IRC-Galleria

mooni1980

mooni1980

Kirjailija, kolumnisti, blogisti, tubettaja ja vapaa mediatoimittaja.

Selaa blogimerkintöjä

Takaisin friikuksi!Maanantai 05.12.2011 14:49

Ihanaa! Nyt tuntuu todella onnelliselta... meikäläinen on joulun jälkeen taas kamera olkapäällä ;) täytyykin aloittaa jo surkastuneen kuvauslihaksen treenaus.
Kun olen nyt n.vuoden painanut täyttä listaa lentokentällä, niin täytyy todeta, että olen aika uupunut. Moni ei uskoisi, kuinka raskasta työtä turvatarkastus (tai ylipäätään asiakaspalvelu) loppujen lopuksi on. Se tuli itsellenikin täytenä yllätyksenä. Olen pohtinut koko syksyn, että menisin takaisin freelanceriksi ja olisin vain osa-aikainen lentokentällä. On tietysti hyvä, että toimeentulo tulee osaksi jostain muualtakin kuin pelkästä kuvauksesta, koska kuvaamisen saralla ollaan kuin vuoristoradassa: välillä on paljon keikkaa ja välillä ei mitään. Siinä mielessä on hyvä säilyttää ehkäpä n. 30 tuntinen lista per kolme viikkoa. Tai 70 tuntinen... katsotaan nyt kumman otan.
Olen silti todella onnellinen nyt ja iloinen siitä, että voin tehdä taas koulutustani vastaavaa työtä ja en ole tuotantoyhtiöidenkään silmissä kokonaan "hautautunut" lentokentälle sinne loputtomaan matkustajien suohon: ruuhkaan ja hässäkkään! :P Mut sentään muistetaan vielä ja voin taas jatkaa friikkuna.

Syksyistä tohinaaKeskiviikko 19.10.2011 15:04

Vietimme mukavan syysloman Kreikassa. Ajattelin, että kun en ollut siellä viimeiseen 9 vuoteen käynyt sukulaisia moikkaamassa, niin jo oli aikakin mennä! Lennettiin Monan ja Samin kanssa Damin kautta (samalla käytiin vilkaisemassa Amsterdamin maisemia parisen tuntia) Ateenaan. Sieltä mentiin junalla ja bussilla Patrakseen tädin luokse. Tädin luona oltiin muutama päivä ja tehtiin retki vuokratulla autolla sukulaisten kesämökille vuoristoon. Olipahan muuten eka kerta, kun meikäläinen ajaa jossain muussa maassa kun Suomessa tai Egyptin aavikolla... :P kokemus oli hyvin mielenkiintoinen, samoin kreikkalaiset liikennesäännöt, jotka toimivat lähinnä viidakon lakien mukaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja ei saatu edes autoa mällättyä, joten sankarillisesti voin todeta selviytyneeni onnistuneesti kreikkalaisesta liikenteestä.
Sitten mentiin vielä bussilla Patraksesta Ateenaan serkkuni Piian luokse. Käytiin pyörähtämässä Ateenan Likavitos kukkulalla ja vähän ajeltiin ympäriinsä. Kadut lainehtivat roskista, oli parhaillaan tuo roskien kuljettajien lakko meneillään. Mun sukulaiset keräsivät roskat parvekkeelleen muovipusseihin, mutta useat kreikkalaiset vain lätkivät pussukoitaan roskalaatikoiden ympärille valloittaen samalla esim. parkkipaikkoja... Niin täynnä olivat nuo astiat. Tunnelma oli hiukan kireä, odotetusti kreikkalaisia masentaa tuo talouskriisi. Asiaa ei hirveästi auttanut suomalaisuutensa tunnustaminen kysyttäessä, varsinkaan kun nuo Halla-Ahon taannoin kuuluisaksi tulleet kommentit sotilasjuntasta ym. olivat melkoisen valloillaan. Kiitos tästä maineen tuottamisesta suomalaisille, juuri näin.
Kreikan lamasta täytyy noin muutoin todeta pari sellaista pointtia, että esim. Kreikan sotilaallista varustautumista ei tulisi nähdä kovinkaan mustavalkoisena. On helppoa sanoa, että kreikkalaiset tuhlaavat rahaa 400 panssarivaunun hankkimiseen, mutta esim. mun serkkujen näkemys asiasta on se, että esim. Saksa, Ranska ja jenkit haluavat, että Kreikka ostaa heiltä aseita edelleen, koska näin on tehnyt jo vuosikymmeniä. Eiväthän nuo maat suostuisi tukipaketteihin, jos ei Kreikka ostaisi heiltä aseita!
Kiitos saksalaisen lehdistön ivaamisen, vihataan saksalaisia Kreikassa tällä hetkellä enemmän kuin suomalaisia. Onneksi Halla-Ahokin on viime aikoina pitänyt suunsa kiinni. Saksalaiset näet ivaavat lehdissään Akropolis -kukkulalla "For Sale" ja sitä rataa... kreikkalaisia patsaita on valokuviin laitettu keskisormi pystyssä jne. Tuollainen meininki kääntää "Sauronin silmän" pois suomalaisista. Joten saimme olla melkoisen rauhassa, muutamaa pahaa silmäystä lukuun ottamatta.
Kaikki sympatiani kreikkalaisille. Toivon ja haluan uskoa, että tilanne paranee. Kyllä tähän keinot vielä keksitään.
Paluumatkan teimme Pariisin kautta. Oltiin Gare du Nordin aseman läheisyydessä hostellissa. Joskus hurjassa nuoruudessani pyörin Pariisissa pennittömänä juuri noilla alueilla... oli ihan mukavaa nähdä ne paikat uudestaan ja tällä kertaa siten, että rahaa oli hostelliin ja kassilliseen ruokaa :) Käytiin Eiffel tornia katsomassa yhdeltä kukkulalta, muuta ei oikein ehditty tekemään. Pariisin lentokenttää en suosittele kenellekään: matkalaukkumme katosivat ja saapuivat vasta illalla perille, kun itse olimme jo ma. aamuna Suomessa. Laukut tulivat kaikki eri lennoilla ja jouduin muutaman puhelun soittamaan niiden perään... Air Francen puhelinpalvelussa puhutaan melkoisen surkeaa englantia. Eikä muuten olla ainoat tässä asiassa, monet tuttavani ovat kertoneet kokeneensa Parisiin kentällä vastaavaa....
Jeps... duuniin paluu oli edessä ja täytyy sanoa, että harkitsen vakavasti paluuta free lanceriksi. Olisi mukavaa vuokrata jokin työhuone Helsingistä kirjani jatko-osaa varten ja keskittyä sen kirjoittamiseen. Tänäkin aamuna jo inspiraation suoni sykki... Lisäksi voisin tehdä kuvauskeikkaa friikkuna ja esim. 30 tuntista listaa /kolme viikkoa lentokentällä. Siinähän olisi ihan ok -aikataulu inspiroitumiseen....

