IRC-Galleria

nancy_night

nancy_night

The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth

suunnitelmia...Perjantai 12.03.2010 14:49

tuossa jekun kanssa lenkillä käydessäni soittelin äiskälle ja kertoilin suunnitelmistani ja ainakaan niitä ei suoralta kädeltä tuomittu, joten lähdinpä viemään niitä sitten eteenpäin :P
joka saa hymyn huulillesi aina uudestaan :)

jonkinlainen helmikuun tilinpäätös siis tulossa...

nekalan yksiöni on toiminut varastona enemmän kuin viimeisen kuukauden päivät, aika on kulunut murun luona keskustassa. niin siis kaikille nyt taas sitten tiedoksi, että tämän tytön sinkkuilut on taas sinkkuiltu ennalta määrittelemättömäksi ajaksi :).

olen onnellinen pitkästä aikaa siis oikeen tosissaan, sanonta ei onni tule etsien, vaan eläen pitää todellakin paikkaansa tänään. onneni näkyy minusta kauas, työpäivätkin sujuvat mukavasti, kun tietää, että joku odottaa pääsevänsä käpertymään kainaloosi päivän päätteeksi. enitenhän tässä on lähinnä ihmetyttänyt, miten ei ole ahdistanut olla jonkun kanssa lähes 24/7. asiakkaatkin töissä suorastaan sulavat hymyyni töissä ja ihmettelevät hyväntuulisuuttani ja hymyilevät takaisin oikein edes tarkkaan tietämättä miksi niin tekevät. unethan tässä tosin jäävät välillä hieman vähiin, kun aikaa ei tahtoisi tuhlata nukkumiseen, vaan kaikkeen muuhun mukavaan.

kaikenlaista on taas tapahtunut, on käyty ulkona syömässä ja juhlimassa. mm. käytiin vihdoin sillä sushilla, josta on jo kauan ollut puhetta. sain puikoilla jopa ruokaa suuhuni, eli nälkäiseksi en jäänyt (minähän en suostunut haarukkaa, tahi sitten lusikkaa tarjoilijalta pyytämään). sushi oli siis minun kohdaltani ihan uusi tuttavuus...jälkiruokaa ei kuitenkaan voi edes hyvällä tahdolla kehua, älkää ihmiset vaan erehtykö tilaamaan missään nimessä vihreä tee-jäätelöä! pussillinen irtokarkkeja jälkkärin jälkkäriksi onneksi pelasti tilanteen :). rauhallisia koti-iltoja on vietetty telkkaria katsellen, milloin mitäkin, leffoja, olympialaisia, unohtamatta kuitenkaan salkkareita ja muita hömppäsarjoja. olen käynyt myös katsomassa elämäni ensimmäisen salibandypelin ihan paikan päällä ;)

viime perjantaina suuntasimme töistä päästyämme lahteen salpausselän kisojen after ski-pippaloihin, ilta aloiteltiin syöden, juoden ja jutustellen ja ilta päättyi lahti halliin, jossa esiintyivätkin yö ja lauri tähkä ja elonkerjuu, joihin ei vaan voi kumpaankaan kyllästyä :). lahdesta tampereelle päästyämme alkoikin sitten valmistautuminen ideaparkin naisten iltaan, jossa nähtiin jälleen tähkä, tällä kertaa lämmittelijänä chisu. (valmistautuminen aloitettiin kolmen tunnin univelankuittaus-päikkäreillä). kyytikin ideaparkkiin onnistui yllättäen mukavasti ja samalla syntyi uusi tähkä fani :). meinasi siinä sitten 4500. ihmisen keskellä lähteä myös taju...onhan se toisaalta ihan hyväkin juttu, että on lhainen verenpaine, mutta...

kaikenlaista uutta ja jännää, ehkä hieman pelottavaakin on taas tulevaisuudessa luvassa, mutta olen päättänyt ottaa kaiken vastaan avoimin mielin ;)

tammikuun tilinpäätösLauantai 06.02.2010 17:56

juu, siis on ollu taas tapahtumarikas vuoden alku, joten ajattelin tähän vähän laitella niitä kohokohtia ylös

