IRC-Galleria

Konsonantti /h/

Koska /h/:lla ei ole prototyyppiä, sen artikulaatioprofiilikuva esittää aina jotakin varianttia. Tyypillistä kuitenkin kaikille varianteille on suhteellisen laaja ääniraon avauma-aste sekä vaihtelevansuuruisen hankaushälyn tai väylähälyn muodostuminen jollakin supraglottaalisella artikulaatiopaikalla. /h/:n tavallinen luokitus glottaaliseksi frikatiiviseksi konsonantiksi on sikäli kyseenalainen, että äänteen tuottaminen edellyttäisi supistuvaa äänirakoa tyypillisen hankaushälyn tuottamiseksi. Yritys tuottaa /h/ glottaalisena frikatiivina paljastaa kuitenkin, että glottaalinen frikaatio ei ole tyypillistä suomen /h/:lle. Fotoelektroglottogrammit (Iivonen 1975, 1981) osoittavat, että /h/:n varianteissa äänirako ei pyri supistumaan vaan kaikissa avautumaan. Mitä pidempi [h]:n kesto on, sitä laajempi myös ääniraon avauma on.

Varhemmissa /h/:n kuvauksissa se sijoitettiin alukkeiden joukkoon (kuten vielä Sweet 1877). Kloster-Jensen (1991) on esittänyt, että /h/:n luokittelu olisi (virheellisesti) siirtynyt Ernst Brücken (1876) vaikutuksesta fonetiikan oppikirjoihin. Ladefoged (1987) ja Laver (1994) ovat luokitelleet englannin tavunalkuisen /h/:n puolivokaaliksi.

/h/:lla on kaksi päävarianttia: tavunalkuinen (hinta, he, hän, hymy, hölmö, hame, home, huuma) ja tavunloppuinen (ihra, ehtiä, tähti, lyhty, töhnä, lahti, kohti, puhti). Tavunloppuinen asema on suomelle tyypillinen ja harvinainen muissa kielissä. Molempia /h/:n päävariantteja pidetään kuitenkin samaan foneemiin kuuluvina.

Lisäksi on aiheellista erottaa sananalkuiset (hinta), vokaalienväliset (paha), sanansisäiset tavunloppuiset konsonantinetiset (ihra) ja konsonantinjälkeiset (vinha) tapaukset. Konsonanttijonoissa /h/:n jäljessä voi olla soinniton (pihta, ihka; siis klusiilit /t/ tai /k/) tai soinnillinen konsonantti (vihje, valhe, vinha, ihra, vahva; siis likvida tai puolivokaali). /h/ voi esiintyä pitkänä vain marginaalisesti (huhho, hihhuli; interjektiot "hyhhyh" ja "hohhoh" ovat yhdyssanoja, ja yhdysosat edellyttävät kahta samanarvoista painoa).

/h/:n variantit koartikuloituvat voimakkaasti saman tavun vokaalin kanssa ja hankaushälyä muodostuu koartikulaation muodostumispaikalla. Tämän mukaan voidaan erottaa labiaalinen frikaatio suppeiden pyöreiden vokaalien kontekstissa (lyhyt, puhe; lyhty, suhde). Frikaatio muodostuu huulten protruusion muodostamassa väylässä, ei huulten kompression avulla. Palataalinen frikaatio muodostuu suulaen etuosassa /i/-vokaalin yhteydessä (hinta, vihne). Faryngaalinen frikaatio muodostuu nielussa /a/-vokaalin yhteydessä (hame, paha, tahna). Muiden vokaalien (e, ä, o, ö) artikulaatiossa ei yhtä voimakas ääntöväylän supistuminen ole mahdollinen, ja siksi myös koartikuloituvan /h/:n variantit jäävät hankaushälyltään heikommiksi (he, hän, home, hölmö; lehti, tähti, kohti, töhnä). /h/:n varianttien samankaltaisuus saman tavun vokaalin kanssa on myös akustisesti osoitettu (Laine 1979).

Tapauksissa, joissa ympäristö on soinnillinen, on /h/:n varianttien soinnillistuminen tavallista. Kyseessä ei kuitenkaan ole samanlainen soinnillistuminen kuin soinnillisissa konsonanteissa, koska /h/:n varianteissa on aina jonkinasteinen ääniraon avauma, mistä syystä muodostuu ns. henkäyssointia (engl. breathy voice). Koartikulatorisista syistä ääniraon avauma-aste jää niin vähäiseksi, että Bernoullin efekti pystyy laukaisemaan äänihuulten värähtelyn, vaikka äänirako onkin hieman takaosastaan avonainen. Vokaalien välissä henkäyssoinnillistuminen on odotettavinta. Ks. fotoelektroglottogrammit sanojen pyyhin, vihje, tilhi ja virhe äännöksistä.

Tapauksissa, joissa /h/ esiintyy soinnittoman konsonantin vieressä tai joissa sen kesto pidentyy, on soinnin ylläpito vaikeampaa ja /h/:n variantit ovat soinnittomia. Ks. fotoelektroglottogrammit sanojen pihti ja hyhhyh äännöksistä.

Suhteellisen suuresta ääniraon ja ääntöväylän avauma-asteesta johtuu, että /h/:n varianttien ilman kulutus ääntämisen aikana on suuri, ja määrä vaihtelee vielä eri varianteissa. Tästä syystä myös äänteen intensiteetti on heikko ja sen kuuluvuus (sonoriteetti) samoin. Useissa kielissä /h/ onkin kadonnut foneemiparadigmasta (ranska, espanja, italia latinaan verraten). Toisaalta suomessa se on myöhäsyntyinen.


http://www.helsinki.fi/puhetieteet/projektit/Finnish_Phonetics/h.htm