IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 21.09.2012 18:28

So if you love me let me go
And run away before I know
My heart is just too dark to care
I canÂ’t destroy what isnÂ’t there

[Ei aihetta]Tiistai 18.09.2012 23:49

TÄHÄN ASTI ELÄMÄSSÄNI OLEN
pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
kuvannut kännisiä ihmisiä.
pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
kokeillut nahkahousuja.
näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
opetellut ajamaan autoa.
ajanut autokolarin
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
flirttaillut varattua.
juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut - 'Mä oon niin kännissä'
kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
ikävöinyt niin, että ihan itketti.
inhonnut jotakuta.
sanonut suoraan jollekulle - 'en ole kiinnostunut sinusta'
ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN
tyttö - tai poikaystävää.
viime kesää.
rippijuhliani.
kuollutta sukulaistani/kaveriani.
jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION
ryypätä perseet olalle.
lähteä lomamatkalle.
nukkua yli yhteen päivällä.
lukea kokeisiin, tenttiin jne.
lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON
100 e käteisenä lompakossa
vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
meikatut kasvot juuri nyt
mesekeskusteluja auki.
ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
yksi todella hyvä tyyppi mesen yhteystiedoissa, jonka jutuille nauran aina.
sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
dieetti kesken.
luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
noloja muistoja lapsuudesta.
ainakin kaksi lävistystä.
suunnitelmia ensi viikonlopulle.
poreallas kotona.

MINÄ OLEN
pyörtynyt.
itkenyt jonkun pojan/tytön vuoksi.
sammunut.
itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
sairastanut angiinaa.
leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
omistanut monta laatikollista leluja.
laulanut suihkussa kovaa.
tehnyt runoja.
tehnyt novelleja.
voittanut juoksukilpailun.
ollut helikopterissa.
käynyt Espanjassa.
ollut pommisuojassa.
lyönyt jotain.
ollut kiusaaja.
saanut kokeesta 5-
haukkunut opettajaa.
omistanut yli 1000 euroa.
omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
paennut lemmikkiä.
joutunut sairaalaan.
ollut poliisiautossa.
jäänyt kiinni varastamisesta.
ollut ulkona yli neljään yöllä.
valvonut yli 20 tuntia putkeen.
juonut viikon putkeen.
repinyt rahaa.
heittänyt kännykän veteen.
penkonut roskiksia.
ollut suossa.
ajanut autoa.
ajanut ryteikköön pyörällä.
hyppinyt trampoliinilla.
tuhonnut äidin meikkejä.
heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
ollut häissä yli neljä kertaa.
soittanut pianoa.
ollut musikaalissa
tanssinut salsaa.
nähnyt vanhempien tappelevan.
kuullut harhoja
eksynyt tutussa paikassa.
haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
ollut töissä.
ollut nelosen oppilas.
sairastanut astmaa.
allerginen yli kuudelle asialle.


OMISTAN
auton
kännykän
kameran
tietokoneen
lävistyksen
lemmikin
internetin
huoneen
pehmoleluja
cd-soittimen
yli 20 cd-levyä
kuntopyörän
tauluja
meikkejä
koulurepun/laukun
penaalin

HALUAISIN
jäätelöä
karkkia
rahaa
mehua
vettä
limsaa
suklaata
kalaa
lihaa
ruokaa
päästä uimaan
käydä discossa
meikkejä
uuden kaverin
vaatteita
kameran


MINÄ OLEN
joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
saanut turpiin kaverilta.
heittänyt kännykkäni seinään.
saanut kympin kokeesta.
saanut nelosen kokeesta.
ollut jälki-istunnossa.
sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
... enkä edes katunut sitä.
laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
lyönyt/puristanut jotain perseestä.
uinut avannossa.
astunut lehmänpaskaan paljaalla jalalla vahingossa.
tapellut opettajan kanssa.
ollut monta päivää syömättä.
syönyt sushia.
fanittanut Spice Girlsiä.
karannut kotoa.
karannut koulusta.
nukahtanut tunnille.
ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
yrittänyt tehdä/tehnyt itse lävistyksen.
pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
syönyt samaa purkkaa kuin joku muu ihminen.
leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
ollut jossain festareilla.
sanonut jollekin 'rakastan sinua' ja tarkoittanut sitä.
juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
saanut valituksia naapureilta.
rikkonut ikkunan tahallaan.
yrittänyt baariin alaikäisenä.
..onnistunut siinä
..en onnistunut