-paljon pusuja, haleja ja muuta vastaavaa <3
-paljon ihmissuhdepohdintaa
-muutama mukava ravintolakokemus
-uusi stalkkeri :D
-hyviä elokuvia hyvässä seurassa
-ihan liikaa syötyjä karkkeja
-ihania iltoja, aamuja, öitä ja päiviä
-ensimmäistä kertaa elämässä aamiainen vuoteeseen <3
-ROMANTIIKKAA
-senssin avajaiset ja epäonnistunut jonon ohitusyritys...
-naurua, laulua
-perhosia vatsassa
-ihania yllätyksiä
-uusia ihmisiä
-ikäviä yllätyksiä
-liukkaita kelejä :) / :(
-palkittua odottelua

jos sä tahdot niin...Tiistai 26.01.2010 16:41

juu siis naamakirja jumittaa taas niin tulin sitten tänne häiriköimään. miten menee? viikonlopun tyttöjen ilta oli ihan hauska, vaikka ninni ja katri olivatkin hetkittäin vähän siipi maassa ja minä kuulemma selväpäisenä jossain ihan muualla...tytöt koittivat kovasti saada minut jättämään auton keskustaan, mutta ei...joskus ei vaan huvita juoda ja eihän minun sitten vissiin edes tarvitse, kun muutenkaan ei uskota selväksi...siis toissa viikonloppuna santtu ei ollut meinannut uskoa minua selväpäiseksi ja ninni oli vaan kommentoinut asiaa, että olen aina samanlainen energiapakkaus :). viikonlopun tanssitunnit sujuivat mukavasti ja oli kiva viettää aikaa ja jutustella isosiskon kanssa ihan kahdestaan. istuttiin jopa infrapunasaunassa se suositeltavat puoli tuntia.

millainen leffa oli? tarina oli hyvä, mutta jotenkin minusta suomalaiset kappaleet eivät välttämättä musikaalielokuvaan taivu, juurikin melankolisuutensa takia. joidenkin biisien alkuperäisiin sovituksiin ei vaan mielestäni saa koskea esimerkkinä yön rakkaus on lumivalkoinen joka leffassa kuultiin oli todella pilattu uudella sovituksella ja kukaan ei osaa laulaa sitä niinkuin lindholmin olli, toinen esimerkki on niin ikään leffassa kuultu don huonojen suojelusenkeli. välillä nauroin leffassa ihan vaan omille kieroille jutuilleni ja leffan kaksimielisyyksille. esimerkiksi sille, että minähän olen aikas hidas syömään toisinaan ja leffassa on kohtaus missä pääosa näyttelijä puhkeaa laulamaan kesken ravintolaillallisen. mitäköhän seuralaiseni (puhumattakaan koko ravintolan asiakkaista) olisi tykännyt hiljattain jos olisin yllättäen päräyttänyt viisiminuuttisen biisin kesken erittäin herkullisen lankkupihvin? (ja minun tuurillani vielä puolet pihvistä hampaiden välissä?). ja näin pidentänyt ruokailuni kestoa...

noh, kuuden illan putkesta vielä neljä jäljellä. tänäänhän piti olla vapaapäivä ja tarkoitus oli lähteä total combattiin sannan kanssa, mutta sairastapauksen vuoksi joudunkin menemään iltavuoroon töihin...viikonloppu vapaa, suunnitelmat sen osalta vielä auki...pitäisköhän mietiskellä joku kiva ylläri...
eli siis vuotenihan on alkanut aikaslailla loistavasti! ihan sellasta happyhappyjoyjoy-fiilistä lähes koko ajan, eikä loppua näy :D. työkuviot vois mennä paremminkin, mutta muuten menee oikein hienosti. kauheesti oottelen jo maaliskuun alun tähkän keikkaa, nytkin tätä tähkän tahtiin kirjottelen.

