaa nyt käydä. Tämäkin mahdollisuus menee mieheltä ohi.
« Uudemmat -