TEINIXXXMaanantai 03.09.2012 20:58

PISSIS
[ ] mul on viivalasit
[ ] oon joka viikonloppu kännissä
[ ] ...ja joka viikonloppu mulla on eri äijä
[ ] kännissä musta tulee myös lesbo
[ ] viiltelen
[ ] sidukka on iha vitu hyvää
[ ] kesäisin tykkään kulkee kaupungil minihamees ja bikinin yläosas
[ ] mul on napa/huuli/kieli koru
[ ] ...jonka oon toki tehny ite
[ ] legginsit+iso paita <3
0/10

FRUITTARI
[ ] ihastus vaihtuu joka viikko
[ ] tykkään nuoremmist tytöist
[ ] puntit sukkien sisään
[ ] AITO LACOSTE <3
[ ] laitan hiukseni geelil pystyy
[ ] oon vitu hyvännäköinen
[x] poltan tupakkaa
[x] mul on timanttikorvikset
[ ] saan kaiken mitä haluun
[] mul on skootteri
2/10

EMO
[x] itken usein
[ ] viiltelen
[ ] mul on/on ollu netis kuva mun viiltojäljist
[x] kuuntelen surullista musaa
[ ] kirjoitan runoja
[ ] mul on mustat hiukset
[ ] juon viiniä
[ ] käytän pitkähihaista paitaa vaik ois +30'c
[ ] käytän tummaa silmämeikkiä
[ ] mul on huuli/kulmakoru
2/10

SCENE
[x] RAWWWWWWWR
[x] ghetto blaster laukku löytyy
[ ] mul on hiuksissa pesukarhuraitoja
[ ] ...sekä jotain shokkiväriä
[x] rakastan neonvärejä!
[ ] mul pinkit/vihreet/violetit leopardi legginsit
[ ] mul on netis kuva jossa oon topissa ja alushousuissa
[ ] omistan isot räikeen väriset aurinkolasit
[/] hiuslakkaa kuluu paljon
[ ] omistan paljon Hello Kitty-kamaa
3.5/10

ERNU
[ ] haluun japaniin
[ ] Bou on poika ja se käyttää hametta ja se on OK.
[ ] Ayumi Hamasaki on kaunis
[ ] näytän usein peace-merkkii
[ ] käytän värikästä luomiväriä
[] pukeudun värikkäästi
[ ] mul on kännykäs monta koruu
[ ] pakko kulkee kaupungil pehmolelu kainalos
[ ] piirrän isosilmäisiä tyttöjä
[ ] KAWAII
0/10

TEINI
[ ] kuuntelen sitä mitä Voice soittaa
[ ] Kymmpilinjan Minä-biisi on PARAS !!!!
[ ] käytän Fiorellan farkkuja
[x] shoppailen GinaTricossa, H&M:llä jne
[x] katson Salattuja Elämiä
[ ] tykkään istuu auton kyydis ja juoda kaljaa
[x] oon Facebookissa
[ ] uhoon kaikille kännis
[x] mul blondit/brunetet hiukset
[ ] vaihdan jätkää joka viikonloppu koska se on cool
4/10

POIKATYTTÖ
[ ] käytän hattuja
[ ] Katherine Moenning on hot!
[ ] kravaatit on hienoja ja käytän niitä myös itse joskus
[ ] ostan vaatteni yleensä miesten osastolta
[ ] käytän t-paitoja joista ei näy/ei erota tissejäni
[ ] oon ollu ihastunut bestikseeni
[ ] oon suudellu tyttöö
[ ] soitan kitaraa
[x] juon kaljaa
[ ] mul on lyhyet hiukset
1/10

ROKKARI
[x] tupeeraan hiuksiini
[x] rakastan 80-luvun rokkii
[ ] omistan paljon leopardikuosisia vaatteita
[ ] mul on pitkät hiukset
[ ] käytän vahvaa silmämeikkii
[ ] mul on nahkatakki
[x] ...ja rikkinäiset farkut
[ ] must on kivaa juoda halpaa viinii puistossa
[ ] lakkaan kynteni mustiksi
[x] Avril Lavigne on ällöttävä wnb rokkari oikeesti se on vaa pissis
3/10

