IRC-Galleria

n-e-nn-e

n-e-nn-e

you made my day!

Blogi

- Vanhemmat »

tällänen paska taas.Perjantai 19.09.2008 15:36

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta
Sopeituisitko BB-taloon?

1. Pelkäät kameroita ( )
2. Et sovellu erilaisten ihmisten joukkoon (/)
3. Olet laiska (x)
4. Vaadit paljon yksityisyyttä (/)
5. Et pidä yllätyksistä ( )
6. Ärsyynnyt helposti kaikesta (x)
7. Et hyväksy erilaisia kulttuureja, uskontoja tai seksuaalisuutta ( )
8. Vaadit olla suihkussa vähintään 15 min ( )
9. Syöt paljon (/)
10. Haluat nukkua joka aamu pitkään ( )
11. Et pidä juhlimisesta ( )
12. Et tykkää esiintyä kameroille ( )
13. Et halua riisuutua koko kansan edessä (x)
14. Olet hyvin epäsosiaalinen ( )
15. Et halua asua monen ihmisen kanssa samassa talossa ( )
16. Olet riippuvainen puhelimesta (X)
17. Et ole koskaan ollut vanhemmistasi/läheisestäsi erossa yli viikkoa ( )
18. Olet netti riippuvainen (/)
19. Käytät huumeita ( )
20. Olet riippuvainen seksistä. (/)

TOTAL: 6,5

Jos saatte 0, sovellutte taloon kun vettä vaan.
Jos saatte 3, ei ole ongelmaa melkeen yhtään.
Jos saatte 5, talossa voi sillon tällön olla hankalaa mutta suurin osa olisi yhtä riemua.
6-10, talossa olo saattaa herättää voimakkaita tunteita ja äreisyyttä.
10-15 talossa olo saattaa otta todella koville ja lähtö on lähellä, hillitsemättömiä raivokohtauksia.
15-20 talossa olo on lähes sietämätöntä. Et pärjää

RIVITANSSIN STAR AWARDS 2008 ON ALKANUT!Keskiviikko 06.08.2008 15:32

Suomen Country-Tanssinohjaajat ry ja Team Unique Vision järjestää tänäkin vuonna Star Awards äänestyksen.
Voittajat julkaistaan ja palkinnot jaetaan Showdown Gaalassa la 19.10.2008.

SCT:n sivuilta (http://www.countrytanssinohjaajat.com/) löytyy vasemmasta laidasta linkki (STAR AWARDS) josta pääsee äänestyslomakkeelle ja anatmaan äänensä suosikeilleen!

HUOM! Merkitsethän nimesi lomakkeelle, koska vain nimellä varustettu äänestys lasketaan.
Voit äänestää vain kerran ja jokaisesta sarjasta voit valita äänestettäväksi vain yhden.


Käykäähän äänestämässä suosikkejanne, myös meidän seuramme (DancALot Gang. hämeenlinna)
ja meidän seuramme tanssijoita/ohjaaja ehdolla!

Jokaisella äänellä on väliä, käyttäkää valtaanne!!
- Vanhemmat »