IRC-Galleria

Huudan, miksi taas käy näin?
Ei kuulu vastausta.
Nostan nyrkkini taivasta päin.

Miksi laitat alulle etkä anna kasvaa.
Puhallat heti pois vaikka annat elämän alkaa.

Hän oli jo täällä.
Äiti kantoi lasta kohdussaan,
isä vaali poikaansa ajatuksissaan,
sisko leikki veljen kanssa haaveissaan.
He kaikki rakastivat pienokaista sydämessään.
Hän ei tullutkaan.

Ilo muuttui suruksi, rakkaus vaihtui tuskaksi.

Itken, nostan katseeni taivasta päin.
Ihan kuin silloin lapsena,
rukoilin kotiini rauhaa ja sain lisää sotaa.
Uskoni haihtui mitä enemmän pahuutta näin.

Olen oppinut kauheimpien tuskien kasvattavan minua,
en silti haluaisi nähdä kun ne runtelevat sinua.

Lempeästi mieleeni hiipii kysymys,
onko meidän tiedettävä kaiken tarkoitus?

Lasken nyrkkini alas ja luovutan.
Taivaaseen lohtua pyytäen kurkotan.
Muistan että uskon pitää säilyä tapahtui mitä vaan,
ilman uskoa en selviä ainakaan.

Ehkä meidän ei kuulu ymmärtää miksi.
Ehkä tuska muuttuu voimaksi.
Emmekä menekkään kokonaan rikki.
Ehkä tämä ei hajota vaan yhdistää.
Ja joskus saamme vastauksen jota emme osanneet odottaa.

Eteenpäin pääsemiseksi ei voi katkeroitua.
Helpotus tulee kun voin hyväksyä ettei ole selkeää vastausta.

Tärkeää on kuunnella elämää joka tuskankin läpi vie eteenpäin.

-medu-