IRC-Galleria

boooooring !Torstai 26.08.2010 20:34

[ ]Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
[x]Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
[ ]Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
[ ]Olen valehdellut äidille/isälle nukkumapaikkani.
[ ]Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
[ ]Olen kiusannut koulussani.
[ ]Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
[x]Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
[ ]Olen liftannut.
[ ]Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
[x]Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[ ]Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
[ ]Olen miettinyt, miltä tuntuu kun tehdään genitaalilävistys.
[x]Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
[ ]Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
[ ]Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.
VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:
[ ]Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
[ ]Kuvannut kännisiä ihmisiä.
[x]Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti.
[ ]Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
[ ]Kokeillut nahkahousuja.
[x]Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
[ ]Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
[ ]Opetellut ajamaan autoa.
[ ]Ajanut autokolarin.
[x]Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
[ ]Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
[ ]Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
[x]Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
[x]Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
[x]Inhonnut jotakuta.
[ ]Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[ ]Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
[x]Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
[ ]Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
[ ]Haistattanut vitut kaupan myyjälle.
NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
[ ]Ex-tyttö-tai poikaystävää.
[x]Viime kesää.
[ ]Rippijuhliani.
[x]Kuollutta sukulaistani.
[x]Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
[x]Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
[x]Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
[x]Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
[x]Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.
SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
[ ]Ryypätä perseet olalle.
[x]Lähteä lomamatkalle.
[x]Nukkua yli yhteen päivällä.
[ ]Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[x]Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
MINULLA ON:
[ ]Yli 100 e käteisenä lompakossa.
[x]Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
[ ]Mesekeskusteluja auki.
[x]Meikatut kasvot juuri nyt.
[x :D]Ja paljastava tissitoppi päälläni.
[ ]Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
[ ]Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
[x]Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
[x]Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
[x]Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
[ ]Dieetti kesken.
[ ]Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
[ ]Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
[x]Ainakin kaksi lävistystä.
[x]Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
[ ]Poreallas kotona.
MINÄ OLEN:
[x]Pyörtynyt.
[x]Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
[x]Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
[ ]Sairastanut angiinaa.
[ ]Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
[x]Omistanut monta laatikollista leluja.
[x]Laulanut suihkussa kovaa.
[ ]Tehnyt runoja.
[x]Tehnyt novelleja.
[ ]Voittanut juoksukilpailun.
[ ]Ollut helikopterissa.
[ ]Käynyt Espanjassa.
[x]Ollut pommisuojassa.
[x]Lyönyt jotain.
[ ]Ollut kiusaaja.
[x]Saanut kokeesta 5-.
[ ]Haukkunut opettajaa.
[x]Omistanut yli 1000 euroa.
[ ]Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
[x]Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
[ ]Nolannut itseni ihastukseni edessä.
[x]Paennut lemmikkiä.
[x]Joutunut sairaalaan.
[ ]Ollut ulkona yli neljään yöllä.
[ ]Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
[ ]Juonut viikon putkeen.
[ ]Repinyt rahaa.
[ ]Heittänyt kännykän veteen.
[x]Penkonut roskiksia.
[ ]Ollut suossa.
[ ]Ajanut autoa.
[ ]Ajanut ryteikköön pyörällä.
[x]Hyppinyt trampoliinilla.
[x]Tuhonnut äidin meikkejä.
[ ]Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
[ ]Ollut häissä yli neljä kertaa.
[ ]Omistanut nokkahuilun.
[x]Soittanut pianoa.
[ ]Ollut musikaalissa.
[ ]Nähnyt ufon.
[x]Haukkunut äitiä huoraksi.
[ ]Haukkunut isää homoksi.
[x]Pelännyt sukulaista.
[x]Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
[ ]Pitänyt lintua sormella.
[ ]Tanssinut salsaa.
[x]Nähnyt vanhempien tappelevan.
[x]Kuullut harhoja.
[ ]Piirtänyt ruumiita.
[ ]Säveltänyt laulun.
[x]Jäänyt luokalle.
[ ]Käynyt nollaluokan.
[ ]Käynyt kymppiluokan.
[x]Eksynyt tutussa paikassa.
[ ]Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
[ ]Ollut töissä.
[ ]Ollut nelosen oppilas.
[ ]Sairastanut astmaa.
[ ]Allerginen yli kuudelle asialle.
OMISTAN:
[ ]Auton
[x]Kännykän
[x]Lemmikin
[x]Internetin
[x]Kodin
[x]Huoneen
[x]Pehmoleluja
[x]Cd-soittimen
[x]Yli 20 cd-levyä
[ ]Kuntopyörän
[x]Tauluja
[x]Meikkejä
[x]Koululaukun
[ ]Silmälasit
[ ]Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen
HALUAISIN:
[x]Jäätelöä
[x]Karkkia
[X]Rahaa
[x]Mehua
[x]Vettä
[x]Limsaa
[x]Suklaata
[ ]Kalaa
[ ]Lihaa
[x]Ruokaa
[x]Päästä uimaan
[ ]Käydä diskossa
[x]Meikkejä
[ ]Uuden kaverin
[x]Vaatteita
[ ]Kameran
[ ]Pankkitilin
MINÄ OLEN:
[ ]Saanut turpiin kaverilta.
[x]Heittänyt kännykkäni seinään.
[ ]Ollut Children of bodomin keikalla.
[x]Katsonut summerlandia.
[x]Saanut kympin kokeesta.
[x]Saanut nelosen kokeesta.
[x]Ollut jälki-istunnossa.
[x]Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
[x]Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
[x]...enkä edes katunut sitä.
[ ]Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
[x]Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
[x]...onnistunut.
[x]Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
[ ]Uinut avannossa.
[ ]Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
[ ]...vahingossa
[ ]...tahallaan.
[ ]Tapellut opettajan kanssa.
[ ]Ollut monta päivää syömättä.
[ ]Syönyt sushia.
[x]Fanittanut Spice Girlsiä.
[ ]Karannut kotoa.
[x]"Karannut" koulusta.
[ ]Nukahtanut tunnille.
[ ]Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
[ ]Tehnyt itse lävistyksen.
[ ]Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
[x]...tahallaan.
[ ]Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
[ ]Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
[x]Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
[ ]Ollut jossain festareilla.
[x]Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
[ ]Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
[x]Saanut valituksia naapureilta.
[ ]Rikkonut ikkunan tahallaan.
[ ]Saanut pojan itkemään.
[x]Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
[ ]Tehnyt spagaatin.
[ ]Yrittänyt baariin alaikäisenä.
[x]...onnistunut siinä.
[ ]Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
[ ]Valehdellut tässä gallupissa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.