WANNABE
[ ] vaatekaappini sisältö vaihtuu 1kk-3kk välein
[ ] olen aina samaa mieltä kuin kaverini
[ ] jos kaverini värjää hiuksensa blondiks niin mäki värjään
[ ] kuuntelen sitä mitä kaverinikin
[ ] dissaan esim. scenejä
[ ] ...mutta kuukauden päästä olen itse scene
[ ] viiltelin koska mun bestiskin teki niin
[ ] oon tilannut itseni galtsun etusivulle
[ ] oon demi.fissä
[ ] oon seurustellu jonku kaa vaa siks et oli pakko olla joku
0/10

SYÖMISHÄIRIÖINEN
[ ] mul on anoreksia tai bulimia
[ ] ...mut en oo viel onneks joutunu mihikää lääkärii tai laitoksee
[ ] oon galtsus syömishäiriööni liittyvis yhteisöis
[ ] kirjoitan galtsun blogii syömishäiriöstäni
[ ] syön mäkis/heses vaa siks ettei kaverit tajuis et mul on syömishäiriö
[ ] oon kalpee
[ ] laihuus on kaunista
[x] ...ja rakastan kylki/solis/lantioluita
[ ] googletan syömishäiriö kuvii
[ ] painoindeksini on normaali mut ei se kerro mitää kyl mul silti on syömishäiriö!
1/10

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.08.2012 15:45

Vain elokuvissa tämä tapahtuu kauniisti Nyt tässä vaiheessa on pakkoa sanoa hyvästi

[Ei aihetta]Perjantai 20.07.2012 02:08

SINÄ

♦ Alle 10v
♦ 10-15v
♦ 15-20v
♦ Yli 20v
♦ Blondi
♦ Punahiuksinen
♦ Brunette
♦ mustahiuksinen
♦ Värjään hiuksia
♦ Lyhyet hiukset
♦ Keskimittaiset hiukset -.-
♦ Pitkät hiukset
♦ Ruskeat silmät
♦ Siniset silmät
♦ Vihreät silmät
♦ Sekaväriset silmät
♦ Alle 160cm
♦ 160-170cm
♦ Yli 170cm
♦ Suomalainen
♦ Ulkomaalainen

TAVAT

● Kiroilen
● Olen melko kohtelias
● Käyttäydyn suht normaalisti
● Käyttäydyn miten sattuu

KOULU/OPISKELU

► Olen jäänyt luokalle
► Olen saanut jostain aineesta 10 kokeist
► Olen saanut jostain aineesta 4 kokeist
► Olen ala-asteella
► Olen yläasteella
► Olen lukiossa
► Olen amiksessa
► Olen ammattikorkeassa/yliopistossa
► En opiskele en täl hetkel missää

RAKKAUSSUHTEET

♥ Sinkku
♥ Seurustelen
♥ Kihloissa
♥ Rekisteröity parisuhde/avioliitto
♥ Naisiin päin
♥ Miehiin päin
♥ Mieluummin parisuhde kuin pari suhdetta!
♥ Eheei, mieluummin pari suhdetta kuin parisuhde!
♥ Säädän tällä hetkellä jonkun kanssa
♥ En jaksa ajatella seurusteluasioita
♥ Kaukosuhteet on perseestä
♥ Kaukosuhteet on joskus ok?
♥ Kaukosuhteet on parhaita

MUSIIKKI

♫ Tykkään laulaa
♫ En tykkää laulaa
♫ Osaan soittaa jotain
♫ Kuuntelen musiikkia harvemmin
♫ Kuuntelen musiikkia paljon
♫ Kuuntelen musiikkia melkein koko ajan
♫ Listahitit
♫ Cheek ei ole räppäri!
♫ En kuuntele ns. suosittua musiikkia
♫ Heviä!
♫ Amispoppia
Minulla on Last.fm
iTunes
♫ Windows Media Player
♫ Kuuntelen musiikkia puhelimesta
♫ Kuuntelen radiota
♫ Olen/olen ollut bändissä
♫ Olen tehnyt itse musiikkia
♫ Olen tehnyt itse sanoituksia