Loppukesäinen tilannekatsausMaanantai 29.08.2011 15:33

Onpa hienoa huomata ison suomalaisen kirjakauppaketjun myyvän kirjaani hintaan 19,90, kun itse olen ostanut ensioston määrää hintaan 24 e/kpl (joka olikin kirjan alkuperäinen suositushinta kustantajan mukaan). Noh, kiitän kuitenkin kaikkia ensioston määrään osallistuneita, ainakin olette saaneet kirjan kirjailijalta itseltään uunituoreena ja parhaimmillaan omistuskirjoituksella :) ja voitte ajatella tukeneenne omakustannetaidetta. Ensioston määrästä on kuutisenkymmentä myyty, se on ihan hyvin. Loput parisenkymmentä voisin koittaa "könttäsummalla" myydä johonkin kirjakauppaan, ei niitä tuolla pahvilaatikossakaan viitsi säilytellä.
Laitoin apurahahakemuksen menemään tuossa muutama päivä sitten. Se oiskin unelma, kun sellanen myönnettäis. Voisin koko kevään olla "kotimammana" ja kirjoittaa aina muksun ollessa koulussa. Sais kotihommiakin tehtyä paremmin, mikä sekin omalta osaltaan on inspiroivaa. Koti ruokkii inspiraatiotani... samoin metsissä kuljeskelu, jota en nykyisessä elämäntilanteessani ehdi tehdä oikeastaan lainkaan. Toivottavasti siis tärppää säätiöstä!

Kirjojen jakoa TurkuunSunnuntai 05.06.2011 23:55

Huomenna on vapaapäivä (onhan tässä koko viikko ja viikonloppu duunia paahdettu) ja lähdetään Monan kanssa ajamaan Turkuun. Mona menee Ruskolle "kesälaitumille" viikoksi ja mä lähden moikkaamaan kavereita. Jakelen samalla kirjoja, niitä lähteekin nyt aikamoinen kasa Turkuun ja matkan varrella Espooseen. Kiitokset vielä kerran kaikille omakustannetaiteen tukemisesta! Hienoa, että saan jakaa näitä niin moneen kotiin ja niin moni on tilannut ja maksanut!

