IRC-Galleria

möhmöh

möhmöh

Angel Outside, Naughty Inside

Shield - Lain Varjolla - nelonenTiistai 31.01.2006 23:38

Jestas, että oli mukava päivä :) Pitkästä aikaa pääsin hyppäämään ponilla. Poni oli niin hauskanen kun näki esteen pellolla. Pysähtyi korvat pystyssä niille jalansijoilleen ja vain tuijotti hievahtamatta estettä. Pyysin ponia eteenpäin. Muutaman askeleen päätti liikkua jonka jälkeen suoritettiin kunnon tyhjennys ;)

Oli niin kertakaikkiaan hauskanen kaveri, kuumui jo ihan pelkistä laukannostoista niin, että poikitti ja poikitti.Tulin muutaman kerran pienen ristikon ravissa tai yritin tulla. Poni päätti, että ravi on liian hidas askellaji ja lähti reippaaseen laukkaan aina muutamaa metriä ennen estettä ja korvat pystyssä tietenkin :) Jannie, joka oli kuvaamassa loikkimistamme, nosti estettä ehkäpä johonkin 60-70cm ja naureskeli ponin suurta intoa :)

Sitten tuli sarja erinäisiä kiitomalaukka hyppyjä. Poni kuumui, mikäli mahdollista, vielä lisää. Alkoi etupää olla aika pirun kevyt ja paino siirtyi ajoittain takajaloille. Yhteenkin hyppyyn lähdettiin varmaan kolme mertiä liian aikaisin, mulla ei ollut mitään sanomista asiaan. Viimeinen hyppy oli erittäin hyvä ja siihen myös siis lopetinkin.

Loppuverkoista ei tullut mitään, kun poni oli sitä mieltä, että lisää hyppyjä ja laukkaa. Tein vaan pitkän kävelyn lopuksi. Sekä poni, että kuski olivat hyvin itseensä tyytyväisen oloisia, kun talliin päin lampsivat :)

Ja niille, jotka täällä käy lukemassa, eivätkä tiedä tätä, niin tämän jälkeen tiedävät. Sekä mulle, että ponille tuli pakollinen "hyppyloma" kun heinäkuun puolessavälissä mun jalka meni poikki. Ponilla on kyllä hypätty tämän jälkeen kolme kertaa ja olen kyllä itsekin hypännyt kerran ja este oli vaivaiset 40cm. Siitä siis suuri kuumuminen ja yletön tyytyväisyyden tunne, kun onnistuttiin ja pidettiin hauskaa :)

Kuvia tämän päivän hyppelöistä ilmestyy sivuilleni jahka jannie ehtii kuvia mulle laittaa :) Niin ja tuhannen kiitosta, että taas jaksoit tulla mukaan :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.