koulubussi-synttärit menivät oikein hyvin, oli hauska ilta, kaikki siskokset saman katon alla ja juhlatunnelmissa, ainoastaan kameran akun loppuminen kesken kaiken ja eräät ilkeät sanat harmittivat, mutta kyllä minua sitten lohdutettiinkin, kiitos vaan siitä ;). ja kyllä se muuten jaksaa ja onpahan sopivan kompaktin kokonen pakkaus, fakta on vaan se, että meikäläisen silmää miellyttää eri asiat kun sua...se on makuasia, sano koira ku muniansa nuoli...ei tosin ehkä aivan paras lainaus tähän kohtaan, mutta en nyt keksi muutakaan...

onhan tässä toki harmitustakin vähän ollut, ferrarin korjaamiseen uppoaa rahaa odotettua enemmän, onneksi korjaaja on iskän tuttu, joten saan maksaa osissa, mutta mihinkään ylimääräiseen ei oikein jää rahaa, olisi kiva kun edes joskus saisi tosissaan jotain itselleen, veronpalautuksien kanssahan kävi taas huonosti, kun ferrari alkoi vittuilemaan, kun tuosta pääsen eroon, niin ikinä en enää moista luuskaa itselleni osta...ehkä sitten ensi vuoden veronpalautuksista jää jotain itsellekin, kun haen matkakorvauksia oman auton käytöstä...

mitäs muuta? viime viikonloppu meni mukavasti, pe ja la oli molempina iltavuorot, pe katseltiin vielä leffa illan päätteeksi ja nukuttiin pitkään, pomo lähti molempina iltoina jo kahdeksan aikaan kyttäämästä, otettiin työkavereitten kanssa kunnon tuuletukset sen kunniaksi. la sitten mietiskelin, etten kumminkaan saa unta heti töitten jälkeen ja mietiskelin poikkeavani herwoodissa kaveria onnittelemassa ja moikkaamassa, kun sillä oli synttärit, sitten ninnikin pisti viestiä, joten nappasin sen tammelasta mukaan ja käytiin hervannassa kääntymässä ja synttärisankaria onnittelemassa ja sieltä lähtiessä kuskasin porukan baariin (hermanniin). oli aika tiivis tunnelma, kun ferrarissa oli kuusi ihmistä, tommi käveli vasta perässä...sitten ajeltiin ninnin kanssa keskustaan huomattavasti kevyemmällä autolla ja hetihän sen huomasi kun oli liukasta, fiilis oli kuin vuoristoradassa :D. suuntana bebop, tietysti :). ilta oli oikein mukava ja eräs tuttu vaipui nostalgisiin muisteloihin nähtyään autoni :D. kukaan ei ole ennen innostunut ferraristani niin kuin santtu lauantaina :D. selvinpäin olin siis liikkeellä ja silti oli mukavaa. sunnuntaina nukuttiin pitkään ja sitten todettiin, että tarvis varmaan syödäkin jotain, mutta siinä vaiheessa kun saatiin itsemme sängystä ylös ja liikkeelle, kaupat olivat jo kiinni...sorruimme siis houkuttelevaan vaihtoehtoon ja söimme ulkona. mukava päivä päättyi leffan katseluun, tosin molemmat nukahdettiin kesken leffan ja sitten katseltiin ne nukutut pätkät virottuamme :D. en tykännyt kyllä yhtään siitä, että dumbledore kuoli :( (leffa oli siis harry potter ja puoliverinen prinssi).

muutenkin viikko on mennyt taas oikein mukavasti, eilen eräs kaverini taisi vihdoin haudata sotakirveen, jota on heilutellut minua kohti yli kaksi kuukautta ja ollaan menossa nyt kait sitten lauantaina tyttöporukalla bricksiin, erittäin iloinen olen asiasta, sillä se on harmittanut minua aika paljon näiden kahden kuukauden aikana.