OMISTAN

☺ Oman huoneen
☺ Oman asunnon
☺ Tietokoneen
☺ Mustavalkonäyttöpuhelimen
☺ kosketusnäyttöpuhelimen
☺ Tablet-tietokoneen
☺ Television
☺ Polkupyörän
☺ Skootterin
☺ Enduro/supermoto mopon
☺ Monkeyn, PV:n
☺ Kevarin
☺ Moottoripyörän
☺ Auton
☺ Mikroauton
☺ Sähköauton
☺ MP3-soittimen
☺ MP4-soittimen
☺ Suoralippaisen lippiksen
☺ Rahaa yli 50 euroa
☺ Rahaa alle 10 euroa
☺ Yli 100 euron vaatteen
☺ Alle 5 euron vaatteen
☺ PALJON vaatteita
☺ Vain vähän vaatteita
☺ DC:n kengät
☺ Etniesin kengät
☺ Adidaksen kengät
☺ Niken kengät
Talvitakin
☺ Ajotakin
Mekon
Tunikan
☺ Minihameen
☺ Farkkulegginsit
Korkokengät
☺ Wayfarer-aurinkolasit
☺ Lemmikin
☺ Yli 20 kaveria

OLEN

♣ Lyönyt kaveria läpäl
♣ Hypännyt katolta
♣ Ajanut mopolla
♣ Saanut pysyviä palovammoja
♣ Tuhlannut kerralla yli 200 euroa
♣ Saanut kokeesta 4
♣ Ajanut kolarin
♣ Kaatunut portaissa pää edellä
♣ Juonut illassa yli 5 litraa mitä tahansa
♣ Käyttänyt leggingsejä
♣ Kuunnellut räppiä
♣ Ihastunut yli 5 vuotta itseä vanhempaan
♣ Valvonut yli 24 tuntia
♣ Nukkunut yli 15 tuntia
♣ Ollut lapsenvahtina
♣ puhunut englantia tuntemattomalle
♣ Huijannut toista pahasti
♣ Värjännyt hiuksia yli 3 kertaa
♣ Uskonut horoskooppeihin
♣ Maksanut sakkoja
♣ Täyttänyt 18 vuotta
♣ Ollut talvella kesävaatteissa ulkona
♣ Ollut yli 5 päivää ainoastaan sisätiloissa

[Ei aihetta]Lauantai 09.06.2012 02:43

MIEHISTÄ
- pisin tuntemasi miespuolinen ystäväsi? - öö Eetu
- seurusteletko juuri nyt? - joo
- kuka poika on saanut sinut onnellisemmaksi kuin olet koskaan ollut? - Janne :33
- kaipaatko häntä? - mmmm
- oletko ihastunut? - enemmän (;
- edes vähän? - no olem
- voisitko himoita ystäväsi poikaystävää? - en

NAISISTA
- paras naispuolinen ystäväsi? - Anni
- tykkäätkö pitää tyttökavereidesi kanssa leffailtoja? - njo
- voisitko seurustella tytön kanssa? - en
- oletko käynyt ystäväsi kanssa jossain hemmottelussa ? - een
- onko sinulla joskus ollut cat fight ystäväsi kanssa? - eeiiips
- riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en

RAKKAUTTA
- haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - kyll
- milloin itkit viimeksi? - eeilen
- kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - jannen
- mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? -
- rakastaako sinua kukaan? - joo
- ikävöitkö ketään juuri nyt? - jjo
- onko kukaan pussannut sinua tänään? - ei

KUKA TAI KENEN
- kenen vieressä viimeksi nukuit? - jannen
- kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - iskäää
- kenen kanssa viimeksi nauroit? - iskän
- ketä halasit viimeksi? - ööö miriamii ! :D
- kuka ystävistäsi asuu sinua lähimpänä? - essi/hanna :D

[Ei aihetta]Tiistai 15.05.2012 20:36

TEE TÄMÄ TAI KESÄSI MENEE PILALLE :c !

MILLOIN VIIMEKSI
~pussasit poikaa? - pari viikkoo sit :(
~soitit jollekkin? - vähä aik sit
~lähetit tekstiveistin? - eilen
~halasit poikaa? - silloin pari viikkoo sit
~katsoit telkkaria? - äsken
~joit kahvia? - eilen ;00
~joit teetä? - en muista
~söit leipää? - tänää
~jukurttia/jakkimakupalaa? - en muist
~katsoit salkkareita? - eilen
~olit jonkun frendin kanssa? - emt
~pesit hampaat? - aamul
~teit tälläisen testin ? - en muist
~oikeesti rakastit jotain ihmistä? - nyt <3
KENELLE
~laitoit takit jollekkin ylle? - emt XD
~syötit ruokaa viimeks jollekkin? - xXD emt
~juotit jollekkin jotain viimeksi? - emt ?
~lauloit viimeksi? - nyt
~frendille menit viimeksi? - essille
~lainasit viimeksi rahaa? - pari kk sit
~huusit viimeksi? - eilen
~vittuilit viimeksi ? - emt
~huusit jos hän oli kaukana? -emt
-sekosit viimeksi? - en sekoile? XD
~kerroit matikan vastauksia? - jajajaa
~kerroit olevasi jonkun pojan kanssa? - on siitä jo about 5kk :D
~annoit viimeksi nimen? -

