IRC-Galleria

Brasilian viranomaiset jatkoivat keskiviikkona avomerelle ilmapallojen varassa leijailleen katolisen papin etsintöjä.

Ilmapallot lennättivät pappi Adelir Antonio de Carlin kauas merelle.

Seurakuntalaiset elättelivät yhä toiveita, että hän löytyy hengissä.

Isä Adelir Antonio de Carli lähti noin tuhannen heliumilla täytetyn ilmapallon turvin lennolleen viikonvaihteessa.

Hyväntekeväisyystempauksena järjestetyn lennon oli tarkoitus kuljettaa häntä parinkymmenen tunnin ajan länteen, mutta yllättävät tuulet veivätkin papin aivan päinvastaiseen suuntaan merelle.

Rannikolta ja merestä on löytynyt uhkarohkean lentäjän värikkäästä palloryppäästä peräisin olevia riekaleita.

- Meillä on vielä paljon toivoa, että hän löytyy. Palloja on löytynyt noin 50, ja hänellä oli niitä tuhat, eräs seurakuntalainen muistutti.

Huolta tosin aiheutti se, ettei de Carli ollut varautunut pelastusliivillä.




IDIOOTTI?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.