tänään sitten leffaan isosiskon kanssa katsomaan suomalainen musikaalielokuva jos rakastat (mielenkiinnolla odottelen). sitä ennen strip aerobic elixiassa, huomenna zumba ja lauantaina kahden tunnin rupeama just dancea, kiva viikonloppu siis edessä :D.

huomenna aikainen herätys töihin, tarvii siis lopettaa kahvin juominen hyvissä ajoin eli nyt (kaksi isoa kuppia eli noin täysi pannu kahvia just for me mennyt tänään...illalla olisi ollut kiva juoda kupillinen cappucinoa tai lattea, mutta ei voi kun menee yöunet...) sunnuntaina ja maanantaina iltavuoro ja sitten yksi vapaa ja taas kolme iltaa, kyllä tämä tästä :)
jouduin siis kirjottaan ton äskösen merkinnän osittain uusiks kun netti vittuilee, mie vaan rakastan tätä soneraa...

maanantaina...Keskiviikko 13.01.2010 17:45

kävin keskustassa pyörimässä ja jäin orjattaren korosta kiinni sellasiseen kaupan kumimattoon ja meinasin lentää nenälleni, onneksi mulla on kumminkin hyvä tasapaino ja jätin kaatumatta. samaan aikaan sisälle käveli joku herrasmies, joka astui maton päälle niin, että sain korkoni matosta irti :)

-orjattaret ovat siis pitkävartiset stretch-saappaani, jotka eräs pohojanmaalainen tuttuni nimesi uudestaan orjatar-kengiksi :D
eli tarina siitä miten uusivuosi meni :)

noh, siis alkuviikosta oli suunnitelmat vielä ihan auki, alottelupaikkaa tarjoiltiin sieltä ja täältä. vaihtoehdot olivat kaukajärvi, linnainmaa, lapinniemi ja tammela. siinä sitten päätin jossain vaiheessa aloittaa kierroksen kaukajärveltä, jonne harhailin siinä seitsemän aikaan keskustan kautta jossa jotkut vatipäät poksuttelivat raketteja koskipuistossa (sehän kuului siihen alueeseen, jossa kyseinen toiminta oli kiellettyä). kaukajärvellä pelailtiin sitten suomirock-triviaa ja tietysti voitettiin se caritan kanssa :D. juotiin ja puhuttiin joutavia ja syötiin tietysti nakkeja. käytiin ulkonakin raketteja poksauttelemassa ja polteltiin tähtisädetikkuja huonolla menestyksellä (ei meinattu saada niitä syttymään ollenkaan, vaikka kuumia ollaankin...)

siitä sitten lähdin jatkamaan reissua keskustaan tapaamaan tuoretta poikaystävääni (mitä häh? selitän tässä kirjoituksessa myöhemmässä vaiheessa :D). no, olinpa sitten katsonut bussin väärästä kohtaa ja viisitoista joka lähti päättäriltä menikin nekalanhallille keskustan sijasta, joten vaihdoin kakskakkoseen liikekeskuksella. siinä sitten ajelin kuivin suin keskustaan (bussissakin oli tuttuja) ja käpöttelin lapintielle jossa minut otettiin avosylin ja yllättyneinä vastaan. booli oli virrannut ja ihmiset olivat juhlatuulella (mun oma booliohje). tanssittiin jussin kanssa jo häävalssikin. sitten lähdin taas jatkamaan matkaa...

bebopissa näin sitten lisää kavereita ja homma oli sitä tuttua peruskauraa, huonoja iskuyrityksiä, siideriä ja tanssia...yksi iskuyrityksistä oli taas tutulta hepulta (jo toinen kerta) en lämmennyt miehelle vieläkää, BITCH. no siitä sitten jatkoille kaukajärvelle, sinne samaan paikkaan josta kaikki alkoi...avattiin vihdoin kuohuviinipullo, joka piti avata jo vuosi sitten samaan aikaan...lämmitettiin myös nakkeja, jotka kyllä taidettiin unohtaa...nukuttiin kolmen ihmisen kesken vuodesohvalla, kaksi ihan normaalisti ja minä jalkopäässä (onkohan tuo edes sana?), kuin koira, ei mitään hajua missä välissä olemme ruvenneet nukkumaan... heräsin joskus kymmenen jälkeen tekstiviestiin, mutta päätin jatkaa nukkumista vielä. seuraavaksi heräsin vähän ennen yhtä ja totesin, että täytyypä toikkaroida bussipysäkille...vieläkin oli humalainen olo...