Kirjat saapuneet painosta!Maanantai 30.05.2011 15:53

No niin nyt ne sitten tuli! Eli kirjaa jaan (sen tilanneille ja maksaneille) tällä ja ensi viikolla. (sekä postittelen jne. jos ei ole mahdollista tavata). Syvät kiitokset kaikille omakustannetaiteen tukemisesta! :)
ai niin ja viime viikon HL:ssä on artikkeli musta ja Monasta ja kirjastani..

KirjastaKeskiviikko 11.05.2011 13:10

Kirjan oikovedos on nyt sitten korjattu ja lähetetty painoon. Aika jännää... vihdoinkin mun pitkäaikainen unelma kirjan julkaisemisesta toteutuu.
Monet "hurraa ja eläköön" -huudot omakustanne ja palvelukustannesoppareita tekeville kustantamoille! Antavat monille "uuden mahdollisuuden". Uskon, että Suomessa on monia lahjakkaita kirjoittajia, joiden tekstit menevät hukkaan, kun niitä suurempiin kustantamoihin lähettää. Miksi edes lähettää; vain saadakseen puolen vuoden kuluttua kielteisen vastauksen? Hukkaan heitettyä aikaa sanon minä. Niin pieni prosetti niistä julkaistaan, jotka noihin isoihin kustantamoihin lähetetään, olikohan yksi sadasta vai jopa vielä vähemmän...
Hyvää inspiraatiota toivotan kaikille kirjoittamisesta innostuneille! Pidetään lippu korkealla ja jatketaan luovaa työtä. Viis veisataan suurista kustantamoista! On muitakin keinoja :)

TilannekatsausTiistai 29.03.2011 13:04

Eli riemu-uutisia kirjan suhteen! Tamperelainen kustantamo on kehunut käsikirjoitusta ja todennut sen sopivan mitä parhaimmin palvelukustanteeksi. Palvelukustanne poikkeaa täyskustanteesta ainoastaan siten, että kustannussopimukseen sisältyy ensiosto. Nyt siis tänne sama informaatio kuin facebookiin: jos olet kiinnostunut tilaamaan kirjan, laita privana kommenttia tänne, facebookiin tai sähköpostiin. Kirja tulee maksaa etukäteen ja kustantamon arvioima ohjeellinen hinta on 24 euroa. Pyrin toimittamaan kirjan arvioni mukaan n. kuukauden kuluessa, riippuen siitä, kuinka nopeasti koevedos ja painokset saadaan valmistumaan. Tämän jälkeen, mahdollisuuksien mukaan, teen yhden kirjanjako reissun Turkuun, Hankoon ja Helsinkiin. Mikäli tapaaminen ei onnistu, voidaan neuvotella postitusmahdollisuuksista.
Tilaukseen nimi ja kpl määrä perään!
Laajuus 190 sivua, pehmeäkantinen nidos, koko n. A5.

Muutoksien tuulet...Torstai 06.01.2011 11:59

Nyt ois sitten ehkä aika paljastaa tämä tieto, jota olen pantannut jo pidemmän aikaa :) eli alanvaihdos/toisen ammatin opiskeleminen. Ajattelin, että mitä sitä turhaan hehkuttamaan, kun ei mikään ollut vielä varmaa. En tiennyt meneekö tentit läpi ja vieläkin on jonkunlainen näyttökoe edessä.
Olen nyt sitten kuitenkin siirtynyt lentokentälle töihin. Ajattelin, että pidemmän päälle free lancerin hommat on aina epävarmoja. Kolme vuotta olen media-alalla pyörinyt ja vastaan on tullut kaikenlaista. Konkurssia, yt -neuvotteluja jne.. Vakituista paikkaa ei ole mistään herunut ja niinpä tein vihdoin päätökseni. Ekaluokkalaisen äitinä mun täytyy olla vakituisessa työssä alalla, jonka tulevaisuus näyttää varmalta. Siirryin siis ilmailuturvallisuus -koulutuksen kautta turvatarkastuksen piiriin.
Viihdyn työssäni. Mun mielestä on kivaa nähdä erilaisia ihmisiä eri maista. Oon aina tykännyt reissaamisesta itsekin ja lentokentällä tarttuu se ihana reissufiilis itseenkin. Aikoihin ei ole ollut niin hauskaa töissä! Ja pääsen käyttämään loistavaa kielitaitoani vihdoinkin... :)