MIKSI
~et ole yhdessä kenenkään pojan kanssa? -
~et syö nyt mango kiisseliä? - emt ?
~kananmunassa on keltuainen? - siks
~et ole ollut risteilyllä pitkään aikaan? - no money
~katsot salattuja elämiä? - koska ne o parhaat XD

~syöt roukaa? - ihminen ei pärjää ilman ruokaa
~yleensä edes teet tätä testiä? - tylsää
~et istu sohvalla? - koska istun tuolilla
~rakastat ihmisiä? - neo tärkeit
~pukeudut punkkarimaisesti? - jos haluan?

KUKA
~keksi tämän testin? - entiiä
~halasi sinua viimeksi? - janne
~on tärkein tässä maailmassa? - Janne
~kuka on seuraavaksi? - ^
~sitten? - äiti
~rakastaa sinua? - janne
~on tärkeä ihminen joka on sinulle rakas? - jane
~otti sinusta viimeksi valokuvan? - tara?
~tekstasi sinulle viimeksi? - eetu

(; eiks jeaPerjantai 27.04.2012 17:04

poikatyttöteini :DTiistai 20.03.2012 00:46

♥ PIILOLISSU ♥
[ ] inhoan lissuja..
[ ] ..mutta kuitenkin teen itse kaikkia mitä nekin (ryyppään, poltan, haistattelen opetattajille jne.)
[1] ostan vaatteet spirit storesta, ginasta, h&m tms...
[2] kiroilen paljon
[ ] valehtelen porukoille
[ ] poika/tyttöystävä vaihtuu lennosta, ja tietysti oon umpirakastunut joka kerta
[ ] kuuntelen sitä musaa mitä kaikki muutkin, ja kaikki mainstreamista poikkeava on paskaa
[ ] käyn nuorisokeskuksissa tms. missä kylän kerma kokoontuu
2/8

♥ ONGELMATEINI ♥
[ ] Vanhemmat ei tajuu
[ ] poltan ja ryyppään
[1] koulu menee huonosti, ei kiinnosta
[2] pukeudun just niinku ite haluun
[ ] huumeet on rock
[ ] massa musa on parasta
[ ] liityin bändiin jos kaikki käyttää hamppua
[ ] fuck you!
2/8

♥ SYÖMISHÄIRIÖINEN TEINI ♥
[ ] mulla on/on ollut syömishäiriö
[ ] selitän kaikille siitä kuinka oon taas ollu sairaalas/osastol tms.
[ ] haluan huomioo
[ ] peili näyttää mut satakilosena
[ ] viiltelen jos tulee huono olo
[ ] yritän peitellä kehoani ylipukeutumalla
[ ] yhyy haluun vaan olla laiha
[ ] pyrin syömään n. 500 kaloria päivässä
0/8

♥ JAKARITEINI ♥
[ ] laitan kunnon herutuskuvia irc-galleriaan, kuvakkeeseen tms.
[ ] saan omituista mielihyvää kun amikset ja 25-vuotiaat kommentoivat pervoja
[ ] panokavereita ei pysty yhen käden sormilla laskee
[ ] herutan tisseillä ja perseellä koska naama ei siihen pysty
[ ] flirttailen kaikille
[ ] olen hakenut seuraa netistä
[ ] olen seksiriippuvainen
0/8

♥ HIKARITEINI ♥
[ ] keskiarvoni on yli 9,0
[1] koulutus on minulle erittäin tärkeää
[ ] päden joka asiassa
[2] inhoan kirjoitusvirheitä
[ ] teen tunnollisesti läksyt ja luen kokeisiin
[ ] parhaat ystäväni ovat koulusta
[ ] nuoleskelen opettajiani
[ ] murrun jos en saa kiitettävää kokeesta
2/8