ajelin keskustaan ja soitin matkalta kaverille, jonka elossa-oloa tiedustelin...sitten piipahdin linnainmaalla, kävin neksulassa vaihtamassa vaatteet ja lähdin autolla keskustaan. keskustassa näin sitten taas poikkikseni ja pari miehen kaveria, käytiin syömässä ja puhuttiin edellisen illan tapahtumista...hieman sain kiukkuisia katseita, ollessani ainoa nainen kolmen hyvännäköisen miehen seurassa ja tietysti nautin joka hetkestä, Bitch :D. sitten käytiinkin katsomassa avatar, joka oli erittäin positiivinen yllätys, käykääpä katsomassa, jos ette ole sitä vielä tehneet ;).

elokuvan jälkeen jatkettiin sitten ferrarilla lapinniemeen pohtimaan mitä teemme seuraavaksi. ei sitten keksitty oikein mitään, ei lähdetty edes baariin, puhuttiin sekavia aamuneljään, siis minä ja kolme miestä :). suunniteltiin mm. 3d-pornoelokuvaa, mällit nassuun jne. :D pistin pohjanmaan poikien päät sekaisin ihanuudellani (ihan vaan vaatimattomasti). yöllä soitteli yks tuttu mies ja ihmetteli, miks en oo vakkaris ja vastasin et en oo tulos kun puhun paskaa kolmen miehen kans ja sehän tietysti ajatteli asian omalla pervolla tavallaan. aamulla samat kehittävät keskustelut jatkui, kunnes kaksi pojista lähti kotiiin, yksi harjoituksiinsa ja minä töihin. pojat olivat kuulemma vielä kiitelleet mukavasta viikonlopusta.

sunnuntai oli sitten vapaa ja käytiin sitten taas ulkona syömässä, coyotessa, jotain lohta, oli hyvvää ja sen jälkeen leffavuokraamon kautta neksulaan...

no nyt palataan sitten poikaystävä-asiaan...siis kaverini (mies) oli lyönyt vetoa, että hänen kaverinsa jussi seurustelee ennen vuotta 2010. soittelin sitten hieman ennen vuoden vaihtumista jussille ja ehdotin seurustelun aloittamista johon sain myöntävän vastauksen (en siis ollut koskaan edes tavannut koko miestä :) ). juttuhan on siis täysi läppä :D. se oli todella helposti tienattu 10 euroa, taidanpa tehdä tästä itselleni ammatin...tosin emmehän me ole koskaan viralliseti eronneet, mutta koko juttu on myös kerrottu suhteen toiselle osapuolelle (koska minulla on sutinaa sen toisen miehen kanssa ;) ).

vuosi on siis saatu melko vauhdikkaasti käyntiin, ensi viikonloppuna sitten koulubusseilu-synttärit, joihin olen menossa pitkän mietiskelyn jälkeen avecin kanssa <3

niin jaTiistai 22.12.2009 16:06

oon taas saanu itteni aikas sekasin, se alkoi eilisestä viiden tunnin kahvittelumaratoonista, sitä ne vapaapäivät teettää...

ihan kauheeta kun ne soittaa...Tiistai 22.12.2009 15:59

tätä nykyään iskelmälläkin ja se on meil radiokanava asiakkaitten puolella ja meinaan ruveta sitten aina kun tää tulee, niin siinä kassalla sheikkaan...

http://www.youtube.com/watch?v=v5HkglOcm1k