Ura media-alalla jätti myös jälkensä muhun omalla tavallaan ja antoi paljon ikimuistoisia hetkiä. Huipennuksia tuli monessa kohtaa ja pääsin kokemaan asioita, joita en olisi ikinä uskonut kokevani. Se on kaikki nyt kuitenkin taakse jäänyttä ja elämä jatkuu eteenpäin. Kuvaukset jäävät lähinnä harrastuspohjalle ja voihan sitä satunnaisesti entisiä kollegoja "pelastaa" jos tiukka paikka tulee ni voin käydä jotain kuvaamassa. Mutta pääasiallisesti keskityn nyt perheeseeni ja uuteen työhöni :)
*kiitos ja kumarrus*

Kaksi vuotta sen kirjoittamiseen meni...Keskiviikko 06.10.2010 17:42

Tänään 6.10 on kulunut tasan 7 vuotta siitä, kun palasin Egyptistä Monan kera. Aiheesta tekemäni kirja on nyt valmistunut. Kirjoitin sitä kaksi vuotta. Nyt se sitten lähti kustantamoihin ja jos ei läpi mene niin se on omakustanne sitten :)

Syksyn kirpeää pohdintaaSunnuntai 05.09.2010 15:31

Laitoin tossa putiikin kiinni ja hyvältä tuntuu. Täytyypä sanoa, ettei se yrittäminen ollut varsinaisesti mun juttuni. Paljon helpompaa on olla "vastuuton veronmaksaja" ja antaa työnantajan laskea ne verot ja eläkkeet sun muut. Se homma on niin helvetin hankalaksi tehty
yrittäjille, että vaatisi suorastaan kuudennen aistin ja täydellisen arviointikyvyn, että pystyis ne etukäteen laittamaan säntilleen oikein.
Pitäydyn siis verokorttitouhussa ja kävinpä hakemassa vielä uudenkin sellaisen samalla kun ilmoitin verottajalle ennakkoverojen poistosta. On se niin letkeää... :) ihanan helppoa. Ja sitten kun liksaa tulee tilille niin sen voi huoletta käyttää kaiken, eikä tarvitse miettiä, paljonko siitä pitää jättää alviin, yel:iin ja ennakoihin. Verokorttilaisilta kun viedään sitten ihan valmiiksi kaikki tarpeellinen.
Viettäköön muut sitten "rääpijäisiä" niiden asiakkaiden kesken, joita multa jää. Heh, aivan sama sinänsä. Eipä ne oo varmaan muuta odotelleetkaan kuin E-graffojen hautajaisia :p Feel free everyone, it will be buried soon :) !

Yleisesti ottaen täytyy todeta, että elämä on aika mukavaa täällä Vantaalla. Mulla on kai menossa nyt joku harmonisempi vaihe kaikkien muuttojen jälkeen. Laskin, että tossa eron jälkeen muutin
vuoden sisään kolme kertaa. Nyt ollaan varmaan sellaisessa kämpässä, jossa viihdytään.
Mona käy koulua ja sillä on omat kaverit ja menot ja harrastukset.
Mulla edelleen oma työni, jota btw on riittänyt hitosti enemmän kuin Turussa. Oli oikea ratkaisu lähteä sieltä pois. Rauhassa on saanut toipua erosta ja muistutuksia entiseen en edes kaipaa.
Siksi on varmaan syytä pystyä poissa niiltä alueilta kokonaan.
On aika kirjoittaa, on aika inspiroitua. Kirjaakin olen ehtinyt jatkamaan ja viimeistelyä siihenkin vielä tarvitaan, sekä myös jotain uuttakin.

Myös uusi rakkaus on saapunut elämääni :) Muistan, kun eräänä aamuyönä Pohjois-Karjalassa heräsin tuossa kesän aikana. Mietiskelin kaikenlaisia asioita, kuten aina teen silloin, jos en saa
unta. Tajusin, miten turhia kaikki mun deittailuväännöt on olleet. Ymmärsin, että mun täytyy odottaa niin kauan, että löydän elämääni sellaisen ihmisen, jolle on maailman luonnollisin asia
olla mun kanssa. Ei mitään väkisin vääntämistä, ei turhaa yrittämistä, vaan luonnollista rakkautta.
Puhuin samaisesta asiasta myös Helin kanssa terassilla ollessa ja sanoin asian juuri niin kuin sen itse olin ymmärtänyt.
Ajatuksen voima oli suuri tässäkin asiassa, koska muutama viikko tuosta keskustelusta eteenpäin sen sitten löysinkin. :)
Olen niin onnellinen Samin kanssa!