IRC-Galleria

Sillan alla harmaa vesi virtasi voimalla kohti satamaa. Sillan kaiteella istui pikkunen tyttö. Tyttö pitää sylissään silmäpuolista nallea ja itkee. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Polkupyörän vauhti kiihtyy sillan jälkeen alamäkeen mennessä. Pienet koivut huojuvat hiljaa tuulen puhaltaessa lämpimästi. Ajan pyörälläni pienen kylän keskelle, kaupan pihaan. Kaupan rappusilla istuu päivettyneen näköinen vanhahko mies. Miehellä on resuinen, ruskea, täynnä paikkoja oleva takki, vanhat kuluneet mustat housut, jonka puntit roikkuvat. Miehen silmät ovat harmaat ja ne on suunnattu kaukaisuuteen. Rappusankarin jaloissa makaa vanha sekarotuinen rakki. "Mitä luulet, sataako huomenna vettä?" rohkaistuin ja kysyin hiljaa mieheltä. Vanhus mulkaisee minua säälien ja murahtaa "Mistä sitä koskaan tietää". Katson koiraa joka läähättäen venyttelee auringon paisteessa. "Voihan olla että saamme sadetta" mies huokaisee ja suuntaa katseensa risaisiin kenkiini joista toisesta puuttuu pohjallinen. Nousen verkkaisesti takaisin ruosteen ruskean polkupyörän kyytiin miettien mihin menisin seuraani tarjoamaan. Elämä tänään ei tunnu helpolta. Kuivuutta on jatkunut jo kuukausia eikä vedestä ole tietoakaan. Niskaan hengittävä sotakin kuluttaa pienen kylän voimavaroja. Suurin osa kylän miehistäkin on kadonnut ja osa makaa sairasvuoteessa kykenemättä minkäänlaiseen työhön.

Äkkiä olin ajaa ojaan havahduttuani siihen kun kaksi autoa ajaa hullunmoista rallia kylälle päin. Linnut lehahtavat lentoon tienvarsilta. Minnehän mahtoi autoilla olla noin kiire tuumin yskien samalla autojen nostattamaa hiekkapölyä keuhkoistani. Käänsin pyöräni nopeasti takaisin kylälle päin ja poljin niin vimmatusti että jalkojani alkoi ihan särkeä. Autot oli pysäköity sen kylärakennuksen pihalle jossa pidettiin aina tärkeimmät kokoukset. Toki, utelias kun olin, löysin itselleni paikan oven pielestä josta pystyin salaa seuraamaan kokousta johon lapsia ei laskettu. ”Hyvät kyläläiset.. Kaksi vuotinen sota on nyt saatu päätökseen.. Rauhansopimus on allekirj.. Olemme nyt vapaa maa!” Kuulin viimeiset sanat kuin huutona aiemman mongerruksen joukosta. Väki salissa alkoi taputtaa ja hurrata. Hatut lentelivät ja meteli oli kova. Ihmiset olivat onnellisia. Minäkin olin, vanhempani palaisivat piakkoin rintamalta. ”On myös huonoja uutisia” Riehakoivat kuuntelijat hiljenivät äkisti kun aiemmin rappusilla istunut vanha mies alkoi nyt hiljaa puhua kurkkuaan selvitellen. ”Tahvanaisen Herkko kaatui maatamme puolustaessaan ja hänen vaimonsa Helmi jäi kiinni lottana ollessaan. Viholliset ottivat hänet sotavangiksi” Oli hetken hiljaista ja vanhus jatkoi ”Kysymys kuuluu kuka haluaisi ottaa pienen Heikin hoiviinsa?” Oven pieleen nojaileva poika lysähtää hitaasti lattialle. Poskelle vierii kyynel.