♥ NÖRTTITEINI ♥
[1] vapaa-aika menee koneella
[2] verkostoidun lähinnä facebookissa, galleriassa yms. enkä irl
[ ] olen näppärä tietokoneen käyttäjä
[ ] pelaan jotakin mmorpg peliä kuten WoW:ia
[ ] käytän tietokonekieltä oikeassakin elämässä, rofl fail
[ ] lanitan kavereideni kanssa ja käyn erilaisissa tapahtumissa kuten Assemblyillä
[3] olen mieluiten kotona
[ ] parhaat kaverit on netin kautta hankittuja
3/8

♥ RUNOTYTTÖTEINI ♥
[ ] haaveilen paljon ja rakennan pilvilinnoja
[ ] kirjoitan runoja ja laulunsanoja
[x] olen ujo
[x] tykkään romanttisista jutuista
[ ] luen mielelläni kirjoja
[ ] kirjoittelen novelleja ja julkaisen niitä foorumeilla tms.
[ ] tykkään kilteistä pojista/tytöistä
[ ] oon ihan hyvä koulussa
2/8

♥ POIKATYTTÖTEINI ♥
[1] käytän myös poikien/tyttöjen vaatteita
[2] mun kavereista suurin osa on poikia/tyttöjä
[ ] en oikeen viihdy tyttöjen/poikien seurassa
[3] en tykkää juoruta
[ ] en pahemmin välitä mun ulkonäöstä
[4] oon huoleton ja huumorintajuinen
[ ] mua on luultu pojaks/tytöks
[ ] en tykkää mistään normaaleista "tyttöjen/poikien jutuista"
4/8

♥ TEINIHIPPI ♥
[1] vastustan eläinkokeita!
[ ] olen kasvissyöjä
[ ] kuulun johkin maailmanparantajajärjestöön, greenpeace tms.
[ ] mulla on rastat
[ ] oon osallistunut mielenosoitukseen
[ ] haluun maapallolle lisää rauhaa ja rakkautta
[2] ihmiset on ahneita ja tyhmiä
[ ] voisin asua kommuunissa
2/8

♥ RAPPIOTEINI ♥
[ ] aina kännissä...
[ ] ...tupakka kädessä
[ ] polttelen pilvee
[ ] vahvempiakin on tullu maistettua
[ ] rahat menee päihteisiin
[ ] oon vaarassa joutua laitokseen/oon jo
[1] koulu menee huonosti
[ ] pää sekasin ja huolet unohtuu
1/8

♥ URHEILIJATEINI ♥
[ ] aina treeneissä
[ ] ja niiden takia paikat paskana
[ ] oon harrastanu jotain urheilua koko ikäni
[ ] oon voittanu jonkin mitalin lajissani
[ ] mun harrastus syö törkeesti rahaa
[ ] mul on urheilijan kroppa
[ ] koululiikunnas mut valitaan usein ekana
[ ] mulla on urheilun suhteen korkeet tavotteet
0/8

♥ TEINIANGSTI ♥
[ ] vittu saatana kukaan ei rakasta
[ ] mul on musta tukka joka on aina silmillä
[ ] käytän vitusti kajaalia
[ ] viiltelen/viiltelin
[1] oon harkinnu itsemurhaa
[ ] vihaan kaikkia
[ ] kuuntelen kaikkia angstibändejä
[ ] vihaan itseäni
1/8

♥ HOPPARITEINI ♥
[ ] housut roikkuu polvissa
[1] mc mane ei ole oikeaa räppiä
[ ] suomiräpin parhaita on mm. Br. , Eldis , wil..
[] oon itekki räpänny
[3] se joka vihaa räppiä pakenee todellisuutta!
[] Julma-Henri on kova äijä
[ ] vaatteet on mun aatteet
[] jätkiä/muijia riittää
3/8

♥ PAPPA BETALAR-TEINI ♥
[1] mulla on skopa/mopo/piikki
[2] oma tietokone
[ ] 200 € puhelin ja iPod
[ ] ... ja iskä/äiti makso ne
[ ] saan mitä haluan
[ ] oon hemmoteltu
[ ] vanhemmilla piisaa rahaa
[] saan rahaa tekemättä mitään kotona¨
2/8

♥ TEINIHEVARI ♥
[ ] maastohousut!
[ ] maiharit!
[ ] ketjut ja bändipaidat!
[ ] moshpittiin!
[ ] hevi on parasta
[ ] moshaus on muikeeta
[ ] \,,/
[ ] letti kasvaa kasvamistaan
0/8.