IRC-Galleria

murutus

murutus

LET THE GUILT FULFILL ME!

muzikSunnuntai 23.12.2007 18:50

1. Avaa Winamp, iTunes tai mikä tahansa musiikin toisto-ohjelma.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 20 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.


1. Sinisthra - To the One Far Away
- Mielettömän kaunista musiikkia, ja Tomi Joutsenen kanssa ei voi paskaa ollakaan :) Pakko myöntää että aloin bändiä kuuntelemaan vasta Tonton Amorphikseen liittymisen jälkeen, mutta jostainhan sitä on alotettava. Sinisthran uusi matsku MySpacessa kuulostaa törkeän hyvältä!

2. Nightwish - Last of the Wilds
- Tykkään paljon biisin irkkumystiikasta ja tarttuvasta melodiasta. Laulu olis varmasti myös toiminut tässä, mutta instrumentaalina eri jutut tulee paremmin esille. Kannattaa kokeilla myös albumin kakkoslevyä, kaikki biisit toimii intrumentaaleinakin, kuulostaa mahtavalta :)

3. HIM - Killing Loneliness
- Parhaita biisejä muuten aika laimealta Dark Lightilta, valitettavasti HIMinkin biisit raiskataan liiallisella radiosoitolla, ja kyllästyin tähän nopeasti. Nyt pitkän tauon jälkeen kuulostaa taas tosi hyvältä :) Biisistä tulee monta hetkeä Hannen kanssa mieleen kun ollaan laulettu tätä, yleensä pienessä tai vähän suuremmassa humalatilassa :)

4. Skid Row - Quicksand Jesus
- MUSIIKKIORGASMI! Ei muuta sanottavaa... <3

5. Sabaton - Metal Crüe
- Biisin introsta saan aivan mielettömät kicksit :D Ihan mahtava. Koko bändistä tulee mieleen vaan viime kesän Sauna Open Air, missä nuo äijät veti ihan törkeän hienon keikan. Mahtipontista musaa ja tarttuvia melodioita. Tykkään.

6. Eminem - The Real Slim Shady
- :D Tästä tulee mieleen varmaankin Kati, kun oltiin tän ilmestymisen aikaan kuin paita ja perse. Muistan tän musavideon mikä on ihan vammanen..

7. Nylon Beat - Lääke Ikävään
- Kuuma kesä 2003 kun 12 Apinaa -levy ilmestyi. Olin grillillä töissä koko kesän ja iltavuorosta ajoin ylinopeutta himaan ja luukutin tätä levyä täysillä :) Tykkään kertsin melodiasta, sanat nyt on perinteistä älyvapaata NB:tä :P

8. Vanilla Ninja - Traces of Sadness
- Tutustuin bändiin vasta Euroviisuedustuksen jälkeen ja tykkään paljon. Biisi ehdottomasti yksi Vanilla Ninjan parhaista. Pidän laulajan persoonallisesta äänestä.

9. Jonna's Problem - Me, Myself & U
- Joulukuu 2005 ja biisin ensiesitys töllössä, JP:n ensimmäinen sinkku. Tuli ilmestyttyään kulutettua puhki, joten en oo tätä biisiä aikoihin kuunnellutkaan. Lauri ja basso <3 Menevä biisi, toimii livenä.

10. Misery Inc. - Greed Rules the World
- Pidän näistä vanhemmista Mincin levyistä enemmän kuin uusimmasta, luulin ettei Jules vaikuta asiaan mitenkään, mutta kyllä se perkele vaikuttaa! Muutenkin nämä on jotenkin koukuttavampia. Biisi ei kuulu mun absolutely favouriteihin Minciltä, mutta kuuntelen mielelläni.

11. Yö - Sua Muistoistani Pois En Saa
- Yöstä tulee mieleen mun luokkakaveri ala- ja yläasteelta, joka oli himmeä fani. Yläasteen välitunnit kun istuttiin pihalla ja kuunneltiin korvalappustereoista mm. tätä biisiä :)

12. Nollaseiska - Vielä Kerran
- Nollaseiskasta ei tule mieleen kuin mun haapajärveläinen ihastus joskus v. '99 :D Laulajalla on kiva rouhea ääni ja biisin melodia on mun mieleen. Niin ja bändi omisti meikälle biisinkin kun olin tyyliin ainoa niiden keikalla Lavalla :D Sillon(kin) hävetti olla lohjalainen. Niin ja tästä biisistä tulee jostain syystä myös elävästi mieleen THE musaohjelma Jyrki.

13. Dingo - Jokainen Aamu
- Surullinen, pidän paljon. Tulee mieleen yksi kesä kun kuuntelin tosi paljon Dingoa. Lyriikat ihanat. Comeback oli kyllä jokseenkin hanurista vaikka bändistä paljon pidänkin.

14. S.O.A.P. - This is How We Party
- Jea, nostalgiaa! :D Tykkään! 90-luvun eurohumppa niin rules. Ja nää tytöt on kauniita.

15. The Crash - Big Ass Love
- Teemun ääni on ihana! Tykkään biisin melodiasta ja hauskoista koukuista :) Tästä ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle. Nätti kesäpäivä jossain puistossa <3

16. Profane Omen - Rewind
- Ensimmäinen biisi Profane Omenilta, jonka kuulin. Hätäpäissäni kävin MySpacesta kuuntelemassa ennen Lohjan Tuntuman keikkaa viime kesänä. Biisi kolahti heti, ja niin kolahti koko bändi keikan todistettuani. Ja nykyisin kuuluu ehdottomasti mun parhaiden bändien top5:een. PO:n livemeininkiä ei kannata missata! Toimii ;)

17. Norther - Omen
- Musiikkiorgasmi :D Kriden puhtaat vokaalit toimii hyvin ja Pete nyt on vaan.. Pete :P <3

18. Amorphis - The Castaway
- Melodia toimii mulle. Vanhaa Amorphista oon kuunnellut tuhat kertaa vähemmän kuin uutta, sillä Tonto vaan on paras :) Mutta jotkut vanhemmatkin biisit on aivan loistavia, tämä muun muassa.

19. Kemopetrol - Windmills
- Fiilistelymusaa, rauhoittumiseen. Kaunista, ja Lauran ääni todella makea. Tykkään bändistä paljon, mutta jäänyt kuuntelemiset vähän vähemmälle viime aikoina.

20. Alien Ant Farm - Smooth Criminal
- Vuosi 2001 Sammatissa :D Kati, Mellu, Anu, Manu, Jarkko, Jani, Sami, Heikki, Juho, Osku, Antti, Ukki, PARATIISI!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.